 |
| Historia ei jakanut suomalaisille hyviä kortteja |
1.
Jo Armfelt, ei vain Arwidsson, sanoi: "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia." Tässä toteamuksessa, jota ei ole käsitettävä vain valtiollisen orientoitumisen kannalta vaan ennemminkin suomalaisen identiteetin määritelmänä, on mukana kaikki oleellinen. Suomalaiset ovat historiallisesti alistettua kansaa, jonka olemassaolo ja oma laatu määrittyvät vain suhteessa meitä hallinneisiin herrakansoihin. Samoin sanonnassa suomalaisuus jää jonkinlaiseksi historian pelissä hävinneen ja osansa omaksuneen altavastaajan asenteeksi -- olkaamme sitä mikä meille on jäänyt käteen.
Sanonnassa on silti se yhäti hyvä puoli, että kansalaisidentiteetti kytketään populaatioon, ihmisiin. Ei siis hallintoon, joka meillä historiallisesti on ollut vieraskielistä ja jättänyt kansansieluun tavattoman syvän trauman. Ei myöskään maa-alueeseen, jonka militaari-isänmaallinen puolustaminen on joillekin suomalaisuuden ehto.
Ihmisiin liittyvä kansalaisidentiteetti on historiallinen muodoste. Se juuri tekee meistä suomalaisista suomalaisia. Juuri sen vuoksi muualta maailmasta tänne saapuneet eivät koskaan voi syvällisemmin ymmärtää mitä on olla suomalainen. Paperille kirjoitettu kansalaisuus ei todellakaan ole muuta kuin paperille kirjattu kansalaisuus.
2.
Runoilijoita pidetään helposti todellisuudentajuttomina haihattelijoina, mutta tosiasia on, että nimenomaan inhimillisen kielen syvärakenteiden -- joita runoilijat säkeillään tavoittelevat -- kautta syntyy ja saa muotonsa koko ihmisidentiteetti. Koska kieli on perusolemukseltaan sosiaalinen muodoste -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- kielen kautta kutoutuu myös kansallinen identiteetti.
Kansanrunous on olennainen osa kansallista identiteettiä. Mutta ei vain kansanrunous, vaan runous yleensä. Eikä vain runous vaan kaikki kirjallisuus -- varsinkin kaunokirjallisuus, mutta myös tietokirjallisuus. Kuten Spengler osuvasti sanoi, kaikkiin kieliin sisältyy oma metafysiikkansa. Tarinankerrontaperinteessä ja kaunokirjallisuudessa se välittyy julkilausumattomissa kielen muoto- ja syvärakenteissa, mutta se määrää myös näennäisesti yleispätevämpää tiedollista ajatteluamme, joskin siinä kunkin kielen oma rooli on jo paljon vaikeammin tunnistettavissa.
Kuinka paljon vaikuttivat suomalaisen sielun syntyyn esimerkiksi sellaiset kansalliset herättäjärunoilijat kuin Lönnrot, Runeberg ja Topelius? Lönnrot oli kielen ja kansanrunouden keräilijä, "Kalevalan" kokoaja, kaksi viimemainittua tulivat vieläpä ruotsinkieliseltä pohjalta, vaikka orientoituivatkin suomenmielellä.
He kylvivät kansallisuusaatteen siemeniä, ja niin hyvin näiden kirjailijoiden viesti alkoi sitten itää, että vielä itsenäisessä Suomessa sen pahimpien kriisien koetellessa talvi- ja jatkosodan aikaan maan myydyin kirja oli "Vänrikki Stoolin tarinat". Se on kirja johon myös "Maamme-laulu" sisältyy. Ja arvatkaas ovatko Topeliuksen "Sylvian joululaulu" ja "Varpunen jouluaamuna" edelleenkin suosittuja, jopa niitä suosituimpia, kun suomalainen mieli herkistyy joulunaikaan?
3.
Kannattaa havahtua ja paneutua hieman paremmin tuohon outoon ilmiöön -- että suomalaiskansallisen herätyksen takana olivat ruotsia äidinkielenään puhuneet ja kirjoittaneet ihmiset. Miten sellainen ylipäänsä on selitettävissä?
No, se on selitettävissä nimenomaan sitä kautta, että uuden identiteetin nahanluonti tapahtuu luontevasti juuri kielen -- sen käsitteenmuodostuksen, käsitekoneistojen ja Spenglerin mainitseman metafysiikan -- syvätasolla. Tällöin ajattelu tavoittelee jotain joka sijoittuu kaiken olemassaolevan kielien taakse, tavoittelee kokonaan uutta tapaa hahmottaa oma "minä" ja sen kohtaama "maailma" -- ja siksi saattaa olla ei vain mahdollista vaan jopa asiaa auttavaa, että ajattelu sijoittuu kahden kielen välimaastoon.
Ilmiö on sama joka tulee yhtäältä näkyviin siinä tosiseikassa, että suuri maailmankirjallisuus tuntee vain aniharvoja teoksia jotka on kirjoitettu muulla kuin tekijän omalla äidinkielellä.
Toki niitä on. Parina hyvänä esimerkkinä -- jotka oikeastaan auttavat hyvin ymmärtämään miten syvällä oma kieli ja sille ominainen hahmon- ja käsitteenmuodostus "kirjallisissakin" neroissa ovat -- voivat toimia sellaiset kirjailijat kuin puolalaistaustainen Joseph Conrad ja modernisti Samuel Beckett. He olivat aivan erityisellä tavalla kielen syvärakenteisiin perehtyneitä neroja ja kirjoittivat teoksia muulla kuin äidinkielellään.
