 |
| Margaret Thatcher |
Margaret Thatcher oli oikeastaan kaikkien kukkahattutätien prototyyppi. Kukkahatut uskovat thatcherilaisittain -- vaikka eivät ehkä näkemyksensä uusliberaalia ominaislaatua itse aina tajuakaan -- että "yhteiskuntaa ei ole olemassakaan". On vain yksilöitä. Yhteiskunta muodostuu yksilöistä, eikä siinä ole mitään ylisummatiivista. Sellainenhan olisi individualistisen järjen mukaan järjetöntä.
Ja kuten oma yhteiskuntamme muodostuu yksilöistä, kukkahattujen mielestä myös vieraat "kulttuurit" muodostuvat yksilöistä. Kun kulttuurit kohtaavat, se on sitä että yksilöt kohtaavat yksilöitä, ja sepä vasta yksilön kannalta onkin "rikastuttavaa".
Niin sanottu "kukkahattutäti" on parantumaton individualisti, joka ei ymmärrä durkheimilaisen sosiologian perusasetuksia. Hän ei ymmärrä, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilötasolle.
Kun ihmiset tekevät joukkohypnoosin vallassa tekoja, kuten maahanmuuttajajengit lähiöissään tekevät, ne ovat tekoja, joita yksikään mellakoitsijoista ei yksinään, yksilönä, tekisi. Tämän asian laajempi merkitys -- siis se että yhteiskunnissa koko ajan on olemassa voimavarauksia ja käyttäytymistä ohjailevia kulttuurisia jatkumoita jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin -- jää kukkahatulta tajuamatta.
Kukkahattutäti on itseidentiteettiliemissään lilluva etnohedonisti. Kun kukkahattu panee toiseen vaakakuppiin ihanaksi kokemansa "monikulttuurisen värikkyyden" ja toiseen vaakakuppiin sen "ettei ihonväri merkitse minulle mitään", kupit painavat yhtä paljon.
"Kulttuurit" eivät siis tarkoita kukkahatuille tiettyjä erityisiä yhteisövoimia, vaan lähinnä hedonistisella pintatasolla esiintyvää riemunkirjavaa valikoimaa irtainta kulttuuririhkamaa, eksoottisia ruokia, pukeutumista ja tapoja, musiikkia, jne. Eli siis lähinnä yksilön kokemuksellisella tasolla esiintyvää "erilaisuutta", joka toisessa vaakakupissa kummasti taas tasapainottuu "tasa-arvoiseksi samanlaisuudeksi".
Koska yhteisövoimat jäävät individualistisen silmän sokeaan pisteeseen, kukkahattu voi todellakin arvioida esimerkiksi vahvan sukupuoliseparaation kasvukulttuurista tulevien nuorten miesten tekemää seksuaalista väkivaltaa ikään kuin se olisi arvioitavissa samassa käsitepuitteistuksessa kuin vastaava oman kulttuurimme väkivalta.
Ei se ole. Se on ihan erityistä, ihan erityisistä kulttuurisista lähtökohdista nousevaa väkivaltaa. Sen syyt ja seuraukset eivät selviä sillä, että sitä kuvataan ja selitetään sellaisilla käsitteillä, jotka ovat kehittyneet oman länsimaisen ajatteluperinteemme piirissä.
Esimerkiksi tilastot ovat numeeriseksi objektivaatioksi lokeroituja yleiskäsitteitä. Tilastot eivät anna meille "faktatietoa", jos jo lähtökohtainen käsitteistö on sellaista ettei se kuvaa sitä mitä todellisuudessa tapahtuu. Ja esimerkiksi todellisuudessa tapahtuva väkivalta on erilaista erilaiselta etniseltä pohjalta.
Eikä siitä tule sen enempää samanlaatuista kuin "samanarvoistakaan" sillä, että se sovitetaan oman rikoslakimme tapauskuvausten ja tekojen tunnusmerkistöjen piiriin ja arvioidaan ja tuomitaan oman oikeusnormistomme mukaisesti.
