Yhteisesti omistamamme mutta harvojen hallitsema YLE lähetti viime torstaina suomalaista sananvapautta käsitelleen keskusteluohjelman. Tarkoitus oli ilmeisesti juhlistaa 100-vuotiasta Suomea.Tällaisissa keskusteluissa kysymykset sananvapaudesta asettuvat aina aika rajallisiin raameihin -- kuten nytkin, kun puhuttiin lähinnä yksilöiden kokemuksista ja törmäämisestä erilaisiin kipukohtiin. Tällä kerralla keskustelijat oli vielä valittu niin, että puhe sananvapaudesta käpertyi miltei yksinomaan puheeksi uhkaavista niin sanotuista "vihapuheista".
Illan jälkeen jäi mietityttämään lähinnä se, miten vähäisistä marginaaliryhmien itseidentiteettiongelmista voidaan kuohkata kokonainen ilta, vaikka puheenaiheena piti olla sananvapauden. Läsnä näytti olevan vain niitä joille sananvapaus ei koskaan ole ollut sensuroiduksi joutumisen ongelma, vaan termi tuo mieleen vain sen miten somessa käytetään ja näytetään kieltä.
Tietenkin sellaisten ihmisten kokemukset, joiden tekstejä ei koskaan ole missään sensuroitu -- joiden jutut siis ovat joko vallitsevan konsensuksen mukaisia tai jotka itse enemmän tai vähemmän tietoisesti karsivat sanomisiaan itsesensuuria harjoittamalla -- poikkeavat olennaisesti niiden ihmisten kokemuksista, jotka ovat törmänneet sensuuriin tai joutuneet jopa viranomaisvallan silmätikuiksi.
Yksilökokemukset ovat kokemuksia tietyn -- oman -- yhteisön sisällä, ja näiden keskustelijoiden kanssa olisi varmaan ollut aivan mahdotontakin laajentaa tarkasteluja niin että yhteisöjen ominaisuuksia ja keskinäistä vertailua olisi tullut kuvaan mukaan. Keskustelu jäi, hmmm, minäminäminä-miniperspektiiviin.
Luulen, että katsojista kuitenkin aika moni aiheenkäsittelyn käpertyneisyyteen pettynyt vaistonvaraisesti alkoi tajuta, että elämme tänä päivänä maassa jossa julkinen tiedonvälityskanava syöttää normatiivista totuutta -- eli esimerkiksi ottaa monikultturismi-ismin ikään kuin se olisi annettua totuutta -- tai kuin se olisi moraaliarvo. -- Ikään kuin se ei olisi vain yksi ideologia, pelkkää poliittista propagandaa.Mikä olikaan tämän maan nimi, jossa julkinen tiedonvälitys toitottaa normatiivista totuutta? Eikö se ollut, hmmm, neukkula? Sitä tämä ainakin nyt muistuttaa enemmän kuin länsimaista demokratiaa.
Demokratialla nimittäin on ehtonsa ja edellytyksensä, joista kaikissa, toistan: kaikissa sananvapauskeskusteluissa tulisi aina muistuttaa.
Edellytykset ovat yhtäältä hyvin yleisluonteisia -- demokratia edellyttää esimerkiksi laajaa lukutaitoa ja kansalaisilta kohtalaista yleissivistystä. Ilman perusedellytyksiä ei kykyä itsenäiseen mielipiteenmuodostukseen ole. Sen lisäksi demokratia edellyttää yhteiskunnalta läpinäkyvyyttä. Eli kansalaisten pitäisi tietää mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse.
Valitettavasti tässä suhteessa kehityksessään keskenkasvuinen demokratia -- siis sellainen puolueparlamentarismi joka meilläkin käytännössä vielä vallitsee ja jossa puoluejohtajien kytkökset omiin talouspiireihinsä ovat kiinteämmät kuin heidän yhteytensä omaan kenttäväkeensä saati äänestäjiinsä -- ei täytä läpinäkyvyyden vaatimuksia. Esimerkiksi viime viikkoina esillä ollut kiista siitä ovatko eduskunnassa päivittäin vierailleiden lobbareiden nimilistat julkisia vai eivät, kertoo miten tulehtunut tilanne puoluepukareiden ylläpitämän systeemin sisällä vallitsee.
