Keskustelu kansalaistottelemattomuudesta voitaisiin pitkälti tiivistää yhteen älyttömään väittämään. Se kuuluu yleisessä muodossaan näin: "Jos kerran joku saa rikkoa lakia, saako kuka tahansa sitten tehdä ihan mitä itse oikeaksi näkee?" -- Se on hyvin yleinen tuo mieli- tai kielikuva: "Lakien tahallinen rikkominen."Tällaista yleistä tapahtumaa ei kuitenkaan maailmassa ole olemassakaan. Lait ovat aina jonkun yhteiskunnan lakeja, ja yhteiskunnissa vallitsee aina juuri niille ominainen sosiaalisen sitovuuden aste. Se määrää täysin sitä mikä yksilöiden tajunnassa voi tulla tietoiseksi ja miten paljon "yksilöllisellä tahdolla" ylimalkaan on pelivaraa.
Aina kun puhumme laeista ja niiden noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä, meidän olisi ensin eksplikoitava selvästi, millaisen yhteiskunnan laeista puhutaan.
Otan tässä käsittelyyn yhden yhteiskunta-akselin kaksi ääripäätä. Totalitarismissa laki on eri asia kuin laki demokratiassa.Totalitarismi on kuin koneisto, ja kansalaiset koneiston rattaita. Valta tulee hyvin yksisuuntaisesti "ylhäältä alaspäin", ja valtasuhteet ovat tyypillisesti käskyvaltasuhteita. Kansalaisen hyve on sopeutua osaansa ja totella. Totalitarismit eivät juuri siedä tottelemattomuutta, eivät edes epälojaalisuutta, eivät epäileviä kriitikkoja saati toisinajattelijoita.
Totalitarismissa kansalaisella ei ole valtaa, mutta eipä ole muuta vastuutakaan kuin tottelemisen vastuu. Valta ja vastuu ovat ulkoistettuja -- koneisto huolehtii niistä. Kansalainen saa toki kokea voimaannuttavia kokemuksia samaistuessaan valtavan koneiston mahtiin, mutta suuri ja mahtava koneisto ei juuri yksittäisestä yksilöstä paljoa perusta. Sitäkin tarkoittaa se että vallan voimaviivat totalitarismissa ovat yksisuuntaiset.
Totalitarismissa lait ovat ankaria, mutta tuomiot mielivaltaisia. Mielivaltaisuus näyttää ensialkuun paradoksilta, mutta selittyy tarkemmin ajateltaessa sillä ettei järjestelmällä ole käytössään yksilöllistä kriittistä järkeä. Järjestelmä joka ei salli kritiikkiä ajautuu pian mielivaltaan. Totalitarismit historiassa ovat hajonneet nimenomaan "sisältä käsin", kun suuruudenhullut hankkeet ovat irronneet siitä mikä reaalimaailmassa on mahdollista.Totalitarismissa lait luovat koneistolle oikeutuksen -- laillisuus on nimenomaan koneiston ominaisuus. Kansalaiset samaistuvat koneistoon ja kokevat näin ansaitsevansa kansalaisuutensa. Hierarkkinen asema tai mekaaninen samanarvoisuus ovat yhtä totalitaristisia positioita.
Laillisuuden ja mielivallan yhtäaikaisuus juontuu myös siitä että koneiston ohjeistuksen puuttuessa yksilöt, myös näennäiset päättäjät, toimivat ilman mitään sisäistä moraalia. Totalitarismissa tapahtuu murhia ulkoisen paineen vaatiessa ja sisäisten estojen puuttuessa.
Kun totalitarismi hajoaa, paljastuvalle pahuudelle tarvitaan syntipukki. Totalitarismin valtakoneistoa personoinut diktaattori saa historian tuomion. Kukaan ei osaa ajatellakaan, että totalitarismin oloissa joku muu olisi ollut kaikesta vastuussa kuin se johon koneiston valta henkilöityi.Totalitarismia demokratian suunnasta katselevat kriitikot kuitenkin kyselevät, mikä totalitarismin kansalaisissa oli vikana kun he sallivat itsensä vaipua sokeaan tottelevaisuuteen. Esimerkiksi saksalaiset tuntevat yhä Hitler-ihannoinnistaan epämääräistä syyllisyyttä.
Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että historioitsija toisensa perään toteaa miten vaikeasti määriteltävä Hitler henkilönä oli. Hänessä ei ollut mitään yhtä selvää persoonallisuudenpiirrettä, vaan pikemminkin vain kameleontinkaltainen kuori.
Sellaisia totalitarististen koneistojen Johtajat ovat. Sieluttomia sisältä tyhjiä sotilaita komeine univormuineen ja muine ulkokohtaisine rensseleineen. He henkilöivät valtaa, ja persoonattoman koneiston personifikaatioksi sopii nimenomaan joku jolla on mahtavat eleet ja mihin tahansa käyttökelpoinen kulissiminuus.
Nürnbergissa ratkaistiin totalitarismin syyllisyysongelma ottamalla taannehtivasti käyttöön aivan erityinen rikosnimike: rikos ihmisyyttä vastaan. Proseduuri kertoo totalitarismin ja vastuunkannon tragedian, niiden todellisen yhteensovittamattomuuden.Natsijohtajat vetosivat siihen että olivat toimineet vain koneiston rattaina. Se oli totta. Heihin sovellettiin taannehtivasti aivan erityistä oikeusperiaatetta. Heitä ei käy sääliksi, mutta tavallaan käy sääliksi meitä, joilta näin evättiin mahdollisuus ymmärtää totalitarismia järjestelmänä jossa vastuukysymykset katoavat yksilöiden depersonalisaatioon.
Totalitarismissa yksilö voi ulkoistaa sekä vallan että vastuun. Totalitarismissa valta ja vastuu tosiasiassa katoavat -- kaikki toki kuvittelevat ja kokevat että ne sijoittuvat jonnekin koneiston huipulle. Koneiston huippu on kuitenkin illuusio -- johtaja on sisältä tyhjä narsisti tai psykopaatti -- ja päätökset syntyvät yleisen depersonalisaation tilassa.
Totalitarismissa kaikki tapahtuu kuin automaattisesti, päätökset syntyvät eräänlaisen yhteisesti tunnustetun välttämättömyyden sanelemina.
Totalitarismiin opastaa hyvin Hannah Arendt, Heideggerin oppilas, jolle aihe oli varsin kipeä ja vaati syvää läpiajattelua. Hänen kirjoihinsa kannattaa tutustua.En kuitenkaan usko että kukaan kansalaistottelemattomuutta koskevan keskustelun osanottaja tulee tutustumaan. Näissä keskusteluissa ei ole tarkoitus oppia ihmisestä tai ihmisen järjestelmistä mitään -- on tarkoitus vain samaistua johonkin mielipidetaistelun rintamalinjaan. Hukkua keskustelukoneistoon, niin sanoakseni.
Tämä on outo ilmiö yhteiskunnallisessa keskustelussamme -- se ettei niissä juuri kukaan koskaan muuta mielipiteitään saati aatteellisia kantojaan. Keskustelua käydään vain vahvistautumistarpeen pohjalta -- kuin yksinomainen motiivi olisi oman jo omaksutun mielipiteen jatkuva vahvistaminen.
Suomessa todellakin voi toimia ministerinä, korkeana viranhaltijana, korkean opetuksen auktoriteettina, suuren valtalehden päätoimittajana tai jopa yhteiskuntatutkijana henkilö, joka ei ole sisäistänyt sosiologian perusasetuksia. Kansalaiskeskustelu voi olla loputonta käsiteskolastista tyhjänjauhantaa, jossa ei tavoiteta mitään muuta kuin wikipedia-raamatusta vahvistettuja käsitemäärittelyjä ja käsitepintoja. Wikipedia-raamatuntulkinnallisen yhteyden löytyminen antaa oikeassaolemisen kokemuksen.
