Hyvä nettipoliisi, kirjoitatte: ""... Maahanmuuttajataustaisten yleistämisestä näpistelijöiksi... näpistystilastoja kyllä ”johtaa” selkeästi Suomessa syntyneet. Empiirisen kokemuksen perusteella yleisin näpistelijä on päihdeongelmainen keski-ikäinen mies.""Rikostilastoihin ilmestyneen uuden "yleisesti merkittävän asian" esiin poimiminen alkaa omassa yhteiskunnassamme olla yhtä kremlologinen taitotemppu kuin puhuminen kieli keskellä suuta ja ilmiantajia varoen entisessä tai kenties nykyisessäkin itänaapurissa.
Vaikka nuo toisen polven maahanmuuttajanuoret ja keski-ikäinen suomalainen juoppo esiintyvätkin samassa tilastossa, mistäköhän johtuu, etten pysty millään mieltämään heitä tapauksina samanlaisiksi? En vaikka kuinka yrittäisin todistella itselleni, että kyseessä on tilasto joka yrittää kartoittaa "samaa" ilmiötä.
Ja jos yritän miettiä mikä olisi se tapa, siis se käsitteellinen työkalu, jolla tuon olemassaolevan eron pystyisin ilmaisemaan, niin ainoa mitä käteeni jää on se, että kysymyksessä on tekijöiden "kulttuurinen" ero.
Ehkä toistan tämän: toisessa polvessa epäsosiaalistuneiden maahanmuuttajanuorten ja suomalaisen keski-ikäisen känniäijän näpistelyt eivät ole sama asia, vaan niissä ilmenee kulttuurinen ero.
Ja jostain syystä minusta tuntuu, että sanoessani tämän lipsahdan jonkin normin tuolle puolen. Viitatessani kulttuuriin viittaan johonkin sellaiseen "yleiseen asiaan" jolla on "yleistä merkitystä" joka on kuitenkin mahdollista tulkita väärällä tavalla yleistäväksi merkitykseksi.
Niinpä minun ei siis pidä sanoa ajatuksiani ääneen. Olen hiljaa. Yhtä hiljaa kuin jokaisen järjellään ajattelevan todellisuudentajuisen ihmisen on aina totalitarismissa pakko olla.
(16.6. 2015)
---------------
Kun ajattelussa korostuu jonkin "pahan ideologian" sisällöllinen rooli, jää kokonaan noteeraamatta yksiarvoyhteiskunnalle ja sen äärimuodossa totalitarismille ominainen rakenteellinen dualistisuus.Sosiaalisesti sitovat järjestelmät tarvitsevat tunnustuksellista ajattelua, mutta tunnustuksellinen ajattelu tarvitsee yhtäältä vahvat ihanteensa, toisaalta vielä vahvemmat viholliskuvansa.
Sosiaalisen sidonnaisuuden aste on olennaisin tekijä, ei sen uskonnon tai ideologian nimi tai sisältö jota tunnustetaan. Natsitotalitarismi ja stalinismi olivat kumpikin vain erinimisiä opillisia kulisseja samanlaiselle yhteiskunnalliselle väkivaltaregressiolle. (Eroja on, mutta ne palautuvat muihin tekijöihin, kuten kulttuurin patriarkaattisuuteen vs. matriarkaattisuuteen.)
Jos kuvittelemme että yksi ideologia voitetaan tunnustamalla toista vielä vahvempaa vastakohtaista ideologiaa, silloin yhteiskuntamme on taantumassa yhä autoritaarisemmmalle asteelle. Politiikka voi olla varsin tehokas yhteiskunnallisen kehityksen jarru.
Moniarvoinen demokratia on mahdollinen vain yhteiskunnassa joka sallii ja suosii pitkälle menevää yksilöllistä eriytymistä. Moniarvoisella demokratialla on vain yksi vastustaja, ja se on sosiaalinen sidonnaisuus.