On jossain määrin ymmärrettävää, että oikeusoppineemme vaistonvaraisesti ovat ylivarovaisia joutuessaan ratkaisemaan maahanmuuttajanuorten tekemiä rikoksia. On ymmärrettävää, että yhteiskunnassa pinnan alla koko ajan muhiva kulttuurikonflikti purkautuu esiin kantaväestön yleisenä tyrmistyksenä, kun maahanmuuttajaraiskaajat saavat suhteellisen lieviltä vaikuttavia rangaistuksia.
On ymmärrettävää, että oikeusoppineiden keskuudessa noustaan siilipuolustukseen "populistisia" näkemyksiä ja yleistä lynkkausmielialaa vastaan. On ymmärrettävää, että näkemyserot kärjistyvät riidan asteelle. On ymmärrettävää, että myös yleensä järkevinä ja ajattelevina asiantuntijoina arvostetut auktoriteetit alkavat päästellä suupielistään täyttä järjettömyyttä.
"Yhteiskuntaa ei ole olemassakaan!" Näin joku huutaa. Anteeksi, ei huutanutkaan. "Yleistä oikeustajua ei ole olemassakaan!" Niinhän se kuului. Se repliikki tuli oikeusoppineen suusta.
No, ihmiset eivät tietenkään yleisesti ottaen ole mitään durkheimilaisen sosiologian sisäistäneitä yhteisöilmiöiden ymmärtäjiä. Yhteisövoimat eivät olisi niin vahvoja ja määrääviä kuin ovat, jos niitä olisi helppo ymmärtää ja hallita. Ei kaikkinainen kansalaiskeskustelu vaikkapa Tapanilan tapauksen yhteydessä vastaa laadultaan sen hirvittävää määrää. Laatukin on jokseenkin hirvittävää.
Mutta sanoisin, että jos ymmärrystä näiden kysymysten suhteen tavoitellaan, juuri kukkahatut toivottoman sokean individualisminsa vuoksi ovat kaikkein onnettomimmissa positioissa. Niin sanotuilla "rasisteilla" on paljon, paljon, paljon luontaisemmat lähtökohtaiset edellytykset käsittää miten erilaisia ja eri perustein arvioitavia "kulttuurit" ovat.
Sillä juuri siitähän tässä kaikessa on kyse. Eurooppalaisiin kansallisvaltioihin tapahtuvasta ei-eurooppalaisten kulttuurien maahanmuutosta. Se on saamassa ihmisen historiassa ennen näkemättömät massiiviset kansainvaellusten mittasuhteet, ja erilaisuudellaan, sosiodynaamisista voimista johtuvalla sopeutumattomuudellaan nuo kulttuurit hajottavat vanhat eurooppalaiset yhteiskunnat sisältäkäsin.
Eurooppalaiset ymmärtävät, ymmärtävät ja ymmärtävät. Suvaitsevat, suvaitsevat ja suvaitsevat. Mutta mitä enemmän eurooppalaiset ymmärtävät ja suvaitsevat, sitä vaikeampaa on ryhmädynamiikaltaan kokonaan erisuuntaisten kulttuurien muuttua ja sopeutua. Joukkovoimista johtuen se mitä ilmeisimmin on joukkomitassa mahdotonta. Eurooppalaisiin kaupunkeihin on syntynyt eristäytyviä, omalakisia asuma-alueita, joiden ongelmat näyttävät maahanmuuttajasukupolvi sukupolvelta vain kumuloituvan.
Eurooppalaiset eivät oman, sokeuden asteelle kasvaneen individualisminsa ja yksilöajattelunsa varassa pysty näkemään, että ongelmat eivät ratkea sen ymmärryksen ja suvaitsemisen lähtökohdista joka meille on ominaista ja jonka kukkahattutädit kokevat jopa korkeimpana arvonaan.
Ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti yhteisöolento, ja kaikissa ihmisyhteisöissä vallitsee niille ominainen sosiaalisen sidonnaisuuden aste. Eurooppalaisella uudella ajalla tapahtunut yksilöllinen eriytyminen on oman kulttuurimme piirissä ja omissa kehittyneissä yhteiskunnissamme nostanut yksilöiden päät niin paljon yhteisöllisen vedenpinnan yläpuolelle, että yksilöiden välisen vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden aatteet saattoivat syntyä. Samaa suuren eurooppalaisen ajatusvallankumouksen vaikutusta ovat edustuksellisuuden idea ja demokraattinen järjestelmä.
