Päiväkohtaisessa YLE:n teettämässä kyselytutkimuksessa uutisoitiin että suurin osa suomalaisista uskoo sosiaalitukien passivoivan tuensaajia.Koko juttu on alusta alkaen täysin järjetön. Sosiaalitukien vaikutuksen selvittäminen on yhteiskuntatutkijoiden tehtävä, mutta mielipidetiedusteluun suhtaudutaan kuin se kertoisi jonkin totuuden itse asiasta -- siis tukien vaikutuksesta.
Mielipiteiden kartoittaminen kartoittaa mielipiteitä. Tukien todellinen vaikutus ei ole mikään yleinen mielipide. Miksi näitä kyselyjä yleensä tehdään? -- Ilmeisesti vain siksi että jokin poliittinen taho saisi oikeuden väärinymmärtää demokratia niin, että mielipidetiedustelu antaa oikeutuksen sellaisille poliittisille ratkaisuille, joilla ei välttämättä ole mitään itse ilmiötä koskevaa tutkimuspohjaa.
Lisäksi tietysti on sitten ongelmana tämä "mielipide". Kyselyt mittaavat lähinnä tapaa jolla ihmiset ovat erilaisilla yleiskäsitteillä noituneet ymmärryksensä -- enkä oikein keksi ainoatakaan tapaa jolla kyselyjen tuloksia voisi mitenkään järkevästi käyttää.
Ne ovat lähinnä pelkkää käsitesekaannusta. Niistä on iloa jollekulle joka ei ollenkaan ymmärrä millainen elementti kieli ja ajattelu ovat.
Ihmettelen tavattomasti näitä politiikan penkkiurheilijoita jotka jaksavat innostua jokaisesta gallupista ja ratkeavat riemuun aina kun oma joukkue -- oma puolue -- tekee maalin. Ihminen voi tulla todella vähästä onnelliseksi jos sitä innostaa jonkin yleiskäsitteen tai puoluepoppoon kannatusprosentti.
Muistan takavuosikymmeniltä tsekkiläisen dokumenttielokuvan, jossa filmintekijät lavastivat tilanteen -- laativat kaksi hieman eriviritteistä lehti-ilmoitusta -- jossa tarjottiin aivan uusi auto vaihdossa vauvaikäiseen lapseen. Sitten kierrettiin kameran kanssa ovelta ovelle, kuvattiin ja haastateltiin ihmisiä, jotka olivat valmiit vaihtamaan vauvansa autoon.Sinänsä järkyttävä dokumentti inhimillisestä raadollisuudesta jäi mieleeni myös siksi, että noiden lehti-ilmoitusten sanamuotojen ero oli todella pieni. Kuitenkin toiseen ilmoitukseen tuli vain muutamia vastauksia, toiseen sen sijaan iso pino. Tähän toiseen oli lisätty muutama asiaa pehmentävä sana -- maininta että vauva pääsisi hyvään kotiin, jossa sattui olemaan ylimääräinen auto -- ja ne riittivät laukaisemaan autoa himoitsevien reaktion.
Itse asia ei muuttunut miksikään -- vauva haluttiin vaihtaa autoon -- mutta vain toinen ilmoitus ilmeisesti sai vaihtokaupan vaikuttamaan oikeutetulta.
Tässä nykyisessä mielipidetiedustelubuumissa on hieman samoja sävyjä. Ei ilmeisesti ole niinkään tarkoitus selvittää sitä miten arvot ja ajatukset kansalaisten mielissä oikein koostuvat, vaan tarkoitus on viritellä niin sanotussa "yhteiskunnallisessa keskustelussa" syntyneisiin rintamalinjoihin vedenjakajia, joiden pohjalta poliitikkojen olisi mahdollista valita oman kantansa mukaisia ratkaisuja -- jotka sitten näyttäytyisivät jotenkin oikeutettuina.
Kun tuossa YLE:n teettämässä kyselytutkimuksessa uutisoitiin että suurin osa suomalaisista uskoo sosiaalitukien passivoivan tuensaajia, se koko juttu on alusta alkaen ja kaikin puolin täysin järjetön. Kyselyt tosiaan mittaavat lähinnä tapaa jolla ihmiset ovat erilaisilla yleiskäsitteillä noituneet ymmärryksensä.