Valitettavasti uudella ajalla syntyneiden ja kehittyneiden eurooppalaisten kansallisvaltioyhteiskuntien moniarvoistumiskehitys kokee haaksirikon kun tunnustuksellisten "kulttuurien" maahanmuutto hajottaa individualistisemmat sosiaalikoodistot.
Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus ovat yhteisötodellisuudessa yhteensovittamattomia. Ne ovat toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia.
( 16.6. 2015)
---------------------
Yhä useampi Nato-runnari vaatii yhä jyrkempään äänensävyyn kansalaisia ottamaan kantaa joko Naton puolesta tai Natoa vastaan.Siihen vaatimukseen implikoituu valinta, joka tosiasiassa jo esitettäessä astuu ulos puolueettomuusajattelusta. Valitsija tunnustaa jo lähtökohdaksi sen, että olet joko "puolesta tai vastaan".
Kun kahtiajakava vastakohta ilmaistaan konfliktin kielellä, se saa muodon: "Olet joko puolellamme tai vihollisemme puolella."
Meidän pitäisi tajuta, että tähän suuntaan emme saisi itseämme viedä. Tällaiset yhä useammin toistuvat kannanottovaatimukset ovat itse asiassa valinnanvapautemme amputoimista, ihan siitä riippumatta vastaammeko kyllä vai ei.
Jakolinja asettuu toisin kuin näissä kyselyissä lähtökohtaisesti edellytetään. Todellinen jakolinja on valinnanvapauden ja kannanottovaatimusten välissä. Silmien auki pitämisen tai ummistamisen välissä.
Kun vaaditaan kyllä-tai-ei -vastausta, katse käännetään pois lähtökohta-asetuksista. Mielipidekyselyt ovat itse asiassa muunnelmia kuuluisasta kysymyksestä: "Joko olette lakannut lyömästä vaimoanne?"
Puolueettomuuslinja on koeteltu. Se mahdollistaa myös parhaan valinnanvapauden. Se mahdollistaa myös sen, etteivät maailmaa kahtiajakavat konfliktit jaa koko maailmaa.
Se on yksi pieni lisä siinä negatiivisten eskalaatioportaiden asteikossa, jonka olemassaolo on koko maailmalle tärkeä, ellei tarkoituksena ole sitten käydä seuraavaa sotaa viimeiseen ihmiseen asti.
( 20.6. 2015)
------------------
Nämä kasvavat kansainvaellukset kehittyvästä maailmasta Eurooppaan jättävät taakseen hajonneita yhteiskuntia ja tulevat löytämään edestään hajoavia yhteiskuntia.Kaipa tilanne kokonaisuudessaan on sellainen että yksi jos toinenkin eurooppalainen, myös omalta kansaltaan valtuutuksensa saanut demokraattisen maan päättäjä, alkaa epäröidä ja pelätä sitä mitä on tulossa. Toivottavasti ainakin.
Nimittäin käsitys, jonka mukaan kehittyneet "rikkaat" valtiot omaisivat sellaisia yhteiskunnallisia valmiuksia, jotka tekisivät niistä jotenkin "paremmin varustautuneita" ottamaan vastaan kansainvaelluksia, ei kestä lähempää tarkastelua. Asia on pikemminkin päinvastoin. Mitä kehittyneempi yhteiskunta, sitä haavoittuvampi se on sosiaalista disorganisaatiota kohtaamaan.
Syy miksi ongelmat pitäisi ratkaista paikan päällä on hyvin yksinkertainen. Ongelmat eivät ratkea sillä että ihmiset siirtyvät toiseen paikkaan. Ongelmat tulevat mukana. Ongelmia ja ihmisiä on paljon, eivätkä kriisit ole ratkeamassa tai ongelmat vähenemässä. Ihmisvirta ongelmapesäkkeistä Euroopan ihmemaahan ei tule itsestään katkeamaan.
Kannattaisi kysyä, mihin tuo paljonpuhuttu "moraali" tässä maailmanmitassa sijoittuu. Eivät moraalin kannalta asetettavat kysymykset ainakaan sellaisia ole joita nyt hyvin valikoituneen joukon taholta ja hyvin rajoittuneiden kysymyksenasettelujen puitteissa yleiseen tietoisuuteen tyrkytetään.
