 |
| Taloustotalitarismin tunnushuuto: yksi jumala, yksi dollari, yhdet markkinat |
1.
Maailman taloudessa kaikki olennainen on muuttunut noin neljänkymmenen viime vuoden kuluessa. Talousajattelu ja sen pohjalta toimiamme ohjaavat -- tai pikemminkin määräävät -- niin sanotut "taloudelliset realiteetit" ovat nykyisin paitsi mittasuhteiltaan myös ominaislaadultaan erilaisia kuin koskaan ennen. Elämme aikoja jolloin taloudessa tapahtuu jotain jolle taloushistoriassa ei ole vertaa. Siksi eivät myöskään ne vaikeudet, jotka globalisoitunutta maailmaa nyt ravistelevat, ole voitettavissa perinteisten talousteorioiden antamalla viisaudella.
Tapahtunutta muutosta kuvaa hyvin se, että kun 70-luvun alkuvuosina noin 95 prosenttia maailman kaikista rahaliikkeistä tapahtui reaalitaloudessa -- eli rahaa käytettiin tavaroiden ja palvelusten ostamiseen ja myymiseen -- ja vain 5 prosenttia oli sellaisia, joissa ostettiin tai myytiin "puhtaita" raha-arvoja, tällä hetkellä tilanne on enemmän kuin päinvastainen. Vain muutama -- ehkä vain yksi -- prosentti rahaliikkeistä tapahtuu enää reaalitaloudessa, suurin osa rahan käytöstä on keinottelua. Rahatalous on autonomisoitunut, siitä on tullut itsenäisten rahaoperaatioiden kenttä, joka on ratkaisevalla tavalla irronnut reaalitaloudesta.
Jos lähivuosikymmenten taloushistoriaa tarkastellaan ajatusmuotojen muuttumisen kannalta, on tuskin mikään ihme, että tämän kehityksen piti väistämättä johtaa valtavaan romahdukseen, jossa keinotekoisesti paisutetut raha-arvot puksahtaisivat tyhjää ja reaalitalous ajautuisi hallitsemattomaan kaaokseen. Talousajattelun uskonnollislaatuisesta tunnustuksellisuudesta kuitenkin johtui, etteivät varsinaiset talousajattelijat ja -toimijat kyenneet näkemään kriisiytymisen merkkejä etukäteen. Mikään uskontohan ei pysty kyseenalaistamaan oman ajattelunsa perusprisiippejä.
 |
| Paras ennuste tuli "sosiologian" pohjalta |
 |
| Batran kirjan suomennoksessa Henri J Vartiainen kiistää pankkikriisin vaaran |
2.
Voidaan väittää, että rahaekspansio ja rahatalouden autonomisoituminen sekä irtoaminen reaalitaloudesta ovat kaikkien nykyisten talousvaikeuksiemme syy. Toistan tämän: kaikkien vaikeuksiemme syy. Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee esimerkiksi sitä, että vaikka tekisimme mitä tahansa mikä reaalitaloudessa on mahdollista tehdä, se ei nykyisiin vaikeuksiimme auta.
Nykyinen tilanne on syntynyt hyvin johdonmukaisen ja vahvan ajatuskehityksen tuloksena, kehityksen, jonka mittakaava on koko eurooppalaisen uuden ajan niin sanottu "kartesiolainen rationaalisuus" ja sille ominainen todellisuutta objektivoiva järki. Tähän kehitykseen tässä sen enempää syventymättä totean, että talousajattelumme "valuviat" sijoittuvat niin syvälle, etteivät mitkään teoreettisissa käsitepuitteissa tehtävät reformit enää pysty talousajattelun vinosuuntauksia oikaisemaan.
Nuo vinosuuntaukset voivat enää vain vahvistua. Se merkitsee, että reaalitaloudesta irronnut rahatalous imee jatkuvasti kaikki hyödyt reaalitaloudesta. Vaikka tekisimme reaalitaloudessa töitä kymmenen kertaa ahkerammin ja tuottavammin, se vain entisestään kasvattaisi reaalitalouden ja rahatalouden kuilua, ja lopputuloksena kaikki ongelmamme vain satakertaistuisivat.
 |
| Suuryhtiön tie 1933-88: reaalitalouden toimijasta fuusioiduksi sijoitusyhtiöksi |
3.
