 |
| Spenglerin mukaan punaisella tai keltaisella ei hallita perspektiiviä |
Elämme kaikki "reaalimaailmassa", mutta kysymys siitä mikä on "reaalista" ei ole kovinkaan reaalisella tasolla ratkaistavissa. Se on filosofinen kysymys, joka koskee enemmänkin sen tiedon luonnetta ja laatua, jolla saamme tietoa ja otteen "todellisuudesta".
Ehkä ongelmaa ei olisi, ellemme kysyisi sitä. Vitsi kertoo kuinka puu kaatuu metsässä ja filosofi kysyy, kuuluuko kaatumisesta ääni vaikka kukaan ei ole kuuntelemassa. Tietoon liittyvät kysymykset ovat kuitenkin alkaneet jo ennen kysymystä äänestä. Kielen käsitteet ovat ongelmallisia jo ennen kuin niillä ehditään muotoilemaan yhtään kysymystä.
Wittgensteinin eräs perusteesi oli "kysymysten asettaminen kylliksi syvälle". Kysymys aitaa tiedolle tien, mutta meidän pitäisi olla myös tietoisia tavasta, jolla vastauksiin aina sisältyvät samat lähtökohtaoletukset, joilla jo kysymys oli muotoiltu. Kierrämme käsitteellisissä kehissä aivan kuin kärpänen joka on jäänyt ansaan kärpäspulloon eikä tajua, että sen ainoa mahdollisuus olisi perääntyä ja palata takaisin samaa reittiä jolta se lensi ongelmien kehään.
 |
| Pöydälle sokeripala, korkki kiinni, ja sinne jää |
Lähtökohtaiset käsitteet -- ne käsitteet joilla maailmaa alun alkaen kuvataan -- määräävät sen mikä on selityksen sisältö. Kuvaus ja selitys sulkeutuvat omaan aitaukseensa. Kysymysten ja vastausten on täytettävä samat loogisuusehdot. Oikeastaan "arvoitusta ei ole olemassa" (Wittgenstein).
Jos lähtökohtaiset käsitteet elävät omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, eletään "käsiterealismin" maailmassa. Sepä vasta "täyttä elämää" onkin. Eurooppalainen ihminen eli tuhat vuotta keskiajalla hahmottamatta edes selvästi omaa olemassaoloaan, oudossa itse itseensä sulkeutuneessa tajunnantilassa, depersonalisaation tilassa, josta psyykendynamiikka ja ajantaju puuttuivat. Keskiajan ihmisille maailma oli ajaton, Jumalan joskus paikoilleen asettama, ja jos jokin koettiin ongelmalliseksi, kysymyksiin löytyi vastaus Raamatusta, jossa kaikki ikuinen totuus oli ilmoitettuna kunhan vain asia oikeaan kohtaan palautettiin.
Keskiajan ihmisen miellemaailmasta puuttui lineaarinen aika, perättäisyys, porrasteisuus ja hierarkia, syysuhde ja syvyysperspektiivi. Muun muassa. Kaikki ajatusliikkeet olivat "palauttavia".
Tuossa sieluntilassa kuviteltiin, tai koettiin, että yleiskäsitteet, esimerkiksi sellaiset lajinimet kuin vaikkapa "koira", ovat "yhtä todellisia" tai olemuksellisesti samanlaatuisia kuin "reaalisesti" olemassaolevat koirat. "Yleinen koira" oli niin sanotusti "todellinen olemus". Oppineet jotka näkivät todellisuuden näin nimittivät itseään "realisteiksi". Sen sijaan "nominalistit" pitivät yleiskäsitettä "koira" enemmänkin vain sanana. Heidän mielestään -- mutta hekään eivät nähneet selvästi, vain hämärästi ymmärsivät -- kyse oli kielestä ja sen ilmauksista. Ehkäpä realistit silloinkin haukkuivat nominalisteja "sanahelinän suoltajiksi".
