 |
| Uskontopohdiskelujen maa- ja kirjanmerkkejä |
1.
Maailmasta ei liene löytynyt ainoatakaan ihmisyhteisöä, jonka piirissä ei esiintyisi jonkin muotoista uskonnollisuutta. Tästä tosiasiasta pitäisi vetää se ainoa väistämätön johtopäätös joka siitä on vedettävissä -- että uskonnollisuus on jonkinlainen alkuperäinen ajattelulaatu -- sikäli mikäli primitiivisellä asteella tajunnansisällöistä ylipäänsä voi käyttää termiä "ajattelu". --
Uskonto ei ole syntynyt minään oppijärjestelmänä, vaan ajattelulaatuna, ja sellaisena se kuuluu jo primitiiviseen inhimilliseen mieleen, ihmisen kulttuurievoluution kynnyksellä havahtuvaan tajuntaan ja tietoisuuteen, alkuperäiseen kognitioon.
Jos haluamme selvittää miksi kaikkialla uskontoilmiö on kuulunut ihmismielen ja ihmisyhteisöjen perustekijöihin, meidän on kaikkein ensimmäiseksi hylättävä ne mielikuvat joita me nykyisin ylläpidämme uskonnoista jonkinlaisina opillisina totuusjärjestelminä tai systeemeinä.
Uskonnot tuntemiemme kaltaisina sosiaalisina instituutioina ja institutionaalistuneina oppisisältöinä ovat varmasti paljon myöhäsyntyisempiä kuin se alkuperäinen lajiolennolle ominainen aistihavainnointi ja orastava tajunnallinen hahmonmuodostus, jonka varassa ihminen ensin oppi erottamaan kohteen taustasta, kehittyi sitten tunnistamaan toistuvia kohteita, ja lopulta irrottamaan kohteen taustasta, muodostamaan mielensisältöjä luokitellen samankaltaiset kohteet samankaltaisiksi.
2.
Meidän on tietysti tavattoman vaikeaa perusteellisesti eläytyä tuohon alkuperäiseen hahmonmuodostusprosessiin, jossa tunnistettujen kohteiden samankaltaiset piirteet kantoivat ensin mukanaan kosolti eriytymätöntä, laadultaan maagista samuutta. Tämä samuus oli kuin kaikkiallinen sumu josta kohteet vähitellen ja ensin suurpiirteisinä erottuivat.
Inhimillinen kieli on sosiaalista muodostetta joka kehittyi alkulauman elämänmuodon ympärille. Alussa kaikkea tiettyyn elämänyhteyteen kuuluvaa kutsuttiin samalla sanalla. Käsitteellinen ajattelu -- ja kaikki ensimmäinen "tieto" maailmasta -- muodostui sosiaalisen organisaation kylkiäisenä ja jatkeeksi. Sanaluokkia ei ollut.
Feuerbach on se ajattelija, joka oivalsi kirkkaasti, että ihmisen ensimmäiset jumaluudet olivat maagisia "yleiskäsitteitä" -- primitiivinen ihminen näki vuoren siellä ja toisen täällä, ja kun hän näki oikein suuren vuoren, jossa oli vuoren ominaisuuksia monin verroin, hän hahmotti sen Vuorten Vuorena, VuoriJumalana. Luonnonjumaluudet ovatkin tyypillisesti sellaisia joissa jokin erottuva poikkeavanlaatuinen ominaisuus tulee korostuneesti esiin.
Eläytymistä tuohon mielen alkuperäiseen maagiseen hahmonmuodostukseen helpottaa suuresti, jos ajattelemme että kyseessä on sama yleistämisen -- siis abstrahoinnin -- prosessi, joka on ominaista vielä nykyisinkin kaikkein "korkeimmantasoiselle" ja älyllisesti kirkkaimmalle ajattelullemme. Hyödynnämme siinä edelleenkin alkuperäistä "uskonnollista" ajattelulaatua.