Tapahtunut muutos koki agiteeraavimman vaiheensa 80-luvun loppupuolella, jolloin monet tekijät vauhdittivat talouden laadullista käymistilaa. Muistattehan nimityksen juppi? Yup? Termi muodostuu englanninkielisten sanojen "young", "urban" ja "professional" alkukirjaimista ja luo mielikuvan nuoresta kaupunkilaisesta menestyjästä, jonkinlaisesta elämänammattilaisesta. Ehkä termi voitaisiin kääntää myös esimerkiksi: "Ylpeä, Urheileva, Pelimies".
Kasinotalouden aikaan jupit keikaroivat liituraitapuvuissa pieniä ja suuria osakekauppoja tehden, pieniä ja suuria yrityksiä uusilla rahatalousideoillaan myrkyttäen. Se aika puhalsi pieniä ja suuria kuplia tyhjästä kasvavaan rahatalouteen. Heitä on keskuudessamme vieläkin -- jos ette usko, kuunnelkaa vaikka yksi YLE:n aamu-teeveen "Jälkipörssi"-lähetys.
 |
| ABB:n Barnevik: edelläkävijä ja lopulta korkealta pudonnut |
4.
Sana "professional", ammattimainen, on tässä tavattoman tärkeä. Se on aivan olennainen osa sitä uutta miellemaailmaa ja niitä idealistisia mielikuvia, joiden varaan talousmuutoksen koko sisäinen henki rakentui. Maailmanlaajasti yrityskulttuurit kokivat rajun mullistuksen jossa entiset, toimialoillaan pätevät yritysjohtajat syrjäytettiin, ja yritysjohtoon nousivat ekonomistit, jupit. Näin siirryttiin "ammattijohtamisen" aikaan, jolloin yrityksistä tuli omistajilleen maksimoituja osinkoja tuottavia rahantekokoneita, joiden tarkoituksena ei enää ollut olla toimialojensa parhaita, vaan pörssin parhaita.
Juppijohtajat valtasivat ammattilaisen ottein yrityksiä, yhtiöittivät niiden toimintoja, fuusioivat, loivat tulosyksikköjä, saivat aikaan rahaliikennettä ja kirjattuja voittoja sinnekin mikä oli ennen ollut osa tuotantolinjaa -- ja tämä kaikki oli varmasti puhtaan rahataloudelliselta kannalta tarkasteltuna hyvinkin "ammattimaista" toimintaa. Ammattimiehet saivat apua uudelta tekniikalta, kun ATK mahdollisti taloustoimien tarkan ja ajantasaisen seurannan, ja miellemaailman tasolla tietotekniikka vahvisti numeerista ajattelutapaa.
Numeerisesti mitaten -- ja numerot olivat juuri se ainoa kohde mitä tuohon aikaan opeteltiin juppiputken läpi tuijottamaan -- suomalainen talouselämä löi vuonna -88 kaikki aikaisemmat kasvu- ja tulosennätyksensä. Noita vuosia nimitettiin "hulluiksi vuosiksi", ihan positiivisessa mielessä, mutta todellinen hulluus paljastui kyllä sitten myöhemmin. Harmi että koko 80-luvun loppupuolen juppibuumista jäi jäljelle vain raunioita, kun kaikki kansakunnassa kilvan puhalletut arvokuplat poksahtivat, ja maa vajosi itsenäisyytensä ajan syvimpään ja synkimpään talouslamaan.
 |
| Raportti suitsutti numeerisia kasvuennätyksiä |
 |
| Mutta reaalimaailmassa tapahtui jotain ihan muuta |
5.