Niin ihmeelliseltä kuin se omissa korvissamme kuulostaakin, keskiajan käsiteongelmat elävät edelleenkin keskuudessamme. Varsinkin "talousajattelumme" on tiedolliselta laadultaan likimain puhdasta käsiterealismia. Näin siitä huolimatta että talouden numeroita tuijottavat taloustoimijat ja -poliitikot nytkin korostavat nimenomaan "realismiaan".
 |
| Spengler on ajankohtaisempi kuin koskaan |
"Talous" on eri asia kuin "raha", jota koskevan ajattelun historiallisista vaihteluista esimerkiksi Spengler antaa varsin vaikuttavan kuvauksen "Untergangin" luvussa "Talouselämän muotomaailmoista". (Valitettavasti tätä lukua ei löydy Yrjö Massan suomennoksesta.) Jos "reaalitalous" asetetaan raha-ajattelun käsitteelliseksi vastakohdaksi, ehkä yksi tapa määritellä "reaalitalous" olisi se, että kaikista "talouselämään" liittyvistä mielikuvistamme karsittaisiin pois koko se vaihtelun kirjo, jossa "rahaa" on eri aikoina ajateltu.
Oma raha-ajattelumme apinoi eurooppalaisella uudella ajalla syntyneitä ja kehittyneitä erityistieteitä ja niille ominaisia muotorakenteita. Esimerkiksi niille kullekin ominaisia suureita ja mittayksiköitä. Ajattelemme "rahaa" jonkinlaisena "yleisen arvon" mittana, jne.
"Raha" ei kuitenkaan ole mikään mitta, eikä "yleinen arvo" suure. Tieteiden mitoille on ominaista, ettei kukaan voi niitä "omistaa", kun taas "rahalle" on aivan päinvastoin ominaista, ettei mitään ei-kenenkään "rahaa" ole. "Raha" on aina jonkun rahaa. Liioin ei voida reaalimaailmasta irrottaa mitään "yleistä arvoa", mitata, ikuistaa, säilyttää ja siirtää sitä kaupan muodossa kohteesta toiseen. "Yleinen arvo" on vain epäselvä keskiaikainen universaali, käsiterealistinen yleiskäsite.
Niinpä talousajattelun yritys apinoida tieteitä epäonnistui surkeasti, ja nyt meillä on käsissämme "rahaa", jossa tosiasiassa elää vain keskiajalta periytynyt pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. "Yleinen arvo" on kokenut opillisen uudestisyntymän "lisäarvon" käsitteessä. Jne.
Numerot ovat kaikista kaikkivoipaisimpia, koska ne ovat muodoltaan päteviä ja voivat pitää sisällään ihan mitä tahansa. Raha-ajattelumme onkin todelliselta olemukseltaan uskonnollista numeromagiaa.
"Rahan" monenlaista määreettömyyttä ovat toki korostaneet muutkin kuin Spengler. Itse vaikutuin esimerkiksi Keynesin kirjaa "Työllisyys, korko ja raha" lukiessani siitä miten paljon hän kehitti kokonaan uusia rahaa kuvaavia ominaisuuksia. Mielestäni hänet pitäisi muistaa myös tästä puolestaan, ei vain siitä että hän korosti valtion roolia suhdannevaihtelujen tasaajana.
 |
| Emergenttiset termit suomensi Ahti Karjalainen |
Olen monta kertaa todennut, että filosofit ovat periaatteessa nykyään pätevämpiä puhumaan rahasta kuin talousoppineet. Taloustieteilijöiden lisäksi talouspoliitikot ja taloustoimijat kuvaavat ja selittävät taloustapahtumista vakiintuneilla "opillisilla" avainkäsitteistöillä, jotka poikkeavat toisistaan vain "ideologisten" valintojen ja painotusten mielessä. Kuitenkaan tiettyjä talousajattelun historiallisia muutoksia, kuten neljänkymmenen viime vuoden kuluessa räjähtänyttä rahaekspansiota, ei voi selittää minkään "talousajattelun" oppisuunnan käsitepuitteistuksissa. Sen selittämiseen tarvitaan ajatushistoriaan ja rationaalisuuden laatuihin paneutuvaa analyysia.