Sananvapauden olennaisin tarkastelukulma liittyy juuri tähän yhteiskunnallisen läpinäkyvyyden elementtiin. Sen sijaan että puhuisimme sananvapauttaan käyttävien yksilöiden kokemuksista meidän pitäisi puhua järjestelmäominaisuuksista -- kuinka taataan se että yhteiskunnassa kaikki mahdollinen mielipiteenmuodostukseen vaikuttava tieto on käytännössä kaikkien saatavilla? --Eli siis sanojien oikeuksien sijaan meidän pitäisi yhä enemmän puhua tiedonvälityksen yleisestä avoimuudesta ja erityisesti viestien vastaanottajien oikeudesta saada kaikki mahdollinen materiaali käyttöönsä. Mitä arvoa tai merkitystä on mielipiteillä, jotka on muodostettu yhteiskuntailmastossa, josta olennaista tietoa puuttuu ja joka muodostuu tietojen ja ajatusten aukoista?
Demokraattinen yhteiskunta on periaatteessa ja käytännössä yhteiskunta jossa kaikki asioihin vaikuttava ajattelu on avoimesti kaikkien saatavilla. Totalitarismit elävät liian pitkään siksi, että niin monet suljetun julkispinnan alla elävät kansalaiset uskovat ettei sensuuria ole ja että heillä on kaikki tarvittava tieto käytettävissään. Myös meillä monet uskovat niin.
Huomautan, että esimerkiksi tuttu argumentti, jonka mukaan "jokaisella yksityisellä julkaisuareenalla on itse oikeus päättää mitä se julkaisee ja mitä ei", ja että "jokainen kyllä löytää omalle sanottavalleen jonkin julkaisupaikan", ei riitä ratkaisemaan yhteiskunnassa vallitsevan sananvapauden ongelmaa.Se on vain perustavanlaatuisen järjestelmäedellytyksen jättämistä periaatteessa heitteille -- kuin jumalan huomaan. -- Ikään kuin jokin ihmistä ja maallisia toimijoita korkeampi taho voisi puolestamme turvata demokratian edellytykset. Valitettavasti koko homma on vain ja viimekädessä juuri meidän, demokratiassa elävien ja sitä ylläpitävien ihmisten tehtävä.
Koska demokratia ei ole mikään itsestäänselvyys, siitä on pidettävä erityistä huolta. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä kuin ne vastuulliset tahot joiden rooliin kuuluu tämä nimenomainen huolenkanto, julistavat juuri niitä oppeja joiden mukaan vastuu kuuluu jollekulle muulle mutta ei juuri heille. Sanan ja ajattelun vapaus ei toteudu jos suurempana arvona pidetään julkaisijan vapautta.
Erilaisia sensuurin muotoja oikeuttaville asenteille on orwellilaisen uuskielemme mukainen nimi: puhutaan sananvastuusta. Ikään kuin puhumattomat tabut jotenkin automaattisesti lakkaisivat olemasta kun niihin kukaan ei katso velvollisuudekseen kajota.
Tuo käsitehirviö pitäisi kääntää aivan toisin päin. Pitäisi asettaa julkaisuvapaus ja sananvapaus vastakkain ja kysyä, kuka järjestelmässämme oikeasti kantaa huolta -- eli vastuuta -- sananvapaudesta.