Mitä kaikkea Suomessa 80-luvun hulluina vuosina tapahtui, millä kaikilla tavoilla arvokuplia saatiin puhalletuksi -- siinähän olivat mukana myös Koiviston masinoiman rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen tänne Amerikasta laivalasteittain rahdatut "halvat" dollarit jotka täkäläinen juppipankinjohtaja-armeija pakkomyi lainoiksi kaikille haluaville ja haluttomillekin -- ja miten romahdus sitten käynnistyi, kun kaikilla oli niin paljon luottoa ettei rahaa enää ollut kellään ja kotimarkkinat loppuivat kuin seinään -- tätä kaikkea ei varmasti vielä ole selvitetty, eikä luultavasti koskaan tulla selvittämäänkään.
 |
| "Bernsteinilainen" uusliberalisti Koivisto ja Reagan 1988 |
Tapa, jolla yksityistalouden haaksirikko siirrettiin valtionvelaksi, veronmaksajien piikkiin, on hämärän peitossa. Siihen liittyy paljon erinomaisen kyseenalaisia vaiheita, joista yksi ikävimpiä oli tuomioistuimia pankkien hyväksi ilmeisesti ohjeistanut ns. Koiviston konklaavi. Sen asiakirjat on julistettu salaisiksi, kuten moni muukin valtion velkaannuttamiseen liittyvä yksityiskohta. Ilmeisesti vain muutama korkean tason virkamies Suomessa tietää kaiken siitä miten maa ripustettiin kansainvälisten lainakauppiaiden ikuiseen velkakoukkuun.
Valtionvelka on uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuoto.
6.
Sellainen demokratia me olemme. Suomi muuttui todellakin juppikauden ja romahduksen kautta kansainvälisten lainakauppiaiden lypsylehmäksi. Jos tapahtumia projisoidaan yleismaailmallisen talousmuutoksen taustaa vasten, voidaan todeta, että entisestä demokratiasta, Suomesta, noina laman vuosina sukeutui mitä ilmeisimmin vain muutaman valtiovarainministeriön virkamiehen varassa räpiköivä taloudellinen velanmaksuyksikkö -- karikatyyrisesti ottaen eräänlainen erityistarkoituksiin yhtiöitetty juppi-Suomi, valtio, jonka rooli globaalipankkiirien pelissä oli siitä lähtien sinetöity.
Valtiomme tehtävä on luovuttaa kansainvälisille keinottelijoille kermat päältä kaikesta siitä mitä reaalitaloutemme ikinä pystyy tuottamaan. Meitä -- ja monia muitakin maapallon maita -- pidetään hengissä niin kauan kuin pystymme maksamaan velkojemme korot ja lyhennykset. Velasta emme koskaan pääse irti, koska sitä todennäköisesti pakkomyydään globaalien pääomavaltiaiden pakkotoimin meille aina sen verran lisää kuin kestokykymme sietää.
Olemme hyvin haarukoitu talousyksikkö globaalin rahatalouden pelikentällä. Voimme äänestää vaaleissa, mutta emme tosiasiassa päättää kohtalostamme -- siitä päättävät "markkinat", taustavaikuttajat, eli joukko ammattilaisia, juppeja.
7.
Teesini tässä on: meidän tulisi opetella katsomaan kansallista rooliamme maailmassa tapahtuneen rahatalousmullistuksen perspektiivissä. Tämä muutos on ollut todella valtava, ei vain mittasuhteiltaan, vaan luonteeltaan, laadultaan. Muutos on laadullinen, kokonaan erilaiseen talousajattelun miellemaailmaan pohjautuva kuin mikään maailman aiempaan taloushistoriaan kuuluva ajattelutapa.
Kansallisvaltiot ovat sen myötä menettäneet ominaislaatunsa, kansainväliset talouskoneistot ovat ajaneet mennen tullen kansallisten rajojen yli. Valtiot on mitä moninaisimmin tavoin ripustettu riippuvuussuhteisiin kansainvälisistä pääomista, ja niitä taas hallitsevat raha-auktoriteetin roolin itselleen omineet "ammattilaiset". Yritysmaailman ja valtioiden suhde on käymistilassa, poliitikot ovat omaksuneet juppien kulttuurin ja pyrkivät pätemään talousmiesten rinnalla.