Viime vuosisadan ehkä eniten kommentoitu tiedonfilosofi Wittgenstein kysyi: "Mitä on ymmärtäminen?" -- Ja vastasi: "Ymmärtäminen on sitä että näemme yhteyksiä." -- Mutta näkisimmekö yhteyksiä, ellei jossain mielemme pohjalla yhä eläisi alkuperäinen kaikkivaltainen magia, ja sen pohjalta taipumus yhdistää keskenään sitä missä tunnistamme samuutta?
3.
Ei mielestäni ole väärin sanottu, että logiikka -- yritys tunnistaa yleisiä ajattelun muotoja ja määritellä käsitteellisiä operaatioita -- olisi mahdotonta ilman sitä mielemme pohjalla olevaa magiaa, jota yleistävä käsitteenmuodostus hyödyntää. Kaikki ajattelumme on kerroksellista, eivätkä nämä kehityskerrokset suinkaan toimi vain kukin omalla tasollaan, vaan läpäisevät jatkuvasti toisiaan toistensa resursseja hyväksi käyttäen. Kaikkein kehittyneimmät ja korkeimmat abstraktiot syntyvät vuorovaikutuksessa kaikkein syvimmän ja alkuperäisimmän magian kanssa.
Uskontoilmiölläkin on varmaan lukemattomia eriasteisia ilmenemismuotoja mielen monissa kehityskerroksissa. Primitiivisiä sosiaaliyhteisöjä organisoineista toteemeista ja tabuista erilaisissa ihmiselämän erityistilanteissa tarvittavien institutionalisoituneiden rituaalien kautta mitä henkistyneimpiin yksilöllisiin herätyskokemuksiin saakka.
Sosiologian isähahmo Emile Durkheimin pääteos oli "Uskontoelämän alkeismuodot". Se kuvaa ihmistä sellaisessa kehitysvaiheessa jolloin yhteisövoimat, yhteisöominaisuudet ja yhteisöilmiöt vallitsivat ja hallitsivat koko elämänmuotoa. Durkheimin pohjalta voimme ymmärtää miten kaikki "tieto" on aina ollut pohjimmiltaan sosiaalista muodostetta, mutta tiedon lisääntymisestä saamme suuresti kiittää lisääntynyttä individualismia.
 |
| Kollektiivivoimien ymmärrysyrityksiä |
Freud on kirjoittanut uskonnon primitiivisistä ilmenemismuodoista ja oivallisella tavalla tarkastellut tekijöitä jotka kaikissa maapallon uskonnoissa ovat yhteisiä -- ja William James on koonnut viisisataasivuisen kirjan uskonnollisen kokemuksen monimuotoisuudesta. Olemme ajattelussamme edistyneet pitkälle primitiivisen mielen käsitteenmuodostuksellisesta hämärästä, kun itse uskontoilmiö alkaa näin avautua meille tiedollisesti operoivien käsitesisältöjen kautta.
4.
"Jumala"-käsite on tavallaan inhimillisen kielen laajin sana -- se palautuu primitiivisen mielen alkuperäiseen kaikkiallisuuteen, kaikenkattavuuteen ja kaikkivoipaisuuteen. Sana mahdollistaa ja kattaa likimain kaikki merkitykset. Se on siis merkityssisällöiltään määrättömin, yhtä aikaa sekä määreettömin että täydellisin.
Tätä hämmästyttävää kaikkimerkityksellisyyden ominaisuutta voidaan tarkastella kieliopin kannalta. Kun individualismin kipinä ensimmäisen kerran iski ihmismieleen ja hän hahmotti ulkoisen todellisuuden -- "maailman" -- itsensä ulkopuolisena "tilana", hahmottui samalla "kohteen" idea. Alusta alkaen jumala oli "kohde", siis ikään kuin "sanaluokaltaan" substantiivi. Substantiivi se on ollut tavallaan silloinkin kun se on käsitetty jonkinlaisena yleisenä substanssina.