Conradin isä oli kielenkääntäjä ja Beckett tunsi samanlaista intohimoa käsitehallintaan kuin yksi viime vuosisadan kolmesta suuresta kadonneen minäidentiteetin metsästäjästä, nimittäin James Joyce. Heillä oli jokin "Finnegans Wake"iin -- joka on ehkä koko kirjallisuudenhistorian kunnianhimoisin yritys luoda totaalisesti uudistetuilla -- ja tekstissä koko ajan uudistuvilla -- assosiaatioilla toimiva todellisuuskosketus -- liittyvä yhteinen projektikin.
Myös Strindberg kirjoitti yhden kirjan ranskaksi. Sekin oli sen miehen "faustisin" tuote -- siellä syvällä sielunpimeässä, hämärän rajamailla, jossa ihmisen "minä" luo nahkaansa ja saa muotonsa, siellä ollaan aina porauduttu käsitteenmuodostuksen alkusynnyn -- tavallaan jokaisen kielen, kaikkien kielien ja sanojen alkujen -- alapuolelle.
4.
Väite ettei kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden väliin voi vetää mitään totuudellisuuden rajalinjaa vaikuttaa ehkä vähän kärjistetyltä. Asia selvenee, jos otamme esimerkkejä vaikkapa kansakunnan historiaa dokumentoivista romaaneista ja vertaamme niitä niin sanotusti konsensushakuisen todellisuustulkinnan ja historiankirjoituksen mahdollisuuksiin.
Aleksis Kiveä, Väinö Linnaa ja Hannu Salamaa kaikkia yhdistää tapa, jolla heidän kirjansa ovat ajassaan tulleet sensoreiden tuomitsemiksi. He ovat kuvanneet suomalaista todellisuutta tavalla, joka on niin sanotussa yhteiskunnan "sivistyneessä eliitissä" herättänyt torjuntaa ja inhoa. He ovat kaikki olleet paitsi sanavapauden myös suomalaisuuden esitaistelijoita, eli heidän kansankuvauksensa on pitkässä historiallisessa perspektiivissä vahvistanut suomalaisen peruskansan itseidentiteettiä ja antanut eväitä myöskin historiankirjoituksen puitteistuksien uudistumiselle.
Kansalaiskeskustelut ovat kuohuneet noiden kolmen ympärillä. Aleksis Kivi kuvasi "impivaaralaisia" -- ja kas, niin hyvin on tämä aikanaan halveksitun ajattelijan käyttöön ottama termi lopulta myös "sivistyneistön" taholta omaksuttu ja sisäistetty, että juuri samaa termiä käyttää oman aivan vastaavanlaisen halveksuntansa ilmaisemisessa nykyinen sivistyneistö tänäkin päivänä puhuessaan perussuomalais-suomalaisuudesta.
Linna antoi äänen sodan rivimiehille ja salli kirjassaan kirjosanoina kirosanoja sotilaiden suuhun -- mikä kirjan julkaisemisen aikoihin herätti mamsellien taholla niin syvää järkytystä että kirosanoja karsittiin kirjan kuudennesta painoksesta lähtien. Ikään kuin sotilaiden olisi pitänyt rintamalla kuolla kiroilematta ja hyvätapaisina. -- Ja kas, ihan sama ilmiö, hyvätapaisuuden vaatimus, nousee ihan samalta taholta tänäkin päivänä kun kuumista aiheista käytäviä nettikeskusteluja pyritään suitsimaan ja sensuroimaan.
Salama pani juopotelleen muurari Hiltusen suuhun rienaavan saarnan, joka nostatti valtiokirkollisessa yhtenäiskulttuuri-Suomessa kirkollisten piirien niskavilla pystyyn. Yhdessä silloisen koti-uskonto-isänmaa -arvoja tunnustaneen Kokoomuksen kanssa Salamaa vastaan nostettiin oikeusjuttu jumalanpilkasta. Hiltusen saarna näyttäytyy nykylukijalle varsin kesynä, mutta muuten ei läksyjä uskontojen pilkkaamisen yhteiskunnallista kypsyyttä kehittävästä vaikutuksesta ole omaksuttu.
Kas, pikemminkin päinvastoin: näinä päivinä nostaa päätään niin sanotun "suvaitsevaiston" uussuvaitsemattomuus. joka jälleen haluaa säilyttää tiettyjen uskontojen pyhän tabuluonteen, ja hyökkää poliittisella määrätietoisuudella niiden kimppuun jotka nyt näkevät uskontojen poimuihin piilotetut tosiasialliset ihmisoikeusloukkaukset.
5.
Kansalliset herättäjät tulivat ruotsikieliseltä pohjalta ja puolustivat suomalaiskansallista identiteettiä. Kivi, Linna ja Salama olivat suomenkielisiä, eikä heitä suinkaan puolustettu ruotsinkielisen eliitin taholta, vaan päinvastoin: ei ole väärin väittää, että yritys nitistää nämä kirjailijat tuli paljolti nimenomaan suomenruotsalaisen yläluokan piiristä.
Tässä näemme oman kansallisen identiteettimme traagisen vaiheen. Itsenäistymisemme oli ruotsinkielisen älymystön projekti, mutta oma kansallinen ominaislaatumme on kehittyessään ja vahvistuessaan saman ruotsinkielisen yläluokan hampaissa. Tilanne on pahasti kaksijakoinen -- mitä syvemmältä suomalaisuutemme ponnistaa, sitä varmemmin sitä vastaan nousevat eliitin yritykset mitätöidä suomalaisuus "impivaaralaisuutena", rajoittaa nettikeskusteluja koska niissä käytetään rumaa kieltä, varjella jonkin uskonnon pyhiä tabuja vaikka koskemattomuus käytännössä merkitsee uskontojen epäinhimillisten ja ihmisoikeuksien syvää loukkaamista "pyhinä arvoina" toteuttavien piirteiden hyväksymistä.
