Suomalaisia on noin kahdeksansataa vuotta hallittu vieraalla kielellä, ja kaikille historiallisesti alistetuille kansoille ominaiseen tapaan olemme sisäistäneet kaikkea kahtia jakavat, kahden kerroksen kaksinapaiset ajattelumallit. Kansallisesta historiastamme suoraan seuraa, että yhteiskunnalliset perusvastakohtamme, esimerkiksi kuilu hallitsevan ”eliitin” ja niin sanotun ”tavallisen kansan” välillä on korostunut ja jyrkkä. Sosiologiamme grand old man, Erik Allardt, puhui näistä kansallisista ominaispiirteistämme.Samaan kansalliseen kuvaan kuuluu, että yksilön elämässä ja käyttäytymisessä on erikseen ”julkinen” puoli ja ”yksityiselämä”. Suomalainen on ahkera ja rehellinen, lainkuuliainen, työ-, mies- ja sotakuntoinen, ja uskoo siihen että itseään sivistämällä on mahdollisuus nousta paremman väen piiriin. Sama suomalainen on tottunut pitämään mölyt mahassaan, ei ruikuta kohtaloaan eikä kohteluaan, puristaa vain käden taskussaan nyrkkiin ja purkaa kiukkunsa rehkimällä halon hakkuussa tai punttisalilla, saunan löylyissä, kaljabaarissa tuopin jälkiä pöytään jysäyttelemällä.
Se suomalaisuus loistaa poikkeuksellisuudellaan eurooppalaisissa tilastoissa. Yhtäältä Suomi on itsenäisyytensä aikana noussut ruotsalaisten takamaasta yhdeksi maailman vauraimmista ja turvallisimmista valtioista, toisaalta kaikki alistetuille kansoille ominaiset kielteiset piirteet tuppaavat elintason kohotessa vain tietyllä tavalla korostumaan. Kiusaamme tosiamme euroopanennätysmäärin työpaikoilla, yksityiselämän puolella itsemurhat ja perheväkivalta ovat edelleen ongelmiamme.
Latentti antagonismi on sieluumme edelleen syvärakennettu. Tunnemme edelleen herravihaa ja projektiivisia vihantunteita. Esimerkiksi ryssävihaa suomalaiset tuntevat eurooppalaisista kansoista toiseksi eniten, enemmän kuin mitä tunnetaan N-liiton miehittäminä olleissa maissa. Vain kosovolaiset, joilla on aika paljolti samanlainen kansallinen historia, tuntevat vielä syvempää projektiivista venäläisvihaa kuin suomalaiset.
Tarvitsisimme kipeästi jonkinlaista kansallista psykoanalyysia. Sen sijaan ajaudumme koko ajan yhä pahempiin kansallisiin kahtiajakoihin. Eurooppalaisella uudella ajalla maallistumiskehityksen myötä uudeksi valtauskonnoksi kehittynyt ”talousajattelu”, jossa ”rahaan” liittyvä pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma antaa poliittiselle inkvisitiolle oikeutuksen keskittyä pelkästään talouden numeroihin ja toissijaistaa sosiaalipolitiikan, avaa suomalaisen sielun ja yhteiskunnan kahtiajaon haavat.Oma kansallinen ominaislaatumme ei kestä ylikansallisen rahaohjasteisen taloususkonnon toimintamekanismeja. Niihin nykyisellään sisältyy väistämätön tuloerojen kasvattaminen. ”Taloushan” on tosiasiassa vain talousteoreettisiin evankeliumeihin verhottua taloususkonnon syntisten, eli köyhien, eliminointia. Talous on sitä että rikkaiden on voitava rikastua, eivätkä esimerkiksi yhteiskuntien sosiaalisen eheyden säilytysyritykset saa tulla kaupan esteeksi.
Talousteoriat voidaan tiivistää yhteen sääntöön, yhteen ainoaan paikkansa pitävään lakiin: niin sanotut ”taloudelliset realiteetit” = rikkaiden ihmisten edut.