Sosiaalisesti sitovissa yhteisöissä, jollaisia esimerkiksi nämä "islamilaiset" teokraattiset valtiomuodot ovat, ei esiinny sellaista yksilöllistä eriytymispyrkimystä joka eurooppalaisissa sieluissa varsinkin valistusajalta alkaen on vaikuttanut. Se mikä on ollut ominaista eurooppalaiselle ajatushistorialle, ei ole mikään maailmanlaajasti yleispätevä kulttuurinen perusratkaisu. Päinvastoin, aivan vastakohtaisilla tavoilla omat sisäiset kehitysongelmansa ratkaisevia kulttuureja on. Niitä on nyt keskuudessammekin.
Länsimaisen "vapaudenkaipuun" vastine sosiaalisesti sitovassa järjestelmässä on ryhmävahvistautuminen. Se tarvitsee tunnustuksellista ajattelua tuekseen.
Esimerkiksi käsitteillä "enemmistö" ja "vähemmistö" on merkityksensä vain eurooppalaisen "demokraattisen" ajattelun puitteissa. Sosiaalisesti sitovassa järjestelmässä ryhmäpaineet vaikuttavat niin, että hyvinkin pieni ja vain muutaman yksilön edustama erilaisuus voi osua yhtenäisyyttä kipeästi uhkaavaan paikkaan, joten se koetaan valtavana uhkana. Tällöin yhteisöllinen raivoreaktio tuhoaa uhkaavan kohteen.
Valtasuhteet ja vallan voimaviivat voivat siis jossakin kulttuurissa kulkea täysin päinvastaisiin suuntiin kuin mikä on demokratioille ominaista. Sosiaalisesti sitovassa järjestelmässä hyvin pieni määrä ihmisiä voi omata suurimman vallan.
Eurooppalaisen sopeutumisen seuraukset ovat jo näkyvillä. Mitä enemmän Eurooppa "suvaitsee", sitä vahvempia viholliskuvia nuo ryhmäsidonnaisuuteen perustuvat "kulttuurit" sisäistä vahvistautumista tavoitellessaan tarvitsevat. Jo maahanmuuttajien toiset sukupolvet ovat kulttuurisesti regressoituneempia.
Ja nyt syntyneet ääriliikkeet, kuten ISIS, joiden tekemänä esiintyy mitä hirvittävimpää primitiivistä itsetarkoituksellista efektihakuista väkivaltaa, jota ritualisoituneena esiintyy myös heidän omassa sisäpiirissään, saavat taistelijansa ja tukensa nimenomaan kehittyneiden eurooppalaisten valtioiden toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista.
Ei ole sitä vaihtoehtoa, että Eurooppa "sopeutuisi". Maahanmuutto noista kulttuureista johtaa vain siihen mihin totaalinen kulttuurinen sopeutumattomuus johtaa. Sosiaalisen häiriön lisääntymiseen, ongelmalähiöiden syntyyn, oman kansallisen sosiaalisen eheyden ja moraalikoodiston hajoamiseen. Kaikki tämä on jo eurooppalaisissa vanhoissa kansallisvaltioissa tapahtunut, ja kaikkea tätä tapahtuu jo tämän päivän Suomessa.
Kuulin taannoin Charlie Hebdo -iskun päivinä kansainväliseltä kanavalta englanniksi tekstitettynä meilläkin niin paljon parjatun Marine Le Penin puhetta eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja varsinkin valistuksen asemasta siinä. Se oli hämmästyttävän historiatietoista puhetta. Senkaltaista ei esiinny yhdenkään suomalaispoliitikon suussa.
Mikä ikävintä, sitä esiintyy vähiten näiden perussuomalaisten suussa joihin maahanmuuttovastainen kansa vaaleissa turhaan asetti toiveitaan. Hehän käänsivät niin sosiaalipolitiikassa kuin maahanmuuttokysymyksissä välittömästi ja räikeästi takkinsa, kun valtaan pääsivät.
