 |
| Freud-kriitikoiden kirjoituskokoelma |
1.
Kieli on talo jossa elämme. Talon rakentajan nimi tiedetään, se on historia. Rakentamisen alkuhetki häipyy historian primitiiviseen hämärään, siellä jossain peruskivi liukenee maahan josta olemme kaikki tulleet. Kerroksia on päällekkäin paljon. Eikä talo tule kai koskaan valmiiksi, saattaa pikemminkin sortua Baabelin tornin tavoin. Maaksi olet jälleen tuleva. Tämä toteamus on muuten poimittu Stephen Hawkingilta.
 |
| Fyysikko tarkoittaa mitä sanoo |
2.
Yksin tätä ei kukaan olisi tehnyt. Kieli on paitsi historiallinen, myös sosiaalinen muodoste. Yksityinen kieli on mahdottomuus. Intersubjektiivinen kieli käsitekoneistoineen elää kuin eräänlainen pilvi ihmisten päiden yläpuolella, vain vähitellen muuttuen, ja muodostaa sen ajatusilmaston jossa sukupolvet maailmansa kokevat ja elämänsä elävät. Kieli on talo jossa elämme.
3.
Kieli historiallisena ja sosiaalisena muodosteena dokumentoi sen, että ihminen on olemuksellisesti yhteisöolento. Se on meille eurooppalaisen uuden ajan individualismin sokaisemille ihmisille vaikea asia tajuttavaksi. Siis että jokainen elimistössämme viriävä tunne on lajityypillinen, ja jokainen päässämme kehittyvä ajatus aikasidonnainen. Kirkkaimmatkin älylliset oivallukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Jos ymmärtäisimme että aikalaisajattelumme rajat määrittää käytettävissämme oleva ja historiallisesti muodostunut kieli käsitekoneistoineen, tietäisimme että talomme ikkunasta näkyisi vain se säätila mikä sisällä vallitsee. Silmä ei näe itseään, kieli ei kysy syntyjään.
 |
| Kartesiolainen silmä todellisuuden peränurkassa |
 |
| Wittgensteinin pohdiskelut "Tracatuksessa" |
4.
Laskea luukut, sulkea silmäluomet. Et voi avata niitä ja odottaa näkeväsi maailman ilman mitään, siis ilman mitään, mitään merkityksiä. Sinut on aika rakentanut ja juuri niistä merkityksistä. Ne odottavat sinua, merkitykset. Historia on ne lastannut.
Maailmassa kaikki on aina jonkin, siis jonkin järjen mukaan paikalleen asettuvaa ja jäsentyvää. Meillä ei ole ikkunaa josta näkisimme maailman vailla mitään sinne istuttamaamme järkeä.
Olemme oman järkemme vankeja, se mikä on sisällä, on ulkona. Päivät seuraavat toisiaan, ja historiassa me kyllä muutumme niin, että eri aikoina olemme nähneet siellä ulkona aivan erilaisen maailman. Raja "minän" ja "maailman" välillä ei kuitenkaan koskaan ole valittavissamme, vain aika asettaa sen.
 |
| Jean-Luc Godard siteeraa Wittgensteinia |
5.
Kieleni rajat ovat maailmani rajoja, sanoi nuori Wittgenstein. Mamsellien muunnos tästä kuuluu, että ruotsin kieli on ikkuna suureen maailmaan. Sitä ei voi perusasioita enempää väärin käsittää.
Hauskaa on, mutta nauru saa luvan olla armeliasta. Nämä ovat aivan tavattoman vaikeita asioita. Niitä ei ymmärrä edes moni oikeasti älykäs, siis sitä miten kielen tikapuille kiivetään. Inhimillisen kielen ymmärtämiseksi on muodostettava käsitteillä ajatuksia joilla toisessa potenssissa paljastuu käytettyjen käsitteiden merkitys. On jotain joka ilmenee, ei määrity täsmentämällä. Sille kielen näköalapaikalle päästyään voi heittää tikkaat menemään.
6.
Kaikki olevainen on vain vertausta, sanoi Goethe. Hän oli sitä mieltä, että maailman ilmiöitä on katsottava läheltä ja tarkkaan -- siten saattaa silmille aueta jokin olennainen, "alkuilmiö", merkitystä sisältävä seikka, joka paljastaa mistä ilmiössä pohjimmiltaan on kyse.
Goethen tutkijaeetoksen sisäistänyt Spengler totesi, että jokaiseen kieleen sisältyy oma metafysiikkansa. Kieli ei ole vain sanasto ja kielioppi, vaan historian ratkaisu ajattelun koherenssin ongelmiin. Kieli muodostaa kansan ja kannattelee historiallista kohtalonyhteyttä.