Olisi yhteiskunnallisen tilanteemme väärinymmärtämistä jättää ääneen sanomatta, että mitä ilmeisimmin nyt kiristyneen rahvasvihan, nettisensuurimielialan ja rasistijahtien taustalla on julkisuuspinnan alla muhiva pahasti tulehtunut kansallinen kahtiajako. Sen jakolinja kulkee omia eliittiasemiaan ja -asenteitaan puolustavan herrakansaidentiteettiin ja jonkinlaista perussuomalaisuutta edustavan kantasuomalaisidentiteetin välillä. Tämän pinnanalaisen tulehduksen käsittely ei historiallisesti puutteelliseksi jääneellä kansallisella kypsyystasolla edelleenkään onnistu.
Tarvitsisimme kipeästi jonkinlaista kansallista psykoanalyysia. Sen sijaan koko näennäissivistynyt ja "suvaitseva" eliitti nyt ryhdistäytyy yksimieliseen kurinpalautusoperaatioon suurta suomalaisrahvasta vastaan. Kaikki historiasta tutut kurinpalautuksen keinot ja kohteet on jo elvytetty. Rasistijahti ja vihapuhevaino on legitimoitu, oikeusoppineet sparraavat itseään kohtaamaan makthavare-piirejä ärsyttävät provosoijat, nettisensuurin muotoja kohennellaan jatkuvasti, pakkoruotsin asemaa sementoidaan, jopa rahvaan juomatapoja yritetään jälleen suitsia, ja tietty kieltolakimentaliteetti palaa takaisin.
Näissä "asioissa" ei ole kyse asioista vaan alistamisen uusimmista muodoista.
6.
Kuten monet ovat huomanneet, eliitin tukipylväinä toimivat nyt samat tahot jotka aikanaan keskenään sopivat propagandamyllytyksestä Suomen kansanäänestyksessä EU:iin liittymiseksi. Nytkin päivittäin HS, Aamulehti, Turun Sanomat ja YLE jakavat "sivistävää" vihapuhettaan "rasismia" vastaan, ja pakkoruotsittaminen on ohjelmallista.
YLE:n TV-1:n ohjelmasarja "Millainen Suomi olisi ilman Ruotsia?" on viimeisin kaksikielisyyspoliittinen märkä rätti suomalaisrahvaan silmille. Tuottaja-juontaja tietokirjailija-kolumnisti Juhani Seppänen esittelee ohjelman avausjaksossa kaikki ikikuluneet kliseiset käsitykset siitä miten miltei kaikki mitä pidämme suomalaisena onkin itse asiassa ruotsalaista. Kuulostaako tutulta? Kyllä. Kuulostaako kovin ajatellulta?
""Olisiko Suomea olemassa ilman Ruotsia? Olipa kyse uskonnosta, kevyestä musiikista tai ruoka- ja rakennuskulttuurista, kaikkialla Suomessa on nähtävissä ruotsalaisuuden ja pitkän yhteisen historian vaikutus. Kymmenosaisessa Suomi on ruotsalainen -sarjassa tutkitaan, minne yhteiset juuremme ulottuvat, ja kuinka ne tänä päivänä nousevat esiin."" -- Tällainen on sarjan esittelyteksti.
Ohjelman alkujaksossa ilmoitetaan pohdittavan esimerkiksi kansallista identiteettiä, mutta ohjelman tekijöillä ei ole minkäänlaista läpiajateltua käsitystä siitä millaisista syvistä kielellis-käsitteenmuodostuksellisista tekijöistä kansalliset identiteetit syntyvät. Tai varsinkaan millaiset ovat näiden identiteettien ylläpitämisen tai kehittymisen historialliset ehdot. Ohjelmaan mukaan haastetut asiantuntijat toistelevat oppikirjatason pintakäsityksiä maiden yhteisestä menneisyydestä, vertailevat arkikielen sanoja jotka ovat siirtyneet ruotsinkielestä suomeen, jne, jne.
Jostain syystä myös äänensävyt ovat oudolla tavalla tutut, itse asiassa aivan samanlaiset -- normimoralistisesti osoittelevat, mitään tietämätöntä rahvasta ojentavat -- kuin tyypillisesti esimerkiksi YLE:n obligatorisesti esittämissä alkoholivalistus-, raittius- ja terveysohjelmissa. Tarkastaessani asiaa tarkemmin huomaan, että ilmeisesti viimeisin tällainen rahvaan juomatapoja halveksiva ohjelma olikin YLE:lle ostettu aivan samasta tuotantoyhtiöstä.
Tuotantoyhtiön nimi on Intervisio Oy ja se toimitti YLE:lle kesällä 2010 kymmenosaisen ohjelmasarjan "Kuningas alkoholi". Wikipedian mukaan yhtiön omistavat Broadcasters ja MTV3, joista edellisen omistaa ruotsalainen Zodiak, jälkimmäisen ruotsalainen Bonniers.
Eli ohjelmapoliittinen toiminta on kuin mallikuva tavasta jolla rahvasta tiedonvälityksen tahoilta manipuloidaan kurinpalautuksen hengessä. Media messuaa, tämä on mediamessianismia. Seuraavalle kymmenosaiselle ohjelmasarjalle olisi jo tilaus. Sen pitää sitten ehdottomasti käsitellä rasismia ja vihapuheita, eller hur?
 |
| Kungen |
----------------------------------------------------
Lisäykset:
Meillä on ns. salaliitoista vähän väärät mielikuvat. Kuvittelemme että ne ovat julkisuudelta piilottelevia herrakerhoja, jotka kabinettien suljettujen ovien takana punovat juoniaan etujensa ajamiseksi.