Me tarvitsisimme nyt ihan toisenlaista viisautta, mutta myös ihan toisenasteista älyllistä rehellisyyttä, jos haluaisimme pitää päämme yhteiskunnallisen kriisiytymisen vedenpinnan yläpuolella.
Varsinainen riippakivi on tämä oma, narsistinen "vihreä" kulttuuri-idealismimme, joka varoo koskemasta kipeisiin kysymyksiin ja varjelee ajatuksettomuuttaan ja tosiasiallista puhumattomuuttaan "suvaitsevilla" mussuhumanistisilla asenteilla. Se osoittautuu konformismiksi ja puhtaaksi mukavuudenhaluksi.
Emme me tule selviytymään. Tällä tiellä konfliktit tulevat vain syvenemään ja yhteiskuntamme hajoamaan.
-------------------------
Lisäyksiä:
Olen tässä vuosien varrella yrittänyt muutaman sata kertaa näilläkin palstoilla tolkuttaa, ettei yksilölähtöinen ajattelutapa kuvaa eikä selitä mitään siitä mitä aivan erilaatuisen ryhmädynamiikan omaavissa "kulttuureissa" tapahtuu.
Käsitteillä "enemmistö" ja "vähemmistö" on todellakin merkityksensä vain eurooppalais-länsimaisessa ajattelussa -- ja aivan erityinen merkityksensä uudella ajalla syntyneissä kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa, joissa erityinen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia on kehittynyt.
Kun me mittaamme aatteiden kannatusta kannattajien yksilömäärillä, se merkitsee yhteisövoimien, yhteisöominaisuuksien ja yhteisöilmiöiden kannalta jotain vain meille ominaista. Tilanne ryhmävahvistautumiseen perustuvissa kulttuureissa ei ole vain erilainen ja erilaatuinen, se on täysin päinvastainen. Niissä nimenomaan hyvin pienellä vähemmistöllä saattaa olla suurin valta.
Ajattelemme lähtökohtaisesti väärin. Meillä on silmillämme historiallisesti koskaan aiemmin esiintymättömän individualismin supervahvat silmälasit. Ne ovat niin vahva yhteisöominaisuutemme, ettemme näe itseämme. Meillä on historiallisen trendimme joukkohypnoosi päällä. Siksi sinisilmäinen kukkahattutäti-mukahumanismi ei pysty kyseenalaistamaan omia harhaisia asenteitaan.
Olemme eurooppalaisessa mussuhumanismissamme niin väärässä kuin vain mikään historiallisesti kehittynyt järjen laatu olla voi. Meidän pitäisi ensin jäljittää oman yksilölähtöisen ajattelumme heikkoudet -- eli se sokeus, johon se on meidät pussittanut. Sitten voisimme arvioida uudelleen mitä länsimaiset yhteiskunnat sisäisesti kestävät ja mitä ne eivät kestä.
Mutta menee vielä varmaan vähintään useampia kymmeniä vuosia ennen kuin kritiikki vaikuttaa niin paljon että sillä olisi mahdollisuuksia muuttua poliittiseksi voimaksi. Nyt ollaan vielä kovin, kovin, kovin heikoilla. Eikä välttämättä käy niin, että kriisiytymisen myötä silmät aukeaisivat paremmin. Voi käydä myös niin, että yhteiskunnat kriisiytyessään vain taantuvat ja käpertyvät entistä tiukemmin omien harhaisten uskomustensa piiriin.
Tapa, jolla perussuomalaiset ovat oman kriittisen järkensä nyt myyneet hallituspaikoille päästäkseen on sekin hyvin häpeällinen. He saivat vaaleissa paljon kannatusta nimenomaan siksi että olivat ainoa kanava johon orastava kriittisyys toistaiseksi on voinut kanavoitua. Täydellinen takinkääntö salonkikelpoisuuden saavuttamiseksi tulee romauttamaan kannatuksen.