Moraalikysymyksiä ei kannata tarkastella siksi, että nämä ongelmat minkään moraalin varassa ratkeaisivat, vaan ihan vaan sen takia, että kaikkinainen moraalinen vinksahtaneisuus tässä yhteydessä niin esimerkillisellä tavalla tulee esille. Meillä on niin vääristyneitä käsityksiä ihmisestä ja ihmisen mahdollisuuksista.
Yksi perustavaa laatua oleva moraaliharha liittyy individualismiin jolla me eurooppalaiset individualistit olemme oppineet toisiamme kohtelemaan. Näemme kaikkialla vain yksilöitä. Maailmaa pelastetaan yksilö kerrallaan. Valitettavasti sen enempää maailma kuin yksikään näistä yksilöistä ei individualismin ansiosta pelastu.
Individualismin sokaisemat "ihmisarvo- ja -oikeusideologit" muodostavat sekalaisen joukon kansainvälisiin valtapeleihin vetoa tuntevia "vaikuttajia", kansallisen tason "vihreitä" maailmanparantajapoliitikkoja ja kaikenlaiseen monikulttuurisiseen riemunkirjavuuteen ihastuneita etnohedonisteja. Heillä ei ole juuri muuta yhteistä kuin se mitä he nimittävät "moraaliksi" eli vaatimus, että heille itselleen ominainen ja tärkeä priorisointi muukalaisongelmien ja oman kansan ongelmien marssijärjestyksestä täyttyy.
Se on tosiasiassa kaiken ihmiselle ominaisen sosiaalisuuden ja moraalisuuden vastakohta. Ihmisestähän voi kasvaa ihminen vain ihmisten joukossa, nimenomaan "omien" joukossa, ja ihmiselle luontainen moraali kytkeytyy itsekunkin omien läheisten suojeluun. Vain näistä lähtökohdista nousevat moraalitunnot ovat luontaisia, ja aina kun moraalituntoja irrotetaan lajityypillisistä yhteyksistään, seurauksena on sitten opillisia sairauksia.
Ihmisarvoidealisteille moraali on todellakin vain jotain julistuksenomaista ja teoreettista, jotain käsitteellis-abstraktista, ideaa, joka voidaan liimata elämänmuodostaan irtileikatun ja jonkinlaiseen puhtaaseen tyhjiöön asetetun "yksilön" päälle. "Ihmisoikeudet" ovat näille idealisteille normatiivisia moraaliarvostelmia, joiden varassa vaaditaan todellisuutta muuttumaan epätotuudeksi.
Tosiasia on, että meillä olisi aivan tarpeeksi tekemistä oman kansan asioiden kuntoon saattamisessa. Ne eivät ole kunnossa. Oman kansan joukossa on liikaa niitä joiden ongelmia ei osata eikä ehkä halutakaan ratkaista. Lisääntyvän köyhyyden ongelma on ratkaisematta. On kasvava kansanryhmä, jonka elämä jatkuvasti kurjistuu.
Ymmärrän, että on poliitikkoja, ihmisoikeusidealisteja ja etnohedonisteja, joille omistautuminen suurimittakaavaisiin globaaliongelmiin tarjoaa tilaisuuden kääntää selkä niille oman kansan ja oman yhteiskunnan ongelmille joiden ratkaisemiseen he ovat täysin kyvyttömiä. Ymmärrän myös, että kyvyttömyyden kompensoiminen tarvitsee vahvistukseksi vielä rinnalleen moraalipaatosta -- moraalista oikeassaolemista, jotta uskottavuus omissa ja samanmielisten silmissä saavutettaisiin.
