Yhteiskunnan kriisiytymisen perussyy on sosiaalisen eheyden hajoaminen. Kyseessä ei ole mikään erityisillä poliittisilla päätöksillä valittu tie. Esimerkiksi talouden kannalta kriisi on kehityksen kylkiäinen -- taloudellinen kasvu tapahtuu rahaohjasteisesti ja tuo mukanaan tuloerojen kasvun.Kun taloudella menee hyvin, se merkitsee väistämättä sitä, että hyvin pienellä määrällä ihmisistä menee hyvin ja yhä useammalla vain huonommin. Talous on kuin vanha mies, joka kilpailee itsensä kanssa ja kampaa pakenevaa hiusrajaansa aina vain tehokkaammin yli päälaen niin että syntyy illuusio siitä että kasvua on. Kilpailukykyä kyllä riittää, ja itsesuggestiota. Mutta kaikki on todellakin vain illuusiota -- kasvu johtaa siihen että maa on pian paljas ja puute paistaa harvenevan sosiaalisen turvaverkon kaikista aukoista.
Rahaohjasteisen talouden tulokset päätyvät numeroiksi harvoille yksityisille tileille, ja jotta systeemi yhä jatkaisi toimintaansa, yhteensulanut raha- ja pankkijärjestelmä luo kiertoon uusia tähtitieteellisiä numerorahasummia. Se on pelin henki ja säännöt. Euroopankokoinen talousalue on tämän pelilaudan edellytys -- eurooppalaiset ihmiset ovat tälle pelille pelkkä rasite.
Euroopan vanhat kansallisvaltiot täytyy ajaa alas -- oikeastaan koko reaalitalous täytyy ajaa alas -- mutta se ei onnistu vain antamalla ylikansallisen rahatalouden tehdä tehtävänsä. Kansallisvaltiot ovat luonnollisia ja vahvoja ihmisyyden yksiköitä -- niitä hajottamaan tarvitaan todella hajottavia voimia. Kansainvaellukset täydellisesti erilaista ihmisyyttä edustavista kulttuureista tulivat rahatalouden suurtoimijoille kuin taivaan lahjana -- ne jatkavat yhteiskuntien sisäistä hajottamista siinä missä rahatalouden vaikutukset eivät riitä.Näyttäkääpä yksikin rahamagnaatti joka vastustaa Euroopan jäämistä tulevalla vuosisadalla vähintäänkin satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvavien kansainvaellusten jalkoihin. Niitä ei ole. Sensijaan suursijoittaja Soros uhraa huiman määrän miljardeja kiihdyttääkseen kansainvaelluksia. Numeerisella rahalla on hätä -- se pitää sitoa reaalitodellisuuteen, ja vanhojen kansallisvaltioiden edelleen velkaannuttaminen taitaa olla ainoa käteen jäävä mekanismi.
Nationalistiset liikkeet nostavat päätään monissa eurooppalaisissa maissa. Sisäiset kriisit kiristyvät. Yhteisöllistä eheyttä tavoittelevat poliittiset ryhmät tullaan ensin demonisoimaan, ja ne ajetaan marginaaliin. On mahdollista että vain hajaannus vahvistuu. Ehkä etsikkoaika sille, että vieraskulttuurisesta kansainvaelluksesta puhuttaisiin auktorisoiduissa piireissä avoimesti vailla poliittisen korrektiuden silmälappuja, on mennyt. Mitään päätöksentekoon tarvittavaa avointa keskustelua ei ole enää mahdollista syntyä.
Suomi on kansallisesti ottaen ongelmatapaus. Meillä on takanamme kahdeksansadan vuoden historia vieraalla kielellä alistettuna kansana, ja suomalaiseen sieluun on syvälle istutettu yhtäältä yritys samaistua sosiaalisesti ylöspäin, toisaalta armoton antagonistinen herraviha. Ne merkitsevät nyt vain sitä, että yhteiskunnan kriisiytymiselle ja hajoamiselle on aivan poikkeuksellisen hyvät historialliset eväät.Yhteiskuntailmapiirin taantuminen on kouriintuntuvana jo todettavissa. Vieraskulttuurien hajottavasta vaikutuksesta ei puhuta valtalehdistössä eikä edes poliittisesti muka puolueettomassa YLE:ssa. Kansalaisten keskuudessa nouseva nationalismi leimataan meillä kuten kaikkialla Euroopassa "populismiksi", eikä monikulttuurisuuspropagandan vaarallisuudesta tietäviä viisaita kulttuuriantropologian ja sosiaalipsykologian asiantuntijoita kelpuuteta valtamedian järjestämille julkisareenoille.