Uudella ajalla tapahtuneesta tiedonalojen sisäisestä pirstoutumisesta käsiimme jäänyt "opillinen" ismi-ajattelu korostaa käsitteiden määrittelemistä, mikä on siis deduktiivinen ajatusliike. Elämme siinäkin suhteessa keskellä uudestaan syntyvää keskiaikaista käsiterealismia.
Käsiterealismin vallassa käyty talouskeskustelu jää tyhjän jäynäämiseksi. Käytännössä "talous" on sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan. Poliittiset pukarit, jotka pitävät itseään suurina "realisteina", antavat vaalilupauksia, jotka he poliittisiksi suurmiehiksi päädyttyään rikkovat juurikin "realismin" nimissä. Käytännössä "talous" on vain sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan.
Tervetuloa takaisin, keskiaika. Ei kai ole loppujen lopuksi kovinkaan ihmeellistä, että taannumme henkisesti miltei kaikilla tiedon alueilla. Johan noitaoikeudenkäynnitkin ovat käynnistyneet rasistijahtien ja vihapuhevainojen merkeissä.
Talouden suuressa tosiasiallisessa kuviossa joidenkin rikkaiden systeemille vapaaehtoisesti luovuttamat aneet, lahjarahat, eivät missään päädy köyhien käsiin, vaan ovat tavallaan vain itsessään eriarvoistavan systeemin ruokkimista ja näin korkeintaan rikkaiden kesken tapahtuvaa koketeeraavaa uusjakoa. Toki valtiota kohtaan harjoitettu hyväntekeväisyys, kuten kaikki hyväntekeväisyys, kohentaa rikkaiden ihmisten omakuvaa heidän omissa silmissään. Kukaan ei tunne minkäänlaista sairaudentuntoa sen suhteen, että uhriutumisen kasvaessa martyrologian asteelle anteliaat omaksuvat ensin totalitaristisia asenteita, sitten jopa terroritoimia oikeuttavaa ajattelua.
Talouden "realismia" koskeva tiedonfilosofinen ongelma jää ratkaisematta. Kaiken talousajattelumme käsiterealistinen, keskiaikainen laatu pitäisi nostaa keskustelun pinnalle. Mutta nämä sulkevat toisensa pois -- tiedonfilosofinen kirkkaus ja eläytyminen käsiterealistiseen maailmaan.
 |
| Positivismia luonnon-, ei ihmistieteisiin saati talousteologiaan |
Eurooppalaisella uudella ajalla empirismin perinne, siis loogisen empirismin, loogisen positivismin, positivismin perinne, on tuottanut hyödyllisintä tietoa siellä missä tutkittavana on ollut niin sanotusti ihmisestä riippumaton todellisuus. Sielläkin kuvailevien lähtökohtaisten käsitteiden on oltava kyseenalaistettavissa. Kysymysten ja vastausten ontologista kehää ei saa sulkea. Käsitteitä rukataan kokeissa saadun reaalivasteen vaatimalla tavalla.
"Reaalisella" voidaan viitata myös johonkin perimmäiseen, perustavanlaatuiseen. Esimerkiksi Maslowin nimeämät hierarkkiset "perustarpeet" ovat legitiimi ihmistä kuvaava käsite. Näin siitä huolimatta että "psykologinen ihmiskuva" on paljolti uudella ajalla jatkuvasti vahvistuneen individualismin tuottamaa harhaa, ja että "psykologia on nuori tiede jossa vallitsee yhtä aikaa empiirinen metodi ja käsitesekaannus" (Wittgenstein).
