Käyn päivittäin "Oikotiedon" sivustolla, jossa on linkkejä päiväkohtaisiin poliittisiin blogeihin. Usein availen niitä joiden otsikot näyttävät mielenkiintoisilta, mutta varsin vähän mihinkään älyllisesti oivaltavaan tekstiin olen onnistunut osumaan.Noita listoja katsellessani minut uskoakseni valtaa varmaan jokin samanlainen tunne, joka Einsteinilla oli, kun hän kuuli Hitlerin palkanneen sata fyysikkoa kumoamaan "juutalaisen A Einsteinin suhteellisuusteorian". Näin vaikken tietenkään mitenkään samaista itseäni Einsteiniin.
Fyysikkonerohan totesi naureskellen: "Minulle yksikin riittäisi."
Tilanne näyttäytyy minulle kuitenkin toivottomana. Suomalaisissa poliittisissa blogeissa ei löydy yhtäkään, joka esimerkiksi puhuisi ihmisestä yhteisöolentona. Tai pohdiskelisi kollektiivisen tahtotoiminnon roolia, tai avaisi kulttuurieroja eurooppalaisen uuden ajan individualismin ja ei-eurooppalaisten kuvakieltokulttuureiden välillä. Tai miettisi miten sukupuoliseparaatio vääristää kaiken kasvun ja kehityksen. Tai muuta vastaavaa.
Sellaisia kirjoituksia ei löydy. Toistan: ei löydy. Pitäisi löytyä. Mutta väittelyt käydään ymmärrystä noituvien yleiskäsitteiden tasolla. Ne ovat valmiina "annettuja", ja kautta linjan ne valitettavasti ovat jokseenkin pelkkää käsiterealismia.
Sublimatiivinen kulttuurieliitti todellakin on korvannut rotuhygienian luokkahygienialla. Se ei näe historiassa taaksepäin -- se ei tunnista itsessään samaa oppineisuuden ja oikeassaolemisen olemusta, joka 20-30-luvuilla piti "rotutietoa" kansatieteen viimeisimpänä sanana. Se on yhtä pätemättömällä tavalla oppinutta ja oikeassa nytkin -- nyt se ei ymmärrä olevansa itse paljon suvaitsemattomampi kuin halveksimansa "rasistinen" alaluokka.
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä republikaanien Donald Trump on häikäilemätön rääväsuu, joka uskaltaa olla sekä luokkahygienian että rotuhygienian julistaja. Hän ei siis ole poikkeus sääntöön "ei ole olemassa ökyrikasta rasistia", vaan oikeastaan kaikkein karkeimmantasoinen säännön oikeaksi todistaja.
Oma luistelija- ja luimistelijapresidenttimme pitää valtiopäivien avajaisissa puheen, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi herättää "suvaitsevaiston" piirissä hirvittävää älämölöä -- Niinistöhän jopa muotoilee nyt ensimmäisen kerran virallisella tasolla ja areenalla ääneen ajatuksen, ettei Eurooppa tai "eurooppalaiset arvot" tule kestämään nykyisen kaltaista kansainvaellusta. Ja asettaa puheessaan vastakkain jopa kansalliset itsesuojelutarpeet ja kansainväliset sopimukset ja antaa vieläpä kiertoilmauksin ymmärtää, ettei kansainvälisistä sopimuksista ehkä voida pitää kiinni, jne, jne.
"Jossain vaiheessa jonkun jossakin on tunnustettava ääneen ettemme pysty juuri tässä ja nyt täyttämään kansainvälisten vaatimuksia..."" -- Tai jotain sinnepäin. -- Joka tapauksessa: hyvin määrätietoisesti väistelevää verbaliikkaa. "Jossain vaiheessa" ja "jonkun" -- täsmentämättä koska ja kenen. Ja sitten ikään kuin täsmällisyyden kiteytyksenä: "juuri tässä ja nyt" -- ikään kuin tämä määre todellakin loisi pätevyyden kriteerin.
