 |
| Laiva on oman reviirin idea, sateenkaari laajan maailmanvalloituksen idea |
1.
Kansalaiskeskustelu kansalaistottelemattomuudesta on kauttaaltaan aika kelvotonta, kun kannanottoja ei koskaan pohjusteta millään yleisemmillä oikeusfilosofisilla -- oikeussosiologisilla tai -psykologisilla -- raamituksilla. Unohdetaan se tosiasia, että kaikki ihmisyhteisöt ovat nimenomaan moraalisia yhteisöjä, ja kaikkien yhteiskuntien on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus. Jos ja kun yhteisöä sen sisältä käsin jokin pitää yhdessä, se tekijä on nimenomaan yhteisölle ominainen moraali.
Ihmisyhteisö on olemuksellisesti moraalinen yhteisö, ja siellä missä on kaksi yhteisöä, on kaksi moraalia. Yhteiskuntia ei voi rakentaa yhteiskuntien sisään rikkomatta tai suorastaan murskaamatta yhteisöllisen moraalin perustuksia. Jopa yhtenäiskulttuuri-yhteiskunnissa omaan omalakiseen maailmaansa sulkeutuvat yhtenäiskulttuuri-instituutiot, joilla on oma sisäinen oikeusnormituksensa, omat säännöt ja oma moraali -- kuten meillä perinteisesti kasarmi, kirkko ja koulu -- ovat ongelmallisia. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa moraali romahtaa kauttaaltaan. Tämä tosiseikka on kuitenkin ilmeisesti liian vaikea yleisesti tunnustettavaksi ja edellytettäväksi keskustelun lähtökohdaksi.
2.
Toinen vaikea tosiseikka, jonka tunnustaminen tuntuu yleisesti aivan ylivoimaiselta on, että ihmisyhteisöillä on kehitysasteensa. Siitä puhuminen on tavattoman vaikeaa, koska emme osaa erottaa kehittymättömyyttä alempiarvoisuudesta. Yhtään viisaammaksi tässä suhteessa emme kuitenkaan tule sillä, ettemme edes keskustele asiasta.
Vaikka jokainen meistä voi käytännössä nähdä esimerkiksi miten kaikki länsimaailman ihmiset suhtautuvat aivan eri tavoin sotiin joita käydään niin sanotussa kehittyvässä maailmassa -- edes satojatuhansia uhreja vaatineet heimokonfliktit eivät saa länsimaisessa lehdistössä isoja otsikoita -- kuin mitä suhtaudutaan väkivaltaan jossain länsimaassa tai länsimaisten ihmisten tekemänä -- esimerkiksi amerikkalaissotilaiden raakuuksista Abu Graibissa kerrottiin sivun mittaisilla otsikoilla -- silti me emme halua noin yleisesti ottaen miettiä mitä tämä erilainen suhtautuminen merkitsee.
Suhtautumisen erilaisuus on kuitenkin tosiasia. Mitä se merkitsee?
3.
Se merkitsee sitä, että väkivalta jota harjoittavat kehittyvän maailman ihmiset, kategorisoituu aivoissamme kokonaan toisella tavalla kuin väkivalta jota länsimaisten demokratioiden piirissä ilmenee. Toistan: se on tosiasia.
Se ei koske vain tapaamme olla vaistomaisesti odottamatta mitään kehittyvältä maailmalta. Se koskee myös itseämme, esimerkiksi sitä miten suhtaudumme historiaamme. Siksi esimerkiksi eurooppalaista Hitleriä on yleisesti pidetty hirvittävämpänä diktaattorina kuin neuvostovenäläistä Stalinia --
-- natsi-Saksaan viittaavia symboleita käsitellään tabuina edelleenkin, ja esimerkiksi monissa eurooppalaisissa valtioissa käynnissä olevat rasistijahdit polveutuvat suoraan vaikeita traumoja aiheuttaneista ja yhä läpikäymättömistä natsien hirmuteoista. Ne tarvitsevat edelleenkin Hitlerin demonisointia -- rasistijahti on tapa pitää tätä demonisointia yllä ja välttää näin kysymykset niin sanottujen "tavallisten ihmisten" syyllisyydestä.
 |
| Kirjailija ja mekaaninen normimoraali |
4.