Perussuomalaisilla on suuri vastuu. Korjaan. Heillä oli suuri vastuu. He eivät sitä kantaneet.
 |
| Timo Soini |
---------------------
Väite että ihmiset yli kulttuurirajojen olisivat jotenkin "pohjimmiltaan samanlaisia" on mitä karkeinta taikauskoa, ennakkoluuloa, tietämättömyyttä ja väärinymmärrystä. Todellisuudessa on aivan päinvastoin: juuri pohjimmiltaan eri kulttuurien ihmiset ovat erilaatuisia. Samanlaisia he ovat ainoastaan pintapuolisesti.
Koska ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laji, ja koska sosiodynamiikan perusviritys on juurikin tuo mitä kutsumme "kulttuuriksi" -- ja voisimme hyvin yksilötasolle siirtyessämme käyttää esimerkiksi termiä "kulttuurikognitio" -- on niin, että kaikki minkä noteeraamme itsessämme "ihmisyytenä" on aina nimenomaan kulttuurista ihmisyyttä.
Ihmisyyden perusteiden ymmärtämiseksi tarvitaan lajihistoriallinen perspektiivi. Ihmisen vaeltelevissa alkulaumoissa "tahto", jonka nyt miellämme puhtaasti yksilöominaisuutena, oli vielä laadultaan kollektiivista. Itse asiassa laumaa organisoiva "valta" ja "tahto" olivat primitiivisissä yhteisöissä vielä yksi ja sama asia. Paikoilleen asettuminen, elämänmuodon institutionalisoituminen, työnjaon, sosiaalisten roolien ja ajatusmuotojen kehittyminen synnyttivät "kulttuurin".
Yksilöllinen eriytyminen on kehitysominaisuus. Siihen tarvittiin miljoonia vuosia. Laji varttui varhaisesta symbioottisen yhteisösidonnaisuuden ja kollektiivitahdon tilasta kohti aikuista autonomiaa ja kokemuksellista "omaa yksilöllistä tahtoa". Vaikka kokemus tahdonvapaudesta onkin vahva, yhä edelleen yksilö voidaan erityistä regressoivaa menetelmää, hypnoosia, käyttäen taannuttaa takaisin kollektiivitahdon tilaan -- joukkovoimien tilaan -- jolloin nyt yksilölliseksi kokemamme "vapaa tahto" yllättäen saadaan jälleen siirtymään henkilöltä toiselle.
Eurooppalainen uusi aika on ollut yksilöllisen eriytymisen toistaiseksi ylittämätön aikakausi. Aatteellisella puolella Ranskan suuri vallankumous ja valistus ovat manifestoineet ihanteita. Yksilönvapaudet ja -oikeudet sekä edustuksellinen demokratia kuuluvat näihin.
Ne olivat niin sanotun "kartesiolaisen subjektin" vaatimuksia. Sama ajattelu on tuottanut "objektivoituvan todellisuuden" puolella empirismin, luonnontieteet, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin. Näiden vaikutuksesta ihmisen elinehdot ja maailma ovat nyt parinsadan viime vuoden aikana muuttuneet tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä ne muuttuivat ihmisen lajihistorian koko aiemman miljoonan vuoden aikana.
Meillä ei ole mitään syytä väheksyä eurooppalaisen ajattelun ainutlaatuisuutta ja merkitystä.
Miksi sitten olemme valmiit nyt joukkomitassa luopumaan tästä historiallisesti aivan ainutlaatuisesta kehityksestä maailmanmittakaavassa uhkaavan kulttuurien yhteentörmäyksen vuoksi? Sen seurauksena oman aivan erityisen kulttuuridynamiikkamme syvimmät pohjarakenteet -- yhteisövoimien tasolla kehittyneet kulttuurikognitiiviset tekijät -- tulevat romahtamaan.
Toki vallan rakenteet ovat kaikkialla päältäkatsoen aikalailla samanlaisia. Mutta ryhmädynamiikka ja vallan voimaviivojen (Arendt) suunta ei ole sama. Vallan legitimaatio on erilaatuinen. Eurooppalaisessa kulttuuripiirissä dynaaminen draivi perustuu nimenomaan yksilölliseen eriytymiseen ja "kollektiivisen tahtotoiminnon" roolin kukistamiseen yksilöllisellä tahdolla.