Ja tätä kaikessa ennenkuulumattomassa suorapuheisuudessaan ihan liian pitkään viivyteltyä ja nytkin varovaisesti muotoiltua ja venytettyä ja vanutettua sanansuplikointia seuraa penkeissään kahdensadan kansanedustajan juhlapukuihin pynttäytynyt pölkkypääporukka, joka kohta tilaisuuden loputtua ja ylellisten kahvipöytätarjoilujen ääreen päästyään alkaa seurustella innostuneesti keskenään saarnan johdosta... jne, jne.
Siinä tyrnimarjajuustokakut ja tuhannet muut herkut saavat kyytiä kun kansan palkkaamat kaksisataa fyysikkoa yrittävät kilvan todistella kukin omaa nerouttaan ja suhdetoiminnallisia suhteellisuusteorioitaan. Ennen pitkää itsekukin on taas yhtä oikeassa kuin on ollut ennenkin, ja kohta varmaan kaikkien uhkakuvat itsekunkin kohdalla taas oikenevat ja ryhdistäytyvät ja päätyvät aivan samoihin asentoihin ja asenteisiin joissa ne olivat ennen ympäripyörittelijäpresidentin rohkeaa yritystä ympäripyöritellä entistäkin selvemmin tosiasiaa, että Eurooppa ei tule kestämään, jne, jne.
Miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan. Tai siis ei hallita.
-------------
Tuossa mediatapauksen uutislyhennelmä Iltalehdestä:
""Valtiopäivät avannut Niinistö puhui harvinaisen suorasanaisesti maahanmuuton ongelmista.
- Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa, Niinistö sanoi.
- Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita.
Presidentti kuvaili, miten kansainväliset sopimukset, EU-direktiivit ja kansalliset lait lähtevät siitä, että kaikkia hädässä olevia autetaan.
- Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan "asylum", turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden ylittää raja.
Niinistö arvioi, että jos säädöksiä laadittaisiin vasta nyt, niistä tulisi paljon tiukempia.""
----------------
Ja todella: ei kulunut montaakaan tuntia, kun jo koko joukko maahanmuuttotaustaisia ja -myönteisiä kansanedustajia riensi kilvan ihmettelemään mitä Niinistö oikein tarkoitti ja mitä ajaa takaa puheillaan. Eli juttu tosiaan väännetään takaisin entisiin käsitehäkkeihin alta aikayksikön. Kukaan näistä "hyvään pyrkivistä" hölmöistä ei ota ojennuksesta opikseen. Tulee tapahtumaan täysin päinvastoin -- ja jos etnohedonistien rahkeet riittäisivät, tästä alkaisi nyt Niinistön lähtölaskenta.
(3.2. 2016)
--------------------------
Suuri humanisti Albert Schweitzer toteutti Lambarenen leirillään sitä mitä Wittgenstein olisi saattanut nimittää "kulttuuriksi joka osoittaa jokaiselle paikkansa jossa voi työskennellä kokonaisuuden hyväksi", vastakohtana epäkulttuurille, jossa parhaimmatkin kyvyt käyttävät voimansa ja aikansa toistensa nokkimiseen.Silminnäkijäkertomus raportoi alaraajoistaan halvaantuneesta pojasta, jolle Schweitzer keksi antaa tehtäväksi sairaalassa tarvittavien pumpulipuikkojen pyörittelyn. Kas, siinä ei jalkoja tarvittu.
Mutta ei siinä kaikki. Kun poika istui päivät pitkät aloillaan, Schweitzer ajatteli että hän voisi samalla hautoa kananmunista poikasia. Niin tapahtuikin, ja kas, sieltä kuoriutuivat kuulemma koko leirin muhkeimmat untuvikot.
Meillä kotosuomessa "Soldiers of Odin" -niminen järjestö on nostattanut valtavan keskustelun katupartioinnistaan, jolla on siis tarkoituksena luoda kaduille turvaa "turvapaikanhakijoiden" aiheuttaman raiskausuhan yms. torjumiseksi. On huomauteltu mm. siitä että monilla ko. järjestön jäsenellä on itsellään rikostuomioita, jopa nimenomaan naisiin kohdistuneista pahoinpitelyistä.