Jumaluuksilla on ollut varmaan tuhansia erilaisia ilmenemismuotoja eri yhteisöissä ja eri aikoina -- samassakin yhteisössä eri aikoina. Nimet ovat voineet muuttua mutta substanssi pysyä samana, tai nimi pysyä samana mutta substanssi uudistua. Jumaluuteen lähtökohtaisesti kuuluva ominaisuus on "kaikkiallisuus" -- kaikkivaltaisuus ja kaikkivoipaisuus -- ja erilaiset kulttuuriset perusratkaisut ovat sitten suosineet jumaluuden erilaisia ilmiasuja. Eurooppalaisen kulttuuripiirimme jumaluudet kuljeskelivat kirjoitetun historian varhaisajalla Lähi-idässä, Kreikassa ja Rooman valtakunnassa, ja jumalhahmoihin on liittynyt niin eläinten kuin ihmisten piirteitä.
"Jumala"-käsitteeseen sisältyy yhtäältä kaikki kehityksellisesti varhainen, alkuperäinen kaikkivoipaisuusmagia, ja toisaalta siihen saatettaisiin, jos niin haluttaisiin, sisällyttää kaikkein korkeimmatkin älylliset abstraktiot. Jumaluus on kuitenkin olemuksellisesti substantiivista, silloinkin kun hahmotetaan jokin ei-esineellinen hahmo: "Voima olkoon kanssasi!" Tai adjektiivinen hahmo: "Jumala on kauneus!" -- Mutta jos kielemme ei-substantiivisista sanoista nostettaisiin esiin jokin vastaavan laajan merkityskatteen omaava sana, se olisi epäilemättä "olla"-verbi. Kun siirrymme sanaluokasta toiseen, siirrymme kieliopista logiikkaan.
5.
"Olla"-verbi kattaa kaikki mahdolliset "olemassaolemisen" ja "olemattomuuden" tavat, kaikki "on-yhtä-kuin" tai "on-eri-kuin" -rinnastukset, kaikki "tämä-on-tätä -selitykset -- kaiken mahdollisen aina Aristoteleen syllogismilogiikasta loogikko Quinen toteamukseen että "olemassaolo on sijoittumista arvona variaabelille".
Ei ole sitä teologista eikä filosofista kysymyksenasettelua jossa ei avainrooliin avainpaikalle sijoittuisi olla-verbi -- ja itse asiassa kaikki länsimainen logiikka on olla-verbin logiikkaa. -- Jos yleiskäsite "Jumala" aloitti kaiken teologian, kooten kaikki kohteet yhteen, vastaavasti kaikki primitiivisten kielten loputtoman monilukuiset teonilmaisut korvasi lopulta kaikenkattava "olla"-verbi, vieden kehityksen loppuun kohti logiikkaa --
-- ja niin on teologian ja logiikan välillä historiallinen silta, ja puhtaan logiikan kannalta, loogisesti ottaen -- eikä pidä unohtaa, että logiikka on uskonnon korkea-abstraktinen ilmiasu -- lause "Jumala on" olisi laajamerkityksellisintä mitä inhimillisellä kielellä voidaan ilmaista.
Tehkäämme tässä ajatuskoe ja kuvitelkaamme, että tämän päivän maailma olisi täynnä ihmisiä jotka huudahtelevat: "Jumala on!" -- Olisiko se viesti jostain kaikkien aikojen takaa, ihmislajille ominaisesta alkuperäisestä mielenmagiasta -- uskonnollisen ajattelulaadun syntyhetkiltä, sen primitiivisestä "alkuräjähdyksestä"? Vai olisiko se looginen todiste kaikkein korkeimmalle kehittyneistä älyllisistä abstraktioista, matemaattisen tarkasti mielessä siilautuneista ajattelun muodoista, kirkastuneimmasta logiikasta?
Voimmeko leikata nämä eri asioiksi? En tiedä vastausta kysymykseen, enkä usko että kukaan tietää. Mutta näyttää minusta selvältä, että ihmisen ajatushistoriassa kulkee pitkä linja mielen alkuperäisestä, ensimmäiset yleistävät käsitteet synnyttäneestä magiasta kaikkein viimeisimpään älylliseen abstraktioon, ja niin paljon kuin teeman erilaisia variaatioita historiallisen matkan varrella onkin esiintynyt, kukin aika on ikään kuin "pyhittänyt" parhaan aikalaisajattelunsa aivan samalla tavalla.