Toki muitakin ratkaisevia kognitiivisia eroja eurooppalaisen ja ryhmävahvistautumiseen perustuvien kulttuurien välillä on. Esimerkiksi vielä Kabbalassa voimissaan ollut kulttuurinen kuvakielto on meillä voitettu, ja eurooppalaisen uuden ajan ihminen hahmottaa sekä syvyysperspektiivin että dynaamisen ajan. Siinä suhteessa "islamin" maailma on noin seitsemän sataa vuotta eurooppalaista kulttuuria jäljessä.
Eikä se siis ole edes suuntaamassa samaan suuntaan. Sen dynamiikka etsii vahvistusta kuvakiellon tapaisille regressioille.
------------------
Renessanssihumanismi kuin myös sille näennäisesti hengeltään melkein vastakohtaiset uskonpuhdistukset merkitsivät historiallisesti kumpikin individualismin esiinmurtautumista. Sieltä jostain tämä eurooppalainen uusi aika alkoi.
Nyt me sitten olemme tällaisia "narsistisia" minävammaisia ihmisiä, jotka yhtäältä voivat saada vahvistusta samaistuessaan humanismikuvitelmiinsa tai toisaalta voivat kokea syyllisyyttä koska ovat oppineet reagoimaan syyllisyydentunnoilla ahdistukseensa.
Ja kaikesta tästä minkä eurooppalainen ajatushistoria antaa koettavaksemme on tuskin mitään hyötyä esimerkiksi ylikansoituksen ongelmissa. Koemme mitä koemme, "narsistiseksi" omissa liemissä lillumiseksi se joka tapauksessa jää.
Tavallaan nuo historialliset taantumat ajattelussa, siis sortuminen "postmodernismin" neonkyltin alla uudelleen elpyvään skolastiseen käsiterealismiin, pirstaloituneiden opillisten ja aatteellisten "ismien" yhteen sulaminen ja ylimittaisilla yliylevöitetyillä yleiskäsitteillä muotoiltujen "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" nimissä tapahtuva ymmärryksen noituminen ja kipeät kysymykset väistävä ympäripyörittelevä mussuhumanismi -- ne ovat vain yhdenlainen toivoton "ratkaisu", kun kohdataan opillisen samaistumisen tai ahdistuksen ongelmat.
Tietenkin se on helppo ratkaisu, ja näennäinen. Mutta mielipiteily muuttuu yhä tärkeämmäksi maailmassa jossa toiminnalla ei enää pystytä ratkaisemaan murto-osaakaan ongelmista ja jossa toiminta paljastuu yhä selvemmin vain pakoyritykseksi ahdistuksesta.
----------------
Mistä tämä nykyisin niin irvokkaana esiintuleva "sivistyneistön" viha ja halveksunta niin sanottuja "tavallisia kansalaisia", tai paremminkin "impivaaralaisia suomalaisjuntteja" kohtaan oikein alkoi? Luulen, että näille nykyisille asenteille luotiin pohjat joskus 60-70 -lukujen vaihteessa.
Silloin nimittäin taittui kuusikymmenluvulla yleismaailmallisesti valtavasti vaikuttanut nuorison arvovallankumous, ja sille miltei vastakohtaiset voimat ja aatteet nousivat pinnalle. Esimerkiksi Martin Luther Kingin murha oli yksi tämän muutoksen kiihdyttäjistä.
Meillä suhtautuminen Tsekkoslovakian miehitykseen jakoi laitavasemmiston kahtia, ja opiskelijoiden piirissä omaksuttiin laajalti niin sanottu "taistolainen" vallankumousajattelu. Se oli jonkinlainen lähtölaukaus sille kulttuuriväelle yhä vieläkin ominaiselle ylimielisyydelle, jota pönkitetään pitkälle viedyllä teoreettisella opillisella tunnustuksellisuudella.
