Ahneus talouskasvun naamareissa ja olemusraha (4.1.2013)

1.

Karikatyyrinomaisesti kuvaten talous on järjestelmä, jossa ne joilla rahaa on heittävät systeemin rattaisiin tietyn summan sillä ehdolla, että saavat rahansa korkojen kanssa takaisin. Talous alkaa siitä että yksillä on rahaa, toisilla ei, että yksillä on paljon rahaa ja toisilla vain vähän.

Talouden rahaohjasteisuus on muutaman viime vuosisadan aikana kasvaneiden ajatusharhojen lopputulema. Koko eurooppalainen uusi aika on perustunut sen paradigman varaan, että ajattelussamme Subjekti ja Objekti muodostavat vastakohdan. Subjekti tarkkailee ja toimii, ja vastavuoroisesti Objektivoituva todellisuus pyritään määrittelemään yhä eksaktisemmin. Numerot ovat tavallaan objektiivisuuden täydellistymä -- niissä ei enää ole mitään sisällöllisesti rajoittavaa, ne ovat puhdasta abstraktista muotoa.

Kun päätöksiä tehdään rahan pohjalta, silmissä on vain numeerisia summia. Silloin täytyy tämä-ja-tämä tili saada tasapainoon tuon-ja-tuon tilin kanssa.

Maailman yrityskulttuurit muuttuivat lopullisesti rahaohjasteiseksi 80-luvun puolivälissä. Tätä kehitystä vauhditti, masinoi ja lopulta sinetöi atk:n läpimurto. Silloin ekonomistit kaikkialla ottivat korkeimman vallan. Siitä tuli pian korneinta valtaa. Se sementoitiin sillä että entiset toimialasidonnaiset yritysjohtajat pudotettiin pelistä.

Sillä peliksihän kaikki silloin muuttui. Sen jälkeen yrityskaupat, markkinaosuuksien ostot ja myynnit, yhtiöittämiset ja fuusioimiset, saneeraukset ja siirrot halpatuotantomaihin nousivat yritysten varsinaisiksi "toimialoiksi". Kaikkialla oli sen jälkeen kyse vain rahasta, tileistä, numeroista viimeisen rivin alla.

Suuryritysten ja pankkien rajalinja liukeni. Yritysten toiminta muuttui rahakaupaksi, pankit muuttuivat kansallisista raha-auktoriteeteista ylikansallisiksi suuryrityksiksi. Yritykset eivät enää tuottaneet tuotteita vaan pelkästään tuottivat. Siis rahaa, voittoa, numeroita.

Elleivät tuottaneet, johtajat hyppäsivät uusiin yrityksiin. Väki jäi kaduille, työttömiksi, velkoihin, vaikeuksiin. Maailmanlaaja suuri lama 1990-luvulle tultaessa täydellisti talousrationaliteetin muutoksen tuotantotaloudesta numerotaloudeksi.


2.

Toistetaan: karikatyyrinomaisesti kuvaten talous on järjestelmä, jossa ne joilla rahaa on heittävät systeemin rattaisiin tietyn summan sillä ehdolla, että saavat rahansa korkojen kanssa takaisin. Talous alkaa siitä että yksillä on rahaa, toisilla ei, että yksillä on paljon rahaa ja toisilla vain vähän.

Sijoittaminen, eli systeemin velkaannuttaminen, kirjautuu "kasvuksi" jos rahan ja velan määrä kasvaa. Toimiessaan tällainen talous kokoaa rahat yhä harvempiin käsiin ja kasvattaa kuilua niiden välille joilla rahaa on ja joilla ei ole. Nykymaailmassa kasvu, omaisuuksien keskittyminen ja varallisuus- ja tuloerojen repeäminen ovat ainoat taloudessa toteutuvat trendit.