Salaliiton voi käsittää myös chomskylaiseen tapaan pikemminkin yhteisen käsitteenmuodostuksen ja kielen identifioimana muodosteena kuin julkilausuttujen etujen tavoittelijana. Salaliitto muodostuu enemmänkin siitä, että muodostuu jokin raja sen välille mitä sanotaan julki ja mitä jätetään sanomatta, kuin siitä, mitä päämäärärationaalisia tavoitteita tunnustetaan. Näin salaliitoille on ominaista tietty julkilausumattomalle ajattelulle ja "totuudellisuudelle" ominainen tunnustuksellisuus -- josta toki saattaa joissakin tapauksissa kehittyä ritualistisia salaseurojakin -- eikä niinkään mikään selväjärkisiin etunäkökohtiin perustuva sopimuspohjainen yhteistyö.
Salaliitto voi olla myös historiallinen muodoste. Siinä hengessä olen tässä blogissa puhunut ruotsinkielisestä ja siihen hengessään identifioituvasta suomalaisen "sivistyneistö-suvaitsevaiston" salaliitosta.
Ja mitä ns. terveeseen järkeen tulee, siitä ei näkynyt jälkeäkään silloin kun kirjoja vastaan hyökättiin. Terve järki on syntynyt vasta historian myötä. Varsinainen havainto on, että jossain yhteiskuntamme pinnan alla eletään yhä ikiaikaisissa lähtökuopissa. Suomi on edelleen maa joka on haudattu paksun ruotsalaisperäisen rautakannen alle. Se on varsin järkyttävä havainto -- se miten avuton rooli terveellä järjellä kansallisessa kahtiajakautumistaipumuksessamme on.
-----------------
Sivistyksen etuvartio ja siirtämisen sosiaalinen instituutio, koululaitos, on edelleen alistamis- ja alamaisasenteiden vartija. Juuri siinä mielessä "suomi on edelleen ruotsalainen".
Liekö toista ammattikuntaa Suomessa joka olisi omaan todellisuuteensa pahemmin sulkeutunut kuin opettajat? Sosiaalinen periytyvyyskin taitaa tuossa ammatissa olla suurta -- opettajien lapsista tulee opettajia, eli suku- ja klaaniyhteiskunnassa koulumaailmassa yhä eletään.
Koulukeskusteluihin 70-luvulta alkaen osallistuneena tiedän miten monelle entiselle oppikoulunopettajalle uusi peruskoulu oli myrkkyä. Katkerat kansankynttilät kävelivät uuden koulun käytävillä kädet taskuissa nyrkkiin puristettuina.
Tuollaisista oppisivistyksen hallinnon salaseuroista ei tulla koskaan haastamaan ketään oikeuteen. Se olisi vallan voimaviivoja vastaan asettuva toimi, eikä sellaisiin ole ollut eikä varsinkaan tule olemaan mitään edellytyksiä. Käy aivan päinvastoin: mitä enemmän ajaudumme kasvottoman kaikkivoivan rahan masinoimaan taloustotalitarismiin, sitä tiiviimmin valta, voima ja kunnia -- eli politiikka, rahatalous ja oikeudenkäyttö -- tulevat samaistumaan.
Kipukohtia toki nousee pintaan, siitähän näissä kaikissa "kurinpalautuksen" kitkoissakin on kysymys. Kuinka pidetään oppinutta pintaa yllä samaan aikaan kun oppimaton rahvas on yhä enemmän oikeassa. Kuinka säilytetään auktoriteetti tilanteessa jossa salaliitot ja sikailut alkavat paljastua. Kurinpalautus on merkki melkoisesta epätoivosta.
Katutasolla "rasistit" tietävät ettei maahanmuutto toimi. Näennäissivistyneen eliitin piirissä sitä on yhä mahdottomampi myöntää. Ei jää jäljelle muuta kuin silmien tiukempi ummistaminen todellisuudelta ja rahvaan yhä määrätietoisempi pelottelu kidutuskammioilla. Miksi tämä näytelmä näytellään? Kaikki häviävät. Se on karu totuus. Viimeinen hukkuva heiluttaa vielä varren päässä lippua johon on kirjoitettu: "Olimme oikeassa!"
----------------
Ehkä traagisin kohta kansallisesta historiastamme sijoittuu vaiheeseen jolloin julistauduimme itsenäiseksi valtioksi. Silloin -- kuin itsestään -- alistamis- ja alamaisasenteet, jotka miltei tuhatvuotinen historia oli meihin sisäänrakentanut, lakkasivat ulkoisesti olemasta -- ja koko voimallaan ne kääntyivät sisäänpäin, omaan keskinäiseen kahtiajakautumistaipumukseemme. Sodista verisimpiä ovat aina sisällissodat, ja niiden yhteiskuntakehitystä taannuttava vaikutus voi kestää sukupolvia.
Meillä tuollainen historian painolasti on äärimmäisen raskas -- se todellakin on tuhannen vuoden luokkaa. Olemme edelleen keskinäisessä kiusaamisessamme Euroopan ennätyskansaa. Ja aina kun yhteiskunta kriisiytyy, ottavat taantumisen voimat vallan. Näin nytkin, kun toiskulttuurisesta "maahanmuutosta" muodostuu kansaa pahasti jakava ongelma.
Nyt yhteiskunnan eliittikerroksesta käsin ollaan saattamassa radikalisoituvat maahanmuuttajat ja kotimaan roskaväki vastakkain. Eli pannaan köyhät katutasolla tappelemaan keskenään, jolloin eliitti voi vetäytyä kalliimpiin kaupunginosiin yksityisten vartiointifirmojen suojaamina. Tämän kehityksen mallihan on jo muualla maailmassa olemassa.