Seurauksena on ollut se että yhteiskuntapolitiikka on kuihtunut, kun taas talouspolitiikka on saanut kaikkialta vahvistusta. Kaikkialta, paitsi ei vielä nimellisesti demokraattisten valtioiden kansalaisten taholta. Kansalaisethan olisivat valmiita vaikka maksamaan enemmän veroja, jos hyvinvointipalvelut sillä turvattaisiin. Tämä vain ei sovi kansainvälisille lainakauppiaille. Eikä kansalla siis ole todellista valtaa.
8.
Esimerkiksi "yksityistämisen" idea on tosiasiassa juppikulttuurin tuote. Se kuuluu samaan mielikuvamaailmaan kuin yrityskulttuurien muutos ja on sovellus yhtiöittämisestä ja fuusioimisesta. Yksityistämistoimissa julkisesti tuotettujen palvelujen budjetit voidaan osin liuottaa ja siirtää yksityistalouden puolelle, jolloin ne muuttuvat näennäisesti tuottaviksi taloustoimiksi, talous kasvaa, ja tilastot ovat tyytyväisiä.
"Yksityistäminen" on siis julkistalouteen istutettu juppi-idea, jota runnaavat voimalla eteenpäin ne talouden "ammattilaiset", jotka eivät mistään reaalisen hyvinvoinnin "toimialoista" tiedä eivätkä välitä.
 |
| Talouselämän raportissa lanseerataan kaikelle talousajattelulle samat säännöt |
9.
Kansallisvaltioiden hajotessa ja liuetessa kansainvälisiin rahavirtoihin eräänä uutena rakenteena on syntynyt euroopanmittainen unioni, joka on eräänlainen epämuodostuma, sekasikiö taloudesta ja politiikasta, rahataloudesta ja kansallisvaltioista. Kun EU:a on rakennettu, sen tosiasiallisia kulttuurisia pohjia suhteessa maailmassa tapahtuneeseen talousmuutokseen ei ole missään vaiheessa eksplikoitu eikä edes pyritty määrittelemään.
Toiminta-ajatukset ovat olleet puhtaasti juppitaloudelliselta pohjalta nousseita idealistisia iskulauseita. "Ihmisten, tavaroiden ja palvelujen, pääomien vapaa liikkuvuus yli rajojen." Näitä on hoettu ikään kuin niissä olisi kysymys joistain hienoista arvoista, vaikka samaan aikaan käytännössä purkautuvat kaikki ne rakenteet joihin kansallisvaltioiden ihmisten hyvinvointi ja sosiaaliturva on perustunut.
Käytännössä hienot iskulauseet ovat vain irvokkaita ilmenemiä periaatejulistuksista: jopa romanien kerjuureissuja on "vihreiden" poliitikkojen taholta puolusteltu sillä että "ne ovat ainoa EU:n takaama ihmisoikeus joka heidän kohdallaan toteutuu". Mahdollisuus tulla Suomeen kerjäämään toteuttaa siis jonkin ihmisoikeuden? Oletteko tosissanne? Kukaan ei siis ilmeisesti edes odota EU:lta sitä, että se hoitaisi ihmisten perusoikeudet kuten sosiaaliturvan kuntoon.
10.
Mielestäni EU:a nyt vaivaava giganttinen keinottelurahatalouskupla, "velkakriisi", on asia, joka saa selityksensä, kun sekasikiöinstituutio EU asetetaan kohdalleen viimeisten neljän vuosikymmenen aikana maailmassa tapahtuneessa talousmuutoksessa. Hajoavien kansallisvaltioiden tilalle on yritetty perustaa uusi kaikenkokoava hallintoimperiumi, joka kuitenkin oman sisäisen henkensä -- tunnustuksellisesti omaksutun taloususkonnon, rahatalousajattelun ja juppikulttuurin -- vuoksi on kykenemätön saavuttamaan sellaista toiminnan koherenssia ja oikeutusta joka kansallisvaltioille oli tyypillinen.
Päällimmäisenä tämä näkyy siinä, että EU on nimenomaan taloudellisten intressien risteämispiste, suurten taloustoimijoiden etujen kulissi. Sen demokratiavaje on laadultaan nimenomaan kansallisvaltioille ominaisen sisäisen koheesion ja sosiaalisen turvahakuisuuden puutetta. Tämän vuoksi se ei ole pystynyt tuottamaan mitään niistä perustavanlaatuisista yhteisöominaisuuksista, jotka valtiosta tekevät kansalaisten mielessä legitiimin.
 |
| Tyypillinen typerän juppikulttuurin tuote |
11.