Historiankäsitystemme vääristymiä ei suinkaan korjata sillä tavalla, että Stalinin puhdistukset nostetaan natsien rinnalle ja yritetään kauhistella niitä tasapuolisesti. Sellainen on vain mekaanista normimoraalia vailla kaikkia autenttisia omantunnon tuntemuksia. Alkeellisesti ajattelevan Sofi Oksasen taannoin "Parnassossa" tohkeissaan esittämät vaatimukset saavat tässä suhteessa kaikua kuuroille korville.
Historiallinen vääristymä oikaistaan kirjoittamalla sellaista historiaa, jossa konfliktien yleisinhimilliset laatutekijät otetaan huomioon.
Konflikteista voidaan nimittäin puhua niinkin, että niiden laadut -- tribaalikonflikteista, joissa ilmenee itsetarkoituksellista ja jopa ritualistista väkivaltaa, aina päämäärärationaalisesti seliteltyihin kansallisvaltioiden keskinäisiin sotiin -- otetaan realiteetteina huomioon. Esimerkiksi englantilainen historioitsija Jonathan Glover tekee näin monumentaalisessa teoksessaan "Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria".
Se, ettei laajalla Venäjänmaalla ole koskaan vallinnut eurooppalaista demokratiaa -- muistutan, että niin kansallisvaltio kuin edustuksellinen demokratiakin, sellaisina kuin ne meille näyttäytyvät, ovat eurooppalaisen uuden ajan ajatushistorian tuotteita ja alusta alkaen myös toinen toistensa sisällä ja toisiinsa kiinnikasvaneita -- ei suinkaan ole ainoa valtavankokoinen kuilu Euroopan ja Venäjän välillä. Toinen yhtä iso tekijä on se että eurooppalaiset vanhat valtiot ovat tyypillisesti patriarkaatteja, kun taas Venäjä on ikiaikaisesti ollut matriarkaatti.
 |
| Miehinen humanismimme |
5.
Eroa, joka vallitsee yhtäältä autoritaaristen -- käskyvaltaisten, muodollisesti kurinalaista hallintotapaa noudattavien sekä sosiaalisesti sitovaa normitusta "kunnioittavien" -- yhteiskuntien ja toisaalta yksilönvapauksia ja -oikeuksia ainakin tavoitteina arvostavien -- demokraattisesti hallittujen ja oikeusajattelussaan enemmän omantunnonetiikkaan suuntautuvien -- yhteiskuntien välillä, ei pitäisi koskaan jättää noteeraamatta.
Ihmisyhteisöillä on kehitysasteensa, ja niissä vallitsevat oikeudelliset käytännöt ovat tyypillisesti erilaisia riippuen siitä miten vahva normatiivinen sosiaalinen sidonnaisuus yhteisössä vallitsee. -- Tämä on kaiken durkheimilaisen sosiologian perusasetus.
Jos ryhmäsidonnaisuus on vahvaa, moraali on tyypillisesti normimoraalia, joka määrittelee teot ulkokohtaisten tunnusmerkistöjen avulla. Tietyt ulkoiset tunnusmerkit täyttävä teko on rikos pitkälti riippumatta siitä mikä on teon motiivi tai mitkä ovat tosiasialliset seuraukset. Toki esimerkiksi teon tahallisuus tai tuottamuksellisuus ovat yksi lokerikko muiden, nimilapuilla varustettujen lokeroiden rivissä.
