Yhteiskunnallisessa keskustelussa päädytään säännönmukaisesti määrittelemään niitä avainkäsitteitä, joiden ympärille keskusteluntarve tiivistyy. Mutta sen sijaan että määrittely-yritykset auttaisivat selvyyteen pääsyssä, niistä on muodostunut "asiallisuuteen pyrkivien" keskustelujen institutionalisoitunut osa. Ikään kuin käsitteet olisivat vain nyrkkilihaa, jota käristetään nuotiolla jonka ääreen väittelijät päivittäin kokoontuvat lämmittelemään.Esimerkiksi kipeään maahanmuuttokeskusteluun ei saada mitään selvyyttä, vaikka kaikkia avainkäsitteitä -- sellaisia kuin "suvaitsevuus", "rasismi", "vihapuhe", jne -- ollaan meilläkin määritelty eri suunnista jo neljännesvuosisata. Voitaisiin ehkä Voltairen huronia mukaillen todeta: "Jos näissä todisteluissa olisi yksi ainoakaan totuus, se olisi jo varmasti löydetty ja kaikki olisivat yksimielisiä ainakin siinä kohdassa. Ja jos tuo totuus olisi välttämätön kuin aurinko maalle, se paistaisi esiin kuin päivä."
Näin ei ole tapahtunut.
Niinpä käsitteiden määrittelemisessä on jotain mätää. Ja määrittelisin määrittely-yritykset näin: käsitteiden täsmällisempi määritteleminen johtaa paradoksaalisesti siihen, että yritetään käyttää yleiskäsitteitä tavalla jolla onnistuttaisiin täysin peittämään se ajattelun valkea tabuaukko, joka vaikeuksia varsinaisesti aiheuttaa. Tabu on kuitenkin olemuksellisesti jotain joka on mahdotonta käsitteellistää, joten se jää olemaan, vaikka sen päälle kasattaisiin kokonaisia käsitevuoria.
Ehkä haukumme aivan vääriä puita. Ajatellaanpa vaikka "kansanryhmää vastaan kiihottamista" ja "vihapuheita". -- Todellinen ongelma ei ole viha, vaan ryhmän käsite. Jos lähtökohdaksi kelpaa ja riittää se, että "ryhmän" määrittelemiseksi riittää, kun annetaan ryhmälle nimi, kaikki myöhempi -- esimerkiksi "vihaa" koskeva -- määrittely on vain yritystä peittää itse "ryhmän" käsitteeseen sisältyvä epämääräisyys. Mutta valkea aukko ei tule paikatuksi vaikka "vihaa" kasattaisiin kihisevä tunkio sen päälle.Se tajunnantila, jossa nimeäminen riittää sulkemaan samuuden piirit, palautuu lajinkehityksellisesti aina primitiivisten yhteisöjen totemismiin asti. Eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneelle kartesiolaiselle rationaalisuudelle ominaisen "objektivoivan" totuudellisuuden pohjalta ei yksinkertaisesti ole olemassa sellaista positiota, josta katsoen käsitteelle "ryhmä" voitaisiin määritellä yksiselitteinen sisältö. -- Tai siis on, ja se on juuri tuo onneton primitiiviselle asteelle palautuva lähtökohta, että ryhmän määrittelemiseksi riittää kun annetaan sille nimi.
Todellisuudessa esimerkiksi etniseen ryhmään kuulumisesta yksilö ei voi itse päättää, mutta jo se, kuuluuko yksilö johonkin uskonnolliseen ryhmään, on eri kulttuureissa eriasteisen vapaan valinnan seurausta. -- Ja sen sijaan että puhumme kaikista "ryhmistä" ikään kuin niissä olisi kyse jostakin samalle lähtöviivalle asettuvista asioista -- tai edelleen "uskonnollisista ryhmistä" ikään kuin kaikki "uskonnot" asettuisivat jollekin yhteiselle viivalle -- meidän olisi paljastettava se ajattelun valkea aukko joka tällaisilla käsitteillä yritetään peittää.
Ja se on juuri se tosiasia, että eri "ryhmät" -- ja "uskonnot" -- ovat keskenään aivan eri lähtöviivalla mitä tulee esimerkiksi niiden sosiaaliseen ja tunnustuksellisuuden sitovuuteen ja niiden yksilöille antamaan valinnanvapauteen.
Kaikkein olennaisin "ryhmiä" koskeva tosiasia on niiden sosiologisen ominaislaadun tunnistaminen ja tunnustaminen. "Ryhmä" ei suinkaan ole mikään yksilöiden yhteenliittymä -- joukko joka ottaa itselleen jonkin nimen, tai jokin muu nimilista -- vaan mitä perustavanlaatuisin ja ensisijaisin lajityypillisesti sosiaalisen olennon, ihmisen, identiteetin ilmentymä.Ihminen on lähtökohtaisesti sosiaalinen laji, ja koko kulttuurievoluutio perustuu sosiaalisuuden ilmentymiin. Jo inhimillinen kieli, jonka hahmon- ja käsitteenmuodostuksen pohjalta ajattelemme, on sosiaalista muodostetta. -- Yksityinen kieli on mahdottomuus. -- "Ryhmä" on olemuksellisesti jotain aivan muuta kuin mikään yksilöiden yhteenliittymä tai muukaan yksilöiden suunnasta määrittyvä asia.
