Kekkonen on nykyisin kirosana. Hänestä tuli sellainen heti kuolemansa jälkeen. Niin monella oli jotain hampaankolossa, niin moni oli vain odottanut päivää jolloin uskaltaisi avata suunsa. Se parjauskampanja alkoi yhteiskunnan yläkerrasta, ylimmästä kerroksesta.Hän oli hallinnut suvereenisti, pitänyt idänkortit tiukasti käsissään. Minulle on luotettavalta taholta kerrottu, että hän niitä käyttäen pakotti vuorineuvokset hyväksymään oman ”bismarckilaisen” sosiaalipolitiikkansa. Mitä se on? Se oli periaate, jonka mukaan vallankumous voidaan välttää jos köyhien perustoimeentulosta pidetään huolta. Suomen lähtökohdat olivat olleet huonot, eikä kehitys mennyt kauttaaltaan mitenkään ihanteellisesti. Silti Kekkonen jätti perinnökseen vaurastuneen Suomen, kommunistisen ikivihollisensa kyljessä hyvinvointivaltioksi edenneen ”maailman amerikkalaisimman maan”.
Pankkitalouteen hurahtanut Mauno Koivisto romutti Kekkosen perinnön kymmenessä vuodessa. Hän masinoi käyntiin rahataloudellisen ekspansion, jonka aallonharjalla maan talous löi kaikki numeeriset kasvuennätykset 80-luvun loppuvuosina. Sitten kasinotalouden kuplat poksahtivat.
Toki sortuminen numerotalouteen tapahtui muuallakin. Se on raha-ajatteluun ja rahaohjasteiseen talouteen sisäänrakennettu taloudellisen järjen sairaus, jota ei ole koskaan osattu hoitaa. Mitä globaalimpi talous on, sen suurempia sen väistämättömät romahdukset. Suomikin romahti tänne laivalasteittain rahdattuihin ”halpoihin” dollareihin, ei suinkaan idänkaupan loppumiseen kuten jotkut yhä uskottelevat.
Suuri lama 90-luvun alussa ei ollut mikään suomalainen ilmiö. Sen sijaan tapa jolla taantuma täällä ”hoidettiin” palautti rajun yhteiskunnallisen kahtiajaon, jota vastaan Kekkonen oli taistellut koko presidenttikautensa. Eikä maa sitten enää koskaan toipunut yhteiskunnallisesti terveelle kurssille. Kahtiajaot ovat hyvin suomalainen ilmiö. Ne seuraavat suoraan miltei tuhatvuotisesta historiastamme vieraalla kielellä alistettuna kansana. Suomalainen on kahden kerroksen ja kahden totuuden ihminen. Hän osaa piilottaa itsensä itseltäänkin, eikä jää valheista kiinni.Muistan ensimmäisen uutisen leipäjonoista. Ministeri Huuhtanen sai paniikkireaktion – hätä kohdistui lehdistöön. Älkää kuvatko, älkää kirjoittako, tämä pilaa Suomen maineen. – Pian ministerit niihin turtuivat. Aho, Viinanen, Lipponen, Sauli Niinistö ja Suvi-Anne Siimes. Viinanen ilkkui: ”On minullakin ollut nälkä, tänäänkin oli nälkä.” Lamavelat myytiin viiden prosentin pilkkahintaan norjalaiselle perintätoimistolle. Pääasia että 60 000 suomalaista numerotalouden uhria jäi ikuiseen syntivelkaan. Taloususkonto puhui. Oikeisto ja vasemmisto löivät kättä ja suomalaista ihmistä.
Nyt leipäjonot ovat kilometrin mittaisia, ja hallituksen herrat eivät enää sano niistä sanaakaan. Suomesta on tullut veroparatiisien alihankkija. Vallankumouksen ainekset ovat ilmassa, mutta ilmaan ne jäävätkin. Toistaiseksi on nähty vain pari pientä jytkyä. Kun niitä ovat olleet masinoimassa hyvin pienet poliitikot, mitään niistä ei ole jäänyt käteen. Vain petoksia ja pettymystä.
Voiko politiikan alasajo jatkua loputtomiin? Ehkä voi. Moni on sitä mieltä että Suomi on tosiasiassa jo sisältä kuollut. Vain välistävetäjät pärjäävät, mikään kokonaisuutta koskeva ei enää kiinnosta.
Hyvinvointi-ihmiset ovat vain vartalonpalvontaan ja maailmanmatkailuun hurahtaneita narsisteja, ja politiikka mussuhumanistista ”punavihreää” idealismia. Ei sillä oikeasti ole väriä, koska politiikalla ei oikeasti ole väliä. Ideologiat ovat identiteettikysymyksiä. Poliitikot, kulttuuri-ihmiset ja journalistit ovat toinen toistaan kiinnittyneempiä ideologisiin peilipintoihin. Tunnustuksellisuus, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri kukoistavat. Narsismi viettää kesäjuhlia Porin Suomi Areenalla.