Aika harva taitaa toistaiseksi tajuta, että kasvu on puhtaasti numeerinen idea. Reaalitodellisuus -- reaalitalous -- saa kaikkialla väistyä, jos kasvu sitä edellyttää. Emme enää puhu reaalitaloudesta tyyliin "se-ja-se on inhimillisesti täysin välttämätöntä", vaan tyyliin "talouden kovuus on itse elämän kovuutta". Tosin sanottuamme sen ääneen voimme katua sitä että se tuli sanottua ääneen. "No se oli hieman onnettomastikin muotoiltu." (Sixten Korkman)

Jos reaalitalouden hylänneelle numeeriselle kasvulle pitäisi nimetä motiivi, se olisi puhdas ahneus. Toistan tämän: ahneus. Kyllä se joskus nimetäänkin, tosin ajattelematta asiaa loppuun asti. Se ajatellaan talousopillisen kiertoilmaisun muodossa: puhdas ahneus kokee jossain muodonmuutoksen ja metamorfoituu reaaliseksi hyvinvoinniksi.

Ainakin se yksi prosentti maailman rikkaimpia ihmisiä joka omistaa miltei kaiken voi ajatella näin. Puhdasta numeerista kasvua puhtaalla omallatunnolla. Kun oma tunto on puhdas on hyvä olla.

Mitä vähemmän reaalitodellisuuteen katsotaan, sitä paremmin se pitää paikkansa.


3.

Kuten sanottu, karikatyyrinomaisesti kuvaten talous on järjestelmä, jossa ne joilla rahaa on heittävät systeemin rattaisiin tietyn summan sillä ehdolla, että saavat rahansa korkojen kanssa takaisin. Talous alkaa siitä että yksillä on rahaa, toisilla ei, että yksillä on paljon rahaa ja toisilla vain vähän.

Kun päätöksiä tehdään rahan pohjalta, silmissä on vain numeerisia summia. Silloin täytyy tämä-ja-tämä tili saada tasapainoon tuon-ja-tuon tilin kanssa. Numeerinen summa irtoaa reaalimaailmasta -- se voitaisiin kirjoittaa paperille, joka ripustetaan jollekin ilmoitustaululle. Sillä ilmoitustaululla on sitten aina kulloisenkin teoriatarpeen sanelema nimi. Se riippuu siitä millaiseksi kuvitellaan se rahavirta, jota kyseisen numeerisen summan katsotaan edustavan.

"Tehostustarve." "Saneeraustarve." "Irtisanomistarve." "Lisärahoituksen tarve." "Valtionavun tarve." Tai: "Palkka." "Palkkio." "Bonus." Jne.

Kuten lait ovat niinkuin ne luetaan, samoin raha on niinkuin se lasketaan. Ja numeerinen summa on niinkuin sille annetaan nimi.

Kun totaalisesti rahaohjasteisessa taloudessa rahasummat irtoavat reaalimaailmasta ja muuttuvat itse realiteeteiksi, tapahtuu metamorfoosi, jolla on tosin motiivinsa -- puhdas ahneus -- mutta ei oikeaa, sitä täsmällisesti kuvaavaa nimeä. Ehdotan että tällaista rahaa aletaan kutsua "olemukselliseksi rahaksi". Sillä sillehän on ominaista pelkkä olemus, reaalimaailmasta ja rahavirroista ylösnostettu olemassaolo -- se on itse oma realiteettinsa. Oleminen riittää sille, siksi sen nimi voi olla "olemusraha".

Ja todellakin, elämme nyt olemusyhteiskunnassa. Elämme maailmassa, jossa rahan puhdas olemustarve määrää kaikkea. Se sanelee missä töitä tehdään ja tehdäänkö, mihin sijoitetaan ja mistä luikitaan häntä koipien välissä toisaalle oleskelemaan -- jättäen jäljelle vain hämmentyneitä ja hätääntyneitä työläisiä.