Kun primitiivinen ihminen palvoi luonnonjumaliaan, sama ihmistä ja elämää suuremman totuuden tunne valtasi hänet kuin mikä on ominaista myös meille, jotka koemme loogiset formalismit inhimillistä rajoittuneisuuttamme suuremman totuuden edustajina.
6.
Pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen magia on eräänlainen ajattelumme loogisissa avaruuksissa jatkuvasti vaikuttava kolmen asteen taustasäteily, jota ilman meillä ei olisi juuri mitään yleiskäsitteillä operoivaa eikä logiikkaa työkaluna käyttävää tiedonhankintametodia. Luonnonjumaluuksissa ilmennyt abstrahoinnin esiaste sai jatkoa pitkässä sarjassa erilaisia palvonnan kohteita -- ja jokaisena aikana se mikä on nauttinut jumalallista pyhitystä on myös jollain lailla institutionalisoitunut osaksi elämänmuotoa, "kulttuuria".
Antropologit, sosiologisesti suuntautuneet, ovat päteviä puhumaan uskontoelämän alkeismuodoista. Yksityiskohtia siinä riittää -- suuret linjat on kuitenkin helppo hahmottaa.
Eurooppalaiselle ihmiselle vuorijumalaa, luonnonjumaluuksia, eläin- ja ihmishahmoisia jumalia, jumalan asemaa tavoittelevia hallitsijoita, keisareita ja kuninkaita, Rooman valtakunnan mantereenmittaista hallintoa, ensimmäistä Europan Unionia, seurasi totaalinen romahdus -- koko saavutettu sivistys hukkui suunnattoman syvään henkiseen taantumaan, keskiajan depersonalisaation uneen, jossa totuutena koettiin vain pyhät raamatulliset dogmit -- se oli deduktiivisen, taaksepäin palauttavan ajattelun totisen vakuuttavuuden tuhatvuotinen valtakausi. --
Sitten, renessanssissa, täydellinen vastavaikutus, vuorijumaluuden uusi synty, vertikaaliset pystyhahmot, huimaaviin korkeuksiin kohoavat katedraalit, niiden kautta uudelleen hahmottuvan perspektiivin ilmestyminen -- todellakin, perspektiivi hahmottuu pystysuuntaisten hahmojen välityksellä -- ajantajun ja psyykendynamiikan herääminen, "minän" ja "maailman" uusi vastakkain asettuminen, yhtäältä individualismi, toisaalta empirismi ja induktiivinen päättely --
 |
| Vuorijumaluuden uudelleen synty: goottilainen katedraali |
-- ja sanottakoon tässä nyt selvästi, ettei maailmanhistoriassa missään mikään muu aikakausien taite, mikään laaja kulttuurimurros, mikään ihmisajattelun suunnanmuutos vastaa sitä valtavasti vaikuttanutta tapaa jolla eurooppalainen uusi aika mullisti tajunnan. Uuden ajan ajatustyökalut, joiden vaikutus on kumuloitunut maailmanlaajasti kahden viimeisimmän vuosisadan ennennäkemättömässä teknisessä kehityksessä ja teollisessa hyvinvoinnissa, ovat todella vailla mitään historiallista vertaa.
7.
Uusi aika korvasi vanhan- ja keskiajan tiedonalat, ja uusi jako loi uudet erityistieteet, kullekin tieteelle ominaisine suureineen ja mittayksiköineen. Mutta näissä ajattelun uusissa munankuorissa elpyivät itse asiassa ikivanhat mielenmekanismit -- ja kuten ensimmäinen primitiivinen ihminen tietoisuuden herätessä, niin nytkin kukin tiede etsi omaa "kohdettaan", halusi irrottaa tutkimuskohteen todellisuuden taustajatkumosta ja käytti "ilmiöiden" irti leikkaamiseen juuri itselleen ominaisia käsitesaksia.
Tämä kehitys johti tiedonalojen jatkuvaan sisäiseen pirstoutumiseen. Erityistieteet jakautuivat tutkimuskohteiden perusteella, sitten kehittyi koulukuntia ja oppisuuntia, lopulta päädyttiin nykyiseen "ismien" maailmaan, jossa jo jonkin opillisen lahkon mukainen käsitepuitteistus luo pyhitetyn totuudellisuuden leiman.