Maslowia saa kritisoida vapaasti, ihmisellä on joka tapauksessa perustavammanlaatuisia ja toissijaisempia tarpeita. "Taloudessa" sen sijaan on kyse vain "rahan" tarpeesta kasvaa numeerisesti. Ei ensisijaisesti, vaan ainoastaan. Pelkästään siitä.
Sanoin, että talousajattelumme on uudelleensyntynyttä keskiaikaista käsiterealismia. Se merkitsee sitä, että pystymme esittämään kysymyksiä vain sellaisilla käsitteillä, joilla ei ole todellisuudenhallinnan ominaisuutta. Kuten todettu, käsiterealismin maailmassa kysymykset ja vastaukset sulkeutuvat toisiinsa, ja kaikki "tietomme" on vain pyörimistä ontologisissa kehissä. Eivätkä käsitteiden tiukkaakin tiukemmat määrittely-yritykset toisilla käsitteillä tuo minkäänlaista lisäarvoa. Kaikki ajatusliikkeet ovat deduktiivisia.
Kuinka keskiaikaiset kehät murenivat? Keskiajalla nominalistit lopulta avasivat ovia käsitehäkkeihinsä sulkeutuneille skolastikoille. Kautta koko vanhan- ja keskiajan kaikki tiedolliset sisällöt olivat perustuneet ratkaisevasti korvan ja kuuloaistin kognitiivisiin resursseihin. Ajatelkaapa sitä -- retoriikka, grammatiikka, dialektiikka, musiikki. Uudet tiedonalat jäsentyivät silmän ja visuaalisen kognition ehdoilla. Mutta uuden ajan talousajattelu jäi kuitenkin keskiaikaisen teokratian toistoksi, vaikka se omaksuikin ajatusmuotoja kehittyvistä erityistieteistä.
 |
| Tiede uuden ajan järjen muotona |
Skolastiikka sopii koulumestareille. Talousajattelu pyhittää numerot. Numerot ovat käsiterealistisista yleiskäsitteistä käyttökelpoisimmat, koska kaikkivoipaisuuskuvitelma voi elää sisällyksettömissä muodoissa. Spengler ennusti, että uuden ajan talousajattelussa ajautuvat vastakkain lopulta muoto ja sisältö, "raha ja veri".
Numeeristen "faktojen" faktaominaisuus on muodon, ei sisällön ominaisuus. Sisällöllisesti kaikki talous on vain sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan.
Numerot ovat ajattomia ja paikattomia, ideaalisia. Ne luovat totuudellisuuden illuusion, koska ihminen on aina kuvitellut että totuus on jotain ikuista. Siksi numeroilla on helppoa noitua ymmärrys. Vaatii aikalailla ajatustyötä tajuta, ettei numeroilla kuvattu todellisuus esitä todellisuutta.
Ettei siis numeroilla itsessään ole todellisuudenhallintaan tarvittavia ominaisuuksia. Ettei numeroista voi päätellä sisältöihin päin. Ja että kuitenkin tärkeimmät, tai oikeastaan ainoat kysymykset joiden suhteen valintoja pitäisi tehdä, ovat nimenomaan sisällöllisiä, eivät formaalisia.
Tarvitsisimme ehkä koko joukon uusia käsitteitä jos haluaisimme saada otteen mielessämme näinä aikoina käytävistä noitaoikeudenkäynneistä.
Talousajattelumme nykyisistä käsitteistä ei kannata kysyä mitä ne tarkoittavat, vaan kannattaa kysyä mikä on "tarkoittamisen" mieli. Minkä rationaalisuuslaadun mukaista "tarkoittamista" ja tietoa halutaan.
Eivät vain "tavalliset ihmiset" ole näissä talousajattelumme käsiterealistiseen, keskiaikaiseen ja pohjimmiltaan uskonnolliseen peruslaatuun liittyvissä kysymyksissä ymmärtämättömiä. Myös koulutetut ja itseään sivistyneinä pitävät ihmiset voivat olla siinä käsityksessä että tositietoa on vain yhtä laatua.