Jokin vuosikymmen sitten puhuttiin "vaikeasti hallittavasta alaluokasta". Ehkä joku jossain todella kuvittelee maahanmuutosta ratkaisua hallitsemisen ongelmiin. Väkivaltaisuuksien riistäytyminenhän antaisi oikeutuksen käyttää ylimitoitettuja kovia otteita. Siksi jo pieniin yksittäisiin purkauksellisiin väkivallantekoihin suhtaudutaan äärimmäisen periaatteellisesti, suuria ideologisia lippuja heilutellen.
Vähän sellaiseen yhteiskuntakuvaanhan ollaan muutenkin menossa. Luulen, että maailman taloudellinen eliitti on jo pitkään määrätietoisesti tähdännyt tylyn kahtiajaon maailmaan, jossa muutaman kymmenen prosentin aktiivinen väestönosa eläisi hyvinvoinnissa ja lopuille yritettäisiin järjestää jonkinlainen minimitoimeentulo ilman mitään ylellisyyksiä. Tähän tähtäävää eliitin salaliittoa ei tarvitse muodostaa, sellainen syntyy kriisiytyvän yhteiskuntakehityksen tuotteena itsestään.
-------------
Jokaisessa yhteisössä on olemassa tietty "puhumattomuuden vedenpinta", jonka yläpuolelle vain harva jaksaa nostaa päätään. Kunkin kulttuurin sisäinen sosiaalisen sidonnaisuuden aste määrää tuon vedenpinnan tason. Suomalaisessa yhteiskunnassa Väinö Linnan sotaromaani oli ensimmäinen joka varsinaisesti antoi äänen rintamamiehille. Tätä ääntä ei siis aikaisemmin ollut, oli vain puhumattomuutta.
Kun "Tuntematon" ilmestyi, paljolti juuri sen vaikutuksesta yhtenäiskulttuuri alkoi hitaan murenemisen ja avautumisen vaiheensa. Hannu Salaman "Juhannustanssit" vuosikymmentä myöhemmin kumuloi tätä samaa vaikutusta. Nykyisistä mielenmaisemistamme nähden Linna ei tietenkään kertonut kaikkea eikä ehkä edes sitä mitä pitäisimme välttämättömänä -- mutta se menekki joka kirjalle tuli, kertoo kuitenkin siitä että jokin vaikenemisen pinta oli puhkaistu. Joillekin asioille oli annettu ääni ja ilmiasu.
Unohdamme tai olemme sokeita sille, että yhteiskunnallinen kehitys todellakin merkitsee aikalaisajattelun "alkuehtojen" muuttumista. Jostain syystä eivät edes historiatieteen ammattilaiset oikein aina tajua miten erilaisissa ajatteluehdoissa joskus aiemmin on eletty. Kunakin aikana voidaan vastata vain niihin kysymyksiin joita sinä aikana on mahdollista muotoilla ja esittää.
-------------------
Kun Linna antoi rintamajermuille äänen, se on eri asia kuin totuus talvi- ja jatkosodasta. Mutta se on juuri ja nimenomaan se asia, joka auttoi yhtenäiskulttuurin murentumisessa.
Kekkonen toimi niin Linnan ja Salaman suojelijana kuin myös Eino S Revon takapiruna. Hän masinoi maassa kansalaiskeskustelun käyntiin. Hän käytti ulkopoliittista korttiaan pitääkseen pelolla vuorineuvokset kurissa ja ajaakseen läpi "bismarckilaisen" sosiaalipolitiikkansa. Tästä olen saanut vahvistuksen asianomaiselta taholta.
Kekkonen on yksi niistä, joista nykysukupolvi ei tiedä muuta kuin kauhutarinoita. Näiden tarinoiden poliittinen sylttytehdas on nimenomaan oikeistoporvareiden herrakerhoissa. On ollut kyllä mielenkiintoista seurata miten jokaisen sukupolven ilmeisesti tarvitsema Pahuuden Symboli muodostuu ajattelun ankkuriksi, joka sitten määrää ajatusjäsennyksiä. Näissä Pahuuden Olkiukoissa ei todellakaan ole mitään todellista, mutta ne määräävät täysin sitä mihin jälkipolvien todellisuudentaju asettuu. Pieleen siinä mennään, pahasti, nähdäkseni. Mutta "tunnen ettei minun tarvitse puolustaa kantaani, koska olen oikeassa" (Saarikoski).
-----------------
Euroopan uuden ajan taitteessa hallinneiden itsevaltaisten monarkkien valta nousi suoraan ikiaikaisten klaani- ja sukuyhteiskuntien pohjalta. Perimysjärjestys on sääty-yhteiskunnan ydin.
On mielenkiintoista miten säätytietoisuus ja kaikkea kahtiajakava ajattelumalli kertautuu yhteiskunnan kaikilla portailla. Kuvio on ikään kuin itseään kerroksittain toistava fraktaali. Myös hoveissa on parempaa ja alempaa väkeä. Rahvaan keskuudessa omat arvohierarkiansa, menestyjät ja luuserit.
Jokin näennäissivistynyt osa eliitistä saa tyydytystä nähdessään vierasperäiset maahanmuuttajat kulttuurisina väriläiskinä ja kohdistaessaan kaiken halveksuntansa oman maan sosiaaliseen alaluokkaan. Se voi olla aika tietoinenkin valinta -- ikään kuin tiedollisesti legitimoitua alaspainamista.
Kaikkein korkeimmista sfääreistä, kuninkaallisista, kerrotaan keskiluokan laajalevikkisissä naistenlehdissä. Se on aika käsittämätöntä juttua. Tulee mieleen Tolstoin sotakuvaukset "Sota ja rauha" -teoksessa. Alaluokkaiset sotilaat saivat kuulla että Napoleon oli saapunut joen vastarannalle, hyökkäsivät ihastuksesta kiljuen veteen ja hukkuivat.