Mutta, mutta. Entäpä jos juuri niin tässä tapauksessa pitääkin olla? Jospa juuri katupartioinnin lokero olisi se täydellisen oikea lokero näille "Odinin sotureille"? Raiskaajat ovat kulttuurisesti kipeitä, raakoja ja väkivaltaisia miehiä. Ei heitä pysäytetä runoilijan tai ruotsalaismamsellin otteilla.
Ehkä katupartioiden onkin oltava juuri tuollaisia tyyppejä joita homma näyttää luonnostaan puhuttelevan. Ehkä tämä on väylä jossa paha muuttuu hyväksi. Pahoista teoista voi olla hyviä seurauksia. -- Aivan samoin kuin niin sanottujen "hyvien ja suvaitsevien" ihmisten "hyvistä" teoista on ollut ja tulee vielä olemaan sanomattoman pahoja seurauksia. -- Ehkä Odinin soturit juuri näin työskentelevät kulttuurin kannalta todella oikeassa paikassa, nimenomaan kokonaisuuden hyväksi -- ja varmaan myös vastakohtana epäkulttuurille, joka käyttää parhaat voimansa heidän harrastuksensa nokkimiseen.
(7.2. 2016)
---------------
Sana "seksi" taitaa tulla latinan verbistä secare, erottaa, leikata. Platonin kertomus sukupuolten synnystä lienee havainnollisin asiaa koskeva myytti.Rakastumme joko siihen mikä vastaparissamme on samanlaista, tai siihen, mikä on erilaista. Jos seksuaalisuutta pidetään käyttäytymistämme syvästi ohjaavana voimana -- jollainen se freudilaisen ajattelun ja ihmiskuvan mukaan juuri on -- tulee ymmärrettäväksi, miksi etniset erot ja kulttuurinen toiseus voivat toimia kummallekin sukupuolelle houkuttelevana kiihokkeena.
Sillä vierautta tai toiseutta ei vain torjuta tai oudoksuta, ei vain varota, vaan myös päinvastoin: se on erinomaisen ambivalenttia, houkuttelevaa. Sellaisena se on juurikin olemuksellisesti seksuaalista. Ambivalenssi, kaksiarvoisuus, jossa sama asia sekä pelottaa että houkuttaa, on tyypillisesti seksuaalinen sävy.
Sukupuoli-identiteetiltään horjuvien miehenpuolien, tai vastaavasti naiselliselle sukupuoli-identiteetilleen machokulttuurista vahvistusta tarvitsevien naisten eroottis- tai piiloeroottissävyinen kiinnostuminen toiskulttuurisista ihmisistä on selvästi näkyvillä. Jostain syystä siitä vain ei puhuta juurikaan ääneen.
Sokean individualismin valtaama länsimaailma on noille houkutuksille vaarallisen altis. Ihmiset imevät itseidentiteettinsä mitä narsistisimmista lähteistä. Ei suinkaan ole sattumaa, että vieraskulttuureita ihannoivat ideologiat ovat näinä päivinä huippusuosittuja. Narsistin itseidentiteetin inspiroijaksi riittää jo vieraalla kielellä solmittu keskusteluyhteys toisen kulttuurin ihmiseen.
Kuten kaikki pohjimmaiseen seksuaalisuuteen kuuluva, kaikki nämä ilmiöt jäävät omissa syväkytkennöissään käsittelemättä. Luonnollinen torjunta voittaa. Puhumattomuuden pintakulttuurista on sitten seurauksena raiskauskulttuuri. Ja paljon onnettomia eroon päätyviä monikulttuurisia avioliittoja.