Yksilönvapauksia ja -oikeuksia huomioon ottavassa järjestelmässä moraaliajattelu on enemmän empatian ja omantunnonetiikan sävyttämää -- niin tekojen motiivit, tekojen tarkoitukset kuin niiden tosiasiasialliset seuraukset määrittelevät tekoja. Ulkoisesti samat tunnusmerkit omaava ja samanniminen teko voi olla hyve tai pahe riippuen siitä missä yhteydessä se on tehty.
6.
Koska yhteiskunnat ovat kehittyviä elämänmuotoja, ne voivat myös joskus taantua takaisin alkukantaisemmalle asteelle.
Kriisiytyessään kaikki yhteiskunnat taantuvat takaisin autoritaarisen käskyvaltaisen kuriyhteiskunnan suuntaan. Yksilönvapaudet ja -oikeudet menetetään, ajattelu muuttuu militaarisemmaksi. Ryhmäsamaistumisesta saadaan tarvittavaa voimaa ja turvallisuudentunnetta, mutta ajattelussa -- joka muuttuu tunnustukselliseksi -- ja moraalissa -- joka taantuu yksiarvoisen normimoraalin asteelle -- siitä maksetaan kova hinta. --
Näiden yhteisöilmiöiden luonteesta ja voimista saa ehkä jonkinlaisen kuvan kun ajattelee, että sama teko -- toisen ihmisolennon tarkoituksellinen tappaminen -- on "sotatilassa" velvollisuus ja rauhan aikana taas kaikkein ankarimmin rangaistu rikos.
7.
Emme kuitenkaan pysty kunnolla käsittämään yhteisöilmiöiden ja yksilöilmiöiden eroa. Eurooppalaisen uuden ajan individualismin kasvatteina me yritämme kytkeä aina kaikki langat yksilöön -- ja siksi niin monet meille vaikeat asiat jäävät kunnolla käsitteellistämättä ja selittämättä.
Yhteiskuntamoraalin ja oikeusajattelun ominaisuudet ovat juuri tällaisia -- ei niille ole oikein hyviä selityksiä minkään uudella ajalla kehittyneen tiedonalan piirissä.
Voitaisiin pohtia pitkään esimerkiksi sitä ongelmaa, joka lain kirjoittamisessa aina on. Lait ovat yritys määritellä yleispätevästi se mikä on ei-hyväksyttävää -- ja tavallaan kaikki lainkirjoitus palauttaa ajattelun normimoraalille ominaiseen tekoja ulkoisten tunnusmerkistöjen avulla määrittelevään "järkeen". Onko oikein sanoa, että jo lain kirjoittaminen on taantuva mielenliike -- että laki ja moraalitajun herkkyys ovat jo perustasolla eri suuntiin meneviä yrityksiä?
Lain kirjoittamisen ja moraalisen herkkyyden vastakkainasettelu kertoo siitä millaisen inhimillisen tragedian keskellä joudumme pakostikin aina elämään. Ehkä meidän pitäisi vain yrittää ajatella näitä asioita aina aasta ja beesta alkaen uudelleen.
8.
Lähtökohdan pitäisi ensin olla selvä: että moraali on yhteisöilmiö, yhteisöä muodostava tekijä. Moraali on niitä ihmiselle lajityypillisiä sosiaalisia sidosaineksia joiden merkitys on ihan perustavanlaatuinen.
Yhteisö on yhteisö nimenomaan siksi että siinä vallitsee nimenomaan se moraali joka siinä vallitsee.
Siksi on turhaa kuvitella esimerkiksi, että yhteisöön voitaisiin jostain ulkoakäsin "tuoda" jokin "parempi", Uusi Uljas Moraali. -- Sellainen on mahdotonta, ja globaaleissa kulttuurien yhteentörmäyksissä jo saatujen kokemustenkin mukaan sellainen vain romahduttaa ja taannuttaa "valistuksen" kohteena olevat yhteisöt.
 |
| Tämän vuosisadan ratkaisematon haaste |
9.
