 |
| Hyvä yhteenveto kansainvaelluksesta |
Ruotsissa poliisin rikostutkija Peter Springare joutui sekä ylempien esimiestensä syyniin että sosiaalisen median vihapuheryöpyn kohteeksi uskaltaessaan ääneen todeta pitävänsä joukkoraiskauksia kulttuuritaustaisena rikollisuutena. Ruotsihan on poliittisen korrektiuden todellinen mallimaa, jossa monikulttuurisuusidealismin paine on jo pitkään vaatinut ettei edes rikollisten etnistä taustaa saisi tilastoida.
Kohukeskustelu tietenkin riistäytyi heti omille teilleen. Erilaiset todistelutarpeet kuljettavat argumentteja laidalta vastalaidalle. Keskustelun laineita on lyönyt meilläkin, kun lehdet ovat asiasta täällä uutisoineet. Keskustelun taso ei kovin korkealle yllä, tyypillisesti esimerkiksi tilastoja käytetään määrällisesti todistelevina argumentteina, vaikka puuttuu lähtökohtainen selvyys siitä, millaisella käsitteenmuodostuksella eriperusteisten kulttuurien rikolliset teot pitäisi lokeroida.
Rönsyilevän väittelyn kaikki todistelut puolesta ja vastaan palautuvat kysymykseen lähtökohdasta. Jos eriperusteisten kulttuurien tosiasia ymmärretään ja hyväksytään, sen jälkeen itse asiassa ei enää ole mitään epäselvää. Jos kulttuurit ovat tarpeeksi eriperusteisia, niille on ominaista nimenomaan niille ominainen rikollisuus.
Oma käsitykseni on, että kulttuurinen erilaisuus on syytä tuoda julki nimenomaan sanan- ja ajattelun vapauden nimissä. Muuten käy niin, että keskustelun tabuaukkojen jatkuva kiertäminen kehittää meille lopulta silmälappujen lisäksi sementoidut kielellisten kiertoilmaisujen muurit itsemme ja todellisuuden väliin. Tällöin sekä todellisuudentajumme että kykymme itsekritiikkiin tulevat amputoiduiksi. Yhtä amputoiduiksi kuin, sanotaanko, kuvakieltokulttuurien kyky sietää visuaalisia ilmauksia.
Eurooppa ajautui monikulttuurisuuden ongelmiin vaivihkaa siirtomaapolitiikan loppumisen ja vierastyövoiman vakiintumisen vuoksi. Tapahtumaketju on kuvattu hyvin Douglas Murrayn viime vuonna ilmestyneessä ja bestselleriksi nousseessa "The Strange Death of Europe -- Immigration, Identity, Islam" -teoksessa. Kulttuurien sopeutumisongelmat haudattiin alusta asti pois julkisesta keskustelusta ja tietoisuudesta, ja monista syistä tietoisuuden annettiin vääristyä niin, ettei itse ongelmista enää saatu edes käsitteellistä otetta. Päädyttiin puhumaan ihmisarvo- ja -oikeuskysymyksistä. Keskustelun sairaustila näyttäytyy siinä, että näitä käsitteistöjä käytetään lähinnä valkoisen kantaväestön keskinäiseen moraaliriitelyyn -- todellisuuden kuvaamiseen saati selittämiseen niistä ei ole apua.
 |
| Murrayn kirjasta: todellisia syitä brittien EU-eroon |
Meidän pitäisi kyetä jättämään liian pienet yksityiskohdat silleen pystyäksemme keskustelussa keskittymään lähtökohtaisiin, olennaisiin perusasioihin. Meidän pitäisi ymmärtää, millainen syöpä poliittinen korrektius todellisuudentajullemme on. Puhumattomuuden kultti jättää ajatteluun tabuaukkoja, ja moralistisen paineen vahvistama virallinen sensuuri kriminalisoi lopulta myös kaikki tiedolliset rintamat. Moni ei ymmärrä, että kun sosiologisen ajattelun piirissä käytetty yhteisölähtöinen päättely yritetään kieltää -- jotta poliittinen korrektius toteutuisi -- silloin ollaan tekemässä outoa täydellistä eurooppalaisen järjen itsemurhaa.