Näin olemme kirjoittaneet "Uskonnon lyhyen historian". Kun nykyisin joku lausuu sanan "uskonto", on luonnollista, että aikalaisen tajuntaan nousee mielikuva jostain "opillisesta systeemistä". Ismien maailma on todellakin muokannut mieliämme niin pitkälle, että tiedolliset ismit ja aatteelliset ismit asettuvat ikään kuin samalle viivalle -- ja kansalaiskeskusteluissa ne elävätkin täydellisessä käsitesekaannuksessa ja samanlaista "vakuuttavuutta" mielipiteille antaen.
8.
Uskonnon lyhyt historia tarvitsee toki muutaman maininnan niistä erityisistä keskeisistä kehitysominaisuuksista, joita tähän erityiseen evolutiivisen kulttuurikehityksen kuvaan kuuluu. Puhumme nyt uskonnosta yleensä -- uskonnosta inhimillisen tietoisuuden ja elämänmuodon osana -- emme puhu vain eurooppalaisen uuden ajan ajatuskehityksestä. Mutta antropologis-sosiologisia pohjia kartoitettuamme voimme toki palata eurooppalaiseen ajatteluun ja oman aikamme ongelmiin.
Ihmisen alkulaumojen on täytynyt olla vahvasti sosiaalisesti sitovia, valtahierarkian niissä on ollut pakko olla luja, ja johtajan merkkisignaaleiden välitön ja ehdoton seuraaminen on ollut välttämätöntä selviytymisen ja henkiinjäämisen mahdollistamiseksi. Ihminen on alun alkaen sosiaalinen laji, laumaeläin, ja noissa alkuperäisissä elämänoloissa oli hyvin vähän sijaa esimerkiksi yksilöllisyydelle.
Myös alkuperäinen magia oli osin valtamagiaa -- voidaan sanoa, että ihmisen alkuhistoriassa ne ilmiöt joita nyt nimitämme "vallaksi" ja "tahdoksi" olivat yksi ja sama asia. "Kollektiivisen tahtotoiminnon" mekanismit ovat yhäkin aivoissamme jäljellä, ja ne voidaan sieltä elvyttää erityistä regressoivaa menetelmää, hypnoosia käyttäen, jolloin nykyisin yksilöominaisuudeksi mieltämämme "tahto" yllättäen saadaankin siirtymään henkilöltä toiselle.
"Tahdon" evolutiivinen kehitysprosessi kollektiivi-ilmiöstä yksilöominaisuudeksi voidaan projisoida myös uskontoilmiön evoluutiopinnalle. Sosiaalisesti sitovien alkuyhteisöjen valtamagia oli uskonnolla pyhitettyä, ja edelleenkin uskonnoista muodostetaan tietyissä kulttuureissa ja yhteisöissä opillinen käsitepinta, jolla ryhmäsidonnaisuutta ylläpidetään. --
Olemassaolevia uskontoja pitäisi enemmän arvioida nimenomaan tältä kannalta -- siis miten niitä käytetään yhteisöjen sosiaalisen sitovuuden lukitsemiseen -- ja uskontojen "nimet" tai niiden näennäisesti tiedolliset "opilliset" sisällöt voisi jokseenkin kokonaan unohtaa.
Hyvin ryhmäsidonnaisten yhteisöjen moraali on tyypillisesti normimoraalia -- käskyt ja kiellot ovat pääroolissa, synnit ja pahat teot määritellään ulkoisten tunnusmerkkien mukaan, omaa ajattelua tai tulkintavapautta ei sallita, ja yksilön käyttäytymistä ohjaavat palkkioiden toivo ja rangaistuksen pelko -- "kunnian" ja "häpeän" tunnot.