Ja tietysti YLE:n uutis- ja muut sankaritoimittajat rientävät haastattelemaan asianomaista ministeriä kysellen miten ministeri suhtautuu galluppiin ja asiakokonaisuuteen. Eikä kritiikistä tietoakaan -- eli uutiskuvan ulkopuolelle jää kokonaan se tapa jolla poliitikon olisi ei vain mahdollista vaan suorastaan totuudellisuuspyrkimyksen velvoittamaa olla ottamatta mielipidetiedustelua omaa poliittista kantaansa vahvistavana asiana.
Tyypillistä todellista suomalaiskansallista laatujournalismia siis -- alusta loppuun. YLE:n itse teettämästä mielipidetiedustelusta sen uutisoimiseen ja ministerin suhtautumisen kritiikittömään nielemiseen ja hyväksymiseen asti. Eiköhän toimittaja jossain välissä käyne kadullakin haastattelemassa satunnaisia vastaantulijoita, joiden "asiantuntijalausunnoista" sitten valikoidut pääsevät lähetyksen koosteeseen.
"Kulttuuri"-käsitteellä ei pitäisi viitata mihinkään minkä ajatellaan syntyvän ja lähtevän liikkeelle yhden yksilön päästä. "Kulttuurilla" pitäisi viitata yhteisötekijöihin ja -voimiin, joista kuitenkaan emme tiedä läheskään kaikkea.Eurooppalaisella uudella ajalla syntyneen ja kehittyneen rationaalisuuden -- objektivaation, empirismin ja korrespondenttisen totuudellisuuden -- tarjoamat ajatustyökalut eivät anna parhaita mahdollisia ajatustyökaluja yhteisöilmiöiden selittämiseen.
Yhteisöilmiöistä tarvitaan kaikki mahdollinen tilastointi ja muu tiedollinen kartoitus yksinkertaisesti siksi, että uusi tieto muuttaa niitä raameja joissa tiedon merkitystä arvioidaan.
Ongelmaksi nousee sitten se, että omat pelkomme uutta tietoa kohtaan -- asennetason torjunta, pelko siitä että tieto romahduttaa ennakkoluulojemme mukana myös moraalimme -- ovat niin ylikäymättömiä että tutkijat ja tutkimuksen puolestapuhujat mieluummin lynkataan kuin suostutaan myöntämään oma tietämättömyys.
Tämän torjunnan voimakkuudesta kertoo jotain se että "kulttuuriseen taustaan" tai sellaisiin yhteisöilmiöihin kuin esimerkiksi "uskontoihin" vetoamalla nyt tosiasiallisesti hyväksytään pahimmat mahdolliset ihmisyyttä vastaan tehdyt rikokset kuten lasten sukupuolielinten silpominen tai lähtökohtainen sukupuolinen eriarvoisuus ja sukupuolten kasvattaminen separatiivisesti erillään.
Valmiutemme käsitellä yhteisöilmiöitä on olematonta. Sitä enemmän sitten annetaan valtaa asenteelliselle torjunnalle ja ollaan valmiita tarvittaessa huutamaan lakimiehiä apuun. Lain pykälät normatiivisine määrittelyineen eivät kuitenkaan auta yhtään ymmärryksen lisäämisessä. Laki ei ole tiedettä, eikä sitä pitäisi käyttää tiedon eliminoimiseen.
Suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu on vielä ongelma ihan erikseen. Meillä on historiallisesti alistettuna kansana valtava taipumus kaiken kahtiajakamiseen, ja niinpä kaikkien keskustelujen rintamalinjoista tuppaa tulemaan lukittuja ja kivettyneitä. Mitä enemmän keskustellaan ja "perustellaan" sitä perusteellisemmin keskustelijat omiin poteroihinsa hautautuvat.
Näissä keskusteluissa "tieto" muuttuu käsitepinnoilla kytketyiksi ja sementoiduiksi merkitysverkoiksi, eikä sellaisella "tiedolla" sitten ole enää mitään kehittyvän tiedon ominaisuuksia. Asiakysymykset ovat vain ajatuskulisseja, jotka mahdollistavat aatteellisten rintamien kahtiajakautumisen. Itse asiassa suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu edistyisi parhaiten jos se lopetettaisiin kokonaan.