Esimerkiksi sosiaaliturva on EU:ssa täysin järjestämättä. Toistan tämän: täysin järjestämättä. Kuinka jokin mantereenmittainen hallintoinstanssi voi kuvitella omaavansa oikeutusta saati sitten kunnioitusta kansalaisten mielissä, kun se ei ole pystynyt huolehtimaan ensimmäisistäkään ihmisyhteisölle kuuluvista perustehtävistä?
Rahatalousmotiivin ensisijaisuus näkyy tavassa jolla "velkakriisiä" poliittisesti hoidellaan. Joukko korkean tason valtiopäämiehiä ja "talousammattilaisia" puuhailee ratkaisuja pulmiin, joita karkuun päässyt autonominen rahatalous on aiheuttanut. Mutta mistä on todellisuudessa kyse? Tietysti yksityisistä toimijoista, yksityisistä rahoista. Yksityinen raha on se joka jäsenvaltioiden valtiokoneistojen kautta on nyt pelastettava. Mutta onko kyse edes pelastusoperaatiosta? Eihän Suomenkaan valtionvelan synnyssä ollut kysymyksessä valtion velkaantuminen, vaan nimenomaan yksityistalouden haaksirikon maksattaminen valtion piikistä.
12.
EU:n "velkakriisissä" on tosiasiassa kyse paljon pintajännitteitä syvemmällä talouden rakenteiden tasolla tapahtuvasta -- talouden pohjavirtoja myllertävästä -- muutoksesta, jossa EU:n kautta pakotetaan jäsenvaltiot luopumaan valtiollisista rooleistaan ja toimimaan vain uuden massiivisen talouskurin alaisina. Tämä talouskuri palvelee lainakauppiaita, juppeja, ei kansalaisia.
Niille jotka "luovat" velkarahaa -- eli siis sellaisille suurille, operatiivisuudessaan täysin häikäilemättömille yksityispankeille, joille poliitikot ovat myöntäneet tämän perustavanlaatuisen oikeuden -- valtiot ovat mitä erinomaisimpia "lainoituskohteita". Valtiot velkaantuvat mielellään, ja kun maksun aika tulee, niiden "velanmaksukykyä" on helppo kiristää pakottamalla valtiot keskittymään velanmaksuun ja ajamaan alas omia kansallisvaltion tehtäviään.
"Yksityistäminen" on yksi päämäärä. Velkaannutettu valtio, joka joutuu "ammattimaisten" velkojien armoille, voidaan pakottaa tekemään budjettileikkausten lisäksi yksityistämispäätöksiä. Niillä tilinpidollisesti syntyy uutta taloutta ja uutta kasvua. Samalla valtioiden ja politiikan rooli heikkenee entisestään.
Se on talouden ja politiikan viimeistä taistoa, jonka politiikka on tuomittu häviämään. Voiton tulevat perimään juppien perilliset -- pankki- ja yritysmaailma, sijoittajat eli keinottelijat, talouden "ammattilaiset", tukenaan EU:n korkeat virkamiehet -- ja häviäjinä tässä pelissä tulevat kärsimään eurooppalaiset ihmiset.
 |
| Spengler ennusti jo 20-luvulla "rahan" ja "veren" viimeisen taiston |
--------------------
Lisäyksiä:
Se jutussa mainittu yrityskulttuurien muutos, jossa omille toimialoilleen vihkiytyneet asiantuntijajohtajat saivat lähtöpassit, kun puhtaisiin rahaoperaatioihin paneutuneet ekonomistit valtasivat suuryritykset ja alkoivat pilkkoa ja fuusioida niitä, legitimoi atk:n roolin kaikessa taloudellisessa päätöksenteossa.