Lause "Kieli on talo jossa elämme" taitaa olla jossain muodossa kotoisin Heideggerilta. Vaikka Wittgenstein ilmoitti yhdeksi vaikuttajakseen Spenglerin, hänen filosofiansa ei poimi opillisia väitteitä, mutta häntä voi tulkita fenomenologisen ajatteluperinteen jatkumossa. Nämä nimet ovat tärkeitä, jos haluamme tietää mitä päässämme tapahtuu.
 |
| Godard: kosminen kierteissumu kahvikupissa ("2 tai 3 asiaa jotka tiedän hänestä") |
7.
Yksi eurooppalaisen uuden aallon elokuvan suurimmista nimistä, sveitsiläis-ranskalainen ohjaaja Jean-Luc Godard, jonka estetiikka on vaikuttanut alan ammattilaisiin aivan tavattomasti -- sanotaan vaikkapa Quentin Tarantinoon, tai jopa ainoaan toistaiseksi maailmalla menestyneeseen suomalaiseen cineastiin Aki Kaurismäkeen -- loihti 60-luvun jälkipuoliskolla valmistuneessa filmissään "Kaksi tai kolme asiaa jotka tiedän hänestä" valkokankaalle kahvikuppiin sijoittuvia kosmisia tähtisumuja ja sietämättömän rätinän, jossa tuhatkertaistui tupakan hehkuvassa päässä roihahtava auringonpurkaus.
Elokuvassa rakennettiin asuntolähiöitä, nostokurkien nokat kääntyilivät, suihkukoneet jylisivät yläilmoissa, ja laatikkomaisissa uusissa elementtikerrostaloissa asuvat toimeentulovaikeuksien kanssa kamppailevat kotirouvat kävivät bordellissa lisäansiota hankkimassa. Kun äiti laittoi lastaan illalla nukkumaan, iltasadun keskeytti poika joka kysyi: "Äiti, mitä on kieli?" Ja hetken hiljaa mietittyään äiti vastasi: "Kieli on talo jossa elämme."
 |
| Ihastuttavaa mikrohistoriaa |
8.
Sana "talous" tulee suomenkielessäkin "talosta", ja eurooppalaisessa historiassa koko keskiajan feodaalinen talous rakentui paikallisesti maatilan, "talon", ympärille. Emmanuel Le Roy Ladurie, ranskalainen ihastuttavan antroposentrisellä tyylillä kirjoittava mikrohistorioitsija, kertoo keskiaikakuvauksissaan näistä taloista.
Me tiedämme miten taloudelle kävi sitten keskiajan jälkeen, kun kartesiolainen järki -- eriytyvä Subjekti ja Objektivoituva todellisuus -- alkoi jäsentää sitä mitä ikkunasta näkyi.
Talousajattelusta tuli täydellinen epäsikiö. Se apinoi luonnontieteille ominaista suureiden ja mittayksiköiden maailmaa, mutta onnistui tuottamaan vain uuden version ptolemaiolaisesta maailmankuvasta, jossa kirjanpidollinen nollapiste on talousmaailmankaikkeuden keskus. "Raha" yrittää olla yhtä aikaa sekä suure että mittayksikkö, mutta siinä elää vain pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma.
9.
Talousajattelu on valtamagiaa, nykyajan uusi valtauskonto, taloususkonto. Todellisuuden objektivaatiosta ajatuskulissiksi omaksuttu numeerinen näennäiseksaktius noituu tehokkaasti ymmärryksen niin että talousajattelu luo "pätevyyden" illuusion.
Tosiasiassa mikään ei ole epämääräisempää kuin taloudellinen raha-arvonmuodostus. Mikään ei historiassa ole mahdollistanut vastaavaa valtamaagista hirmuhallintoa, jota rahatalouden keinottelijat nyt edustavat. He ovat totisesti onnistuneet irrottamaan "talouden" "talosta".
Le Roy Ladurien niin inhimillisten tilojen tilalle rahanvaihtajat ovat rakentaneet paitsi laatikoita myös arkkitehtonisessa mauttomuudessaan totaalisen guggenheimilaisia pankkisaleja. Rahatalouden voisi vetää alas talon vessasta ja palata menneisyyteen.
 |
| Uutta Pariisia, kammottavia taloja Godardin elokuvasta ("2 tai 3 asiaa...") |
10.
Mutta tietenkin "talouskin" on vain kieltä, vain vertausta, symbolijärjestelmä. Yksityinen raha on yhä mahdoton ajatus kuin yksityinen kielikin, sillä symbolimerkityksiä kukaan ei voi omistaa.
Raha kuten kielikin, se saa kaikki toimivat ominaisuutensa siitä ettei se ole yksityistä. Eurooppalaisen individualismin sokaiseva vaikutus on kuitenkin niin vahva, että illuusio yksilöstä ja yksityisestä rahasta on yhtä lailla oman aikamme maailmankuvaan sementoitu kuin mitä oli ptolemaiolainen maailmanjäsennys keskiajalla.
Filosofit ovat nyt pätevämpiä puhumaan rahasta kuin talousmiehet. En tarkoita tässä Pekka Himasta ja Jyrki Kataista, heitä pidän yhtä pätemättöminä puhumaan mistä tahansa. He ovat nimiä jotka saa unohtaa.