Aatteellisesta vastakkainasettelusta pitäisi ensin päästä kokonaan irti, vasta sitten tositiedolla olisi edes jonkinlainen mahdollisuus virrata tajuntaan.
""Kansa, joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sen."" -- Tämä toteamus on historiassa tullut monestakin suusta.Siinä ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tolkkua -- ihminen joka uskoo että historia ylimalkaan voi toistaa itseään -- että historiassa voi ilmetä jokin yleinen, yleiskäsitteillä ilmaistavissa oleva ellei peräti matemaattinen kaava -- ei ole humanisti vaan eräänlainen historian insinööri.
Historian ymmärtäminen on ihmisen ymmärtämistä, ja ihmisen ymmärtäminen on ihmisen kehitysominaisuuksien ymmärtämistä. Ensin on omien korvien väli kalibroitava, sitten vasta on mahdollisuus yleisempään ihmisen, saati historian ymmärtämiseen.
Koulu on toivoton paikka minkään muun kuin skolastisen käsiterealistisen "tiedon" tai matemaattisten kaavojen opettamiseen. Näitä jälkimmäisiä -- siis matemaattista tautologiaa -- kutsutaan jostain syystä "johdonmukaiseksi ajatteluksi". Tautologia ei kuitenkaan ole ajattelua ollenkaan.
Kouluopetuksen mahdollisuudet ymmärryksen kasvattajana käpertyvät siihen, että kaiken koulussa opetettavan "tiedon" on oltava aivan tietyssä muodossa -- sen on oltava "selvää", sillä vain selviksi idealisoitujen tietojen oppimista on mahdollista kontrolloida.
Tällainen "selvän" tiedon arvostus on koko eurooppalaisen uuden ajan mittaan vain korostunut, ja nyt "faktojen" kautta ollaan tosiasiassa taas palaamassa käsiterealismiin ja keskiaikaiseen skolastiikkaan.
Päivilipposilla ei ole historiasta tai yleisistä tiedon ongelmista hajuakaan. Nämä puheet ovat pelkkää poliittista propagandajulistusta. On yleisesti ottaen huolestuttava ilmiö, että poliittisissa päivänpuhujissa on yhä useammin koulun taustalta tulevia henkilöitä. Se kertoo jotain siitä sairaasta tavasta, jolla aatteelliset ja opillis-tiedolliset "ismit" aikanamme alkavat nauttia samaa legitimaatiota.
"" Historia on olemassaolevia faktatietoja sillä hetkellä, ja monilla tulkinnoilla. ""Pyrkimys erottaa toisistaan "faktat" ja "arvot" -- merkitykset, painotukset, tulkinnat -- on syntynyt ja kehittynyt eurooppalaisella uudella ajalla. Se on niin sanotun "kartesiolaisen paradigman", eli Subjektin eriytymisen ja todellisuuden Objektivoimisen yksi ilmentymä.
Tämä objektivaatioon perustuva aikalaisrationaalisuus ja siis myös se, mitä nimitämme "tieteelliseksi ajatteluksi", ovat itsessään historiallinen ilmiö, jonkalaisten ymmärtämisestä historian harrastamisessa siis pitäisi olla kyse.
Mutta tämä ymmärrys ei todellakaan voi olla mitään tapahtumatiedon toistelua tai edes sen uudelleen ja uudelleen tulkitsemista -- historian ymmärtäminen ei voi tapahtua tiedonalan ikiomassa lokerossa, vaan siihen yritykseen on rekrytoitava koko ajattelu. Persoonakohtaisesti.
Jos historian harrastamisen antia johonkin vaakakuppiin annostellaan, sanoisin että eniten painaa oivallus siitä miten erilaatuista ihmisten ajattelu ja rationaalisuus on eri aikakausina ollut.
Ettemme oikeasti todellakaan voi vetää antiikin kreikkalaista filosofia nykyaikaan, tai edes tuoda keskiaikaisen depersonoituneen deduktion edustajaa todistamaan partaveitsensä terävyyttä oman päättelylaatumme työpöydälle -- niin sisäänrakentuneena kuin "tieteellisessäkin" selittämisessä yhä elää teologisen selittämisen perinne.