Mutta muistutan, tässä ihan vain ääneen sanomisen ilosta, että tällä menolla asiat eivät koskaan tule kuntoon. Saamme seurata vain päivä päivältä irvokkaammaksi muuttuvaa näytelmää, jossa "puolensa valinneet" ja valtakunnanviisaina itseään pitävät "vaikuttajayksilöt" omahyväisesti tyrkyttävät oman kansan vähäväkisille ihmisyyttä mitätöiviä idealismejaan.
( 22.6. 2015)
----------------------
Se on aika pitkä tie, tuo eurooppalaisen uuden ajan historia, joka nyt päättyy umpikujaan ja kokonaisen kulttuurisen aikakauden romahdukseen.Keskiaikaisesta depersonalisaatiosta eurooppalaiset herätti kartesiolainen kirkastuminen ja uutta tietoisuutta luova paradigma, jossa Subjekti eriytyi ja todellisuus Objektivoitiin.
Vahvistuvan individualismin yhteisöprojektiona syntyivät kansallisvaltiot. Samaan kehityskuvaan kuului elimistöllisten metaforien esiinmarssi "taloutta" koskevassa ajattelussa.
Keskiaikainen merkantilismi oli ollut kuin Pyhän Pietarin tilikirja, johon Monarkin hyveet ja synnit, tulot ja menot, kirjattiin. Sitten fysiokratiassa taloudesta tuli talousruumiin verenkiertoa, ja valistusvuosisata viimeisteli individualismin elimistölliset projektiot talousteoriassa puhumalla esimerkiksi "näkymättömästä kädestä".
Objektivaation loppupäässä puhtaasti numeerinen raha-ajattelu autonomisoitui ja irtosi lopullisesti reaalitaloudesta. Tämän viimeinen vaihe tapahtui suhteellisen myöhään, lopullinen täydellistyminen oikeastaan vasta äskettäin. Globaalitalouden ja atk:n mahdollistamana.
Numerot menivät menojaan. Ne siittivät toinen toisiaan, ja valtaosa "taloudesta" sulkeutui omaan numeeriseen piiriinsä, jossa raha-arvoja ostetaan ja myydään.
Nyt numeroista, itsessään täydellistä objektivaatiota, ajattomuutta ja kaikkivoipaisuutta edustavista ajatusentiteeteistä käsin päätellään todellisuuteen päin. Kaikki talous on rahaohjasteista.
Eikä mikään riitä. Rikkaat eivät ole koskaan kyllin rikkaita. Sama draivi ajaa vaikka raha-arvonmuodostus on muuttunut mielettömyydeksi.
Tämä automotorinen taloustotalitaristinen koneisto on luonut esimerkiksi niin tähtitieteellisiin summiin kasvaneen "velkarahan" kuplan, ettei Talouden Jumala pysty sitä enää itse nostamaan.
Mutta sekään ei riitä. Nyt siis kansallisvaltiot saavat hajota uuden, pelkästään raha-abstraktion varaan rakennettavan tuhatvuotisen euroopanmittaisen valtakunnan tieltä.
Montako vuotta luulisitte sen utopian kestävän? Muutaman vuoden, vuosikymmenen, ihmisiän?
Ne, sehän on periaatteessa totaalinen taantumailmiö. Kasvoton kaikkivoipa raha palauttaa Euroopan taas keskiajan depersonalisaation tilaan. Ja taantumat saattavat kestää kauankin. Keskiaikahan kesti pyöreästi tuhat vuotta.
( 23.6. 2015)
---------------------
Kukkahattutäti on itseidentiteettiliemissään lilluva etnohedonisti. Kun kukkahattu panee toiseen vaakakuppiin ihanaksi kokemansa "monikulttuurisen värikkyyden" ja toiseen vaakakuppiin sen "ettei ihonväri merkitse minulle mitään", kupit painavat yhtä paljon.Kukkahattu on parantumaton individualisti, joka ei ymmärrä durkheimilaisen sosiologian peruasetuksia. Hän ei ymmärrä että on olemassa yhteisöilmiöitä joita ei voi palauttaa yksilötasolle. Kun ihmiset tekevät joukkohypnoosin vallassa tekoja, kuten maahanmuuttajajengit lähiöissään tekevät, ne ovat tekoja joita kukaan mellakoitsijoista ei yksinään tekisi. Tämän asian merkitys jää kukkahatulta tajuamatta.
