Luulen että Keynes, kun hän totesi "pitkällä tähtäimellä olemme kaikki kuolleita", halusi asettaa toiseen vaakakuppiin kaiken talousteoreettisen viisautemme ja toiseen vaakakuppiin ihmiselämän ja todeta, että elämän pitäisi painaa enemmän.Jostain syystä kaikille "talousajattelijoille" tämä ei ole itsestään selvä valinta. On niitä joille talousteoria on ihmistä ja elämää suurempi asia, ja jotka uskovat että "talouden kovuus on itse elämän kovuutta" (Sixten Korkman).
Näin siitä huolimatta että jos Keynesin katse käännetään pitkälle menneisyyteen, talousteoria häviää ja elämä osoittautui voittajaksi sielläkin.
Ihmisen motivaatio on etologista, biologista, sosiologista, psykologista, historiallista ja kulttuurista, eikä koskaan pelkästään "taloudellista". Saati että se olisi jonkin kirjavan oppilauseviuhkan tuulettamaa "talousteoriaa".
Ihminen on eräänlainen harakka, joka on mieltynyt kiiltäviin metalleihin. Inhimillisen harakan "omaisuudet" ja "aarteet" olivat kultaa, kuparia ja säihkyviä kiviä. Vielä monarkit niillä ylpeilivät.
Kun me nyt eurooppalaisen uuden ajan ihmisinä kuvittelemme "rahan" luonnontieteistä apinoitujen ajatusmallien mukaiseksi "yleisen arvon mitaksi", eivät nämä kuvitelmat todellakaan saisi painaa missään vaakakupissa enemmän kuin ihmiselämät.
"Velan" nimissä leikataan ihmisistä viipaleita kuten Shylock halusi tehdä. Tai halutaan leikata yhteiskunnasta viipale köyhiä pois. Mutta vaikka rahaa, siis numeroita, on helppo sijoittaa eri sarakkeille, todellisuudessa ihmisyhteisöistä ei löydy rahalinjoja joita pitkin mikään leikkaus onnistuisi.
Shakespearen rinnalle voimme kaivaa toisenkin aikalaisensa, John Donnen, joka totesi että kellot soivat aina kaikille. Keynes oli kirjallinenkin intellektuelli. Nykyiset talouspelurit eivät kai eläessään ole lukeneet ensimmäistäkään kirjallisuuden klassikkoa.
(30.6. 2015)
--------------------
Kolminkertainen eläköönhuuto Timo Soinille. Hänestä on sukeutunut salonkikelpoinen kunkku kunkkujen joukkoon. Tai kankku kankkujen joukkoon. Minkkiviitan ansaitsee myös hänen uskollinen lakeijansa Reijo Tossavainen, joka nyt on itse päässyt kovasti rummuttamiensa pölhöpopulistien puolelle.Tosiaan, kolminkertainen huuto. Perussuomalaisten puolue jätti vastaamatta kaikkiin kolmeen huutoonsa, kaikkiin keskeisiin vaalilupauksiinsa. Ei riittänyt kantti viheltää poikki mieletöntä eurovelkakauppaa. Ei ole kanttia nostaa maahanmuuttokysymyksiä esiin. Alle tuhannella eurolla kuussa kitkutteleville, kuten kaikkein pienituloisimmille eläkeläisille, lyödään eteen rajuimmat sosiaalitukien leikkaukset.
Tuossa ei tietenkään ole mitään yllättävää. Ei siinä mikään maailmankirja kääntynyt. Juuri näin ne maailmankirjat ovat aina olleet, ja aivan kaikkien valtapaikoista taistelevien poliittisten pukarien kohdalla. Tämä on pikemminkin ikävystyttävää kuin edes kunnollisella olankohautuksella kuitattavaa, ja kertoo jotain vain poliittisten eläinten ikuisesta ja täydellisestä typeryydestä.
Jossain vaiheessa tulee sitten eteen se väistämätön, eli "ylivelkaantuneiden" velkojen leikkaaminen. Siinäkin yhdeltä jos toiselta pääsee taas parku, eikä mikään parkuminen tee siitäkään rahakaupan häränpyllystä sen järkevämpää. Odotettavissa on siis vain lisää petettyjä odotuksia petettyjen odotusten päälle, ja yhä uusia hallitusherrojen mukasivistyneitä, mukasuvaitsevia, mukavälttämättömiä väistöliikkeitä.
(16.7. 2015)
--------------
Meiltä on kansalaiskeskustelussa ihan perustavanlaatuiset asiat hukassa. Vastakkainasetteluja haetaan ja saadaan. Se mistä niiden hakeminen ja kasvaminen kertoo, jää ymmärtämättä.Yksiarvoinen yhtenäiskulttuuri on se jossa dualismit vallitsevat ja vahvistuvat. Nimi "yksiarvokulttuuri" on harhaanjohtava, koska juuri se on olemuksellisesti kaksinapainen, dualistinen. Juuri yksiarvokulttuuri on se joka tarvitsee arvot ja vasta-arvot, hienot ihanteet ja yhtä vahvat viholliskuvat, julkisen julistustodellisuuden ja pinnan alle jäävät pimeät patoutumansa. Yksiarvokulttuurin täydellistymä, totalitarismi, on äärimmäisiin dualismeihin perustuva järjestelmä.
Nimenomaan totalitarismin tunnusmerkkejä on esimerkiksi ilmiantokulttuurin vahvistuminen. Sitähän nyt yhteiskunnassamme tapahtuu. Siinä tarvitaan maagisia leimasanoja ja niiden institutionalisoitumista -- niin ne voidaan legitiimisti kriminalisoida. Siinä tekee ikuisen paluun noitaoikeudenkäynnin mekaniikka. Kun noita saa syytteen, hänen on turha puolustautua järkeen vetoamalla. Jos järjellä olisi jokin rooli, edes syytettä ei pystyttäisi nostamaan.