Mutta järjellä on monia muotoja, ja "myös se erityinen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva" (G H von Wright).
Filosofeja voidaan haukkua "sanahelinän suoltajiksi", koska tiedon kenttien ja kerrostumien käsitteellistäminen on useimmille täysin käsittämätöntä älynkäyttöä. "Onko kyse keisarin uusista vaatteista", kysellään.
Mutta juuri käytössä yleisesti olevalla talouskielellä, talousajattelun käsiterealismin käsitteillä ei ole "vaatteita". Toisin sanoen niillä ei ole sitä sisällöllistä ja todellisuudenhallinnan mahdollistavaa ominaisuutta jonka kaikki "tavalliset" ihmiset mutta myöskin skolastisen koulujärjestelmämme parhaat kasvatit uskovat niillä olevan.
Käsiterealismi, talouskäsitteistö, on tyhjää sanahelinää suuriäänisen poliitikon suussa.
Arvaatte varmaan, kuka on tämän päivän keisari kääntyvässä takissaan.
----------------
Lisäyksiä:
Taisin sanoa: " "Talous" on sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan. "
Puhumme "taloudesta" kuin se olisi jokin kokonaisuus. Tietyillä tavoilla se onkin. Esimerkiksi eurooppalaisessa ajatushistoriassa tavat joilla "talous" kokonaisuutena on hahmotettu ovat seuranneet kullekin ajalle ominaista aikakausrationaalisuutta.
Keskiajan peruina merkantilistit ajattelivat taloutta monarkin tai Valtion Tilikirjana, uuden ajan ja individualismin vahvistuminen toi talousajatteluun mukaan elimistölliset metaforat, fysiokratismi näki talouden talousruumiin verenkiertona, ja yliromanttiseen "luonnonmukaisen yksilön" ideaaliin hurahtanut valistusaika toi liberalismiin "vapaan toimijan" mielikuvan.
No, oli siinäkin vielä elimistöllisiä elementtejä, "näkymätön käsi", jne.
 |
| Ehkä keskeisin liberalismin klassikko |
Kartesiolaisen rationaalisuuden maailmassa "rahaa" alettiin ajatella kehittyvistä luonnontieteistä apinoiduilla malleilla, kuten "suureiden" ja "mittayksiköiden" jäsennyksellä. Siinäkään ei tietenkään ollut kyse muusta kuin epätoivoisesta rationalisaatiosta, niin lapsenuskovaisia kuin me nyt olemmekin "rahan" mittayksikköominaisuuden suhteen.
Paitsi historiallisesti, "talous" voidaan mieltää kokonaisuutena kun kuvitellaan, että kyseessä on jokin järjestelmä, joka toimiessaan kuin automaattisesti tuottaa hyvää kaikille. "Talous" on kuitenkin paradoksaalinen järjestelmä, jossa siitä, että jokainen yksittäinen toimija toimii kannaltaan parhaimmalla ja tehokkaimmalla tavalla, ei suinkaan seuraa se, että asiat kokonaisuudessa muuttuisivat paremmiksi.
Kuvitelmat "talouden" kokonaisuusominaisuudesta kummittelevat taustalla aina kun puhutaan jonkin talouden "kuntoon saamisesta", tms. Myös silloin, kun laillasi puhutaan joistakin nimetyistä rahaliikkeistä, kuten vaikkapa "tulonsiirroista", kuvitellaan tämän liikkeen tapahtuvan jonkinlaista vakioista taustaa vasten.
"Taloudessa" ei kuitenkaan ole kyse mistään tuollaisesta. Eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt talousajattelu on laadultaan pikemminkin uskontoa, tarkemmin sanottuna uskonnollista valtamagiaa, oman aikamme talousteokraattinen maailmanjärjestys, eikä minkään todellisuudenhallintaa sisältävän välineellisen järkiajattelun tuotetta.