Taistolaisista muutamia siirtyi sittemmin mm. vihreisiin, ja vaikka väkivallan ja vallankumouksen ihannointi niissä piireissä ensin teoriatasolta tipahtikin pois, taipumus teoretisointiin jäi elämään kaikenlaisen opillistunnustuksellisen "humanismin" ja "ihmisoikeuspolitiikan" muodossa. Ja niissä institutionalisoitui ja elää nyt edelleenkin sisällä sama kehittymättömän maailman yliymmärtäminen, ylimielisyys ja ylenkatse oman maan tietämätöntä rahvasta kohtaan, joka taannoin myrkytti nuorisovallankumouksen.
En oikeastaan ihmettele yhtään ettei tämä hengenlaatu tunnista itsessään omia vihamotiivejaan ja yliymmärrystään vieraiden kulttuurien väkivaltaisuutta kohtaan. Nehän eivät sivistyneistön suista koskaan tule esiin samalla lailla avoimina purkauksina joilla "rasistinen" rahvas asiansa sanoo. Fiinit ihmiset pukevat vihansa ja inhonsa hienoihin kiertoilmauksiin ja teoreettisiin ismiprojektioihin, joissa oma pahuus heijastetaan halveksitun vastapuolen ominaisuudeksi.
Historiallisesti ottaen tunnistan nykysuvaitsevaiston "kultturelleissa" piilotetuissa vihapuheissa saman aatteellisen vahvistautumisen tarpeen, joka oli ominaista jo 60-70 -lukujen vaihteen nousevalle taistolaiskommunismille, joka internatsionaalisessa ideologisessa orientoitumisessaan sympatiseerasi avoimesti ja vahvasti esimerkiksi yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusliikkeen väkivaltaista siipeä. Mustien kansalaisoikeustaistelijoiden julistamaa rasistista vihaa valkoisia vastaan ihailtiin ihan kiilusilmäisesti meilläkin, minkä itse saatoin juuri tuona ajankohtana todistaa propagandatilaisuudessa jossa Mustien panttereiden edustajat käväisivät Helsingissä palopuheitaan pitämässä.
---------------
En hyväksy sellaisia itseeni kohdistettuja väitteitä kuin: ""Persut ovat siis hyviä ja itse olet hyvien puolella. ""
Ei, ei ja ei. En ole alkuunkaan enkä ollenkaan poliittinen henkilö tai toimija. Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissani on enemmän kirjoituksia kuin vuodessa päiviä, ja niistä jo ensimmäisissä kritisoin Perussuomalaisia varsin ankarasti. Perussuomalaiset eivät muodosta poikkeusta minua koko elämäni läpi vaivanneesta tarpeesta pitää kriittistä etäisyyttä kaikkiin aatteellisiin, tunnustuksellista ajattelua edustaviin ryhmiin.
Ajatushistorian harrastaminen on mahdotonta, ellei pysty pitämään yllä tuollaista välimatkaa. Se ei ole edes ainoa eikä vaikein irtiotto jota tarvitaan. Kun käytössämme ovat eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneet ajatustyökalut, ainoa tapa tavoitella mahdollisimman "yleiskatsauksellista" perspektiiviä on kävellä reippaasti tiedonalojen raja-aitojen yli ja risteyttää ihmistieteellisiä näkökulmia keskenään. Se on vaikeaa.
Mutta sellaista olen sitten harjoittanut. Koska tunnustuksellisesta, ryhmävahvistautumisesta voimansa ja "totuudellisuutensa" ammentavasta ajattelusta on puhuttava kokonaan "eri kielellä" kuin mihin niiden sisällä on totuttu reagoimaan, tarvitaan jopa aivan uusia käsitteitä. Sellaiset käsitteet ja niiden varassa tapahtuva ajattelu vaikuttavat tietenkin omiin tunnustuksellisiin pavlov-reaktioihinsa oppineista "kansalaiskeskustelijoista" pelkältä "sanahelinältä".
Minähän olen esimerkiksi mielelläni "rasisti", mutta en ole persu. Minä en usko kaikkien kulttuurien nousevan samoista lähtöasemista, tai olevan samalla kehityksellisellä asteella. Enkä näe, että kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyydessä olisi mitään säilyttämisen arvoista.