Ilmiantokulttuuri polttomerkitsee leimat nykynoitien otsiin. Irtisanoutumiskulttuuri on heikko puolustus. Eipä taida olla montakaan oikeudenkäyntiä, joissa syytteessä oleva "kansanryhmää vastaan kiihottaja" tai "uskonrauhan rikkoja" olisi todettu syyttömäksi.
Se mikä näissä meillä mieliä kahtiajakavissa ja kiihottavissa keskustelunaiheissa jää ymmärtämättä on, ettei näissä koskaan kumpikaan osapuoli edusta mitään "yhteiskunnallista kehitystä" moniarvoisempaan suuntaan. Valitettavasti suomensuomalainen kulttuuri on edelleenkin moniarvoistumiskehityksessä lähtökuopissaan, ja kyllä se nykyisen tasoisen kansalaiskeskustelun vaikutuksesta niissä tulee pysymäänkin.
Näennäisestihän "keskustelu" koskee aina jotain "asia-aihetta", kuten maahanmuuttajia tai kerjäläisiä, mutta keskustelun todelliset motiivit ovat kyllä oman yhteiskuntamme sisäisiä jännitteitä. Ne todelliset kohteet toki edellyttäisivät myös keskustelua, mutta nyt niille jää vain kulissin, koristeen tai variksenpelätin rooli. Mitään edellytyksiä käydä kunnollista keskustelua meillä ei ole.
Näinä päivinä muistetaan taas Utøyan tapahtumia. Mutta olemmeko muka oppineet niistä mitään? Onko meille valjennut, miksi Breivik ampui omia, eikä vihaamiaan islamilaisia maahanmuuttajia? Että todellinen konflikti -- todellinen oman totalitarisoituvan yhteiskuntamme kaksinapaisuus, todellinen jakolinja -- on keskuudessamme, oman yhteiskuntamme sisällä, ja todellinen vaara koskee nimenomaan sitä että taannutamme omaa yhteiskuntaamme edelleen vahvistuvan napaisuuden, yksiarvoisuuden ja ilmiantototalitarismin suuntaan?
(24.7. 2015)
---------------------
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen onnistui mitä ilmeisimmin sohaisemaan varsin vihamieliseen ampiaispesään lauantain 25.7 vastaisena yönä julkaisemassaan provokatiivisessa kirjoituksessa, jossa jonkin verran militaarisin äänenpainoin lietsottiin taisteluhenkeä sitä "Rumaa Kuplaa" vastaan jota jotkut ihailevasti "monikulttuurisuudeksi" nimittävät.Ärsytystä lienee nostattanut erityisesti sekin, että Immonen oli valinnut motokseen taannoisen yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin kuuluisan puheen sanat: "Minulla on unelma." -- Nämä sanathan ovat monille tabu, ja niiden siteeraaminen kirjoituksessa, jonka koko tendenssi oli Kingin tavoitteille päinvastainen, on koettu pyhäinhäväistyksenä.
Niinpä vastareaktio ei jäänyt vain isoihin uutisotsikoihin. Pantiin pikavauhtia pystyyn myös vastamielenosoitus, joka keräsi valtavan määrän lynkkausmielialan valmiiksi valtaamia osanottajia. Yhdeksi -- ainoaksi "vastapuolta" edustavaksi -- puhujaksi kutsuttu perussuomalainen päätoimittaja Turkkila sai kuulla armottomat buuaukset. Koko eilinen spektaakkeli havainnollisti ja dokumentoi hyvin sen, miten lähellä suomalaisen yhteiskunnan pinnan alla "loukatuiksi" itsensä mielellään tuntevien "vähemmistöjen" turvautuminen omankädenoikeuteen ja väkivaltaan jo on.
Harvempi taisi intohimojen sumennuksessa kuunnella tai huomata esimerkiksi sitä, että tässä "Meillä on unelma" -vastamielenosoituksessa puhunut Erkki Tuomioja oli mahdollisesti tahtomattaan tai tarkoittamattaan mutta tosiasiassa aikalailla samoilla linjoilla kuin mitä Immonen näyttäisi tietyistä asioista olevan.
Tuomiojahan tavallaan tuomitsi "kulttuurirelativismin". On tietysti hienoa että hän otti tähän ismiin kantaa ja totesi, vieläpä painokkaasti, että
"... monikulttuurisuuden yhdistävänä tekijänä on kaikkien sitoutuminen ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistukseen. Sen keskeisiä periaatteita ihmisten tasavertaisuudesta naisten ja miesten kesken tai miltään muiltakaan osin ei voi loukata millään kulttuurirelativismilla. Siksi vaatimus jonka mukaan maassa on elettävä maan tavoin ei kestä, vaan oikea vaatimus on, että kaikkialla maailmassa on elettävä ihmisiksi.""
Tunnustamalla yleiset ihmisoikeudet ja priorisoimalla ne aivan kaikkien kulttuurien yläpuolelle Tuomioja siis tosiasiassa tuomitsee kulttuurirelativismin. Tämän tuomion jälkeen hänen tietysti pitäisi muistaa mainita esimerkiksi, että viitisenkymmentä islamilaista valtiota on kieltäytynyt tunnustamasta YK:n yleismaailmallista ihmisoikeuksien julistusta ja sen korvikkeeksi laatinut oman "Kairon julistuksensa", jossa islamilainen laki, sharia, nostetaan korkeimpaan asemaan.
Mutta sitähän Tuomioja ei tietenkään mainitse. Jos mainitsisi, hänen saarnansa de facto olisi todelliselta asiasisällöltään likimain sama tai ainakin olennaisesti samansuuntainen kuin perussuomalaisen Olli Immosen ja muiden monikulttuurisuuskriitikoiden purkaukset.