Ryhmäsidonnaisessa yhteisössä "ajattelu" on "tunnustuksellista", eli kaikki asiat palautetaan jo olemassa olevien "totuuksien" yhteyteen, eikä tällaisessa yhteisössä yksilön ole oikein mahdollista nostaa omaa päätään "yhteisöllisen vedenpinnan" yläpuolelle. Kritiikkiin ryhmäsidonnaiset yhteisöt reagoivat tyypillisesti kuin alkulauma -- rivit tiivistetään, torjunta nostetaan kiihottuneeseen potenssiin, regressiivinen joukkohypnoosi saa vallan.
 |
| Tämä on pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen rituaali |
9.
Rituaalit ovat olennainen osa kaikkea sosiaalisuutta, niillä on monenlaisia yhteisöllisiä tehtäviä. Niitä kehittyy tyypillisesti elämän erityisiä kipupisteitä kehystämään -- ne ovat jonkinlaisia ryhmäsidonnaisuuden ja joukkohypnoosin tihentymiä, joiden avulla muuten vaikeasti hallittavat asiat saadaan ainakin jonkinasteiseen kontrolliin.
Syntymä ja kuolema, sukupuolisuus ja aikuistuminen, johon myös sotatoimet kuuluvat -- kipu, suru ja veri ovat rituaalien raaka-aineita. Nykyisinhän me korostamme rituaalien juhlavaa puolta, mutta lajihistoriallinen totuus lienee, että niiden tehtävä alkujaan oli kontrolloida yksilöä ja estää tätä eristäytymästä oman yksilöllisyytensä piiriin.
Rituaalit ovat olennainen osa kaikkea uskonnollisuutta, jolla myös on pohjimmainen roolinsa yhteisöllisyyden ylläpitäjänä. Rituaalit institutionalisoituvat, ja uskontojen kirkkoinstituutiot antavat jatkuvuutta rituaaleille, joiden alkuperäiset sisällöt ovat jo häipyneet esihistorian hämärään.
Kun oma aikamme nostaa opillisen ajattelun ja "ismit" tajunnansisällöissä pinnalle, meille saattaa muodostua ongelmaksi esimerkiksi se miksi jokin uskonto käskyissään kieltää tappamisen, mutta samaan hengenvetoon siunaa sotaan lähtevien aseet. -- Tällaiset näennäiset, opillisen ajattelun tasolla ja ohuilla, puhtaasti tiedollisilla käsitepinnoilla koetut moraaliongelmat voivat olla omia aikalaisongelmiamme, mutta alunperinhän rituaalien muodostumisessa nimenomaan erilaisten elämänkriisien ympärille ei syntynyt minkäänlaista sisäistä ristiriitaa.
10.
Ihmisen kymmenien tuhansien vuosien kehityshistoriassa yhteisövoimat ovat hyvin vähä vähältä hellittäneet otettaan ja orastava yksilöllistymiskehitys on päässyt käyntiin. Tämä kehitys ei yleismaailmallisesti ottaen ole toistaiseksi edennyt kovinkaan pitkälle.
Eri puolilla maapalloa kulttuurit ovat tehneet erilaisia perusratkaisuja kognitiivisen kehittymisen tiellä -- esimerkiksi valinta kuvakirjoituksen ja äännekirjoituksen välillä heijastuu varmaan myös sen uskonnollisuuden laadussa jota kulttuurissa tunnustetaan. Jonkun kulttuurin kuvat ovat pelkkää ornamentiikkaa, toisen taas psyykendynamiikan projektiota. Tällaiset erilaiset tiet kertovat siitä että yleisinhimillinen kehitys yhteisövoimien vallasta yksilöllisen eriytymisen suuntaan tapahtuu eri kulttuureissa aivan eri tavoilla.
Eurooppalaisen uuden ajan individualismi on ihmiskunnan historiassa todellakin aivan ainutlaatuinen kognitiivinen ilmiö. Niin sanottu "kartesiolainen paradigma" -- Subjektin eriytyminen ja todellisuuden Objektivointi -- on tuonut mukanaan Subjektin puolella individualismin, yksilönoikeudet ja -vapaudet sekä demokratian, ja Objektivaation puolella empirismin, luonnontieteet, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin.