Kulttuurit eivät siis tarkoita kukkahatuille tiettyjä erityisiä yhteisövoimia, vaan lähinnä hedonistisella pintatasolla esiintyvää riemunkirjavaa valikoimaa irtainta rihkamaa, pukeutumista ja tapoja, jne, eli yksilötasolla esiintyvää "erilaisuutta" joka toisessa vaakakupissa kummasti taas tasapainottuu "tasa-arvoiseksi samanlaisuudeksi".
Koska yhteisövoimat jäävät individualistisen silmän sokeaan pisteeseen, kukkahattu voi todellakin arvioida esimerkiksi vahvan sukupuoliseparaation kasvukulttuurista tulevien nuorten miesten tekemää seksuaalista väkivaltaa ikään kuin se olisi arvioitavissa samassa käsitepuitteistuksessa kuin vastaava oman kulttuurimme väkivalta.Se ei ole. Se on ihan erityistä, ihan erityisistä kulttuurisista lähtökohdista nousevaa väkivaltaa.
Ihmiset eivät tietenkään ylimalkaan ole esimerkiksi durkheimilaisen sosiologian sisäistäneitä yhteisöilmiöiden ymmärtäjiä, joten kaikkinainen kansalaiskeskustelu ei koskaan -- ei esimerkiksi vaikkapa Tapanilan tapauksen yhteydessä -- vastaa laadultaan sen hirvittävää määrää. Laatukin on jokseenkin hirvittävää.
Mutta sanoisin, että jos ymmärrystä näiden kysymysten suhteen tavoitellaan, juuri kukkahatut toivottoman sokean individualisminsa vuoksi ovat kaikkein onnettomimmissa positioissa. Niin sanotuilla "rasisteilla" on paljon, paljon, paljon luontaisemmat lähtökohtaiset edellytykset käsittää miten erilaisia ja eri perustein arvioitavia "kulttuurit" ovat.
( 25.6. 2015)
------------------------
Yksi monista Wittgensteinin filosofiaa koskevista yleisistä täydellisistä väärinymmärryksistä liittyy "Tractatuksen" loppusivuilta poimittuihin lausumiin, joiden mukaan "kaikki mikä yleensä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi" ja "mistä ei voi puhua, siitä on oltava vaiti".Noita lauseita käytetään kuin aforismeja, ja kuvitellaan, että niissä puhutaan jostain sisällöllisestä, esimerkiksi jostain tietystä puheenaiheesta suhteessa joihinkin muihin puheenaiheisiin.
Kuten sinä saatat tietää, niissä ei kuitenkaan ole kyse mistään tuollaisesta, vaan niissä kolkutellaan inhimillisen tiedon "olemuksellisia" rajoja kaikkien aiheiden, tiedollisten sisältöjen ja yleensä käsitepintojen alta. Niissä yritetään kartoittaa jotain joka saa muotonsa käsitteenmuodostuksellisessa alkuhämärässä ennen kuin mitään sisällöllistä on olemassa tai mitään tiedollista käsitteellisesti kiteytyy.
Meiltä puuttuu kieliopistamme esimerkiksi sanaluokka "lokatiivi", joka tuolla jossain tietoisuutemme alkusumussa sijoittaa ajattelun ensimmäisiä entiteettejä ja maamerkkejä paikoilleen. Sellaisten keskinäisiin suhteisiin sitten hahmotamme yhteyksiä, wittgensteinilaisittain "näemme yhteyksiä", ja jollain mielen kerrosten ylemmällä kattotasolla sitten kiteytämme käsitteellistä tietoakin.
"Lokatiivista" kannattaisi ehkä kirjoittaa enemmänkin. Minulla on siitä muistiinmerkintöjä, mutta oikeastaan ainoa toistaiseksi julkisesti esille panemani artikkeli koskee elokuvaa, siinä lähinnä Godardia, ja se löytyy esimerkiksi google-haulla "Amelie ja kvanttifysiikka".