Meidän tulisi ymmärtää "ryhmän" ensisijaisuus yksilöihin nähden. Esimerkiksi "kulttuurit" ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, joita ei missään nimessä pitäisi sekoittaa toisiinsa niin että kulttuuriset hylkimisreaktiot -- jotka sitten tulkitsemme "vihapuheiksi" tms -- ottavat vallan. -- Ja huomautan: nämä kulttuuriset hylkimisreaktiot ovat sosiologisia tosiasioita, joita emme voi hävittää, vaikka tekisimme yksilötasolla mitä tahansa.
Ihmisen lajityypillisestä sosiaalisuudesta seuraa, että sosiologiset ilmiöt toteutuvat väistämättömästi -- eikä mikään mitä yritämme yksilötasolla pysty niitä estämään. Ei "vihareaktioita" saada syntymättömiksi, vaikka tuntisimme miten oikeutettua ja lain legitimoimaa vihaa niitä yksilöitä kohtaan jotka hylkimisreaktioita ilmentävät.
Toisin sanoen: koko vihapuheongelma on vain sitä, että varsinaiset ongelmat -- asioiden koko sosiologinen puoli -- on haudattu ajattelumme valkeaan tabuaukkoon. Sitä nyt vain yritämme peittää määrittelemällä yleiskäsitteitä niin ettei meidän tarvitse kajota itse ongelmaan.
Ehkä nämä tärkeät asiat kannattaisi ajatella läpi historiallisessa kehitysjärjestyksessä -- se järjestys on nimittäin kehityskerroksiimme niin perusteellisesti istutettu että se vaikuttaa edelleen aivan kaikessa mitä ajattelemme ja teemme.Ihminen on alusta alkaen sosiaalinen laji, ja ryhmä on se joka kehittää itselleen kielen -- juuri sellaisen hahmon- ja käsitteenmuodostuksen pohjalta joka juuri sille alkulaumalle on ominainen. Kieli on sosiaalista muodostetta alusta alkaen, ja kieli ja ajattelu ovat kehityksellisessä palautuspisteessään yksi ja sama asia (Wittgenstein). Yleiskäsitteet ovat "ihmisen ensimmäisiä jumaluuksia" (Feuerbach), ja kun primitiivinen alkulauma sulkee nimeämällä samuuden piirejä -- mikä on siis "totemismiksi" kutsuttu uskontoelämän alkeismuoto (Durkheim) -- kukin kieli vakiinnuttaa oman elämänmuotonsa käsitteelliset lähtökohdat.
Se joka ymmärtää ne ehdot joilla kieli ja ajattelu -- sosiaaliset muodosteet -- alusta alkaen ja edelleen emergoituvat päässämme ja luovat kulttuurisen valonsa tajuntaamme, ymmärtää myös, että sosiodynaamisesti erisuuntaiset kulttuurit voivat romahduttaa toistensa kognitiiviset ominaisuudet täysin. -- Mutta eurooppalaisen uuden ajan individualisteina emme enää ymmärrä miten sosiaalinen laji olemme ja kuinka nykyisin kaikki "ajatuksemme" ovat kuin pyryharakoita räpistelemässä käsitteellisessä sumussa.
Individualisteina muodostamme sellaisia käsitteitä kuin "ihmisarvo". Kukaan ei kysy, miten siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", muka seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään. -- Nehän eivät sopeudu -- jos sekoittamista väkisin yritetään, kulttuuriset hylkimisreaktiot vain yltyvät.
Sille, että eurooppalaisten valtapoliitikkojen runnaamaa -- tosiasiassa taloustoimijoiden ehdoilla tapahtuvaa -- integraatiota vastaan nousee kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden kansalaisten taholta protestiaalto, ei ole muuta selitystä kuin se että kansallisvaltio on loppupelissä luonnollisempi ihmisyyden yksikkö kuin ylikansallinen rahatalous. Kansainvaelluksia torjuva kansalaisreaktio on saman asian sama puoli. -- Mutta kuinka kauan menee, ennen kuin omiin maagisiin valtapiireihinsä eristäytynyt eliitti ymmärtää ihmisyyden perustuksia?Ja toisaalta, kansalaisten keskuudessa vallitsee jo hajaannus. Yhteiskunnallinen keskustelu vaikuttaa toivottomalta. Jostain syystä uskomme, että käsitteellistä selvyyttä syntyisi jos määrittelisimme epäselviä käsitteitämme toisillaan. -- Valitettavasti ei synny. Syntyy sellaista käsitteellistä "varmuutta" jonka pohjalta itse asiassa kaikki kulloisiinkin tulkintatarpeisiimme vahvistusta tarjoavat ajatusharhamme vain sementoituvat.