(29.7. 2015)
-----------------------
Joku, monikin, sanoo: "" Mielestäni [äärikansallismielisten järjestöjen puheissa] tuota "monikulttuurisuus"-termiä käytetään kuitenkin usein vain verhoamaan taustalla piilevää rasismia. ""Tilanne tässä on kuitenkin myös täsmälleen päinvastainen. Taustalle piilotettua "rasismi"-käsitettä käytetään monikulttuurisuusmyönteisissä puheissa verhoamaan haluttomuus ja kyvyttömyys tuomita tiettyjen "kulttuurien" piirissä mm. uskonnollisilla perusteilla oikeutetut suoranaiset ihmisoikeusloukkaukset.
Käsite "rasismi!" on nykyajan tabu. Se on silkkaa magiaa. "Rasisti!" on nykyajan noita. "Rasistissa!" personoituu kaikki kuvitteellinen pahuus.
Käsitteen merkitys on se tapa jolla sitä käytetään. Käsitettä "rasismi!" ei käytetä missään järkimerkityksessä, ei missään yrityksissä päästä käsitteelliseen selvyyteen, vaan ainoastaan leimakäsitteenä. Sitä tarvitsevat omasta oikeassaolemisestaan ja moraalisesta hyvyydestään vakuuttuneet ihanteelliset ihmiset, jotka omaa puolenvalintaansa vahvistaakseen tarvitsevat vahvan viholliskuvan, johon kaikki pahuus voidaan projisoida.
Siksi "rasismi!" on käsite joka sijoittuu kaiken ajattelun taakse, taustalle. Se menettäisi koko maagisen tehonsa, jos se nostettaisiin päivänvaloon.
Itse olen mielelläni "rasisti". En pidä kaikkia "kulttuureja" yhtä kehittyneinä, eikä kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyydessä ole mielestäni mitään säilyttämisen arvoista. Tämä on "rasistinen" mielipide, kuulette nyt rasistin puhetta. Tällainen se on, "rasisti", tällä tavoin se ajattelee. Kohta se sensuroidaan, sen tekstit poltetaan roviolla, se lynkataan ja haudataan, painetaan maan alle.
(30.7. 2015)
---------------------
Joidenkin arvioiden mukaan 15 000 osallistujaa. Tämä mainittiin. Paljon oli porua, vähän villoja.Kuitenkin jotain, mielestäni. Ainakin muutamille ihmisille on käsitteellinen kahtiajako multikulturalismin ja integraatiopolitiikan välillä käynyt selvemmäksi. Että siinä siis kyseessä ovat toisensa pois sulkevat vastakohtaiset käsitteet.
Tähän samaan implikaation sitten kuitenkin kuuluisi myös käsitteiden "monikulttuurisuus" ja "moniarvoisuus" ymmärtäminen toisensa pois sulkeviksi vastakohtaisuuksiksi. Että siinä siis ovat kyseessä yhteisötodellisuutta kuvaavat käsitteet, eikä mikään yhteiskunta voi olla yhtä aikaa monikulttuurinen ja moniarvoinen.
Moniarvoisuus voi toteutua vain eräänlaisena arvojen arvona -- on oltava jokin kulttuurisidonnaisten arvojen kattotaso, jolla kaikki erilaiset arvomaailmat tunnustavat jotain yhteistä. Tällainen edellyttää kuitenkin kaikilta osapuolilta tietynlaista irtikasvamista oman kulttuurin "tunnustuksellisesta" arvopohjasta, eli etäisyydenottoa omaan kasvukulttuuriin.
Tällaista kasvua irti oman kulttuurin tunnustuksellisesta aineksesta eivät kaikki yhteisöt kuitenkaan salli. Juuri tässä suhteessa yhteisöt eroavat toisistaan. On olemassa sosiaalisesti hyvin sitovia yhteisöjä, joissa yksilöllistä eriytymistä -- ja esimerkiksi yksilönvapauksia ja -oikeuksia -- ei esiinny. Tällaisten yhteisöjen kohdalla on helppoa nähdä miten sosiaalinen olento ihminen lajityypillisesti on. Yhteisö tosiaan määrää ne rajat joissa ylimalkaan "yksilöllisyyttä" voi syntyä.
Esimerkiksi yleinen "ihmisarvo"-käsite voi syntyä vain pitkälle menevän yksilöllisen eriytymisen seurauksena. Yksilönvapaudet ja -oikeudet ovat historiallisesti eurooppalaisella uudella jatkuvasti vahvistuneen individualismin seurausta. Sosiaalisesti hyvin sitovissa kulttuureissa ei sellaisia käsitteitä kuin "yleinen ihmisarvo" oikeastaan ole olemassakaan.
Sosiaalisen sidonnaisuuden käsite on siis miltei avainasemassa kun puhumme monikulttuurisuudesta, integraatiopolitiikan mahdollisuuksista, moniarvoisuudesta, tms. Kysymys on nimenomaan yhteisöilmiöistä, ja näkökulman tulee olla durkheimilaisessa mielessä sosiologinen -- yhteisöilmiöt eivät ole palautettavissa yksilötasolle. Kuitenkin yhdeksänkymmentä yhdeksän pilkku yhdeksän prosenttia kaikesta monikulttuurisuutta koskevasta "kansalaiskeskustelusta" käsittelee ainoastaan yksilöllisiä kokemuksia ja tuntoja.
Näistä asioista kiinnostuneiden kannattaa perehtyä siihen tapaan jolla tämä niin sanottu "yksilöminuus" eurooppalaisella uudella ajalla on syntynyt ja kehittynyt. Itselleni aikanaan Charles Taylorin monumentaalinen teos "Sources of the Self" avasi silmiä. Taylor taitaa olla lähteenä myös tuossa multikulttia käsitelleessä Stanfordin paperissa johon näissä keskusteluissa viitattiin.