Niin sanotulla "kansalaistottelemattomuudella" voi olla oma roolinsa vain protestoijan oman yhteiskunnan sisällä. Siinä mielessä esimerkiksi Greenpeacen kansainväliset mielenosoitustempaukset ovat lähinnä protestoijien omien korvien väliin jäävää viihdettä ja moraalista mielenylennystä.
Yhteiskuntien sisällä toki protesteilla, joilla nostetaan esiin vallitsevia ristiriitoja voimassaolevien lakien ja herkistyneen oikeustajun välillä, on -- tai niillä täytyisi olla oma roolinsa. Mikään yhteiskunta ei koskaan ole valmis, vaan tarvitsee jatkuvia herätteitä välttääkseen pysähdyksen, rutinoitumisen, kyynistymisen, paatumisen, raaistumisen ja kuoleman. --
10.
Lainkunnioitus on arvokas asia sikäli kuin se kertoo jotain kansalaisten luottamuksesta oman yhteiskuntansa moraaliin. Lainkunnioitus voi kertoa siitä että demokratian perusedellytykset -- se että vallan voimaviivat kulkevat "alhaalta ylöspäin" ja vallanhaltijat nauttivat kansalaisten aitoa luottamusta -- ovat kunnossa.
On kuitenkin syytä kysyä, vallitseeko esimerkiksi meillä aito todellinen demokratia. Ehkä emme sellaiseen ole yhteiskuntana vielä kypsyneet -- meillä vallitsevaa järjestelmää pitäisi ehkä nimittää pikemminkin puoluepukareiden ylläpitämäksi puolueparlamentarismiksi. Kun taloudellispoliittinen eliitti sulkeutuu omaan sisäpiirivaltaansa, silloin yhteiskunta lakkaa olemasta läpinäkyvä, eikä edellytyksiä demokraattiselle keskustelulle ja mielipiteenmuodostukselle ole.
Demokratiahan edellyttää kansalaisilta mm. laajaa yleissivistystä ja kykyä muodostaa omia mielipiteitä. Sellainen ei ole mahdollista yhteiskuntaumpiossa, ei myöskään vahvasti tunnustukselliseen ajatteluun käpertyneissä ryhmäsidonnaisissa yhteiskunnissa. Demokratia on yksilön arvoa, yksilönvapauksia ja -oikeuksia korostava liike. --
-- Ja, tekisi tässä mieli lisätä, se oli myös aikanaan laiton kapinaliike sääty-yhteiskunnassa vallinnutta syntyperään perustunutta eriarvoisuutta vastaan.
Lainkunnioitusta ei suinkaan romahduta se että herkkäomatuntoiset moraalituntojen tulkit harrastavat kansalaistottelemattomuutta. Lainkunnioitusta uhkaa eniten jokin aivan päinvastainen -- se, että yhteiskunta lakkaa ottamasta vastaan demokratisoitumisen jatkuvaa haastetta ja alkaa vastata totuuksien puhujille tyrmätuomioilla.
Olen aikalailla huolissani siitä, että juuri tähän suuntaan oma yhteiskuntamme on taas taantumassa. Toisiinsa sopeutumattomien kulttuurien yhteentörmäykset nostavat pintaan kulttuurisia hylkimisreaktioita, joita nyt yritetään taltuttaa ikään kuin taannuttamalla oman yhteiskunnan moraalinen kehitys takaisin samalle normimoraalin joukkosidonnaiselle asteelle jolla maahan tunkeutuvat vaeltajat elävät. Noitavainoja tuntuu tässä uudessa tilanteessa nousevan yhä tihenevään tahtiin.