Näiden ajatustyökalujen ansiosta maailma on nyt muutaman viime vuosisadan aikana muuttunut tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä se muuttui ihmissuvun historian aiemman miljoonan vuoden kuluessa yhteensä. Emme todellakaan voi mitenkään yliarvioida eurooppalaisen ajattelun erityisyyttä ja ainutlaatuisuutta.
Eurooppalainen ihminen eriytyneine yksilöpsyykeineen kokee rituaalit ei suinkaan primitiivisen uskonnollisuuden vaan oman mielenterveytensä ongelmina. Siellä missä individualisti nyt pakonomaisesti tarvitsee rituaaleja, siellä jokin on vinossa. Siellä taannutaan henkisesti, ja rajusti. Rituaalit saattavat olla keino pitää muuten hajoavaa psyykeä koossa. Alitajuntaisia yllykkeitä ehkä kontrolloidaan kehittämällä niitä peittämään pakkoliikkeitä. -- Vaikka uuden ajan tekninen edistys on vienyt ihmisen avaruuteen, hänen korviensa välissä häntä vainoavat edelleen primitiivisen alkuhistorian mielenmekanismit.
Vainoavat -- tai suojelevat. Runsaasti Oscar-ehdokkuuksia kerännyt avaruuselokuva "Gravity" sisältää käännekohdassaan kohtauksen, jossa kapseliinsa vailla pelastumisen toivoa jäänyt astronautti päättää jouduttaa kuolemaansa sulkemalla hapen, ja vaipuessaan tajuttomuuteen keskittyy epäkuntoisesta radiolähettimestä kuuluvaan, jostain kaukaa maapallolta tulevaan koiran haukuntaan, alkaen itse toistella näitä haukahduksia, huudahdella yhä äänekkäämmin ja pakonomaisemmin. -- Siinä rituaalissa ihmisen tragedia, kehityshistoriamme kokokuva, yhdessä elokuvan kohtauksessa.
 |
| Sandra Bullock "Gravityn" haukuntakohtauksessa |
11.
Historiallisessa perspektiivissä kaikki uskonnot, ehkä toistan tämän: kaikki uskonnot toistelevat erilaisissa ilmiasuissa samoja yleisinhimillisiä kehitysominaisuuksia.
Mielemme pohjimmaiset mekanismit elävät kaikissa aivojemme -- tai ajattelumme -- kehityskerroksissa, ja vaikka jokainen aika uskoo siihen kulloiseenkin tiedollis-opilliseen käsitepintaan, joka aikakauden rationaalisuudelle on ominainen, ja "todistelee" ja "perustelee" päätöksiään ja käyttäytymistä kulloinkin "pätevyyden" kriteerit täyttävillä tavoilla -- silti yksinkertainen ja vähän tylykin tosiasia on, että kaikki vain omalle ajallemme ominainen on vain näennäisen järkevää, ja lopulta kaikki palautuu mielemme syviin kehityshistoriallisiin perusrakenteisiin.
Niinpä ei pitäisi kuulostaa hämmästyttävältä kun väitän, että uskonnot eivät ole vain historiaa -- että sen lisäksi miten nykyaika perinteisiä suuria uskontoja ja niiden erilaisia lohkoja ja lahkoja niiden nykymuodoissa elättääkin, sen lisäksi maailmaan on syntynyt ihan uusi, ja vieläpä ihan maailmanuskonnoksi noussut uskonto. Tarkoitan tällä tietenkin taloususkontoa. Se on maailman tämän hetken uusi valtauskonto.
Taloususkonto syntyi individualisaation oheistuotteina, ja opilliset muotoilunsa se sai valistusaikaan. Ihmiskuva oli tuolloin totaalisen todellisuudentajuton ja yli-ihanteellinen -- esimerkiksi Rousseau loi pohjat uudelle tiedonalalle, kasvatusopille, kirjallaan "Emilesta", jossa esitettiin kuinka tämä ihmislapsi ihan itse kasvatti itsensä pikkuvauvasta aikuisikään käyttäen korjausliikkeitä, yrityksen ja erehdyksen metodia. -- No, muista tieteistä "Emilen" kaltaiset utopistiset ihmiskuvitelmat on monen monta kertaa jo poistettu, mutta liberalistisessa talousajattelussa -- eli taloususkonnon raamatussa -- niin sanottu "vapaa toimija" kuin myös kuvitelmat korjausliikkeistä yhä elävät ja voivat hyvin.