Kansalaiskeskustelun valvonta ja sensuuritoimet kiihtyvät, ja kirjaimellisesti käsittämättömän käsitesekaannuksen vallassa kirjoitettuja lakeja käytetään kansalaistuntojen liian räikeitä ilmaisuja tukahduttamaan. Elämme itse asiassa jo totalitaristisen ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin keskellä, ja sen jatkuva vahvistuminen on todella huolestuttava ilmiö.
Yhteiskunnan kriisiytyminen ja taantuminen kohti totalitaarista koneistoa on monista tunnusmerkeistä päätellen syvenemässä. Poliisi luo kontrollikoneistoja -- kohta mennään jo vaiheessa jossa koneistot toimivat omalla painollaan. Asiat rupeavat vain tapahtumaan -- niin kaikissa totalitarismeissa jossain vaiheessa käy. Kukaan ei tunnu enää mahtavan mitään millekään. Ihmiskokeen hiljaa hyväksyneet ja ratkaisukyvyttömät valtapoliitikot huokaavat helpotuksesta kun totalitaristinen automotoriikka ottaa heidän harteiltaan henkilökohtaisen vastuun.Nämä ilmiantokulttuurin hedelmät, sensuuri- ja valvontainkvisitiot, nousevat kuin itsestään. Niiden ruokahalu nimenomaan tarvitsee ihmisiä jotka koneisto voi syödä suuhunsa. Sillä ne oikeuttavat itse itsensä. Kun ajatuspoliisi virallistuu -- kuten meilläkin on jo virallistunut -- ja kun kansalaiskyttäys pääsee käyntiin, koneisto jyrää yhä armottomammin. Yhä harvempi pystyy sanomaan: EI! Minä en lähde mukaan tällaiseen!
Yhteiskunnan hajoaminen on sitä, että nämä koneistot saavat tarvitsemansa tuen niin sanotuilta hyviltä ihmisiltä -- ihmisiltä jotka omassa individualistisessa sokeudessaan samaistuvat yleviin ihmisarvo- ja ihmisoikeusihanteisiin eivätkä jää pohtimaan ehtoja ja edellytyksiä millä tuollaiset ihanteet voisivat reaalimaailmassa toteutua. He ovat yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä ymmärtämättömiä ihmisiä, jotka vahvistautuvat omassa oikeassaolemisen kokemuksessaan tajuamatta olevansa osa totalitaristista instituutiota joka samalla vakiintuu.
Totalitarismissa ei ole totalitaristeja, vaan nimenomaan oikeassa olijoita. Oikeassa oleminen on kaikkien totalitarismien perustunne. Ja ajatelkaas miten hyvin kaiken oikeuttavat ihmisarvoihanteet ja joidenkin ihmisten omat taloudelliset edut käyvät yksiin. Turvapaikkabisnes on miljardiluokan bisnestä. Kansainvaelluksia pysäyttämään kykenemättömät poliittiset vastuunpakoilijat lievittävät varmasti huonoa omaatuntoaan myös itsepetoksella siitä, että turvapaikkabisnes muka loisi aitoa taloustoimintaa.Yhteiskuntien täytyy olla hajalla jotta käsitesekaannus mahdollistuisi. Ei turvapaikka-käsitteellä oikeasti pitäisi olla mitään tekemistä kansainvaellusten kanssa. Kun kansakunnan kaapin päällä noidutaan yleiskäsitteillä ymmärrys, onko ihme että yksityiset tahot sekoilevat perässä.
Virallisten instituutioiden, kuten kirkon, tai puolivirallisten, kuten kansalaisjärjestöjen, liepeillä toimii yksityisiä piirejä jotka sortuvat piilottelemaan kielteisen päätöksen saaneita. Julkisvalta ei näitä kovin kovistele vaan ratkaisee moraaliongelman tavalla, jolla kansalaisetkin lopulta oppivat suhtautumaan sopeutumattomiin kulttuureihin. Katsotaan poispäin, kun tapahtuu jotain jota ei koskaan tilastoida.
Julkiset instituutiot eivät myöskään pidättele hyvien ihmisten harrastamia yksityisiä vainoja. Päinvastoin, virallinen koneisto tekee niistäkin ikään kuin virallisesti oikeutettuja. Niitä alkaa nousta tihenevään tahtiin. Viime päivinä on kivitetty jotakuta kauppiasta nimeltä Kärkkäinen. Yhtä kärkkäistä seuraa seuraava kärkkäinen, ja tunnustuksellisuuden kuohun vallatessa mielet ruokahalu vain kasvaa. Se on kaikkien puhdistusten ikuinen kuvio.
-----------------------