Rahaohjasteinen maailma lähtee liikkeelle vain jos olemusraha haluaa kasvattaa itseään, taata itselleen yhä paremmat olemisen oikeudet.


4.

Karikatyyrinomaisesti kuvaten talous on järjestelmä, jossa ne joilla rahaa on heittävät systeemin rattaisiin tietyn summan sillä ehdolla, että saavat rahansa korkojen kanssa takaisin. Talous alkaa siitä että yksillä on rahaa, toisilla ei, että yksillä on paljon rahaa ja toisilla vain vähän.

Sijoittaminen, eli systeemin velkaannuttaminen, kirjautuu "kasvuksi" jos rahan ja velan määrä kasvaa. Toimiessaan tällainen talous kokoaa rahat yhä harvempiin käsiin ja kasvattaa kuilua niiden suuntaan joilla rahaa ei ole. Nykymaailmassa kasvu, omaisuuksien keskittyminen ja varallisuus- ja tuloerojen repeäminen ovat ainoat taloudessa toteutuvat trendit.

Politiikka voisi olla taloudelle ainoa vastavoima. Sitä se ei tietenkään voi olla, jos poliitikot toimivat vain talouden juoksupoikina. Niin he toimivat. Yksityistaloudessa maksamattomia pelivelkoja siirretään valtioiden maksettaviksi, veronmaksajien piikkiin, ja, kuten on sanottu, valtionvelka on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto.

Julkistalouden perinteisten tehtävien alasajo on osa tätä uuden hallitusmuodon sisäänajoa. Presidentin palkkion alentaminen voi olla ele jolla julkistaloutta siltä osin ajetaan alas.

Vain siinä tapauksessa että presidentin palkkion leikattu osa siirrettäisiin säännöllisesti sellaisenaan sosiaalisiin välttämättömyyksiin ja sosiaaliseen tasaukseen, sillä on jokin talouden kokonaisuutta tervehdyttävä vaikutus. Muussa tapauksessa se on vain osa perioikeistolaista valtion alasajo-ohjelmaa.


5.

Pitkässä ajatushistoriallisessa perspektiivissä nykyinen rahatalousajattelun harhamme on keskiaikaisen teokratian jatke. Elämme nyt talousteokratiassa. Aivan vastaavasti kuin keskiajan ihminen koki todellisena että maailma hänen ympärillään muodostui "Jumalan tahdosta", aivan vastaavasti nykyihminen kokee totuutena että maailma hänen ympärillään muodostuu "taloudellisista realiteeteista".

Tragikoomista on että raha-ajatteluun sisältyvistä historiallisesti kehittyneistä rationaalisuusharhoista mitään tajuamaton Sauli Niinistö kamreeriaivoillaan tulee tahattomasti lausuneeksi totuuksia talouden motiiveista ja rahan olomuodoista. Meidän ei todellakaan pitäisi päästää yhteiskuntaamme oleskeluyhteiskunnaksi. Valitettavasti pankkiirit ja kamreerit ovat sellaista tekemässä -- ja koko Euroopassa.

Ahneus numeerisen kasvun vaatimuksiin naamioituneena tekee ihmisistä työttömiä ja toimettomia. Sellainen johtaa karikatyyrimaailmaan, jossa yksi prosentti rikkaimpia ihmisiä omistaa miltei kaiken, ja suuret massat maleksivat työttöminä. Kansalliset keskuspankit ovat luopuneet roolistaan raha-auktoriteetteina ja antaneet vallan suuryrityksille ja loputtomia keinottelumuotoja kehittäneille suurpankeille. Kansalliset armeijat aseineen, poliisit kilpineen ja paloautot vesitykkeineen ovat valmiita taltuttamaan mahdolliset kapinat.



----------------------------------


Lisäykset:


Aika harva tajuaa, ettei rahan "nimellä" ole väliä -- kaikki raha on vain luottoa, uskoa, puhdasta kuvitelmaa. Jos valtioita velkoihin pussittaneet lainakauppiaat sanoisivat "OK, me vain pelailimme", heidän toimiltaan katoaisi paitsi uskottavuus myös laillisuus.