Tabuja tuppaa muodostumaan sellaisten erityisten tapausten ympärille jotka saavat kaiken merkityksensä siitä, että ne muodostuvat meille tiettyjä asiakokonaisuuksia edustaviksi tajunnallisiksi tekijöiksi. Tämä merkityksenanto on miltei maaginen tajunnallinen tapahtuma. Huomautan, että tabun muodostumista masinoiva edustavuus on meille eurooppalaisen uuden ajan ihmisille osa sitä nimenomaan meille ominaista kognitiota, jolla on myös ansionsa. Sen erityislaatuisuuden vuoksi esimerkiksi kansallisvaltioidemme edustuksellinen demokratia poikkeaa kaikesta historiassa aiemmin esiintyneestä demokratiasta.
Ja oikeastaan kaiken vakavan keskustelumme pitäisi koskea sitä onko kussakin tapauksessa kyseessä oleva edustavuus jotain varteenotettavaa vai onko meillä jokin peruste olla ottamatta kyseessä olevia merkityksiä vakavasti.
Poliittinen korrektius -- kuten juuri se että esimerkiksi kulttuurisia ominaisuuksia ei periaatteen vuoksi saa tuoda mukaan kuvaan kun vaikkapa rikollisuudesta puhutaan -- voi vääristää todellisuudentajuamme ihan yhä pahasti kuin sen vastakohta, siis se niin paljon pelätty "yleistämien" ja "leimaaminen".
Tai ei, korjaan. Se voi vääristää tajuntaamme vielä pahemmin, koska se aiheuttaa näkymättömiä vaurioita -- tabuja. Väärät yleistämiset ja leimat voimme korjata koska näemme ne.
Rikostutkija Peter Springaren aktuelli tapaus on esimerkki siitä, mihin on päädytty, kun keskustelu erityisiä piirteitä omaavan rikollisuuden kulttuurisesta taustasta on jo pitkän ajan ollut pelkän poliittisen korrektiuden vuoksi tabu. Siinä että rikostutkija luokittelee joukkoraiskaukset kulttuuritaustaisiksi rikoksiksi, ei tiedollisesti ole mitään ongelmaa. Vain sen seurauksena, että julkinen keskustelu on alusta asti ohjautunut älyllisiin väistöliikkeisiin, Springaren lausunto panee ne ihmisarvo- ja -oikeusidealistit kirkumaan joiden todellisuudentaju on sillä tasolla että "kyllähän ruotsalaisetkin tekevät joukkoraiskauksia".
Mutta ruotsalaisten tekemiset ovat ruotsalaisten tekemisiä, ja ankaran sukupuoliseparaation kulttuureista kotoisin olevien joukkoraiskaajien tekemiset selittyvät heidän kasvukulttuurillaan. Oikeasti olemme tekemisissä kulttuuristen moraalilaatujen, ajattelulaatujen, emme yleiskäsitteellisillä leimoilla nimettyjen "ilmiöiden", kuten rikosnimikkeiden, ja niiden lukumäärän kanssa.
 |
| Moraalilaadut esiteltiin tässä teoksessa |
Durkheimin pohjalta voidaan todeta, että sosiaalisesti sitoville kulttuureille ja yhteisöille ominainen "mekaaninen" normimoraali perustuu kokonaan erisuuntaiseen sosiodynamiikkaan kuin yksilölliseen eriytymiseen pyrkivälle kulttuurille ominainen "orgaaninen" omantunnonetiikka. Nämä kaksi eivät kohtaa. Eivät missään yksittäistapauksessa, eivät koskien koko kansainvaellusta ja kulttuurikonfliktia, eivät varsinkaan siellä missä puhkeavat jo kulttuuriset hylkimisreaktiot.
Kun käsittelemme kansainvaelluksia vain poliittisen korrektiuden sallimilla tavoilla, puhumme oman eurooppalaisen perinteemme pohjalta pelkästään ja kauniisti "ihmisarvosta" ja "ihmisoikeuksista". Ne ovat tyypillisiä ylihistoriallisia, ylikulttuurisia, ylikansallisia ja yliyhteisöllisiä yleiskäsitteitä, joilla on helppoa "tarkoittaa hyvää" ja samalla noitua todellisuudentaju ja ymmärrys.