Suomalaisten pitäisi pystyä sanomaan ylikansallisille rahaohjasteisille talouskoneistolle selvä ”Ei!”. Britanniaa paljon kipeämmin Suomi tarvitsisi eron europolitiikasta. Meillä ei ole varaa, toistan: meillä ei ole varaa menettää varsin horjuvalla pohjalla olevaa kansallista toimintakykyämme. Numerot pyhittävät rahaohjasteisen taloususkonnon, ja siinä toimijoille ja poliitikoille annetaan oikeutus ajaa yhteiskunnalliset tasausmekanismit ja turvaverkot alas – ensin yhtiöittämällä toimintoja ja sen jälkeen yksityistämällä yhtiöitetyt toiminnat. Tällainen merkitsee käytännössä sitä että Ab Suomi Oy saneeraa ja irtisanoo kohta myös keskiluokan tuottamattomat torpparinsa ja edessä on uusi sisällissota.Mutta rahaohjasteinen eurotalous ei ole ainoa syy miksi Suomen pitäisi määrätietoisesti palata kansalliseen politiikkaan, lyödä kiila ja kasvattaa kuilua mantereen suuntaan. Toinen syy, ja uskoakseni paljon, paljon, paljon uhkaavampi on se, että Eurooppa tulee tulevalla vuosisadalla joutumaan satojen miljoonien tänne rantautuvien kansainvaeltajien valtaamaksi, eikä Eurooppa tule sitä kestämään.
Eurooppalainen uuden ajan ajattelu on ollut ”tiedollisesti” ainutlaatuista – sen vaikutuksesta maailma ja ihmisen elinehdot ovat viimeisten kahdensadan vuoden aikana kokeneet muutoksen, joka on tuhatkertainen verrattuna ihmissuvun koko miljoonan aiemman vuoden kehityshistorian aikana tapahtuneeseen muutokseen – mutta tämä ajattelu on varsin ohuiden kognitiivisten lankojen varaan ripustettua, eikä tiedollinen perinne kestä sen enempää eriperusteisten kulttuurien vaikutusta kuin yhteiskunnallinen eheys kestää sosiaalista ja moraalista hajoamista.
Meillä ei ole oikein tajua sen suhteen miten kovia kognitiivisia tosiasioita ”kulttuurit” ovat. Siinä suhteessa eurooppalainen individualismi on heikoilla – durkheimilaisen sosiologian perusasetukset, se, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät palaudu yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, on varsin vaikeasti käsitettävissä oleva asia. Keskenään yhteensopimattomat kulttuurit voivat vain kääntää toistensa kielteisimmät puolet esiin ja romauttaa toistensa sosiaaliset systeemit ja moraalikoodistot.Suomen erityisesti pitäisi suojella itseään tällaisilta hajottavilta vaikutuksilta, koska olemme kansallisesti ohjelmoitu vahvaan ja tuhoisaan kahtiajakautumiseen. Historia on kylvänyt meihin tämän kansallisen itsemurhan siemenen. Yksilön itsemurhahan on olemuksellisesti psyykensisäisten roolien tekemä murha, ja samoin kansallinen itsemurha on kahtiajakavien roolien onneton lopputulos.
Sosiologian perusteet ovat nyt totaalisesti hukassa. Todellakin – totaalisesti. Meillä on sellainenkin harhakuvitelma, että totalitarismi järjestelmänä olisi yksiarvoisen yhdensuuntaisuuden militaarinen pakkokoneisto – mutta tosiasiassa totalitarismi on nimenomaan sisäisen kaksinapaisuuden tuottama systeemi. Yhteiskunnallisen julkispinnan arvot vain repeävät täysin irti siitä mitä yksilöt yksityisesti ajattelevat. Sitä tapahtuu aina ja kaikissa yhteiskunnissa niiden kriisiytymisen yhteydessä, mutta suomalaisille kaksiarvoisuuden pinnanalainen kasautuminen tapahtuu kansallisen sairauden pohjalta.
Ja jos katsotte yhteiskuntatilannettamme nyt – esimerkiksi sitä miten perusteellisesti jo määrältään vähäiset maahantulijoiden joukot voivat nostattaa meidät toisiamme vastaan – voitte aavistaa miten kipeä yhteiskuntamme pohjimmiltaan on. Miltei tuhannen vuoden alistushistoria on tehnyt tehtävänsä. Ja yksi sen kaikkein kammottavimmista, ilkeimmistä ja iljettävimmistä piirteistä on se, että oireilun lisääntyessä käännymme yhä täydellisemmin itseemme – jokainen omaksuu vain entistä lujemmin roolinsa oman ideologisen rintamalinjansa potentiaalisena murhamiehenä.Jos katsotte yhteiskuntatilannettamme nyt, näette että päätään nostavat totalitarismiin ajautumisen tyypilliset tunnusmerkit, kuten inhottava ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri. – Viime päivien kotimaan uutiset ovat koskeneet koulujen kevätjuhlissa sattunutta kulttuurikonfliktia, ja sen yhteydessä keskustelun äänensävyt ovat jälleen kiristyneet kriisiasteelle. Tyypillisesti yksi keskustelulinja on se jossa koulu haluaa vetäytyä omaan kuoreensa -- aivan kuin koululla olisi yksityiselämä. Yhteiskunnat yhteiskunnassa ovat yksi hajoamisen tunnusmerkki. Ulkoinen ja sisäinen monikulttuurisuus lyövät siinä toisilleen kättä.