Siksi on mielestäni vääristynyttä järjenkäyttöä pohdiskella kysymyksiä joissa nimettyjä taloustapahtumia mitoitetaan niissä liikkuvilla rahamäärillä -- ottamatta koskaan esimerkiksi huomioon tapoja joilla rahaa syntyy ja häviää systeemistä. Sekä sitä mistä rahanlaajennukset saavat legitimaationsa ja miksi epäonnistuneiden rahaoperaatioiden maksumiehiksi joutuvat "sosiaalitukia nauttivat" köyhät.
Jos "taloudella" on jokin yleinen sisältö, se on juuri tuo: ""Talous" on sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan. "
Mutta nämä ovat niitä juttuja, joissa kokonainen aikakausi ja miljoonat, miljoonat ihmiset ja sadat tuhannet miljardit eurot ovat väärässä, niin oikeaksi ja varsinkin oikeutetuksi kuin ajatuksensa kokevatkin.
Joten antaa olla.
-----------------
Muuan talousoppinut, jonka juttuja minäkin aikoinaan pidin viisaina, totesi osuvasti, että talouden numeropeleistä puuttuvat tulkinnat.
Mutta juuri tulkintojahan meiltä ei puutu. Niitä riittää. Niissä kaikissa on vain lähtökohtainen vika. Niistä jokainen on seurausta siitä että päättymättömät rahavirtojen ketjut on jostain kohdasta katkaistu, on naulattu jokin lenkki seinälle, ja sitten kuvitellaan että se kelpaa kiinteäksi arkhimedeenpisteeksi, legitiimiksi todistelujen lähtöpisteeksi.
Mutta me elämme päättymättömien rahavirtojen maailmassa, jossa jokaisen tulot ovat jonkun toisen menoja ja päinvastoin. Jokainen neliö on jonkun omistama ja jonkin arvoinen, jne. Ei ole mitään arkhimedeen pistettä joka astuisi ulos tästä implikaatiosta.
-------------
"" Ei ole mitään arkhimedeen pistettä mistä numeroilla operoiva "talous" alkaisi ja mihin se loppuisi. Rahan ketjut ovat päättymättömät. Kukaan ei näe kokokuvaa. "Taloutta" tarkastellaan aina tili kerrallaan, eikä kukaan näe nurkan taakse.
"Talous" ei ole mikään alue, eikä sitä siksi voi koskaan "panna kuntoon". "Talous" on vain todellisuudesta irrotettujen kuvitelmien kanssa tehtyjä sopimuksia, anekauppaa. Taloudellinen valta on pohjimmiltaan uskonnollista valtaa. "Taloudellinen realiteetti" on vain taloususkonnon tilisarake, satunnainen rahavirta, kulloinenkin ketju, johon joku iskee naulan johonkin mielivaltaiseen lenkkiin, kun tarvitsee jonkin lähtökohdan opillisten "todistelujensa" alkupisteeksi. Koska "rahan" ketjuissa on loputtomasti lenkkejä, erilaisia arkhimedeenpisteitä riittää määrättömästi. Niin myös näkemyksiä siitä mitä "taloudessa" tapahtuu tai mikä mukamas on "taloudelle" hyväksi.
 |
| Käsiterealismi: "itsekantavien" yleiskäsitteiden ketju |
Eikä mikään todistelu ole toistaan "pätevämpi". Ei, vaikka jokaisessa talouskeskustelussa jokainen itseään pätevänä pitävä pätemisentarpeinen talousteoreetikko tai -poliitikko kyseenalaistamatta aina ja alusta loppuun asti pitää kiinni ikiomasta ideologisesta vasarastaan ja naulastaan. Lähtökohdastaan. ""
Lisää täällä.