-------------------
Lisäyksiä:
Psykokulttuurin vastustamisessa saattaisi olla jotain mieltä jollei sitä harjoitettaisi nimenomaan positivismin vulgaareimmassa muodossa hyökkäyksenä psykoanalyysin "epätieteellisyyttä" vastaan. Siinä suhteessa Freudin perinnön kriitikoilla on hapantuneet tiedonfilosofiset eväät suussaan -- luonnontieteiden metodit eivät todellakaan ole tehokkaasti sovellettavissa mihinkään ihmistieteelliseen tutkimukseen. Eikä ole vain niin, että empirismin edellytykset ovat kaikessa ihmistieteessä vain rajoitetusti käytettävissä, vaan on myös niin, että ihmistieteet saattavat opettaa meille jotain siitä miksi nämä ehdot eivät täyty ihanteellisina sielläkään, mihin ne parhaiten soveltuvat.
Kaikki empiirinen tutkimus edellyttää todellisuutta mahdollisimman hyvin ja jäännöksettömästi kuvaavia lähtökohtaisia käsitteitä, joiden pätevyyttä sitten erilaisia muuttujia koejärjestelyissä rukkaamalla testataan. Tällainen tutkimus tuottaa todellisuusvastetta ja rakentaa todellisuudenhallintaa. Tilanne on periaatteessa erilainen ihmistieteissä, joissa jo lähtökohtaisiin kuvaileviin käsitteisiin sisältyy aina tulkintaa ja selitystä, joten ontologiset kehät eivät koskaan kokonaan sulkeudu. Esimerkiksi analyysin kestäessä täytyy aiemmin tehtyjä havaintoja jatkuvasti korjata ja tulkita uudelleen sitä mukaa kun kuva analysoitavasta täydentyy.
Ihmistieteissä on kysymys siitä, että ihmistä voi ymmärtää vain toinen ihminen, ja lisääntyvä ymmärrys edellyttää lähtökohtien rekonstruoimista. Historiaa koskien tämä tarkoittaa että eri aikoina olemme ymmärtäneet itseämme ja toisiamme ei vain eri tavoin, vaan varsin erilaatuiselta yleiseltä pohjalta.
Freudin pioneerityön "virhe" -- tai yksi yksityiskohta jota vulgaaripositivistit pitävät "virheenä" -- liittyi siihen, että hän yritti nimetä kiinnostuksensa kohteena olevia psyykkisiä ilmiöitä esimerkiksi luonnontieteistä ottamillaan käsitteillä. Tämän hän teki siksi, että hän oli saanut luonnontieteellisen lääkärikoulutuksen ja koki olevansa lähinnä luonnontieteilijä. -- Eli, jos halutaan nähdä historian ironinen puoli, nyt häntä syytetään juuri siitä että hän yritti jotakin jonka sijasta hänen olisi esimerkiksi pitänyt keksiä uusille ilmiöille kokonaan uudet nimet. -- Hän puhui esimerkiksi psyykkisestä, vaikkapa vietti- "energiasta", mitä nyt siis pidetään fysiikan tiedonalalta lainattuna käsitteenä. Mutta onko se sitä?
Entäpä jos sanoisin, että kun vanhan ja keskiajan tiedonalojen jaon korvanneet uudet erityistieteet kehittyivät, nekin etsivät suureilleen sisältöjä nimenomaan siitä uudesta vuoropuhelusta jota eriytynyt kartesiolainen "minuus" kävi ulkoisen, "objektivoituvan" todellisuuden kanssa. Ja että esimerkiksi fysiikan omaksuma "voiman" käsite oli pohjimmiltaan nimenomaan ruumiintunnon ulkoistuma? Ja että se mitä Freud jäljitti, ei suinkaan jäänyt sille käsitteiden tasolle -- ikään kuin käsiterealismin tasolle -- joka myöhempinä vuosisatoina on vakiintunut käyttöön ja jonka koululaiset nyt jo oppikirjoistaan "tosiasiana" lukevat -- vaan Freud jäljitti juuri sitä alkuperäistä ihmispsyykeä, joka suoritti tuollaisen "ulkoistamisen" operaation?
Suuri osa omaa oppineisuuttamme on laadullisesti pelkkää käsiterealismia, jonka ominaislaatua emme enää pysty itsestämme jäljittämään emmekä näkemään. Siinä suhteessa tarvitsisimme juuri sellaista syvänäköä, johon Freud pyrki. Vulgaaripositivistinen tieteisusko pohjautuu nimenomaan kyvyttömyyteen ymmärtää miten erilaatuista myös ihmisen kaikki "tiedollinen" harrastus on eri aikakausilla ollut. Oma, "kartesiolainen" uuden ajan rationaalisuutemme on yksi lastu keikkumassa elämän virrassa.
--------------------------