----------------
Sosiaalinen sidonnaisuus -- ryhmäsidonnaisuus -- on kaikille yhteisöille ominainen kehitysominaisuus, joka siis kehityksen myötä vähenee, niin että yksilöt eriytyvät ja alkavat yhä enemmän ajatella omilla aivoillaan.
Primitiiviset yhteisöt ovat hyvin ryhmäsidonnaisia, eikä niissä millään yksilöominaisuuksilla ole juuri mitään merkitystä. Kulttuurievolutiivisessa kehityskaaressa näemme miten paikoilleen pysähtyminen, viljelyn ja karjanhoidon aloittaminen, työnjaon ja sosiaalisten roolien kehittyminen, sosiaalinen organisoituminen ja instituutioiden muodostuminen käynnistivät kaiken "tiedollisen" ajattelun. Niitä hyvin hyvin hyvin pitkän kehityksen täydellistyneitä hedelmiä nyt nautimme.
Ja kansallisten historioiden omaehtoisuudet ja -laatuisuudet meidän pitäisi noteerata tuollaisen peri-inhimillisen kehitysjatkumon pohjalta. Suomalaiskansalle ovat ominaisia nimenomaan alistushistoriastamme nouseva mielenlaatu ja luonteenominaisuudet. Mutta emme ole likimainkaan kypsiä kansalliseen psykoanalyysiin. Sanoisin, että jokin merkki tarvittavasta kypsyydestä olisi, jos ensin pystyisimme lakkauttamaan kouluissamme opetettavan pakkoruotsin. Se voisi olla ensimmäinen pieni askel tuon kansallisen psykoanalyysin suuntaan jota niin kipeästi tarvitsisimme.
--------------
Tuossa Ylen sarjassa eniten tosiaankin kirpaisee sen äärimmäinen räikeys. Heti kättelyssä viedään kamera Venäjälle ja näytetään "miltä Suomi nyt näyttäisi, ellei se olisi ollut osa Ruotsin valtakuntaa".
Makea manipulointi kääntyy kuitenkin aika vastenmieliseksi narsismiksi, kun äänensävyt ovat jatkuvasti yhtä aikaa ruotsalaisuuteen samaistuvia ja täynnä tämän valinnan antamaa itsetyytyväisyyttä.
YLE voisi joskus tulevaisuudessa tehdä kymmenosaisen sarjan näistä kaikkein osoittelevimmista "opetusohjelmistaan". Siitä ei materiaalia puuttuisi. Siellähän on jo takavuosilta "Näin naapurissa" -propagandaohjelma YYA-hengessä. Mainitut rahvaan juomatapoja ohjaavat sarjat kuuluisivat samaan joukkoon.
Parodiasarja "YLE:n kaikkein eniten vyön alle iskeneet tietoiskut". Tai jotain. Mukaan leikattaisiin kulloistenkin YLE:n pää-, toimitus- ja ohjelmajohtajien puolusteluja miksi ohjelmat oikein piti tehdä.
 |
| Eläköön Ruotsi! sanoisi Svejk |
"Suomi on ruotsalainen" -ohjelmasarjasta tulee puistattavalla tavalla pakostikin mieleen Galileo Galilei, jota inkvisitio kierrätti kidutuskammion kautta matkalla oikeusistuimeen. Älykäs ja hyvän mielikuvituksen omaava tieteentekijä tajusi oitis, että kun totuus pannaan toiseen vaakakuppiin ja toiseen inkvisition vaatimukset, jälkimmäiset on viisainta hyväksyä.
Tämä junttisuomalaisille suunnattu TV-ohjelma itse asiassa tekee aivan saman tempun minkä inkvisitio teki Galileille. Meitä vain kierrätetään kidutuskammion sijasta kuninkaanlinnan korkeissa loistavissa saleissa kultakrumeluurauksien ja kristallien kimalluksessa, ja meille sanotaan: "Katso, tälle kaikelle sinun pitäisi olla kiitollinen, tämän ylimaallisen loiston häikäisemänä sinun kannattaisi hiljentyä."
---------------
Aikanaan, kun Niinistöstä tuli valtiovarainministeri Viinasen jälkeen, hänen ensimmäisen budjettinsa saatesanat eduskunnalle olivat: "Valtionvelka on asia, johon toivoisin etteivät kansanedustajat puuttuisi." -- Hän oli siis saanut tietää että maa oli valjastettu kansainvälisten lainakauppiaiden lypsettäväksi, ja kokemattomuuttaan erehtyi varoittelemaan kansanedustajia ottamasta asiaa puheeksi.
En ole senkään jälkeen kuullut koskaan ainoatakaan järjen sanaa Niinistön suusta. Joskus on kyllä ollut jo lähellä. Esimerkiksi eräässä haastattelussa Niinistö kertoi huolestuvansa aina kun pankkiirit alkavat puhua "sofistikoiduista rahoitusinstrumenteista". Huolestuminen ei ole toistaiseksi johtanut mihinkään merkittävämpään kannanottoon irrationaalista rahataloutta tai keinottelua vastaan.
Suomi on edelleen yhteiskunnan viiden prosentin eliitin alistama. Tämä alistaminen on siis historiallinen kuvio, jota ei pystytä purkamaan. Merkitystä on vain sillä, että olimmepa teoriassa tai vaikkapa de jure perustuslaillinen demokratia, me olemme de facto käytännössä olleet kahdenkymmenen rikkaan ruotsinkielisen perheen omistama valtio.