-------------------
"Ihminen" on sosiaalinen ja historiallinen jatkumo. Niin koen, ja ajattelen. Emme yleensä kyseenalaista itseämme subjektina, sen sijaan kyseenalaistamme objekteja. Peiliin katsominen, sen näkeminen mikä siinä kuvassa on yleistä mikä yksityistä, on ylivoimainen temppu meistä miltei jokaiselle -- siksi että olemme kaikki eurooppalaisen uuden ajan ja vuosisatoja vahvistuneen individualismin sokeuttamia.
Tästä eurooppalaisen uuden ajan erityislaatuisuudesta olen puhunut täälläkin paljon. Sen vaikutuksesta mm. ihmisen elinehdot ovat parinsadan viime vuoden mittaan muuttuneet enemmän kuin mitä ne muuttuivat lajin historian koko aiemman miljoonan vuoden aikana yhteensä. Eurooppalainen uusi aika on aivan erityislaatuinen "kulttuuri".
Suomalaisina meillä on sitten rasitteenamme seitsemän sadan vuoden historiallinen hallintoalamaisuus vieraalla kielellä alistettuna kansana. Se osaltaan määrää kansallista taipumustamme jakautua kaikissa kysymyksissämme kahtia. Latentti antagonismi on meihin sisäänrakennettu, eikä meihin juuri muuta "sivistystä" sitten ole tarttunutkaan.
Oma "sivistyneistömme", "oppineisto", "lukeneisto", "kulttuurieliitti" -- koko se oman yhteiskuntamme "sivistyksen ja omaisuuden liitto" (Musil), joka esimerkiksi tässä kysymyksessä niin sanotusta rasismista saa keskinäistä ryhmävahvistusta leimatessaan jonkin objektin "vastenmieliseksi", "haisevaksi impivaaralaisuudeksi", "sivistymättömäksi", jne, jne -- ei tietenkään mitenkään pysty näkemään peilissä omaa kuvaansa.
Oma viestini koskee lähinnä subjektia sisällämme, ei näitä noitavainon kohteita, joita jo lähihistoriastamme löytyy eri nimilapuilla varustettuina.
Mutta en aio jatkaa tätä täysin toivotonta ristiretkeä täällä tämän pitempään. Olen subjektina myös vähän itsekäs, eikä "kansalaiskeskustelu" inkvisition kanssa hirveästi houkuttele. Noidallahan ei ole mitään mahdollisuuksia oikeudenkäynnissä -- jos järjellä siinä olisi jokin rooli, mitään syytettä ei edes pystyttäisi nostamaan.
Lisäksi on niin, että tämä US-alusta "on puolensa valinnut", joten tämä on tavallaan rasistijahdille legitimoitu areena. Olen täällä ikään kuin vihamielisessä ympäristössä. Viha on asia, jota "sivistyneet" ihmiset eivät sielussaan tunnista. Siitä on kuitenkin kyse: vihasta oman kansan "vastenmielisiksi" koettuja kansalaisia kohtaan.
----------------
Ilmiantokulttuuri yhteiskunnassamme alkaa olla niin vahvaa, että kaikista todellisuusefekteistä tulee saman tien totuudellisuusefektejä. Keskustelupalstat muuttuvat paljastus- ja ilmiantopalstoiksi, kotkansilmät vahtivat lakkaamatta tunnustuksellisia signaaleja, ja auta armias, ellet ota osaa kuohkaamiseen. Sinun on oltava joko puolesta tai vastaan, juoruämmämoraali edellyttää sitä.
Tunnustuksellisen ajattelun maailmassa totuusefekteiksi muuttuneet leimasanat institutionalisoivat ilmiantokulttuurin, jonka rinnalle puolustusreaktiona kuin itsestään syntyy irtisanoutumiskulttuuri, johon esimerkiksi Timo Soini nyt sortuu ja romauttaa puolueensa. Elämme kasvavien normipaineiden, kiristyvän sensuurin ja mielipiteiden kriminalisoinnin aikaa, eli totalitarismiin taantumisen tuntomerkit ovat vahvoina ilmassa.
Onnittelut myös omasta puolestani tälle US-Puheenvuorolle. Täällä on keskustelun taso saatu rytisemällä romahtamaan. Eivätkä kai mitkään kellot soi. Paitsi siis juorukellot.
--------------------