Siksi kaikkien keinottelun muotojen on lunastettava uskottavuutensa reaalimaailmassa. Ja, kuten aina kun todellisuudentajuttomat ideologiat törmäävät todellisuuteen, tarpeet säilyttää uskottavuus voittavat sen mikä on reaalista.

Vivutukset syövät lapsensa, aivan kuten historiassa kaikki vallankumoukset ovat lopulta syöneet lapsensa. Raha ei oikeasti voi ottaa valtaa miltään todelliselta, mutta kärsimystä tuotetaan valtavasti ennen kuin tilanne on niin sekaisin että kuka tahansa voi yhtä perustellusti syyttää ketä tahansa mistä tahansa.

Numeroitaan tuijottava talousasiantuntija joka sanoo "Talouden kovuus on vain sitä itse elämän kovuutta" on ajatushistorian raameissa aika harhainen ihminen. Samalla nykymenon puolustelemisessa aika tarpeellinen ihminen. Hänenlaisiaan pyydetään "asiantuntijana" haastateltavaksi päivittäin YLE:een. Siellä kysytään tyhjiä kysymyksiä ja haastateltava antaa numeerisia vastauksia, joiden sisällöllinen kovuus näkyy taustalle heijastetuista mellakkakuvista.

-------------

Vasemmiston historiallinen tragedia on, ettei heillä ole mitään omaa vaihtoehtoaan -- he haluavat vain paremmille osingoille samasta hyvinvoinnista joka paremminvointiyhteiskunnan paremminvoivilla jo on.

Mitään laadullisesti omaa hyvinvointimallia ei tarjota. Ajattelu on vain määrällistä. Siksi myös palkan määrä on tärkeä kysymys. Se voi ylläpitää rahan kaikkivoipaisuuskuvitelmaa, jonka vallassa laatutekijöitäkään ei tarvitse -- eikä olisi mahdollistakaan -- tarkistaa.

-----------------

Opilliset pohdiskelut ovat vain talousteoreettisten yleiskäsitteiden pyörittelyä. Nimien antamista -- vaikka nimillä juuri ei ole merkitystä eikä todellista sisältöä.

Olen sanonut teoretisointia "näennäisyyksien keskinäissuhteiden määrittelyiksi". Sitä on maailma nyt täynnä. Elämme "opillisuuden" kulta-aikaa, keskellä erilaisten "ismien" maailmaa, jossa jo jonkin ismin mukainen käsitepuitteistus riittää antamaan asioille totuudellisuuden leimaa.

Eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt talousrationaalisuutemme apinoi jo syntyvaiheissaan luonnonteille ominaista suureiden ja mittayksiköiden mallia, mutta monista seikoista johtuen se ei alkuunkaan onnistunut.

Mitään "yleistä arvoa" ei voida irrottaa reaalimaailmasta, mitata, säilyttää, ikuistaa tai siirtää sitä "rahan" muodossa kaupasta toiseen. Myöskin liberalismin mielikuvat "vapaasta toimijasta" perustuvat vain valistusajan yli-ihanteelliselle ihmiskuvalle.

Liberalistisen teorian raha yrittää olla sekä suure että mitta. Se ei onnistu olemaan kumpaakaan. Se on vain ajatusharha, pohjimmiltaan uskonnollinen ajatusharha.

Rahassa jäi tosiasiassa elämään vain keskiajalta periytyvä kaikkivoipaisuuskuvitelma. Usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on iankaikkisuuskuvitelman nykyinen muoto.

----------------

Olen läpikäynyt eurooppalaisen ajatushistorian elämäni vuosikymmenien varrella varsin perinpohjaisesti. Aina törmätessäni uuteen tietoon olen miettinyt miten se sopii kartesiolaisen rationaalisuutemme kokonaiskuvaan. Kaikki mitä taloudesta olen puhunut perustuu ajatushistorian harrastukseeni, sekä tiedon- ja tieteenfilosofiaan.