Tuomatta kuvaan kehityksellistä perspektiiviä ymmärrys ei syvene yhtään. Päinvastoin -- kun kielifilosofia, antropologia ja durkheimilainen sosiologia pudotetaan kuvasta pois, kaikki ajattelu muuttuu käsitteiden keskinäiseksi määrittelyleikiksi -- ja sitä ajattelulaatua sopii nimittää "opilliseksi". Silloin kuvitellaan ja koetaan, että "totuus" löytyy kun hyvä oppi opitaan erottamaan huonosta opista. -- Kuvitellaan esimerkiksi että "totalitarismi" on jokin "ideologia" -- jota jotkut nimetyt pahat voimat edustavat -- ja ymmärrys noidutaan kunkin omaksumilla poliittis-ideologisilla taikasanoilla: "fasistit", "ääri se-ja-se", "rasistit", "vihapuhujat", jne.
Niin ei ole. "Totalitarismi" on palautuspisteessään sama asia kuin "totemismi". Se on paluuta äärimmäisen taantuneeseen yhteiskuntatilaan, jossa joukkovoimat -- hypnoottisin mekanismein toteutuvat joukkoreaktiot -- ottavat totaalisesti vallan. Se tajunnantila on ihmiselle "luonnollinen", koska se on lajimme rakenteellisiin kerroksiin säilötty -- itse asiassa se on niin luonnollinen että sen erottaminen esimerkiksi aivokuvantamisella on vaikeaa. Mutta se on todellinen -- eikä se todellakaan ole mikään tietty se-ja-se ideologia, vaan totalitarismiin taantuminen voi tapahtua ihan minkänimisen ideologian ajatuskulisseissa tahansa.
Muistutan, että rotuopit olivat kansatieteen viimeisin sana siinä vaiheessa jolloin ne omittiin poliittiseksi ideologiaksi. Muistutan, että korkeinta sivistystä edustava Saksan lääkäriliitto oli ensimmäinen virallinen organisaatio joka sisällytti omaan ohjelmaansa natsien näkemyksen elinkelvottoman elämän tuhoamisesta. -- Totalitarismiin vajoaminen voi tapahtua nimenomaan kaikkein hyväksytyimpien ja "auktorisoituneimpien" opillisten identiteettien nimissä.
Kysykää itseltänne, mitkä ovat nyt eliitin eturintamassa tunnustetut tiedolliset ja aatteelliset opit. Ne ovat ajattelun tunnustukselliselle taantumiselle todennäköisempi alusta kuin protestoijien manifestit.
Miksi siis päivästä päivään väittelemme siitä onko sen-ja-sen niminen tunnustuksellinen ideologia parempi kuin sen-ja-sen niminen poliittinen oppi? Miksi kuvittelemme että tietyillä käsitteillä leimattu "opillinen" paketti edustaa "hyvää", mutta vastakkaisilla taikasanoilla leimattu paketti pitää tuhota nollatoleranssin nimissä? -- Muistutan, että totalitarismiin ajaudutaan nimenomaan yhteiskunnallisen joukkomittaisen taantuman kautta, ja juuri kahtiajakautuneet sementoituneet "opilliset" pinnat ovat taantuman rakennusaineksia.Kaikki ylenmääräisen mittavat keskusteluketjumme ovat pitkälti pelkkää käsitesekaannusta. Yleiskäsitteet eivät kirkastu vaikka niitä määriteltäisiin toisillaan maailman tappiin. Ryhmä on ensisijainen, kieli aina toissijaista. -- Sosiologinen tosiasia on, että ryhmädynaamiset ominaisuudet sanelevat kaiken mitä käsitteellisen ajattelun pinnalla tapahtuu. Ja jos sosiodynaamisesti erisuuntaisia "kulttuureja" yritetään sekoittaa toisiinsa, romahtaa kaikki -- kieli ja ajattelu, moraali ja kognitiiviset kyvyt. Eikä siinä siis ole kyse mistään mikä voitaisiin ilmaista ideologisten nimien ja totuuksien tasolla. Opilliset totuudet ovat vain pintaa, jonka roolia todellisen tapahtumisen käsitteellisenä kuorikerroksena ei kriisiytyneessä tilanteessa enää kukaan ymmärrä.
Meillä eurooppalaisen uuden ajan kasvateilla on individualistisen juurettomuutemme ja "opilliseksi" käsiterealismiksi ekstrapoloituneen ajattelulaatumme pohjalta enää hyvin vähän mahdollisuuksia saavuttaa niin sanotusti "arkirealistinen" todellisuuskosketus. Sellaisen omaavia ihmisiä haukutaan esimerkiksi "populisteiksi". Itseään sivistyneinä pitävät ihmiset mieluummin projisoivat omat käsiterealistiset yli-ihmisideologiansa todellisuuteen ja vaativat todellisuutta asetettavaksi ihannekuviensa mukaiseksi. -- Sitä harhaa heiltä on miltei mahdoton riisua.
--------------------