Jos totalitaristiselle koneistolle hahmotetaan vastavoimaa, sen pitäisi perustua siihen että yksilö nimenomaan sisäistäisi valtansa ja vastuunsa. Tällaiselle järjestelmälle on nimi: se on demokratia.Demokratiassa vallan voimaviivat kulkevat "alhaalta ylöspäin", ja jokainen kansalainen on demokratian vallan lähde. Ei vain vallan, vaan myös vastuun kantaja.
Demokratiassa valtaa pitävien on nautittava kansalaisten aitoa luottamusta. Valta on olemuksellisesti edustuksellista -- ja tämä termi kannattaa ajatella sisällöllisesti läpi perin perusteellisesti. Vallan edustuksellinen luonne on nimittäin nimenomaan se tekijä, joka erottaa demokratian kaikista alistamiseen perustuvista vallan muodoista.
Demokratian lait ovat olemuksellisesti demokratian lakeja -- demokratiassa lait edustavat yritystä määritellä yleisesti se mikä on hyväksyttävää tai ei-hyväksyttävää.
Demokratiassa kansalaiset ovat itse vastuussa niistä laeista joita he ovat keskenään sopineet -- ja aidossa demokratiassa lait vastaavat kansalaisten käsityksiä oikeasta ja väärästä. Jos demokratiassa kysymys yleisestä lainkunnioituksesta nousee tärkeämmäksi kuin yksittäiset kysymykset lain ja oikeudentuntojen suhteista, silloin demokratiassa on jotain vialla. Silloin emme enää elä aidossa demokratiassa.
On demokratialle ominaista -- tai ei vain ominaista, vaan välttämätöntä -- että yksilöt erottavat toisistaan lain ja moraalitunnot. Demokratia on juuri se jännite näiden välillä. Demokratia on nimenomaan sitä että näiden elementtien välistä keskustelua käydään jatkuvasti.
Demokratiassa lait saavat voimansa ja laillisuutensa juuri siitä että ne elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa yksilöllisten oikeudentuntojen kanssa. Lainkunnioitusta ei ole olemassakaan ellei lakien edustuksellista luonnetta ole sisäistetty.
Mistä tunnistaa aidon demokratian? Esimerkiksi siitä, että vaikka lakia valvovat viranomaiset pyyhkäistäisiin pois kokonaan, kansalaiset valtaosin käyttäytyisivät edelleen siten kuin ovat edustajiensa kautta lakeihin kirjoittaneet. Demokratiassa valta ja vastuu ovat sisäistettyjä, ne eivät tule ihmisiin ulkoa. Jos edustajat ovat edustaneet kansaa, myös lait edustavat kansaa.Ajatuskokeen vuoksi, kuvitelkaapa täysin sairas kulttuuri tai yhteiskuntajärjestys, jossa vain ulkoapäin tulevan ankaran rangaistuksen uhka estää kaikkia kansalaisia muuttumasta oitis murhamiehiksi. Kysykää sitten itseltänne, mitä pahaa olisitte itse halukas tai valmis tekemään ellei mikään laki teitä siitä estäisi? Ja miettikää sitten kahteen kertaan, miten paljon näissä ajatuksissanne esiintyy sisäistettyä vastuuta joka on todellinen syy sille miksi ette muutu valvonnan puuttuessa välittömästi läpensä pahoiksi.
Päätykää tähän: sellainen järjestelmä, jossa lait laajasti ottaen vastaavat sitä minkä ihmiset itse sisäistyneissä säännöissään ovat kokeneet oikeaksi -- se on demokratia.
Demokratian kansalainen ei muutu murhamieheksi vaikka mikään nimenomainen laki ei sitä rikokseksi määrittelisi. Kun asiat laajasti ottaen ovat tällä samalla kannalla, voimme puhua demokratiasta. Aidon demokratian voi tunnistaa siitä mitä siinä tapahtuu. Aidot demokratiat tunnistaa siitä mitä niiden kesken tapahtuu. Esimerkiksi niin sanottu Doylen laki kertoo, etteivät maailmanhistoriassa aidot demokratiat ole sotineet keskenään.