On sinänsä käsittämätöntä että tällä maalla ylimalkaan pitäisi olla presidentti. Ei kai näistä Kekkosen jälkeisistä presidenteistä ole maalle mitään siunausta ollut? Koivisto masinoi käyntiin rahataloudellisen ekspansion, kasinotalouden, joka johti kuplien romahdettua itsenäisyyden ajan pahimpaan lamaan. Ahtisaari ja Halonen toimivat vain omien rauhanneuvottelija- ja feminismi-tasa-arvoharrastustensa laatikoissa.
Kuka odottaa Niinistöltä jotain? En minä ainakaan. En hyvää, en pahaa, pelkkiä epämääräisiä ympäripyöreyksiä ja väistöliikkeitä -- juuri sellaisia kuin aikanaan hänen ensimmäinen lausuntonsakin jo oli.
--------------------
Jos voisimme jotenkin "nähdä" historian -- sen menneisyyden jota jokainen meistä kiskoo takanaan kuin kivirekeä -- tuskin enää uskoisimme että pelkästään keskinäisillä keskusteluilla, sopimuksilla ja järjestelyillä voitaisiin vapautua historian kuormista.
Mitään oikotietä vapautua historian taakoista ei ole. Vallankumoukset, ammuskelut tai muut oikotiet muuttavat vain asioiden nimiä ja ehkä näköä -- mutta ajattelu muuttuu vain vitkaisesti, pitkän ajan kuluessa. Tarvitaan aikaa. Luultavasti vielä sukupolvia.
Silti aikakaan ei ketään pelasta ellei analyysiin ja muutokseen pyritä. Jos suomalaiset tuhlaavat kaiken voimansa keskinäisiä kahtiajakoja jatkuvasti vahvistaen -- kuten nyt keskusteluissa tapahtuu -- mitään edistystä ei tule tapahtumaan.
----------------
Lähden aika ratkaisevasti liikkeelle kansalaisidentiteetin ja kielen kytkennästä. Toisenlaisiin -- tai ei varsinaisesti toisenlaisiin, vaan ehkä hieman toisella tavalla painottuneisiin -- tarkasteluihin päädytään, jos konstruoidaan ikään kuin "ulkoisempia" kulttuurisia vaikutuksia ja vaikutteita.
Kieleen ja sen syvätason "metafyysisiin" ominaisuuksiin vetoaminen voi kyllä helposti vaikuttaa hieman mystiseltä. Sehän on lähtökohtainen premissi, ei mikään todistelujen lopputulos. Se ymmärretään eläytymällä -- ja asioista eniten ymmärtäneet kielifilosofit olivatkin hyviä eläytyjiä.
Meillä on hyvin vähän tutkittua faktaa siitä miten merkitsevää jonkin kielen välittämä "meeminen" perintö on. Törmäämme heti perustavanlaatuisiin kysymyksiin. Mitä esimerkiksi "sanaluokat" ovat? Välittääkö kieli sanaluokissaan tietynlaatuisia miellemaailmoja niin, että hahmon- ja käsitteenmuodostukselliset seikat määräisivät koko kognitiolle ominaisia koherenssiehtoja?
Luulen että esimerkiksi tavat joilla auktoriteetti hahmottuu jotenkin elävät kielen syvätasolla ja sen määräämässä miellemaailmailmassa. Se on vain luuloa -- mitään vakuuttavaa tutkimusviitettä sen tueksi ei ole. Vain aivan satunnaisia, muissa yhteyksissä esiin tulevia havaintoja. Esimerkiksi peruskoululaisten masentuneisuutta tutkittaessa tuli ilmi, että saman sosiaalitaustan omaavat ruotsinkieliset lapset eivät kärsi masentuneisuudesta, vain suomenkieliset.
Sellainen havainto sivuutettiin tutkimuksessa parin lauseen maininnalla. Enkä usko että kukaan tulee koskaan paneutumaan suomalaiskansalliseen masennukseen kielikysymyksenä. On varmaan paljon palkitsevampaa olla Ruotsin antamasta "ulkoisesta" kulttuuriarmeliaisuudesta kiitollinen ja keskittyä ylistämään sitä kuin heittäytyä epäilijäksi ja kysyä, mahtaisiko massiivisin Ruotsin vaikutus junttisuomalaisiin kuitenkin tulla ilmi masennus-nimisen kansantaudin muodossa.
-------------------
Oman kulttuurisen ajatteluperinteen tunteminen on todellakin kokolailla hukassa. Eivät sen enempää älyköt kuin yhteiskunnalliset kannanottajatkaan tunnista saati tunnusta eurooppalaisen uuden ajan ajatteluparadigmojen vaikutuksia, kun mielipiteitään esittävät. Parhaimmissa perusteluissa voi olla joitakin opillisia viittauksia joihinkin ajattelijoihin, mutta sisäistettyjä syvempiä visioita "ajan hengestä" on todella aniharvalla.
Tietysti se johtuu myös itse kielen ja ajattelun luonteesta -- kieli on sosiaalista muodostetta jonka tehtävänä on luoda yhteyksiä, yhtenäisyyttä ja yhteisymmärrystä, ja analyyttisempi tarkastelu irrottaa kielen käyttöyhteyksistään ja eristää sen sopivan tarkasteluetäisyyden päähän. On tavallaan pakko hyväksyä se, että ylivoimaisesti suurimman osan kielenkäytöstä on vain toistettava jo olemassaolevaa. Muutokset kielessä -- ajattelussa, puheissa ja kirjoituksissa -- voivat määrällisesti olla vain marginaalisia.