Traagista on että kaikki se todellisuudenhallinta, jota oikeasti objektivoivat luonnontieteet ovat uudella ajalla saavuttaneet -- niiden vaikutuksesta maailma on muutamassa vuosisadassa muuttunut tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä se muuttui ihmissuvun koko aiemman miljoonan vuoden aikana yhteensä -- on nyt alistettu täysin uskonnonomaisen ja harhaisen talousajattelun alle.

Pankkiirit, kamreerit ja talouspäättäjät päättävät nyt mitä ihminen luonnontieteillä tekee tai jättää tekemättä. Ja he päättävät että sitä tehdään mikä tuottaa numeerista tuottoa -- ei sitä mikä olisi inhimillisesti välttämätöntä tai tarpeellista.

---------------

Olemassaolevasta lähtökohtaisesta talouskäsitteistöstä liikkeellelähtevät pohdiskelut tavoittelevat olennaisesti toisenlaisiin kysymyksiin toisenlaisia vastauksia kuin oma tapani katsella talousajattelumme rationaalisuuharhoja osana koko eurooppalaisen uuden ajan "kartesiolaisen järjen" vääriä lähtökohta-asetuksia.

Molemmilla ajatusaitauksilla on omat totuutensa -- ja voi olla että oma tehtävänsäkin. Kuitenkin niin, että olemassaolevan käsitteistön varassa tuskin kannattaa sen enempää päätösten jämäkkyyttä kuin syvempää ymmärrystäkään tavoitella. Nämä käsitteet on meille "annettu" ja kaikki toimivat ikään kuin niiden mukaisesti -- paitsi että käsitteet hämäävät meitä, antavat väärän käsityksen syistä ja seurauksista sekä taustalla vaikuttavista motiiveista.

Talouden nykyisiin vaikeuksiin on olemassa vain pitkään ajatushistorialliseen perspektiiviin asettuva vastaus. Harhat olivat olemassa jo liberalismin lähtökuopissa, ja ne ovat muutaman vuosisadan mittaan hyvin johdonmukaisesti täydellistyneet. Raha-ajattelu on autonomisoitunut ja irronnut reaalitodellisuudesta, ja samalla on menetetty sekin vähä hallinta mitä talousteorioilla tähän saakka on saavutettu -- tosin saavutukset ovat perustuneet lähinnä siihen, että monet ovat tunnustaneet samoja käsitteitä ja samaa talousmaailman kuvausta.

Oma suuri kulttuurimme ja sen ajatushistoria sulkee meidät omaan "häkkiimme", ja voimme vain rynnätä päin häkkimme seiniä sen rajoja tunnistellen.

-----------------

Jo ihmissuvun primitiivisessä alkuhämärässä valta, voima ja kunnia kietoutuivat yhteen. Ne ovat pohjimmiltaan kaikki myös uskonnollisia ajatuselementtejä -- niiden erilaiset ilmiasut ja legitimaatiot kulkevat ajasta aikaan muodonmuutoksina läpi inhimilisen historian.

Hämmästyttävää on, että kaikesta tiedostamme huolimatta emme omaa kyllin paljon ajatteluvoimia edes ymmärtääksemme oman aikamme valtauskonnon, talouden, perimmäistä valtamagian luonnetta. Ikään kuin sulkisimme silmämme siltä täydelliseltä järjettömyydeltä, joka talouden nimissä saa vallita.

Esimerkiksi luonnontieteilijöiden kuvittelisi nousevan kapinaan, kun varsin alkeellista numeerisen talousedun tavoittelua ainoana johtomotiivinaan pitävät pankkiirit sanelevat sen mitä tutkitaan ja millä rahalla. Mutta siinä käy aivan päinvastoin: juuri luonnontieteilijät pitävät näppinsä talousasioista aivan erillään.