Sen yhteisöllisen taantuman määrää joka monikulttuurisuudesta tulee seuraamaan ei kukaan humanisti ymmärrä. Eurooppa tulee kokemaan joukkomittaisen taantuman takaisin sensuurin, nollatoleranssien ja kriminalisoidun "vääräuskoisuuden" pimeään aikakauteen.
 |
| Valistuksessa pakanuuden idea, uskonnoissa tunnustuksellisuus |
Lisäyksiä:
Aika harva kansalaistottelemattomuuden ankara vastustaja muistaa antaa kiitosta demokratian taannoisille esitaistelijoille, joiden ansiosta nyt voimme olla asioista eri mieltä. Demokratia nimittäin oli alkujaan laiton kapinaliike sääty-yhteiskunnassa vallinnutta syntyperään perustuvaa eriarvoisuutta vastaan.
Emme kyllä osaa olla huolissamme tästä demokratiastamme muutenkaan. Yhä useammat meitä koskevat lait säädetään EU:ssa, joka kärsii pahanlaatuisesta demokratiavajeesta. Saa nähdä kuinka lainkunnioituksen tulevaisuudessa käy, kun laki suojelee suuret europankkiirit ja panee suomalaiskansalaiset ikuisiksi maksumiehiksi.
Ehkä siinä vaiheessa nämä lainkunnioittajat vielä pystyttävät patsaita suurille eurorunnareille, sellaisille kuin esimerkiksi Paavo Lipponen. Hänestä tulee laillisuuspiirien suosikki ihan siksikin, että hän sentään nimitti norjalaisen luonnonsuojelujärjestön Bellonan aktivisteja terroristeiksi.
Bellona uhkasi Lipposta oikeusjutulla, jolloin esikunta sovitteli asian ja Lipponen suostui pyytämään anteeksi. Siinä huomattiin että kyllä sentään on niitä jotka lakia kunnioittavat. Hän selitti sanankäyttönsä johtuneen huonosta kielitaidosta. Ehkä se pakkoruotsi teettää sitä.
--------------------
Onko tänä päivänä pelkästään trendikästä harrastaa kansalaistottelemattomuutta?
Sini Saarelan ja Greenpeacen protesteista en sano mitään, mutta kansalaistottelemattomuudesta ja erityisesti sen yhteydestä demokratiaan kannattaisi puhua vakavastikin eikä vain velttoja heittoja ja irvailuja viljellen.
Ei kansalaistottelemattomuus mikään uusi trendi ole. Demokratia on vanha idea, valistusajan idea. Demokratia oli alkujaan laiton kapinaliike sääty-yhteiskunnassa vallinnutta syntyperään perustuvaa eriarvoisuutta vastaan.
Eikä se demokratia olemuksellisesti ole siitä mihinkään muuttunut. Kyllä se yhä perustuu siihen että yksilö on valveilla ja yksilön omatunto toimii.
Jos lainkunnioitus perustuu siihen että yksilö tottelee sokeasti, silloin ei demokratiasta ole tietoakaan. Silloin tavallisesti toimitaan jonkun jumalan nimissä, tai uskotaan Suureen Johtajaan, tai marssitaan sotilassaappaiden tahdissa. Jos lainkunnioitus perustuu lakien sokeaan noudattamiseen, demokratia on sen sokeuden ensimmäinen uhri.
Kohta likimain kaikki lait, joita suomalaisten tulisi noudattaa, tulevat EU:n taholta. EU:n demokratiavaje kasvaa kasvamistaan, eikä sen politiikka suinkaan palvele kansallisvaltion ja kansalaisten parasta. On mielenkiintoista nähdä missä vaiheessa tätä kehitystä Perussuomalaiset muuttuvat "kansalaistottelemattomiksi".
Vai ollaanko sitten siinä vaiheessa jo hukattu loputkin omasta omastatunnosta? Niin täydellisesti, että marssitaan vain pankkiunionin mukana. Huudellaan yhäkin, että totelkaa nyt kaikki laillista valtaa ja monikulttuurisuuden utopiaa, ja harrastakaa ankaraa itsesensuuria, koska pikkusormen antamisesta järjelle seuraa että järki kohta ottaa kaiken vallan.