(8.2. 2016)
-------------------
Blogisti Takkirauta kirjoittaa Kölnin uudenvuodenyön tapahtumista ja "taharrush gamae" -sukupuolisesta sormeilusta arabi- ja afrikkalaisislamin ilmiönä. Kirjoituksen kärki on suunnattu länsimaista feminismiä vastaan. Sen piirissä kehitysmaalaisten kaikkien tekojen hyväksyntä on lähtökohtaista ja "sentimentaalista", millä Takkirauta-Ironmistress tarkoittaa sukupuolittunutta ja täysin tunteen ohjaamaa ajattelua."Sentimentaalista" -- tai sitten esimerkiksi romanttista, tai, freudilaisittain käsitettynä, sukupuolista vetovoimaa, rakastumisen tarvetta.
Freudilaisittain sukupuolirakkaus syntyy nimenomaan erilaisuuden virittämänä, ja mukana on siis koko kuvio tietoisen, yhtäältä yliminän ja "yhteiskunnallisesti hyväksyttävän" sublimatiivisen kerroksen ja toisaalta alitajunnan houkuttimien välillä. Tältä pohjalta saa projektiivisen selityksensä myös miltei opillisella pedanttisuudella muotoiltu feministinen argumentaatio "rasistien tuntemasta pelosta kaikkea poikkeavaa ja tuntematonta kohtaan".
Ja näin siis yleisen yhteiskunnallisen normiston motiiviksi paljastuu alitajuinen seksuaalinen houkutin. Sukupuolinen jännite on niin suurta, että projektion asetelmat voivat vain jatkuvasti lujittua ja ovat jo aikapäiviä muuttuneet purkamattomiksi. Toiskulttuuriset miehet ovat muuttuneet feministien fetisseiksi, ja opillisesti muotoiltu tunnuslause kuuluisi: "Mieluummin raiskaaja kuin rasisti!"
Eli tilanne on siis melko toivoton. Mikään irvokkuus, joka tästä naisvaltaisesta asetelmasta suoranaisesti juontuu, ei pysty avaamaan alitajunnan ohjelmoiman "sentimentaalisuuden" silmiä.
Kun irakilaisten ja somalialaisten nuorukaisten kansainvaelluksen vyöry täällä käynnistyi viime vuoden syyskuussa, jotkut perustettujen vastaanottokeskusten johtajattaret toistelivat vallan hurmioituneita lausuntoja siitäkin, miten sivistyneitä ja hyvinkoulutettuja nämä uudet saapujat olivat. Vaikka karu totuus henkisesti heikoista eväistä, jopa luku ja kirjoitustaidottomuudesta, on jo paljastunut, mikään naisten asenteissa ei ole korjautunut.
(12.2. 2016)
----------------------
Heikki Hiilamo, jota takavuosina vielä pidin fiksuna köyhien puolestapuhujana, on viime päivinä ollut keskusteluissa esillä lausuttuaan kliseisen mielipiteen, jonka mukaan nyt nousevaa rasismia selittää keskiluokan eikä vain köyhien ajautuminen ahdinkoon.Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin millaisia ovat mielikuvat joiden mukaan "rasismi nostaa päätään" kun yhteiskunnalliset olot kriisiytyvät. Onko "rasismi" ehkä jokin ihmiseen istutettu perisynti, josta normaaliaikoina ei ole oireita pinnalla, mutta joka stressitilassa sitten murtautuu vastustuskyvyn pettäessä esille? Vai onko "rasismi" jokin jostakin opittu enemmänkin tiedollisluonteinen selitys, siis kyhäilty syy sille että osalla kansasta menee huonosti? Vai millaisia mielikuvia itse "rasistisiin tuntoihin" liittyy?
Meillä on hyvät taipumukset käyttää käsitteitä selityksen päätepisteinä. Kuittaamme asian käsitellyksi juuri tuonkaltaisilla "tosiasioilla" kuten väite "rasismin" kasvusta taloudellisesti ahdistavina aikoina.