"Talous" on järjestelmänä paradoksi, jossa siitä, että jokainen toimija toimii parhaan etunsa mukaan, ei suinkaan seuraa, että olot kokonaisuudessa muuttuisivat paremmiksi. Päinvastoin, voi olla järjestelmälle ominaista että se toimiessaan esimerkiksi tuottaa kasvavaa epätasa-arvoa.Eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoriassa "talous" on lähinnä käsitteellisen järjen sekasikiö. Siinä valistusajan yli-ihanteellinen individualistinen ihmiskuva ja muista kehittyvistä uusista rationaalisuuden muodoista apinoidut ajatusmallit elävät näennäiseksaktiutta ja pätevyyttä tarjoavan numeerisuuden kulisseissa.
Mitään luonnontieteille ominaista todellisuudenhallintaa ei tässä liberalistisessa talousajattelussa ole esiintynyt koko sen olemassaolon aikana. Käsite "raha" -- joka yrittää yhtä aikaa olla sekä suure että mittayksikkö -- on voinut vapaasti kasvattaa siihen keskiajan perintönä jäänyttä ja lähtökohtaisesti sisältynyttä, pohjimmiltaan uskonnollislaatuista kaikkivoipaisuuskuvitelmaa.
Uusi tilanne on syntynyt nyt, kun historiallisesti autonomisoituva rahatalousajattelu irtosi mm. atk:n ja globaalitalouden synnyn myötä lopullisesti reaalitaloudesta.
Nyt nekin entiset "lainalaisuudet" jotka aiemmin edes jossain suhteessa kuvasivat reaalimaailmaa -- sellaiset kuin esimerkiksi että tekemällä kaksi kertaa enemmän työtä tulos kaksinkertaistuu -- ovat kääntyneet päälaelleen.
Miltei sataprosenttisesti kaikki taloutta määräävät rahaliikkeet tapahtuvat nyt puhtaan autonomisoituneen finanssitalouden operaatioalueella. Raha masinoi reaalimaailmaa, jos masinoi, ei päinvastoin.
Tekemällä nyt reaalitaloudessa kymmenen kertaa enemmän töitä rahatalous vastaavasti saa satakertaisen legitimaation, ja kaikki hallitsemattomat talousongelmat tuhatkertaistuvat.
Nykyisessä, taloushistoriallisesti täysin uudessa tilanteessa, kukaan ei voi sanoa "hallitsevansa" talousajattelua. Ehkä toistan tämän: Talousasioita ei nyt hallitse kukaan.
Ei yksikään talousnobelisti, ei tietokonesijoituspelejään vahtaava diileri, ei suuren valtion voimapoliitikko, ei pienen maan koulupoika- tai koulutyttömäinen, kutosen matikkapäällä varustettu ressukkaministerinero.
Eikä Wahlroos. Kaikkein viimeksi joku Wahlroos.
Rahatalouden hallitsemattomuudelle ei ole missään mitään lääkkeitä. Kaikkein viimeksi niitä voi odottaa sellaiselta toimijatyypiltä, jollaisista vielä vähän aikaa sitten -- ennen nykyisen rahaekspansion ryöstäytymistä -- käytettiin nimeä keinottelija.
Imaginaarisen raha-arvonmuodostuksen kaoottisessa maailmassa määreitä "keinottelu" tai "keinottelija" ei enää käytetä. Se on nykyisen käsityksen mukaan täysin legitiimiä taloustoimintaa. Eikö olekin ihmeellistä?
Ihmeellistä, käsittämätöntä, hämmentävää, epäilyttävää, täysin väärämielistä. Mutta sitä sanotaan nyt esimerkiksi "älykkyydeksi". Ei millään uskoisi, mutta totta se on.
Ja aivan uskomattomalta tuntuu, että tällainen, hmmm, siis mielestäni lähinnä keinottelija, kutsutaan taloususkonnon jumalanpalvelusaikaan kansakunnan kuvaruutuun saarnaamaan käsityksiään siitä mikä on autuaaksitekevää. Uskomatonta, mutta totta.
Taloususkonto on ihmeitä täynnä.
-----------------