Voisi sanoa, että se näkökulma, josta niin "talouteen" kuin "rasismiinkin" liittyvät valtavat historialliset ajatusvirheet minulle näyttäytyvät, on "lokatiivinen". Niissä on todellakin kyse aivan samasta ajatuksellisesta, ja laajemmin ottaen ajatushistoriallisesta harhasta. Toistan toistamasta päästyänikin, mikä on harhan nimi. Se on "eurooppalaisen uuden ajan sokea individualismi".
Kyseessä eivät ole siis mitkään sisällölliset tai tiedolliset "asiat" tai "aiheet", eikä ylipäätään mikään mikä määrittyisi meille jo olemassaolevilla tiedollisilla käsitepinnoilla. En näe enkä koe näitä juttuja niin. Sen vuoksi esimerkiksi nämä palstoilla käytävät "kansalaiskeskustelut" ovat minusta yleensä hyödyttömiä, lähinnä naurettavia ja toivottomia.
Kiitokset kuitenkin sinulle vilpittömistä yrityksistä seurata minunkin kirjoittelujani. Olen pannut ne merkille. Niin monille täällä riittää käsitepinta, sen kiinteyttä uhkaavien saumojen päivittäinen tilkitseminen.
-----------------
"" Voi todellakin olla niin, että me taivumme, eivät he. Meidän arvomme ovat koetuksella ja ehkä on turhan positiivista uskoa, että he sopeutuvat, Meidän olisi siis sopuduttava tai ------ ""
Kyllä tästä saa asiaa jatkaakin. Saa sanoa ääneenkin.
Eurooppalaisen sopeutumisen seuraukset ovat jo näkyvillä. Mitä enemmän Eurooppa "suvaitsee", sitä vahvempia viholliskuvia nuo ryhmäsidonnaisuuteen perustuvat "kulttuurit" sisäistä vahvistautumista tavoitellessaan tarvitsevat. Jo maahanmuuttajien toiset sukupolvet ovat kulttuurisesti regressoituneempia. (Mutta tätä kulttuurista puolta ei ilmeisesti saa nostaa keskustelussa esiin, vaan rikostilastojakin pitää lukea kuin kaikki saman rikosnimikkeen alle kirjatut teot olisivat olemuksellisesti samanlaisia.)
Ja nyt syntyneet ääriliikkeet, kuten ISIS, joiden tekemänä esiintyy mitä hirvittävimpää itsetarkoituksellista efektihakuista väkivaltaa, jota ritualisoituneena esiintyy myös heidän omassa sisäpiirissään, saavat tukensa nimenomaan kehittyneiden eurooppalaisten valtioiden toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista.
Ei ole sitä vaihtoehtoa, että Eurooppa "sopeutuisi".
Kuulin taannoin Charlie Hebdo -iskun päivinä kansainväliseltä kanavalta englanniksi tekstitettynä meilläkin niin paljon parjatun Marine Le Penin puhetta eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja varsinkin valistuksen asemasta siinä. Se oli hämmästyttävän selväjärkistä puhetta. Emme oikein itse ymmärrä miten elimellinen osa näköaistin kognitioon ja visuaalisiin kuviin liittyvä perinteemme omassa kulttuurissamme on.
Verrattuna tuollaisiin pohdiskeluihin tämä narsistinen "vihreä" kulttuuri-idealismimme, joka varoo koskemasta kipeisiin kysymyksiin ja varjelee ajatuksettomuuttaan ja tosiasiallista puhumattomuuttaan "suvaitsevilla" mussuhumanistisilla asenteilla, osoittautuu puhtaaksi mukavuudenhaluksi.
Emme me tule selviytymään. Tällä tiellä konfliktit tulevat vain syvenemään ja yhteiskuntamme hajoamaan.
(25 - 26.6. 2015)
----------------------