Monikulttuurisuus on oikeasti sairas arvo ja vaarallinen hanke. Sekä sairaus että vaarallisuus oireilivat hyvin peittelemättömällä tavalla mielenosoituksessa.
(30.7. 2015)
--------------
Politiikalla ei mitään ehtoja sanella. "Kulttuuri" on yhteisöilmiö, ja esimerkiksi tuo olennainen yhteisötodellisuutta määrittävä seikka, sosiaalisen sidonnaisuuden aste, on ratkaiseva tekijä yksilöiden integroitumisen mahdollistajana."Kulttuureja" ei voi sekoittaa. Yksilöt, sikäli kun ovat oman kasvukulttuurinsa puitteissa saaneet yksilöllisesti eriytyä kyllin pitkälle ja kasvaneet ensin omasta sidonnaisuudestaan irti, voivat yksilöinä sopeutua toiseen kulttuuriin. Tämä koskee siis vain yksilöitä.
Ei ole muuta kuin subjektiivinen oletus ja ennakkoluulo, että kaikki "kulttuurit" koskaan pystyisivät edes jonkinlaiseen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. On aivan yhtä mahdollista, että kaksi erilaiset perusratkaisut historiallisesti omaksunutta kulttuuria vain repivät toistensa pahimmat puolet esiin. Ikuisesti.
Monikulttuurisuusideologia on todellakin vain jonkinlainen Ruma Kupla. On hullua puhua esimerkiksi "eri kulttuurien yksittäisistä piirteistä". Kulttuuri on yhteisöilmiö. Kulttuuri ei koostu "yksittäisistä piirteistä".
"Kulttuuria" on mainitun yhteisössä vallitsevan sosiaalisen sidonnaisuuden asteen lisäksi esimerkiksi se, että sosiaalisesti sitovissa kulttuureissa vallitsee tyypillisesti tietynlainen sosiaalisiin paineisiin perustuva ja ulkoaohjaava moraalilaatu. Sitä voi kutsua vaikkapa "normimoraaliksi". Siihen kuuluvat yksilön kokemat kunnian- ja häpeäntunnot.
Sen sijaan yksilöllistä eriytymistä suosivissa kulttuureissa kehittyy yksilöllinen "omantunnonetiikka". Se on kokonaan erilaatuinen moraali. Ulkoisen normipaineen ja kurin sijasta omantunnonetiikassa jokainen autonominen yksilö on oma valvojansa.
Ei ole mitään dialogia näiden kahden moraalityypin välillä. Pyrkiessään omilla ehdoillaan "totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen" ne loittonevat toisistaan ja kaikki "yhteisymmärrys" on vain käsitesekaannusta -- seurausta siitä että samoja yleiskäsitteitä käytetään ymmärtämättä mitään psyykendynamiikasta ja motiiveista.
Mutta nämä ovat todella vaikeita asioita. Eikä ole kysymys vain siitä että yksilöt olisivat näissä kysymyksissä eksyksissä, kyse on myös siitä etteivät erilaisten kulttuurien edustajat tosiasiassa pysty ymmärtämään mitään perustavanlaatuisia eroja yli kulttuurirajojen.
(30.7. 2015)
--------------------
Voisimmeko "keskustella" käyttämättä "sitä sanaa joka sotkee kaikki ajatukset"?Tosiaan, sanat sotkevat. Yleiskäsitteet noituvat ymmärryksemme. Mutta sanat ovat ainoa mahdollisuutemme. Todellisuuden kuvaaminen tarvitsee ihan uusiakin käsitteitä, tai vanhojen munankuorten uusia sisällöllisiä käyttötapoja.
Käsitemäärittelyillä käsitteiden ongelmat eivät ratkea. Käsitteiden määritteleminen toisilla käsitteillä on vain käsitepotkupalloa jossa maali siirtyy pykälä kerrallaan kauemmas. Jos joku onnistuu ampumaan pallon käsitehorisontin taakse, silloin syntyy "tabu", käsite, johon vain reagoidaan. Kuin Pavlovin kelloon.
Sellaisia käsitteitähän meillä nimenomaan näissä keskusteluissa on. Esimerkiksi "rasisti!" on sellainen käsite. "Rasisti!" on kaiken kuvitteellisen pahuuden projektio, totaalinen pahuus, paholaisolento. Aika harva kyselee, voiko sellaista olla ja onko rasistissa mitään hyvää. Onko hän ehkä jossain oikeassa.
Skolastiset koulumestarit, koulutiedon ammattilaiset, käsiterealistit, uskovat käsitemäärittelyjen merkitykseen, koska he eivät ymmärrä että tämä nimenomainen "skolastisen tositiedon" laatu on harhaista ja vaarallistakin. Käsiterealisteilta jää olennaisin, eli käsitteiden kulloisenkin käytön motiivi ymmärtämättä.
Skolastikkojen pitäisi lukea Wittgensteinia, mutta toisaalta on turhaa antaa heille lukusuosituksia, koska he eivät kuitenkaan pysty lukemaan mitään muuten kuin käsitepintojen tasolla.
Voin edelleen kertoa, että monikulttuurisuus on sairas arvo ja vaarallinen hanke.
(30.7. 2015)
----------------
Tästä blogialustasta puhuttaessa ei pidä unohtaa, ettemme kirjoittele täällä millään "puolueettomalla" maaperällä. Kun tänään avasin tämän sivun, toimituksen kantaa edustavassa "karusellissa" pyöri kuusi "immoskeissiä" käsittelevää blogikirjoitusta, jotka kaikki olivat vahvasti "puolensa valinneita".Mukana päätoimittajan ja omistajan omat blogit.