Emme elä ihanteellisessa maailmassa -- todellisuus on aina monin tavoin epätäydellistä, epätyydyttävää ja rujoa. Mutta tietyt asiat voimme määritellä kaikista käytännön puutteista huolimatta.On olemassa kaksi vaihtoehtoa, kaksi suuntaa. Kaikki yhteisöt ja niiden kaikki yksilöt elävät jatkuvassa dynaamisessa voimakentässä, joka pyrkii vahvistautumaan kahteen toisensa pois sulkevaan suuntaan. Joko yhteiskuntamme taantuu totalitarismiin päin, tai sitten me pidämme itsemme valppaina ja omantuntomme hereillä.
Kun joku julistaa ja vaatii absoluuttista, sokeaa lainkunnioitusta, kannattaa muistaa että se on tie totalitarismiin. Samoin, mutta toiseen suuntaan, on suhtauduttava kansalaistottelemattomuuteen -- demokratia itse asiassa tarvitsee sitä. Demokraatin omantunnon on oltava valveilla -- moraalisesti kyseenalaisia laillisuuden suojissa tehtyjä tekoja vastaan pitää protestoida. Silloin meillä on mahdollisuus kehittää itsessämme ja yhteiskunnassamme demokratian edellytyksiä.
Summataan. Lainkunnioitus on asia, jota yleisesti ottaen ei ole olemassa. On vain lainkunnioitusta enemmän tai vähemmän totalitaristisessa systeemissä tai lainkunnioitusta vähemmän tai enemmän demokraattisessa systeemissä. Eri järjestelmissä "kunnioitus" tarkoittaa eri asiaa. Niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa -- ne ovat täysin päinvastaisiin suuntiin meneviä ajatusliikkeitä.
Lainkunnioituksesta puhuessamme -- tai keskustellessamme niin sanotusta kansalaistottelemattomuudesta -- me emme saa sijoittaa näitä käsitteitä mihinkään ideaaliseen abstraktiseen tyhjiöön, vaan meidän täytyy niin sanotusti pitää jalat reaalimaaperällä. Emme me elä elämäämme missään ideaalisessa tyhjiössä, vaan yhteiskunnassa, jossa vallitsevat aina tietyt yhteisövoimat, -järjestelmä ja -tilanne.Valintamme koskee ajatusliikkeiden suuntaa: joko taannumme totalitarismin koneiston ja mekaanisen tulkinnan suuntaan, tai jaksamme harrastaa jatkuvaa rajojen orgaanista koettelua demokratian suuntaan. Kantaa ottaessamme joko vahvistamme koneiston hierarkiaan ja mekaaniseen tasa-arvoon pakottavaa totalitarismia tai herkistämme itseämme elävään eläytyvään omantunnontarkkaan demokratiaan.
Abstraktissa tyhjiössä yleiskäsitteillä kyhätyt näennäispätevät kysymyksenasettelut tyydyttävät toki monia mielipiteilijöitä. Kun ymmärrystä noituvat yleiskäsitteet täsmennetään käsitemäärittelyillä, mukaan kytkeytyy kuin itsestään jos minkälaisia "ismejä".
Käsiteskolastiikka on yhteiskunnallisen keskustelumme nykymuoto. Realismimme on käsiterealismia. Meille riittää että jollekin asialle annetaan yleistävä nimi, nimilappu, leima.
Wikipedia-tyyppisten käsitemäärittelyjen kautta nimistä kasvaa maailman selityksiä. Se ettei keskustelu kasvata mitään syvempää ymmärrystä ei meitä mitenkään häiritse. Jos se kasvattaisi, se varmaan häiritsisi ihan sietämättömästi.
Jos keskustelua katsotaan, olemme valinneet aika vahvasti tien totalitarismiin.
-----------------------------