Ja outoa on sekin, että varsin monet tekniikan miehet tunnustavat talouden jumalia liberalismi-uskonnon nimissä. Kuten keskiaikaiset ihmiset kokivat, että kaikki mitä maailmassa tapahtui johtui ja selittyi Jumalan nimissä, samoin luonnontieteilijät taitavat kokea, että kaikki uudella ajalla toteutunut Edistys on Talouden aikaansaamaa.

Kuitenkaan uuden ajan kulttuurihistoria ei todista talousajattelulla olleen minkäänlaista luonnontieteiden ajattelua edistänyttä vaikutusta. Esimerkiksi Egon Friedell käy mammmuttiteoksessaan läpi noin 1300 eurooppalaiseen ajatushistoriaan pysyviä jälkiä jättäneen neron elämänkerrat, ja joukosta on vaikea löytää ensimmäistäkään jota raha tai aineelliset palkkiot olisivat motivoineet ajattelemaan.

------------------

IMF ja Maailmanpakki ovat taloususkonnon vatikaaneja, suurkirkkoja, keskuslinnakkeita. Viimeaikaisten todistusten perusteella myös elämänmeno voi niiden johtoportaissa olla yhtä perverssiä kuin joskus joissain uskonpyhäköissä.

Uskonnollinen pohjasävy kuuluu nykyisin aika tasan kaikissa korkeiden taloususkontunnustajien saarnoissa.

Taloususkonnon uskonnollinen peruslaatu ei tule ilmi vain siinä, että köyhiä kohdellaan jonkinlaisina taloususkonnon syntisinä. Myös syvemmät uskontojen sielunrakenteille ominaiset tekijät, kuten uhriajattelu ja -kokemus, tulevat taloususkonnossa esiin.

Uhraaminenhan oli alunalkaen luonnon kanssa käytyä vaihtokauppaa. Primitiivinen ihminen ajatteli että uhraamalla jumalille jotain aineellista hyvää luonto puolestaan osoittaisi suopeutensa suojelemalla uhraajan maallisia hankkeita. Rituaalinomaiseksi kehittyessään uhraaminen sittemmin saattoi sisältää jos jonkinlaista menoa.

Tästä kuin karikatyyri on taloususkonnon aikaansaama tilanne, josta talousasiantuntija toteaa: "Talouden kovuus on vain itse elämän kovuutta." Tämä on pohjimmiltaan primitiivis-uskonnollinen lause, jonka sisältö on se, että talous vaatii uhrinsa.

Köyhien on kuoltava, jotta talous pelastuisi. Köyhät on uhrattava, jotta talous pelastuisi. Köyhät on uhrattava, jotta talouteen uskovilla olisi iankaikkinen elämä. Jotta aineellisen tarpeentyydytyksen loputon lisääntyminen olisi lunastettu.

------------

Taloudessa on kyse uskonnosta, eikä uskontojen kritisoiminen ole mahdollista niiden "sisältä" käsin. Tunnustuksellisen ajattelun kriittinen arviointi on mahdollista vasta sitten kun laatikosta on asetuttu ulos, katselemaan ajatushäkkiä ulkopuolelta.

Yritysjohtajien psykopaattisuudestakaan ei pidetä tarpeeksi ääntä. En oikein ymmärrä miksi näitä "talousasiantuntijoita" kohdellaan pieteetillä ja suojellaan. Miksi ihmeessä uutislähetyksiin kutsutaan haastateltaviksi jotain tunnevammaisia talousmiehiä?

Ikään kuin raha -- rahan omistaminen tai siihen liittyvän sinänsä aivan harhaisen "tiedon" pelkkä edustaminen -- pätevöittäisi ihmisen ajattelijana. Mitä siihen voisi sanoa? Jumalan siunausta?




------------