--------------------
Minusta olisi pätevämpää tulonsiirtokysymyksissäkin lähteä liikkeelle vaikka aivan päinvastaisesta suunnasta. Tulonsiirtojen leikkaamisella on varjopuolensa. Ehkä ne onnettomat, jotka eivät esimerkiksi ole pystyneet sisäistämään kilpailuyhteiskunnan edellyttämiä itsekkäitä asenteita, eivät suostukaan apatisoitumaan ja kuolemaan sovinnolla, vaan nousevat epätoivoiseen kapinaan. Ehkä ne jotka on kelpaamattomina syrjäytetty, lakkaavat itsehoitamasta masennustaan alkoholilla ja tekevät viimeisenä tekonaan jotain epätoivoista.
Ei heilläkään nimittäin ole mitään arkhimedeenpistettä jonne he voisivat ulos yhteiskunnasta astua. Jossain vaiheessa heillekin tulee vastaan se tosiasia ettei pako ole paikka.
Talouden numeropeleistä todellakin puuttuvat tulkinnat. Ehkä oikeat tulkinnat sitten nousevat esiin kun ei enää ole mahdollista tulkita todellisuutta pelkkänä numeropelinä.
-----------------------
Luulen että rahatalousajattelun niin sanotuissa asiantuntijoissa on vain harvoja sellaisia, jotka jollain lailla onnistuvat vallitsevan ajattelun "sisällä" kyseenalaistamaan sen legitiimisyyden.
Eurooppalaisen uuden ajan "liberalistinen" talousajatteluhan on pohjimmiltaan uskonnollista valtamagiaa, niin paljon kuin tämä ajattelu muotorakenteissaan yrittikin apinoida uudella ajalla kehittyneitä erityistieteitä.
Eikä mitään uskontoa pystytä kyseenalaistamaan sen "sisältä" käsin. Kaikki uskonnot ovat hyviä vastaamaan kysymyksiin jotka on asetettu niiden omalla käsitteistöllä, ja ne tarjoavat ratkaisuja ongelmiin, joiden synnyssä ne ovat itse olleet ratkaisevassa roolissa.
Luulen että esimerkiksi syy sille, miksi joku Krugman on älykköjen piirissä suositumpi talousteoreetikko kuin Jyrki Katainen, A Stubb tai Juha Sipilä, saattaa liittyä siihen että näillä krugmaneilla on kykyä kolkutella edes hieman talousvallan legitimiteetin rajoja.
Fysiikka tietää että vesi kiehuu sadassa celsiusasteessa, ja tätä vastaava talousajattelun "fakta" väittää että kuusikymmentä rahaprosenttiastetta BKT:sta panee kansainvälisen rahakaupan korkotason kiehumaan. Jos ette usko, muistakaa että varoitin.
Tällaisissa varoituksissa kuuluu pohjimmiltaan uskonnollinen legitimaatio. Rahan valta on tabu, kukaan ei saa kyseenalaistaa kansainvälisen lainakaupan legitimaatiota. Kukaan ei saa nostaa kansallisvaltioita enää perinteiseen rooliin ihmiselämän turvamuotoina. Niiden on omaksuttava uusi roolinsa kansainvälisen lainakaupan lypsylehminä.
Luulen, että helvetillä pelottelevien äänenpainot saavat jatkuvasti vain lisää tulikiven katkua, suorassa suhteessa siihen mitä tähtitieteellisemmiksi maailman numeeriset "velkasummat" kasvavat ja mitä pahemmin rahaprosenttiasteet todellisuudenhallinnassa floppaavat.
----------------------
Yritin vain raottaa sitä dualistista putkea, jossa mielen kaksipuoluejärjestelmän mekanismi aina korjailee kaleidoskoopissa hajonneet yleiskäsitteet takaisin niille paikoilleen joissa ne on koulussa opetettu olemaan.
Mutta antaa olla. Ajatteleminen on aika vaikea laji. Siihen tarvittaisiin isompaa apua eikä apusia.
-----------------------