Yksi seuraus tästä talousrationaalisuuden ilmapiirin muutoksesta oli se, että myös julkistalouden piirissä toimintojen "yhtiöittäminen" alettiin kokea yhä enemmän normaalimenettelynä, ihan pelkästään sen perusteella että yhtiömallin kirjapito antaa pelkistetymmän kuvan plussista ja miinuksista -- eli näin julkistalouteen hiipi sama numeerisen tuottavuuden raami, jossa yksityisiä etuja on totuttu ajattelemaan.
Ikään kuin kaikki inhimillinen toiminta olisi pohjimmiltaan "taloutta", ja ikään kuin kaikki "talous" olisi samanlaatuista toimintaa, jossa on pohjimmiltaan kyse plussista ja miinuksista. Ja ikään kuin "talouden kovuus on itse elämän kovuutta", kuten kunnioitettu talousoppinut Sixten Korkman 90-luvun lama-aikaan kylmästi totesi.
Yhtiöittäminen on yksityistämisen esiaste. Julkistalouden toimintojen yhtiöittäminen tarjoaa poliitikoille ajatuskulissin, jonka raameissa on helppoa noitua oma ymmärrys ja harrastaa vahvojen taloudellisten toimijoiden edun mukaista yhteiskuntapolitiikkaa. Yhtiöitettyihin toimintoihin voidaan vaivattomasti liittää yksityistaloudellisia ulokkeita, ikään kuin loisia jotka aikanaan sitten omivat ja syövät koko symbioottisen kokonaisuuden. Kun toimialan sisällä ei enää vallitse nimenomaan toimialaan itseensä lähtökohtaisesti sitoutunutta toimintamoraalia, vaan "rahan moraali", myös väärinkäytökset käyvät yhä yleisemmiksi.
Kansalaiskeskustelu käy kiihkeänä nimenomaan siellä missä viranomaissäätyyn kohdistuu yleistä epäluottamusta ja epäluuloisia asenteita. Nämä epäluuloiset ja vähän vainoharhaisetkin asenteet eivät suinkaan rajoitu vain inhimillisesti kipeimpiin toimialoihin -- kuten lastensuojeluasioihin -- vaan leimahtavat liekkeihin aina kun sensaatiolehdistö syöttää sensaationnälkäiselle yleisölle jonkin johtajaportaikkoon sijoittuvan kohu-uutisen, tai tämä nykyisin niin kaikkiläpäisevä sosiaalinen media löytää levitettäväkseen jonkin näytelmän, joka asettaa viranomaistoiminnan epäilyttävään valoon.
Tämä ihmisten yleinen epäluuloisuus ei tietenkään ole pelkästään paha asia. On nimittäin niin, että kun suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee historiallisista syistä johtuen tavallista suurempi kuilu niin sanotun tavallisen rahvaan ja eri aloilla toimivan "valtaapitävän" asiantuntijaeliitin välillä, tältä kahtiajakautumistaipumuksen pohjalta syntyy myös rintamalinjojen sisäistä tiivistymistä --
-- niin että on myös tosiasia että meillä jokin asiantuntijaeliitti saattaa paremmin salata omia virheitään ja sen ammattilaiset voivat suojella kollegiaalisesti toisiaan ja tuntea keskinäistä ammatillista lojaalisuutta yli sen mitä vastuu itse asioiden oikeasta hoitamisesta tai asiakkaiden etu edellyttäisi.
Huomautan, että näinä päivinä uutisissa esiintyy myös valelääkäri, joka saattoi ammattipiireissä toimia kahdeksan vuotta ilman mitään ammatillista pätevyyttä. Kysyn vain, mikä määrä keskinäistä virheistä vaikenemista ja ammatillista kollegiaalista lojaalisuutta alan sisäpiireissä tarvitaan, jotta harhauttaminen saattoi jatkua noin kauan. Ja mitä "asiantuntijuuteen" tulee -- minkä todistuksen tällainen tapaus antaa ammatillisen osaamisen ja ammatillisia virheitä salailevan keskinäislojaalisuuden suhteesta?
Ja luulenpa, että tässä valelääkärin tapauksessa kaikkien on pakko myöntää, että asian ympärille noussut kohu ja kansalaiskeskustelu ovat olleet myös hyvä asia. Oikeastaan todellisuudessa ainoa asia jolla saattaa olla vaikutusta siihen, että valvonta tulevaisuudessa olisi niin ammattilaisten omassa keskuudessa kuin varsinaisten valvojaviranomaisten taholla tehokkaampaa.