Meidän pitäisi pystyä puhumaan esimerkiksi siitä, ettei oman kulttuurimme pohjalta kirjoitettu lainsäädäntö voi todellisuudessa koskea muita kuin vain meitä. Ja että kaikki mikä tulee muualta, edustaa jotain muuta. Emme mitenkään voi käsitellä ilmiöitä, jotka ovat kokonaan erilaatuisen kulttuurin tuotteita. On turhaa ja harhaista liimailla niiden päälle omia nimilappujamme. Esimerkiksi rikosnimikkeitä.
 |
| Erik Allardt Durkheimista: sosiodynaamisesti erisuuntaiset moraalilaadut |
Kulttuuriset erot ovat paitsi toisensa pois sulkevien moraalilaatujen eroa, myös kulttuurisen järjen eroa. Ja kaikki järki johon sisältyy merkityksiä on kulttuurista järkeä.
Kuten yleiskäsitteillä on helppo noitua ymmärrys -- koska ne eivät viittaa mihinkään tiettyyn vaan nimenomaan johonkin laajempaan tai kattavampaan merkitykseen -- samoin voidaan konstruoida ideaalisia abstraktisia olioita ja suhteita, jotka voivat viitata ja suhteuttaa mitä tahansa. Tätä nimitetään logiikaksi. Nettikeskustelijat huutavat logiikan perään ymmärtämättä ettei logiikka sano mitään sisällöllistä. Ettei siitä, että ulkona joko sataa tai ei sada, voi päätellä millainen sää ulkona vallitsee.
Logiikassa aika ja paikka katoavat. Esimerkiksi numerot, määrät, ovat ajattomia ja kaikkiallisia -- ja syntyy näennäiseksaktiutta, joka sisällöllisten merkitysten suhteen on siis illuusio. Tilastofaktojen faktaominaisuus on numeroiden, ei niillä mitattujen käsitesisältöjen faktisuutta. Kun tilastoinnin käsitteenmuodostuksellisia lähtökohtaongelmia ei ymmärretä, tilastojen kuvitellaan todistavan jotain jota ne ehkä eivät vielä edes kosketa. Tulkintatarpeet synnyttävät vain nettikeskusteluille tyypillistä sofismia, tyhjää jäynäämistä.
Todellinen wittgensteinilainen kielenkäytön kauhujen symbioosi syntyy, kun käytämme yliekstrapoloituja yleiskäsitteitä "loogisesti". Silloin olemme sanovinamme paljon ja perustellusti, vaikka itse asiassa emme saa sanotuksi mitään.
Emme voi todistaa logiikalla mitään. Sisällöt ja merkitykset elävät vain kuvailevan käsitteistön myötä. Ja siksi on niin olennaista ja tärkeää, että poliittisen korrektiuden, tai minkä tahansa muun sanavapauden rajoittamiseen ja käsitteiden köyhtymiseen johtavan moraalipaineen oikeutus ja hyväksyttävyys kyseenalaistetaan. Peter Springaren tapaus on hälyttävä esimerkki siitä miten puhumattomuuden kultti on tuhonnut järjen.
Ihmistä voidaan kuvata ihmistieteiden termeillä, antropologian, sosiologian, sosiaalipsykologian ja psykologian antamilla käsite-eväillä, ja unohtamatta ihmisen lähtökohtaista lajityypillistä sosiaalisuutta. Jokainen kulttuuri tuottaa omanlaisensa lajiolennon, joka toteuttaa oman kehityksensä, oman kulttuuris-kielellisen rakentumisensa symbioottisesta alkutilasta aikuiseen autonomiaan. Oman kulttuurinsa tuottamaa lajiolentoa ei saisi irrottaa jonkin idealistisen ihmisarvo- ja -oikeusideologian nimissä oman kulttuurisen ihmisyytensä ulkopuolelle.
Ainoa oikea, järjellinen tapa suhtautua siihen mitä monikulttuurisuus edustaa on tuo rajojen veto: "Rajat kiinni!"
Zizekillä näytti olevan käytännöllinen idea eräänlaisista yksilönsisäisistä rajoista, joilla voisimme nykyisessäkin tilanteessa itse kukin "pitää tiettyä etäisyyttä" keskuuteemme vaeltaneisiin toiskulttuureiden edustajiin. En usko sellaisten riittävän. Ne eivät estä tulevalla vuosisadalla massamittaisiksi paisuvia vaelluksia, eivätkä ne estä edes omalakisten ongelmalähiöiden syntyä. Siksi ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi ja lopulta myös kaikkien edun mukaiseksi ratkaisuksi jää tuo: "Rajat kiinni!"
-------------------