Se on politiikan todellinen voittaja, kaikkien aatteiden kukistaja. Narsismi. Juuri narsistin itserefleksio kokee palkitsevana seurustelun vieraskulttuuristen kansainvaeltajien kanssa. Niitä riittää jokaiselle Liisalle ihmemaassa. Niiden loputtomat jonot ulottuvat Lähi-itään ja Afrikkaan, sieltä niitä riittää. Älkää ihmetelkö miksi tämä jono etuilee kaikkien leipäjonojen ohi.
Olen sukupolvea, joka elinikänään on nähnyt luultavasti suurimman muutoksen maailmassa ja varsinkin suomalaisessa yhteiskunnassa. Sodanjälkeisten suurten ikäluokkien sukupolvikokemus oli kaikkialla länsimaissa vahva ja erityinen, ja vahvoilla yksilöillä vielä erityisempi. Vahvat yksilöt pystyvät myös pitämään henkilökohtaisen erillään yleisestä, antautumaan sekä psykoanalyysille että eksistenssille. Niistä nuorisokapinallisista, joita Freud ei kiinnostanut, tuli poliitikkoja. Myöhemmin valtapaikoille päästyään he kostivat auktoriteeteille muuttumalla munaskuitaan myöten samanlaisiksi paskiaisiksi joita vastaan olivat kapinoineet.Suomessa viisikymmenluvun alussa keskikokoisessa kaupungissa tuli kadulla vastaan useammin hevonen kuin auto. Laitakaupungilla pidettiin kanoja ja lehmiäkin. Minä leikin puuliiterissä Tarzania ja rotat olivat villieläimiä. Me olimme se todellinen pullamössösukupolvi, koska päivittäin söimme keitettyyn veteen ja maitoon liotettuja vanhoja leivän- ja pullanpaloja. Vesijohtomonttuja kaivettiin lapiovoimin, sodanjälkeinen elintaso nousi hitaasti.
Voisin nyt tehdä tilinpäätöstä. Pieneltä osin se olisi suomalaisen yhteiskunnan tilinpäätös. En usko että Suomi – sen enempää kuin mantereen vanhat kansallisvaltiot – tulee selviytymään tulevalla vuosisadalla Eurooppaan tunkeutuvista sadoista miljoonista kansainvaeltajista. He edustavat aivan toisensuuntaisia ihmisyyden perusratkaisuja kuin oma kulttuurikognitiivinen perinteemme. Me elämme siis kaikki nyt tietyllä tavalla viimeisiä aikoja.
Luulen että olen tehnyt oman panokseni yhteiseksi hyväksi. Puntit ovat tasan. En ole kuluttanut yhteiskunnan varoja esimerkiksi sivistykseni hankkimisessa, eikä toisaalta kukaan ole koskaan kirjoituksistani maksanut mitään. Puntit ovat tasan. En tunne olevani velkaa kenellekään.
Olen aina kokenut keskustelut kommunistien kanssa mahdottomiksi, koska he eivät ymmärrä mitä on olla köyhä. Joitakin yhteiskunnallisia asioita olen aktiivisesti ajanut, esimerkiksi pasifismia. Se oli aika epätoivoista aikanaan. Nyt ne aatteet ovat levinneet ja laimenneet osaksi valtavirta-ajattelua, eikä siihen mennyt kuin viisikymmentä vuotta. Sehän on keskimääräinen kulttuurivitka siinä kun edelläkävijöiden ajattelu alkaa puhutella jäljestätulevien valtavaa laumaa.Peacesta tuli greenpeace kun seuraava sukupolvi liimasi rauhanmerkkiin oman ideologiansa nimen. Nyt omat taannoiset aatteeni hyökkäävät vastaani muodottomiksi turvonneina. Jokainen journalistirenttu, opettajanretku ja kulttuuriketku tietää että ”monikultturismi” ja ”suvaitsevuus” ovat hienoja arvoja. Ette usko miten naurettavalta se tuntuu. Ja toisaalta se on niin järkyttävää. Yleinen kyvyttömyys omien – opittujen ja valtavirta-ajattelussa vahvistettujen – käsitteellisten lähtökohtien kyseenalaistamisessa on tyrmäävän täydellistä.
Se on narsisti joka katsoo maailmaa ja näkee itsensä kaikkialla. Narsisti ei pysty kyseenalaistamaan lähtökohtiaan. Narsistin systeemissä kaikki maailman minät ovat minä. Se systeemi ymmärtää vain yksilön.