Me, jotka edustamme kokonaan eri mielipiteitä, emme koe kirjoitteluamme täällä toivotuksi. Meidän on aseteltava sanojamme, puhuttava kieli keskellä suuta, ja meillä on todellista syytä pelätä esimerkiksi sitä että blogiemme kommentteihin mahdollisesti mukaan tulevia asiattomuuksia käytetään tekosyynä kirjoitustemme poistoon.
En pidä mahdottomana ajatusta etteikö palstalla olisi ilmiantokulttuuriin intoutunutta väkeä, joka saattaisi sabotoida vihaamiensa kirjoittajien blogikeskusteluja. Luulen, että täältä on hävinnyt hyviä kirjoittajia tuontapaisten seikkojen seurauksena.
Näin ollen kysymys kommentoinnin sallimisesta tai kieltämisestä ei ole vain kysymys siitä "kestääkö kirjoittajan kantti kritiikkiä", vaan myös kysymys siitä kuinka kriittiset kirjoittajat kokevat ylläpidon avoimesti ilmoittaman "puolenvalinnan" ja kautta linjan harrastaman ylivarovaisuuden aroista aiheista puhuttaessa.
(30.7. 2015)
----------------------
Samuli Pahalahti kirjoittaa viisaasti: "" Suvaitsevaisto tekee siis kaikkensa uusien breivikien esiin manaamiseksi. Jos he tekevät tämän tietämättömyyttään, he ovat idiootteja. Jos he tekevät tämän tahallaan, he ovat vastuuttomia – voidaan nimittäin olla ihan varmoja siitä, että jos äärioikeistolaiset tekevät terrori-iskun, suvaitsevaisto ei tunnusta omaa rooliaan sen taustalla, vaan alkaa vielä kovempaan ääneen selittämään kuinka näitä kauheita rasisteja vastaan täytyy taistella vieläkin kovemmin. ""Näinhän se on, jos meneillään olevasta yhteiskunnallisten moraalikoodien hajoamisesta tehdään toimijasubjektit esiin nostava versio.
Mutta tosiaan, tuota oman kansallisen moraalikoodiston hajoamista voidaan tarkastella myös yhteisöilmiönä, jota ei kannata palauttaa yksittäisten toimijoiden tasolle. On vain niin, että eri "kulttuureilla" saattaa olla toisiaan hajottava vaikutus.
Jokaisen ihmisyhteisön sosiaalinen sidosaine on "moraali". Jokaisen yhteiskunnan on ensisijassa täytettävä tietty moraalinen ominaisuus. Eri "kulttuurit" säilyttävät oman sisäisen eheytensä erilaatuisten sidosvoimien avulla, ja tietyt kulttuurit eivät koskaan pysty tulemaan toistensa kanssa toimeen. Ne vain kaivavat toistensa pahimmat puolet esiin. Ikuisesti.
Mutta historiasta löytyy kyllä esimerkki tuosta "suvaitsevaiston" vastuunpakoilusta. Se on itseasiassa koko "suvaitsevaiston" syntyhistoria.
Se voidaan palauttaa holokaustin paljastumiseen sodan jälkeen. Se oli saksalaisille kunnon kansalaisille niin suuri sokki että syyllisyyden ongelma täytyi ratkaista jättämällä se ratkaisematta. Kaikki paha projisoitiin pois "tavallisilta kansalaisilta" ja pahuutta personoimaan asettui luontevasti koko Kolmatta valtakuntaa personoinut Hitler.
Siitä lähtien on kunnollisten ihmisten muodostama "suvaitsevaisto" pelannut natsikorttiaan. Se pelaa sitä edelleen. Ymmärtämättä että kaikki pahuus jonka se näkee projektionsa kohteessa, noissa inhottavissa "rasisteissa", on sen ikiomaa pahuutta, jota se ei pysty käsittelemään itsessään.
(1.8. 2015)
----------------
Yhteiskunnan aateilmiöistä kiinnostuneen sitoutumattoman ulkopuolisen tarkkailijan silmin tämä puoluepukareiden nyt toisiltaan vaatima irtisanoutuminen kaikesta poliittisesta väkivallasta näyttää, hmmmm, sanoisinko yllättävän "järjestelmälliseltä". -- Jos tässä siis voisi soveltaa termiä jolla poliisi kuvasi Vastarintaliikkeen toimintaa Jyväskylässä.Poliitikoillehan kaikki maailmassa muuttuu poliittiseksi valtataisteluksi, jossa armoa vastapuolueille ei anneta. Maagiset leimasanat ovat kovassa käytössä, niiden nimissä inkvisitio institutionalisoituu, ja totalitarismeille ominainen ilmiantokulttuuri puhkeaa kukkaan. Ilmiantokulttuuri nostattaa puolustusmekanismiksi irtisanoutumiskulttuurin, ja myös tämä kovasti moraalisävyinen irtisanoutumispolitiikka on lopulta vain poliittista laulantaa.
Ja mitä tiukemmin poliitikot haastavat irtisanoutumispolitiikalla toisiaan, sitä paradoksaalisemmat tulevat olemaan seuraukset. Kaduille leviävä väkivalta tulee vain lisääntymään. Mitä kiukkuisemmin poliitikot irtisanoutuvat poliittisesta väkivallasta, sitä vähemmän he pystyvät nostamaan käsittelyyn syitä joiden vuoksi yhteiskunnan moraalikoodisto hajoaa. Maahanmuutto on yksi sellainen syy.
Sosiaalinen disorganisaatio on seurausta siitä että yhä useamman ihmisen usko politiikkaan on mennyt. Puoluepukareiden tuntuvat keskittyvän vain toistensa nokkimiseen. ja kansalaisia arkitasolla koskettava pahoinvointi kasvaa koko ajan. Sosiaalisen turvallisuuden katoaminen vaistotaan, ja yhteinen moraali tuntuu rapistuvan vaalikausi vaalikaudelta. Nyt kun Perussuomalaiset pettivät likimain kaikki antamansa vaalilupaukset, yhteiskuntatilanne saattaa kärjistyä entisestään.