Se on aika herkkä asia, tuo demokratia. Ei sitä ole olemassa, ellei sen edellytyksiä yksityisen kansalaisen sielussa ole. Jos kansalainen ei itse koe oikeudentuntoja, vaan paaduttaa itsensä koneeksi, joka vain tottelee ylhäältä annettuja lakeja -- huonosti käy demokratian.
Eikä se demokratia todellakaan ole kovinkaan vahvoilla. Meillä näköjään on jo joukossamme ihmisiä, jotka eivät ohjaudu sisältä käsin vaan joita ilmeisesti pitää kurissa ja estää pahoista töistä vain ulkoinen lain uhka.
--------------------
Blogikirjoituksen kova ydin, fokus, voitaisiin tiivistää muutamaan kappaleeseen.
Ihmisyhteisöillä on kehitysasteensa, ja niissä vallitsevat oikeudelliset käytännöt ovat tyypillisesti erilaisia riippuen siitä miten vahva normatiivinen sosiaalinen sidonnaisuus yhteisössä vallitsee.
Jos ryhmäsidonnaisuus on vahvaa, moraali on tyypillisesti normimoraalia, joka määrittelee teot ulkokohtaisten tunnusmerkistöjen avulla. Tietyt ulkoiset tunnusmerkit täyttävä teko on rikos pitkälti riippumatta siitä mikä on teon motiivi tai mitkä ovat tosiasialliset seuraukset.
Yksilönvapauksia ja -oikeuksia huomioon ottavassa järjestelmässä moraaliajattelu on enemmän empatian ja omantunnonetiikan sävyttämää -- niin tekojen motiivit, tekojen tarkoitukset kuin niiden tosiasiasialliset seuraukset määrittelevät tekoja. Ulkoisesti samat tunnusmerkit omaava ja samanniminen teko voi olla hyve tai pahe riippuen siitä missä yhteydessä se on tehty.
Kriisiytyessään kaikki yhteiskunnat taantuvat takaisin autoritaarisen käskyvaltaisen kuriyhteiskunnan suuntaan. Yksilönvapaudet ja -oikeudet menetetään, ajattelu muuttuu militaarisemmaksi. Ryhmäsamaistumisesta saadaan tarvittavaa voimaa ja turvallisuudentunnetta, mutta ajattelussa ja moraalissa siitä maksetaan kova hinta. --
Näiden yhteisöilmiöiden luonteesta ja voimista saa ehkä jonkinlaisen kuvan kun ajattelee, että sama teko -- toisen ihmisolennon tarkoituksellinen tappaminen -- on "sotatilassa" velvollisuus ja rauhan aikana taas kaikkein ankarimmin rangaistu rikos.
 |
| Suomalaiskirjailijoille sosiologian alkeita |
Emme kuitenkaan pysty kunnolla käsittämään yhteisöilmiöiden ja yksilöilmiöiden eroa. Eurooppalaisen uuden ajan individualismin kasvatteina me yritämme kytkeä aina kaikki langat yksilöön -- ja siksi niin monet meille vaikeat asiat jäävät kunnolla käsitteellistämättä ja selittämättä. Yhteiskuntamoraalin ja oikeusajattelun ominaisuudet ovat juuri tällaisia -- ei niille ole oikein hyviä selityksiä minkään uudella ajalla kehittyneen tiedonalan piirissä.
Emme esimerkiksi ymmärrä että moraali on yhteisöilmiö, yhteisöä muodostava tekijä. Se on niitä ihmiselle lajityypillisiä sosiaalisia sidosaineksia joiden merkitys on ihan perustavanlaatuinen. Yhteisö on yhteisö nimenomaan siksi että siinä vallitsee nimenomaan se moraali joka siinä vallitsee.