Toinen uutinen on paljastus, joka koskee poliisien yksityisessä facebook-ryhmässä käytyjä salonkikelvottomia keskusteluja. Niissä käsiteltiin turvapaikanhakijoita samalla tavalla kuin ihmisiä käsitellään yleensäkin omassa keskuudessamme. Niiden esiin nouseminen on kuitenkin oitis ponnahduttanut virkakoneiston koko kontrolliportaan vakuuttamaan julkisuudessa että asiasta tulee asianomaisille seurauksia. Kaikki ovat kilvan kiirehtäneet tuomitsemaan ja irtisanoutumaan "rasismista", niin ministeri kuin poliisijohtokin.
Jos jo nyt kiusaamme toisiamme euroopanennätysmäärin, mihin johtaa se että yhteiskuntamme vähäkin kriisiytyminen nostaa heti pinnalle kovenevat kontrollipoliittiset toimenpiteet?
Kysymys ei kuulu: mikä meitä vaivaa? Sen pitäisi olla kaikille selvä, ja kaikkien suomalaisten pitäisi tietää miten erityinen kansanpsyyke meillä on kohtalonamme. Kysymys kuuluu: miksi emme pysty pysähtymään tällä kahtiajakoja kasvattavalla, sosiaalista hajoamista ruokkivalla itsetuhoon johtavalla tiellä? Eikö todellakaan ole mitään tervettä vaihtoehtoa totalitaristiselle ilmianto- ja irtisanoutumiskierteelle, jonka kurimukseen hyppäämme rasisminvastaisia iskulauseita kiljuen?
Totalitarismi on jo todellisuutta. Ne jotka sen ovat jo omaksuneet, eivät tietenkään sitä totalitarismiksi tunnista eivätkä tunnusta. Totalitarismissa ei ole totalitaristeja, vaan oikeassaolijoita. Oikeassa oleminen on totalitarismin vahvin vallassaoleva olemassaolonkokemus. Totalitarismissa vallitsee vaihtoehtoisiin totuuksiin nähden nollatoleranssi. Totalitarismi tarjoaa esimerkiksi niin sanotulle ”rasismille” lopullista ratkaisua. Se ei milloinkaan tule hyväksymään sitä että niin sanotut rasistit voisivat olla jossakin asiassa aivan oikeassa. Esimerkiksi siinä durkheimilaisen sosiologian perusasiassa, ettei siitä, että kaikilla on ’ihmisarvo’, mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään.Elämme nyt orwellilaisia aikoja. Yhteiskunnan julkispinta on irtoamassa siitä mitä ihmiset yksityisesti tuntevat ja ajattelevat. Olemme menettämässä oman ihmisyytemme. Emme pysty julkipinnalla sietämään edes sitä että ihmisiä kohdeltaisiin niinkuin ihmisiä kohdellaan – ihmisinä eikä ihanteellisten ideologioiden abstraktisina todistuskappaleina, joista saa näkyä vain hyveelliset silmät.
Orwellilaisen uuskielen maailmassa ilmiantokulttuurin nimi on ”journalismi”. Sitä tehdään toimittaja edellä – toimittaja on orwellilaisen aikamme sankari, tosiasiassa aikamme narsisti. Individualismin sokein aste on narsismi, ja ääri-individualistin itseidentiteetti rakentuu aivan erityisellä kiihkolla omaksutuista ideologioista. Narsistiselle toimittajalle maailma näyttäytyy ideologioiden peilipintoina. Mikäpä olisi ideologiselle totuudentorvelle käyttökelpoisempi ase kuin ylevöitetty ihmisoikeusideologia? Ylikulttuurinen, ylikansallinen, yliyhteisöllinen ideologia – sellaisen hallitsija on totisesti yli-ihminen.
”Pahan” kimppuun hän hyökkää, tuo ritari peloton ja nuhteeton, ja alustakseen hän tarvitsee kovan totalitarismin jossa kova kahtiajako hyvään ja pahaan vallitsee.
------------------