Vain ökyrikkailla menee nykymaailmassa hyvin. Ja ihan viaton kysymys: oletteko ehkä nähneet jossakin ökyrikasta rasistia?
Kaiken politiikan ensisijainen tehtävä olisi toimia tuloeroja kasvattavan talouden vastavoimana ja pitää omista kansalaisista huolta. Se on oikeastaan ainoa yhteiskunnan -- tai valtion -- todellinen tehtävä. Politiikalla on legitimiteettiä vain sen verran kuin se pystyy turvaamaan niin sanotuille tavallisille kansalaisille parempaa elämää.
Mutta politiikka on antautunut "taloudelle". Taloudessa taas suurilla rahoilla suoritettavat suuret rahaoperaatiot ratkaisevat kaiken. On se ja sama millaista "talouspolitiikkaa" kansallisvaltioiden puoluepukarit muka kannattavat, tosiasiassa ylikansallinen taloustotalitaristinen koneisto, jossa raha- ja pankkijärjestelmä ovat sulaneet yhteen, määrää kaiken mitä kansallisella tasolla saa tehdä.
Ja kun politiikka on tosiasiassa nyt pelkästään "talouden" juoksupoika ja kulissi, poliitikkojen on keskityttävä ideologioihin ottaakseen eroa toisiinsa. Tämä keskittyminen, ideologioiden uusnousu, on itse asiassa vain määrätietoista -- tosiaankin, ikään kuin "järjestäytynyttä" -- pakoa sen seikan tunnustamisesta ettei kansallisella politiikalla ole enää kansalaisille mitään annettavaa.
Ja niinpä tässä käy niinkuin käy. Mitä enemmän puoluepukarit irtisanoutuvat väkivallasta, sitä vähemmän yhteiskunta tulee lisääntyvästä väkivallasta pääsemään irti.
(3.8. 2015)
--------------------
Vihreä aktiivi Marko Kivelä kirjoittaa: "" Itse en usko, että yksikään ihminen on syntyperänsä, ihonvärinsä, kulttuurinsa tai uskontonsa vanki. Jokainen ihminen on aina yksilö joka ansaitsee tulla kohdelluksi yksilönä. Aina. ""Onpas todella mahtava ekstrapolaatio. Mistä kipeydestä tai sokeudesta nousee tämä yhtä kummallinen kuin vuorenvarma kuvitelma, että ihmisen kohtelu yksilönä on automaattisesti hänen parhaan etunsa mukaista? Jopa aina?
Ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen olento. Koko kulttuurievoluutio on nimenomaan sosiaalisen pääoman kasvattamista, alkaen inhimillisestä kielestä, joka on sosiaalista ja historiallista muodostetta. Yksityinen kieli on mahdottomuus. Yksityinen ajattelu on mahdottomuus. Ihmisen ymmärtäminen ilman hänen sosiaalista ominaisuuttaan on karkeaa, perustavanlaatuista väärinymmärtämistä.
Ja se on myös väärinkohtelua. Mikään, mikä on puhtaaksiviljeltyä idealistista individualisaatiota, ei palvele yhdenkään yksilön etua.
Paljonhan sitä on juuri tuollaista sokean individualismin mukaista liberalismia liikkeellä. "Jokainen saa tehdä mitä tahtoo, kunhan ei tekemisillään loukkaa kenenkään muun vastaavaa vapautta tehdä mitä tahtoo." -- Mutta esimerkiksi tämä ihmisen "tahto" on kollektiivinen ominaisuus, se on pohjimmiltaan yhteisöilmiö, jonka evolutiivinen jalostuminen yksilöilmiöksi ei suinkaan tee sosiaalisuuden osuutta olemattomaksi.
Sokeille individualisteille ominaista motivaatiota hallitsee jokin hallitsematon ja julkilausumatta jäävä tarve tulkita ihmisen lajityypillinen sosiaalisuus vain yksilöä rajoittavaksi ja yksilön leimaamista ja syyllistämistä oikeuttavaksi tekijäksi. Minä kysyisin itseltäni mikä tämä motiivi oikein on. Se vaikuttaa, hmmm, hieman kipeältä, tyypillisyydestään huolimatta.
Ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Ei yksilönä. Sokea individualismi, joka tekee yksilöstä oman itsensä alkupisteen, ei edusta sen enempää tiedollisesti kuin moraalisestikaan oikeaa ihmiskuvaa. Saati sitten yksilön parasta etua. Nelinkenttiä ei pidä niputtaa niin että ihmisen sosiaalisuuden huomioon ottaminen merkitsee moraalista pahuutta. Sellainen jäsennys ja kytkentä on, hmmm, sanoisinko, hieman kipeää.
Päädyin näihin ajatuksiini avattuani tänään tämän Puheenvuoron sivun ja silmättyäni kirjoitukset joita US-toimitus on valinnut kunniapaikoille karuselliinsa. Kuten monena muunakin aamuna, yksi päällimmäisistä reaktioistani oli: mahtavatko he toimituksessa milloinkaan miettiä, palveleeko tuo poiminta todellakin noiden kirjoittajien parasta etua?
Nähdäkseni nuo poiminnat nimittäin liian usein tehdään -- vaikka asiaa ei ehkä saisi ääneen sanoa -- nimenomaan "syntyperän, ihonvärin, kulttuurin ja uskonnon" pohjalta. Tämä ei mielestäni ihan mene yksiin sen kanssa mitä Marko Kivelä sanoo: että ihminen on aina yksilö, joka ansaitsee tulla kohdelluksi yksilönä.