Siksi on turhaa kuvitella esimerkiksi, että yhteisöön voitaisiin jostain ulkoakäsin "tuoda" jokin "parempi", Uusi Uljas Moraali. -- Sellainen on mahdotonta, ja globaaleissa kulttuurien yhteentörmäyksissä jo saatujen kokemustenkin mukaan vain romahduttaa ja taannuttaa "valistuksen" kohteena olevat yhteisöt.
Niin sanotulla "kansalaistottelemattomuudella" voi olla oma roolinsa vain protestoijan oman yhteiskunnan sisällä. Siinä mielessä esimerkiksi Greenpeacen kansainväliset mielenosoitustempaukset ovat lähinnä protestoijien omien korvien väliin jäävää viihdettä ja moraalista mielenylennystä.
Yhteiskuntien sisällä toki protesteilla, joilla nostetaan esiin vallitsevia ristiriitoja voimassaolevien lakien ja herkistyneen oikeustajun välillä, on -- tai niillä täytyisi olla oma roolinsa. Mikään yhteiskunta ei koskaan ole valmis, vaan tarvitsee jatkuvia herätteitä välttääkseen pysähdyksen, rutinoitumisen, kyynistymisen, paatumisen, raaistumisen ja kuoleman. --
Yhteiskunta ei vain jäykisty kuolonkouristuksiin, vaan muuttuu pahaksi, ellei sen piirissä esiinny sen perustoja kyseenalaistavaa kritiikkiä. Toisinajattelun on oltava totista -- tosissaan esitettyä -- jotta se toimisi totalitarismiin taantumista vastustavasti. Mutta tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että yhteiskunta on haastettava ikään kuin raadollisen arkirealismin tasolla -- sanoisin jopa: niin sanotun "rasismin" eli ylikansallisuuden ja monikulttuurisuuden vastustamisen hengessä -- eikä minkään yli-ihanteellisuuden ideologisia lippuja hulmuttaen.
Meidän on valtavan vaikeaa ymmärtää sitä tosiasiaa, että yhteiskunnat voivat vajota totalitarismiin ihan minkä tahansa opillisen tunnustuksellisuuden nimissä, ja että helpoimmin yhteiskunta vajoaa sensuurin ja nollatoleranssien tielle nimenomaan niiden ihanteellisten ideologioiden nimissä jotka tarjoutuvat kaikille ilman vakavasti otettavaa kritiikkiä. Seuraava totalitaristinen järjestelmä pystytetään mitä ilmeisimmin nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" aatekulisseissa.
 |
| Durkheimilainen solidaarisuus romautti NL:n totalitarismin |
Se ettei laajalla Venäjänmaalla ole koskaan vallinnut eurooppalaista demokratiaa -- on muistettava että niin kansallisvaltio kuin demokratiakin sellaisina kuin ne meille näyttäytyvät ovat eurooppalaisen uuden ajan tuotteita ja alusta alkaen myös toinen toisiinsa kiinnikasvaneitakin -- ei suinkaan ole ainoa valtavankokoinen ero Euroopan ja Venäjän välillä. Toinen yhtä iso tekijä on se että eurooppalaiset vanhat valtiot ovat tyypillisesti patriarkaatteja, kun taas Venäjä on ikiaikaisesti ollut matriarkaatti.
Näitä historiallisia perustoja, erilaatuisten kulttuurien ja yhteiskuntien asettamia reunaehtoja, pitäisi toki kansalaisaktivistien ja varsinkin kansalaistottelemattomuuteen antautuvien paljon nykyistä hartaammin tutkia. Hehän helposti yliyleistävät ylevät periaatteensa sekä ylihistoriallisiksi että ylikulttuurisiksi ja varsinkin ylikansallisiksi. On jokseenkin mahdotonta siellä omien korvien välissä ymmärtää, miten käpertynyttä tämä megalomaanisia yleiskäsitteitä elättävä Idealistinen ihanteellisuus on. Kaiken maailman aktivistien maailma alkaa ja loppuu heidän omien korviensa väliin.
----------------------