Sananvastuuta ei tässä systeemissä kanna kukaan. Julkaisijoille ei tätä vastuuta ole sälytetty. Heillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta huolehtia siitä, että kaikki mielipiteiden muodostumiselle olennainen tieto tulisi heidän alustojensa kautta julki.Ja näin juuri kaikkein kipeimmät kysymykset -- kuten kysymys tulevalla vuosisadalla Eurooppaan vyöryvästä massamittaisesta kansainvaelluksesta ja eurooppalaisten kansallisvaltioiden sosiodynamiikalle täysin päinvastaisten kulttuurien yhteiskunnat hajottavasta vaikutuksesta -- jätetään tällä hetkellä käsittelemättä. Nämä todelliset haasteet torjutaan paitsi puhumalla ohi -- kuten YLE:n sananvapauskeskustelussa tapahtui -- myös ihan määrätietoisesti kehittämällä ja vahvistamalla ideologisia kilpiä joilla oikeista ongelmista puhuminen tehdään vähintäänkin moraalisesti arveluttavaksi ja tarpeen vaatiessa vaikka rangaistavaksi.
Ja mikä olikaan järjestelmä, joka ei halua puhua todellisista ongelmistaan, vaan uhkaa niiden esiinnostajia rangaistuksilla? Oliko se neukkula? Vai onko se YLE? N-liitto 70, Suomi 100 vuotta sananvajautta.
------------------------------
Lisäys 22.10. 2017
Liitän tähän perään vielä kommentin jonka kirjoitin erääseen toiseen blogiin, jossa YLE:n sananvapausiltaa myös käsiteltiin:
"" YLE tulkitsee näköjään yhä ohjelmapolitiikkansa ohjeet niin, että monikulttuurisuuspropagandan tuputtaminen on sen velvollisuus. Ei millään mene perille viesti että monikultturismi on todellakin vain ismi, se on poliittinen ideologia -- se ei suinkaan ole mikään moraalinormi tai "ihmisoikeuksista" seuraava itsestäänselvyys.
Kukaan ei kysy, miten siitä, että kaikilla on 'ihmisarvo', muka seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään. Nehän eivät sopeudu. Päinvastoin: sosiodynaamisesti erisuuntaiset kulttuurit voivat vain kääntää toistensa pahimmat puolet esille, aiheuttaa molemminpuolisen moraalianomian ja romauttaa yhteiskuntien sisäisen eheyden ja luottamuspääoman.
Afrikassa on nyt reilut miljardi ihmistä ja yhä kiihtyvä väestöräjähdys. Tämän vuosisadan mittaan väestömäärän on pelätty nousevan neljään miljardiin, joista ainakin miljardi saattaa vaeltaa Eurooppaan. Ne kaikki tulevat katastrofin ja konfliktien keskeltä, ja kaikkien huulilla on taikasana "turvapaikka". -- Samaan aikaan vanhan Euroopan väkiluku laskee alle puolen miljardin. -- Eikä ole mitään, toistan: ei mitään taloudellisia tai kulttuurisia edellytyksiä selvitä tästä yhteiskunnat romauttavasta kaaoksesta.
Ja YLE:n sanavapausillassa keskustellaan vain marginaalisista vähemmistöidentiteettiongelmista, eikä kukaan puhu ainoatakaan maahanmuuttokriittistä sanaa. Yhtä ainoaa maahanmuuttokriitikkoa ei ole edes uskallettu kutsua paikalle. -- Ehkä aiheeseen viitataan inhottavasti vihjaillen, kun itsensä sivistyneiksi ja kulturelleiksi mieltävät toimittajat huitaisevat ohimennen ilmoille parin "valemedian" nimen.
Todistimme taas miten "sananvapaudesta" voidaan "keskustella" kutsumatta paikalle ainoatakaan vallitsevan puhumattomuuden kulttuurin kriitikkoa. Ei ensimmäistäkään maahanmuuttokriitikkoa, ei ainoatakaan kulttuurikonflikteihin paneutunutta sosiaaliantropologia tai sosiaalipsykologia, ei ainoatakaan oikeaa ongelmaa, ei ensimmäistäkään todellista haastetta, ei yhtään järjen sanaa.
Hyvin YLE ummistaa silmät todellisilta ongelmilta ja ohjaa katsojia tuijottamaan siihen mummon mainitsemaan nappiin. Onpa todella kaunis nappi. Eikö niin? Hyvin, hyvin kaunis nappi. Kaunis on kaunista, ainakin minun mielestäni. Ja saan sanoa mielipiteeni, koska sananvapaus. ""
--------------