Talousajattelusta tuli täydellinen epäsikiö. Se apinoi luonnontieteille ominaista suureiden ja mittayksiköiden maailmaa, mutta onnistui tuottamaan vain uuden version ptolemaiolaisesta maailmankuvasta, jossa kirjanpidollinen nollapiste on talousmaailmankaikkeuden keskus. "Raha" yrittää olla yhtä aikaa sekä suure että mittayksikkö, mutta siinä elää vain pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. Jos "raha" on taloususkonnon kuolematon sielu, usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on modernia iankaikkisuutta.
Talousajattelu on valtamagiaa, nykyajan uusi valtauskonto, taloususkonto. Todellisuuden objektivaatiosta ajatuskulissiksi omaksuttu numeerinen näennäiseksaktius noituu tehokkaasti ymmärryksen niin että talousajattelu luo "pätevyyden" illuusion.
12.
Olen edellä esittänyt nopeasti laskien noin kolmekymmentä erilaista näkökulmaa uskontoilmiöön. Olen jättänyt joitakin -- keskeisiäkin -- asioita käsittelemättä, koska niiden käsittely olisi itsessään vaatinut saman verran sanoja joita tähän juttuun jo muutenkin on kertynyt.
Mainitsen yhden tällaisen asian: eurooppalaisella uudella ajalla on "tieteellisen" selittämisen sisällä vaikuttanut jatkuvasti myös keskiajalta periytynyt teologisen selittämisen perinne. Tämän tieteenfilosofiaan kuuluvan asian valaisemiseksi olisi mukaan pitänyt nostaa luento totuusteorioista ja tavasta jolla koherenttinen totuudellisuus on vähitellen väistynyt korrespondenttisen totuudellisuuden tieltä. Kun menetämme sen lopullisesti, silloin taloususkonnostakin tulee tiedettä.
Nuo kolmekymmentä erilaista näkökulmaa ovat siis sellaisia puitteistuksia, kehikoita tai kantimia, joissa uskontoilmiötä voidaan sen ulkopuolelta tarkastella. Näkökulmat täyttävät omat käsitykseni validiuden kriteereistä -- en totisesti ole sortunut puhumaan psykologien tavoin siitä miten "ihmisellä on ollut alusta asti tarve uskoa johonkin", tai esittänyt mitään typeryyksiä kuten että "kun alkukantaiset ihmiset eivät tienneet mitään fysiikasta, heidän oli selitettävä luonnonilmiöt uskonnolla". --
Uskontojen tarkasteleminen niiden itsensä sisäpuolelta on sitten asia ihan erikseen. Mitään uskontoa ei voida kyseenalaistaa sen sisältä käsin -- uskonnot ovat nimenomaan totuusjärjestelmiä jotka itse asettavat oman totuudellisuutensa kriteerit. Kirjoitin äskettäin vertailun uskonnon ja logiikan tietoteoreettisesta samanmuotoisuudesta, se on tässä.
Mainitsen vielä, että yhtenä vaikuttimena tälle uskontoilmiön alustavalle kartoitukselle oli KKO:n erään tuomiolauselman perustelu, jossa tämä korkea oikeusaste antaa ymmärtää tietävänsä mikä on tai ei ole "omiaan edistämään uskontojen välistä keskustelua".
Tunnen itse olevani tuollaisesta viisaudesta kovin kaukana -- minulla on nuo kolmekymmentä kynnystä vielä ylitettävänä ja pelkään, että takataskusta tai edestäni löytyy vielä toinen mokoma lisää. Luulen, etten koskaan tule ymmärtämään uskontoilmiötä niin syvällisesti että voisin kuvitella itseni minkään valtakunnan tuomariksi. Sen sijaan saatan kuvitella, helpostikin, että joskus vielä joudun itse sinne syytettyjen penkille.
-----------------------------
Lisäys:
"Gravity" pokkasi sitten varsinaisessa gaalassa seitsemän Oscaria.
---------------