-------------------
Suomalaisen yhteiskunnan suurista perusvastakohtaisuuksista on sosiologiassa puhuttu 60-luvulta lähtien lähinnä Allardtin pohjalta. Googlaamalla tuon termin saa kiinni hieman noista keskusteluista.
Itse puhun suomalaisen yhteiskunnan kaikkialla ilmenevästä kahtiajakautumistaipumuksesta lähinnä frommilaisessa hengessä -- uskossa siihen että terve yhteiskunta on olemassa ja määriteltävissä. Ymmärrys sairaudentunnon muodossa seuraa siitä että noteerataan olemassaolevat, myös tilastoissa näkyvät tosiasiat.
Kahtiajakautumilla viittaan lähinnä paksuun historialliseen kerrostumaan kansallisia kohtalonkysymyksiä, joille ovat olleet leimaa antavia säätelemättömät ja moraalista sävyä sisältäneet yhteiskunnalliset jaot.
Siis alkaen Ruotsin vuosisataisesta siirtomaahallinnosta, venäläismallisen tsaristisen virkamieskoneiston istutuksesta, välittömästi itsenäistymistä seuraanneesta sisällissodasta, fasistisista kansanliikkeistä, talvisodan sokkiefektin aikaansaamista mutuaalitunteista --
-- sodanjälkeisen Suomen kaupunkilaisten ja maalaisten ristiriitaan, ikäryhmien ristiriitaan, luokkaristiriitaan, rahatalouden ja reaalitalouden ristiriitaan, ylikansallisten toimijoiden ja hyvinvointivaltion puolustajien eturistiriitaan, kulttuurieliitin ja rahvaan sovittamattomaan ymmärryskuiluun --
-- ja kaikkien näiden perusvastakohtien ympärillä on aina vellonut vahva moraalinen lataus, mikä kertoo siitä miten syvälle yleisinhimillisiin sosiaalisuuden perustekijöihin suomalaiskansalliset ristiriidat ovat sijoittuneet.
Sillä moraali on kaiken yhteisöllisen eheyden liima-aine, ja siellä missä yhteisöllinen eheys kriisiytyy ja menee peruuttamattomasti rikki, siellä rintamalinjat muuttuvat pohjiaan myöten moraalisiksi.
Ja kaikkien näiden historiallisten ristiriitojen jälkeen meillä on nyt kansa, joka mm. tuntee projektiivista ryssävihaa euroopanennätysvahvana, joka kiusaa toisiaan kouluissa ja työpaikoilla euroopanennätysmäärin, jonka pahana kansantautina on masennus, joka hoitaa masennustaan humalahakuisella juomisella -- ja päälle päätteeksi tekee yhdessä alistamis-alamaisasenteiden ilmentymässään aivan maailmanennätyssuorituksen --
-- missään muualla maailmassa ei nimittäin löydy itseään demokratiaksi nimittävää valtiota, jossa muutaman prosentin entistä siirtomaaisäntää edustava kansanosa voisi de facto pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä.
Tämä on suunnilleen se suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautumisen ja perusvastakohtaisuuksien visio, joka sen enempää täsmentämättä riittää minulle vaatimuksen esittämiseksi erityisestä kansallisesta psykoanalyysista, jossa tällaiset historiamme kansanluonteeseemme tekemät vaikutukset yritettäisiin jäljittää ja niiden merkitystä yleisen yhteiskunnallisen keskustelun tasolla käsitellä.
Ja, muistutan: tähän ei sitten suhtauduta kaivelemalla esiin mitään jo olemassaolevia tutkimuksia tai todistelemalla että se-ja-se yksityiskohta on tuulesta temmattu, tms. Tämän hankkeen joko kokee tarpeelliseksi tai sitten ei -- enkä todellakaan ole itse kiinnostunut tippaakaan kuulemaan erilaisia perusteluja joilla tällaisen projektin tarpeellisuutta vähätellään ja mitätöidään.
---------------