Voi olla, että olen ainoa joka kokee että toimitus harjoittaa "positiivista syrjintää", eli erottelua huonosti harkituin perustein -- tässä tapauksessa nostan käteni pystyyn ja pyydän anteeksi asian julkituomista. Voi myös olla, että olen ainoa joka tohtii sanoa asian ääneen -- tässä tapauksessa vain nostan käteni pystyyn ja totean ympärillä vallitsevan hiljaisuuden. Se on kuin hiljaisuutta ennen laukausta.
Kivelä viittaa epämääräisesti myös siihen, että sosiaalisia viiteryhmiä koskien voidaan mahdollisesti hahmottaa jonkinlainen akseli. Alkaen identiteeteistä joihin yksilö itse ei voi vaikuttaa -- sellaisista kuin etninen tausta -- siirtyen sellaisten kulttuuri-istutusten kuten uskonnon kautta mielipide-identiteetteihin, jollaisia kaiketi sitten erilaiset aate-ismit ja poliittiset vakaumukset ovat.
Mutta hän jättää korostamatta, että tällaiset identiteettien kerrokset läpäisevät aivoissamme ja ajattelussamme jatkuvasti toisiaan, ja viimekädessä kysymys on "kauneudesta katsojan silmissä". Todellisuudessa mikä tahansa yksilön yhteisöominaisuus voi toimia tasan tarkkaan samalla lailla leimaamisen ja erottelun välineenä, jos leimaamisen ja erottelun tarve on olemassa.
Tätä merkityksenannon ratkaisevaa roolia pitäisi mielestäni enemmän korostaa. Nyt keskustelu siirtyy ohi maalin, taustakulisseihin.
Ja puhumme juuri tuohon tyyliin kuin Kivelä: "Jokaista ihmistä pitäisi kohdella vain hänen tekojensa perusteella." -- Mutta ei ole olemassa mitään "tekoja" ilman tulkintaa, ilman motiiveja, ilman merkityksenantoa, ilman koko sitä taustaa jonka jokainen antaa sitoutuneena koko siihen sosiaaliseen perintöön jota hän itse sielussaan kantaa.
Ihmiskuvasta on kysymys. Individualistinen korostus, johon me kaikki näinä aikoina eurooppalaisen ajatteluperintömme seurauksena tunnemme suurta houkutusta, muuttuu helposti individualistiseksi sokeudeksi. Sen vallassa taas hajoaa ihmiskuva joukoksi konteksteistaan irrotettuja käsitteellisiä elementtejä: sellaisia kuin aiemmin viittaamani "yksilöllinen tahto", "yksilöllinen valinta", "yksilöllinen mielipide", "yksilöllinen se-ja-se", jne.
Palaan alkuun. Mietin tänäänkin tämän palstan avatessani mahtaako toimitus todellakaan miettiä palveleeko joidenkin kirjoittajien kirjoitusten nostaminen karusellin kunniapaikoille todellakaan näiden yksilöiden tai viiteryhmänsä parasta etua. Marko Kivelän kirjoitus oli silloin juuri ilmestynyt palstalle, ja silmäiltyäni sen löin itseni kanssa vetoa, että se tullaan nostamaan pramille. Kun olin kirjoittanut kommenttini, totesin juuri näin käyneen.
Tämä saa minut hieman mietteliääksi. En oikein tiedä, haluanko itse olla aktiivisesti mukana tukemassa tätä toimituspolitiikkaa. Aiheeseen liittyen ehkä voisin muotoilla Hamlet-kysymykseni näin: osallistunko tähän etnisten ja poliittisten värien esiinnostatukseen vai en. Ehkä en. Yksilöllinen ratkaisu.
(11.8. 2015)
---------------------
Heikki Hyötyniemi raamittaa toisen jyväskyläläisen, demari Eetu Kinnusen, blogissa eurokriisiä ja Kreikan ylivelkaantumista: "" Kreikan "luonnollinen tila": kun ei itsekuri riitä, tarvitaan ulkoista kuria. ""Tietenkin kysymyksessä on vähän enemmänkin kuin vain Kreikan "luonnollinen tila". Mutta mitään laajempaa kokokuvaa siitä mistä ylikansallisessa "taloudessa" tänä päivänä on kysymys, juuri sitä näissä kirjoituksissa ei edes sivuta. Ei, vaikka skribentti itse peräisi avainsanoissaan nimenomaan älyllistä rehellisyyttä. (""Kun kukaan ei kerro Kreikasta totuutta..."")
"Taloudesta" puhutaan kuin kaikki talous olisi samanlaatuista, puhuttiinpa sitten ylikansallisesta rahakaupasta, valtion- ja kansantalouksista, tai yksityisen ihmisen taloudesta, joka sekin asettuu kaiken muun talouden tavoin pyörimään oman ptolemaiolaisen maailmannapansa, oman tilinpidollisen nollapisteensä ympärille.
Ja yhteiskunnallisessa "keskustelussa" vain väännetään vastakkain erilaisia talousoppeja ja poliittisia ideologioita. Niihin vänääjät itse toki uskovat kuin iankaikkisiin uskonnollisiin totuuksiin. Se on täydellisen sokeuden vallassa harjoitettua, itse itseään vahvistavaa tunnustuksellisuutta, jossa erot näkökantojen välissä ovat kokonaiskuvassa lähinnä vain "keskustelun" kannalta tarpeellisia ja itsetarkoituksellista käymistilaa ylläpitäviä virranpyörteitä.
Olen kirjoittanut täälläkin paljon siitä etteivät nykyisestä globaalia rahaohjasteista "taloutta" enää määritä mitkään perinteiset, kansantalouksien ajalta kotoisin olevat talousopit. Esimerkiksi 70-luvulta alkanut rahaekspansio ja yritysmaailman ylikansallistuminen sekä siirtyminen 80-luvun mittaan toimialasidonnaisuudesta ekonomistijohtoiseksi ovat ilmiöitä, joita mikään perinteiden talousideologia ei riitä selittämään.