Entäpä jos "rasismi" todella olisikin luonnollinen perustunto, joka vain nousee esiin kun yhteisö kriisiytyy? Jospa kulttuuriset hylkimisreaktiot ovatkin pohjimmiltaan lajimme sosiaalisuuteen olemuksellisesti kuuluvia vaistoreaktioita, kropotkinilaisten mutuaalituntojen peilipintoja, joilla saman todellisuuden jakajat sisäistävät toisensa? -- Se "tosiasia" pitäisi sitten kääntää peilikuvana koskemaan niitä joilla menee taloudellisesti hyvin. Heille pitäisi siis olla ominaista ottaa etäisyyttä rasismi-identiteettiin. Eikö muka ole?
Ehkä kaikki maailman rasistijahti saakin niin yksinkertaisen selityksen. Se on identiteetin vahvistamis- ja voimaantumisprojekti, yritys sanoutua irti köyhyyden kontaminaatiosta.
(15.2. 2016)
--------------------
Kirjoitin Iltalehden Kreeta Karvalan blogiin kommentin, jossa ajattelin durkheimilaisen sosiologian pohjalta oikaista hänen tyypillisiä kliseisiä käsityksiään siitä millaisia moraaliset vedenjakajat ovat ja missä ne kulkevat:""Jos toimittaja Karvalalla on käsitys, että normipaineiden ohjaama ja vahvaa sosiaalista sidonnaisuutta ylläpitävä yhteisö, jossa yksilöt tyypillisesti kokevat vahvoja kunnian ja häpeän tuntoja jotka heidän käyttäytymistään säätelevät, olisi jotenkin kehittyneempi kuin empatiaan ja autenttiseen omantunnonetiikkaan moraalinsa perustava yhteisö, tämä käsitys kertoo kyllä täydellisestä tietämättömyydestä ja typeryydestä.
Kaikki primitiiviset yhteisöt ovat nimenomaan yksilöitä sosiaalisesti sitovia, ja kaikkein alkukantaisin moraali rajoittuu juurikin kunnian ja häpeän tuntoihin. Kunniamurhat ja häpeäpaalut eivät todellakaan edusta mitään inhimillistä kehittyneisyyttä. Siihen suuntaan ei kenenkään pitäisi tavoitteita asettaa. Kaikkein vähiten toimittajan, joka noteeraa itsensä sivistyksen ja valistuksen edustajana ja jakelijana.
Se yhteiskunnan julkisuuspinnalla kasvava raakojen efektien eskalaatio, jota toimittaja ilmeisesti yrittää raapustelmassaan tavoitella, on ilmiönä ja ongelmana aivan jotain muuta kuin moraalilaatuihin liittyvä kysymys. Se on enemmänkin seurausta uuden teknologian aikaansaamasta julkisuuspinnan laajentumisesta ja pinnanalaisten paineiden uusista mahdollisuuksista nyt päästä purkautumaan.
Huomautan, että nimenomaan itseään yhteiskunnallisen keskustelun kärkenä pitävä perinteinen lehdistö kuin myös sähköinen media, kaupalliset toimijat etunenässä, ovat olleet edelläkävijöitä manipuloidessaan lukijoita ja katsojia sokeeraavilla uutisilla. Siellä ne efektieskalaation siemenet on kylvetty. Juuri perinteinen tiedonvälitys on ensimmäisenä luopunut tiedonvälittämisen tehtävistään.
Ensin katosivat asia-artikkelit, ja niiden tilalle tulivat suuret kuvat. Rinnan tämän kehityksen kanssa juttujen asiapainotteisuus vaihtui henkilöpainotteisuuteen. Nyt uutiskilpailun voittaa se joka tarjoaa efektiivisimmän elämyksen. Tiedonvälityksessä eletään efektitodellisuudessa, jossa tarjotut järkyttävät todellisuusefektit muuttuvat lukijoiden tajunnassa automaattisesti totuudellisuusefekteiksi.
Kuinka joku voi tässä tilanteessa kuvitella, että jokin ratkaisu journalismin alasajon ja pohjimmiltaan juurikin journalismin omiin laatuongelmiin löytyisi primitiivisen normimoraalin ja kunnian- ja häpeäntuntojen akselilta?
Ei voi toimittaja enää paljoa pahemmin eksyksissä olla. ""
(26.2. 2016)
-------------------