Mutta kulttuurikognitiivinen konflikti, moraalianomia ja kulttuuriset hylkimisreaktiot ovat sosiologisia tosiasioita, yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilötasolle. Ne tapahtuvat ja toteutuvat vaikka viisi miljoonaa suomalaista tai viisisataa miljoonaa eurooppalaista antirasistinarsistia paistattelisi parhaissa pyrkimyksissään. Puhumme ”suvaitsevuudesta” kuin se olisi moraaliarvo. No, onhan termillä tärkeä arvo niille, jotka käyttävät sitä ylenkatseellisen moraalisen ylemmyytensä ylläpitämiseen. Mutta oikeasti se ei ole ollenkaan arvo. Se on vain sosiologisesti väärä reaktio järjen pettäessä. – Mitä enemmän Eurooppa suvaitsee, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia täytyy normatiiviseen paineeseen perustuvien kulttuurien kehittää säilyttääkseen oman sisäisen eheytensä. Jo maahantulijoiden toiset sukupolvet ovat edeltäjiään aggressiivisempia. Ilmiötä on ihmetelty kauan, ja turhaan. Tutkimukset vahvistavat sen, mutta mitään ei opita.
Toinen puoli on se, että todelliset sopeutumisyritykset ovat väistämättä irtautumisyrityksiä. Mitä tapahtuu kun normipaineeseen perustuva moraali murenee, eikä autenttista omantunnonetiikkaa ole kehittynyt? Raiskaukset ja rikokset kirjataan yksilöiden tiliin. Sekin on väärä defenssi järjen pettäessä. –
Kun emme ymmärrä omia älyllisiä väistöliikkeitämme, kuinka voisimme ymmärtää eriperusteisia kulttuureja? Kun emme ymmärrä ihmistä sosiaalisena lajina ja jatkumona, millä eväillä luulemme ratkaisevamme Euroopan kohtalonkysymykset?
Primitiiviset ihmiset ja lapset ovat ”suvaitsevia”, koska erottavia kognitiivisia tekijöitä ei vielä ole tai niitä ei ymmärretä. Kulttuurinen hylkimisreaktio on sivistyneen yhteiskunnan ja ihmisen merkki. Emme saisi suhtautua kulttuurisiin hylkimisreaktioihin kuin ne olisivat kehittymättömän yksilön ongelmia – kuin ne olisivat vain vääriä asenteita, jotka pitää oikaista peruskoulussa ja pyhäkoulussa.Mieleni tekisi sanoa: nyt ei ole viittäkymmentä vuotta aikaa sisäistää uusia totuuksia. Tämä aika tarvitsisi antropologiaa, durkheimilaista sosiologiaa, mutta tässä ajassa kiinnostaa vain mitä Päivystävä Punavihreä Kulttuuri Narsisti sanoo. Hän on tokitokitoki Todellinen Auktoriteetti, tv-kasvo, sankaritoimittaja, linssilude ja keskustelupalstojen persumustauksen mestari -- osaa asettaa oikeat nimilaput oikeisiin lokeroihin ja tietää, että Kansainvälisyys on Nykypäivää. Hän kyllä kertoo sen meille tyhmille. Eikä kukaan kerro hänelle, että se on viisikymmentä vuotta vanhaa lapsenpäästäjän pesuvettä.
Ei meidän pidä palata mihinkään entiseen. Haasteet ovat korkeammalla kuin oma vertaistasomme. Meidän olisi edes yritettävä estää hajoaminen.
EU on kansallisvaltioiden hajoamisilmiö. Valistuksen vaikutuksesta syntyivät yksilöoikeuksien ja -vapauksien yhteisöprojektiona kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot, jotka olivat ”edustuksellisen” demokratian ainoa mahdollinen alusta. Nyt kansallisvaltio on kirosana. – Eivät presidentit, ministerit, poliitikot tule pelastamaan Eurooppaa uhkaavalta kansainvaelluskatastrofilta. Jos ja kun tilanne kriisiytyy, kansalta otetaan loputkin demokratiasta pois. Sananvapaus on jo tulilinjalla.
Poliitikot eivät tule sallimaan demokratian toteutumista. Suomessa siitä on nyt näyttöäkin. Kukaan ei menetä paljoa siinä vaiheessa kun Suomi lakkaa olemasta. Suomi on vain joukko luottamuksen ja jatkuvuuden tuntoja korviemme välissä, eikä luottamusta ole enää tunnettu pitkään aikaan. Jatkuvuus on katkolla. Hajoaminen on jo käynnissä.
-------------------