Ylikansallisen rahan, rahakaupan, ohjastama "talous" on tosiasiassa nimenomaan kasvoton "totalitaristinen" koneisto, jonka rattaisiin joutuu kaikki perinteinen taloustoiminta. Viimekädessä kaikki, nyt myös valtion- ja kansantaloudet, alistetaan itse itseään vahvistavan, yhteensulaneen raha- ja pankkijärjestelmän kasvuehtojen palvelijoiksi.
Eikä Kreikan kriisi ratkaisemattomalta osaltaan ole muuta kuin eräänlainen, todellakin tässä kokonaiskuvassa "luonnollinen" tila, jossa itsekurin korvaa taloustotalitaristisen koneiston taholta tuleva kuri. Eikä mitään tosiasiallisesti erilaatuista tai periaatteellisesti erilaista enää tapahdu siinä vaiheessa jolloin valtakulissin ottavat toteuttaakseen sotilaat. Jos poliitikot ovat tottuneet tottelemaan kyselemättä totalitarismia henkilöiviltä tahoilta rahakaupan legitimaation perusteita, saa sitten nähdä mitä sotilaat tottelevat.
Rahataloustotalitarismin syntyhistorian jäljittäminen ja sen olemassaolon tunnistaminen ja tunnustaminen vaatisivat juurikin sitä poliittisen pukarin tässä blogissaan vaatimaa "älyllistä rehellisyyttä". Sitähän kenelläkään ei ole. Poliittiset ideologiat ja taloudelliset opit ovat niin rakkaita, etteivät "kansalaiskeskustelijat" omiin äänenpainoihinsa rakastuneina totuudenjulistajina pysty niiden täydellistä konkurssia huomaamaan.
Osa tuosta omiin argumentteihin rakastumisesta on aitoa moraalipaatosta, joka sitten tulee näkyviin reagointina juuri tällaisiin heittoherjoihin kuin mitä ärsyttävä viittaaminen sotilasdiktatuuriin on.
Ihmiset jotka ovat älyllisesti täysin eksyksissä ovat kiivaimpia moralisoijia. Heille on ominaista "Humen giljotiinin" kääntäminen nurinpäin. Humehan totesi, ettei tosiasioista voi johtaa moraaliarvostelmia -- mutta nykyisin omaan moraalivaahtoonsa hukkuvat julistajat huutavat tuomiota tosiasioille, joita todellisuudessa ei saisi olla olemassa.
Hyötyniemi, olet tavallaan oikeassa. Kyllä ne näillä näkyvin siellä ovat jo nurkan takana odottamassa, sotilaat ja panssarit. Eikä suuressa kokonaiskuvassa toinen totalitarismi ole toista pahempi tai parempi. Ehkä sotilaat sitten todellakin ratkaisevat omalla tavallaan myös Afrikasta tunkeutuvien maahantulijoiden ongelman.
Sitä saa mitä tilaa, ja tilaajana on kasvoton kaikkivoipa raha. Siinä on se ja sama mitä Sipilä on selittelevinään, mille Stubb on hymynaamallaan hymyilevinään, tai miten perusteellisesti Soini pystyy kaikki vaalilupauksensa pettämään.
Ja kyllä, Hyötyniemi, ""jos totta puhutaan"" -- voi olla totta että sotilashallinto järjestäisi elämän perustarpeet paremmin jokaisen saataville. Se on sille ominaista toimintaa. Sen sijaan taloustotalitarismi on tässä mielessä täysin kylmä "järjestelmä" -- se on nimenomaan kaikkea sosiaalista vastuuta kiertämään kehittynyt, vain rahan kaikkivoipaisuuskuvitelman pohjalta vain numeerisia tilejä kasvattava, todellisia kasvojaan valistamaton totuusjärjestelmä.
Mutta ulkoinen kuri pitäisi kuitenkin ennen pitkää korvata sisältä päin syntyvällä omaehtoiselle kontrollilla. Mikään kannettu vesi ei kaivossa pysy. Ei kreikkalaisten auttamisessa, vielä vähemmän kehitysmaakulttuurien auttamisessa. Demokratiassa on nimenomaan tämä ongelma: se ei ole vain järjestelmä, vaan kova kulttuurikognitiivinen tosiasia. Sen pitää syntyä ja päästä kehittymään "sisältä käsin". Demokratia esimerkiksi tarvitsee "oman" yhteisön ja oman kulttuurikoodiston. Demokratia ei voi olla ylikansallista tai "monikulttuurista". Sitä ei voida asettaa "ulkoa".
Taloustotalitarismin asettamat ehdot ovat suuresti julkilausumattomia. "Talouskeskustelua" -- sikäli kun ideologioiden pohjalta nouseva kuvitelmien julkisuudessa kelluttelu mitään "keskustelun" nimeä edes ansaitsee -- hallitsee tosiaankin nimenomaan moraalinen paatos. Moraalituomio suunnataan ideologiasta riippuen joko ökyrikkaaseen yläportaan porukkaan tai laiskuuttaan köyhään tyytymättömään sakkiin, joka ei muka sosiaalista tai muutakaan tukea "ansaitse".
Tähän moraalipaatokseen yhtenä elimellisenä osana kuuluu myös tuo Humen giljotiinin ylösalaisin kääntäminen. Moraalin todisteluna vaaditaan todellisuutta näyttäytymään ideologisten arvojen mukaisena. Niinpä kun nämä poliittiset pukarit huutavat "demokratiaa!", siinä on tietysti kyseessä enemmänkin moraalin mukainen todellisuuden pakottaminen johonkin ajatushyveeseen. Se on "pakkodemokratiaa!". Eikä siis mitään millä olisi tekemistä minkään ihmiselle "luonnollisen tilan" kanssa.
(15.8. 2015)
--------------------