Kuitenkin tuo ohjelma, johon tämäkin keskustelu aikalailla kohdistui, on nimenomaan tietoisessa karkeassa propagandistisuudessaan aika anteeksiantamaton vaikutusyritys. Ikään kuin ei riittäisi edes se ettei suuri enemmistö ihmisistä juurikaan osaa ajatella, vaan tarvittaisiin ennestään tyhmien tyhmentämistä edelleen. -- Tuosta tulee tietysti jälleen mieleen Dennis Potter puhumassa syvällisiä jäähyväishaastattelussaan.
Monikulttuurisuus on nyt muoti-ideologia, joka menee kaikkien ajattelun rimojen alapuolelle. Se että YLE on ottanut sen ihan viralliseksi ohjelmapolitiikakseen, kertoo vain siitä miten tavattomien ajatusharhojen vallassa elämme. Jos sellaisista halutaan ideologis-tunnustuksellisina totuuksina pitää kiinni, silloin koskaan ei pystytä ymmärtämään esimerkiksi tapaa, jolla moniarvoisuus ja monikulttuurisuus tosiasiassa sulkevat toisensa pois. Nehän on toistensa vastakohtia -- ja meidän pitäisi edistää nimenomaan moniarvoista demokratiaa eikä suinkaan monikulttuurisuutta.
Enpä tiedä onko mikään ymmärrys mahdollista, kun jutut tosiaankin kulkevat näin pinnallisella tasolla. Tosielämän kahvilapöydissä eletään todellakin tosi-teeveen elämää. Kuuntelin kerran miten naapuripöydässä kymmenkunta teini-ikäistä maailmanmatkaajaa vaihtoi vilkkaasti kokemuksiaan. "Mitä sinä pidit siitä Kreikan kulttuurista?" "Ai se oli ihanaa, kyllä pidin!" "Entä mitä pidit Italian kulttuurista?" Jne.
-------------------
Suomalaisilla on oma kansanrunousperinne, totta. Ruotsalaisilla on suurvaltaperinne. Kun historia on asettanut vastakkain runouden ja valtapolitiikan, suomalaiset on alistettu valtapolitiikalle, tottakai.
Tuohan oli po. tv-ohjelmassakin se päällekäyvin sävy. Suomalaisuudesta poimittiin kaikki mikä on hienoa siinä mielessä kuin ruotsalainen suurvaltaperinne ja siirtomaaisäntä-asenne ovat hienoja. Kansanrunouden korostamisen sijaan esitettiin tikkukirjaimilla sanoja kuten sänky ja penkki, jotka ovat tulleet ruotsinkielestä. Näsäviisasta, sanoisin.
Eurooppalaisen ajatteluperinteen vaikutusten pitäisi olla jotain paljon olennaisempaa kuin Ruotsin antamat vaikutteet. Ohjelman vinosuuntauksen korjaamiseksi voitaisiin esimerkiksi kysyä missä ovat suuret ruotsalaiset filosofit. Ei ole. Kristiina halusi omia Descartesin, mutta filosofi kuoli käsiin. Kristiina löi hallitsijan hanskat naulaan, pakeni Eurooppaan ja Roomaan, kääntyi kuin kostoksi vielä katolisuuteen.
Eurooppalainen ajattelu on todellakin Kreikan ja Rooman perintö, skolastiikan perintö, renessanssin perintö, saksalaisen metafysiikan ja brittiläisen empirismin perinne, kartesiolaisen rationaalisuuden perinne, valistuksen, vallankumouksen ja kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion sekä sille ja vain sille ominaisen "edustuksellisen" demokratian perinne. Siinä on Ruotsin kuninkailla hyvin pieni rooli, ja sekin lähinnä siellä sivistyksen kääntöpuolella.
------------------------
Maailmalla kaikkialla käyttökieleksi valikoituu yhä useammassa yhteydessä englanti. Se tulee koko ajan jatkuvasti edelleen vahvistamaan asemiaan. Tälle kehitykselle on ihan ylikäymättömät käytännölliset perusteet. Jokseenkin kaikki tärkeä mitä maailmassa koskaan on kirjoitettu, on saatavilla englannin kielellä. Englannin muuttuessa eräänlaiseksi yleismaailmalliseksi kieleksi sitä myöskin puhutaan väljästi eri tavoilla, joten uuteen maailmankieliyhteisöön on matala kynnys.
Uutiset kertoivat maaliskuulla 2011 kuinka suomalainen kulttuurivaikuttaja Jörn Donner tuohtui Bonnierin suvun nuorelle vesalle Joakim Bonnierille, joka toimittajagaalan haastattelussa puhui suomalaisille englantia eikä äidinkieltään ruotsia. Donnerin mielestä se oli "paskamainen temppu". -- Donner toki korjaili tätä uutista myöhemmin. Yhtä kaikki, voimme nähdä uutistapahtuman hyvin todentuntuisena kuvitelmissamme, koska kyseessä on niin tyypillinen suomenruotsalainen ylemmyydentuntoinen reaktio.
Itse lähestyn kysymystä pakkoruotsista kokonaan toiselta kannalta kuin minkään hyödyllisyys - tarpeettomuus -pohdinnan puitteissa. Minusta kyse on ennen muuta historiallisen alistamisen katkaisemisesta. Se on tärkein syy sille miksi pakkoruotsista on päästävä. Jokin maassa on totaalisesti pois raiteiltaan, jos muutaman prosentin kielivähemmistö voi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä pelkästään siksi että se edustaa historiallista siirtomaaisäntää.
Asetelmahan on suorastaan naurettava. Suomalaiskansa on keskuudessaan kahtiajakautunut hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen, mutta ruotsinkielisen vähemmistön silmissä ikään kuin kaikki suomalaiset ovat yhtä junttiporukkaa, kaikki samanlaista impivaarasakkia.
-----------------------------------------
