1.
Spengler, historistien historisti, taisi sanoa jotenkin niin, että johtajien ja johdettavien kategoriat ovat ikuiset. Se on myös durkheimilaisen sosiologian perusasetus: jokaisessa joukossa syntyy tiettyjä rooleja, esimerkiksi johtajien ja johdettavien roolit, ja ne syntyvät ihan siitä riippumatta, millaisia henkilökohtaisia psykologisia edellytyksiä joukon yksilöillä sattuu olemaan. Sama laki toteutuu myös enemmän tilannekohtaisesti -- ehkä voidaan sanoa että periaatteessa tilaisuus tosiaan tekee varkaan.
Tällaiset yhteisön ja yksilön suhteet ovat inhimillisyytemme perustekijöitä, mutta suhteessa siihen miten paljon ne määräävät kaikkea mitä me olemme ja teemme, niistä tiedetään aivan liian vähän. Esimerkiksi kaikissa yhteisöissä vallitseva, kullekin yhteisölle ominainen sosiaalisen sidonnaisuuden aste on asia josta pitäisi tietää paljon, paljon, paljon enemmän. -- No, sitäkään vähää mitä tällaisista perusasioista tiedetään, ei osata ottaa ollenkaan huomioon. Tiedetään esimerkiksi, että yhteiskunnan vähemmistömielipiteiden hävittämisyritykset vain lisäävät niiden kannatusta. Paras keino tehdä kaikista rasisteja on yrittää hävittää rasismi maailmasta.
2.
Yksi yhteiskunnassa aina vallitseva kahtiajako muodostuu julkisuuspinnasta -- siitä mitä yhtäältä julkisesti ja yleisesti puhutaan ja toisaalta siitä mitä ei kukaan oikein halua, uskalla, tai edes osaa muotoilla julki -- puhumatta ja sanomatta jäävästä sielunmyrkystä, joka elää vain epämääräisenä epävirallisena mykkänä möykkynä monien ihmisten sydänalassa.
Jokainen voi ymmärtää, että jos kaikki mitä yhteiskunnassa julkisesti puhutaan, on jollain lailla rajoittunutta ja karsittua, silloin kukaan yhteiskunnassa elävä ei edes yksityisesti pysty ajattelemaan oikein. Jokaisessa yhteiskunnassa vallitsee jokin yleisen tietoisuuden vedenpinta, jonka yläpuolelle itsenäisimmänkin yhteiskunnallisen ajattelijan on vaikea nostaa päänsä. Rivikansalaisista jokainen vain paikkaa julkisuuspinnan puuttuvat palaset kehittämällä itselleen ikioman mustan möykkynsä sydänalaan.
On mahdollista että kaikki mitä yhteiskunnan tietoisella julkisuuspinnalla puhutaan todellisuudessa määräytyy jonkinlaisena kantena sisäiselle sielulliselle myrkkyastialle, joka koostuu puhumattomista asioista. Näin yhteiskunnallisesta keskustelusta muodostuu erilaisten kiertoilmaisujen ja väistöliikkeiden kielikudelma ja käsitekoneisto. Varsinkin poliittinen väittely institutionalisoituu, se käytännössä muuttuu tietyn ajanmukaisen jargonin hokemiseksi. Vanha totuus "siitä puhe mistä puute" saa sitten yhden ilmauksensa myös siinä että tarkkaan muotoillut ideologiat useimmiten nostavat hyveiksi juuri sellaisia asioita, joita aidosti ei ole olemassakaan. On vain niiden vastakohdat, vastaavat paheet.
3.
Meille ei näinä päivinä liene vaikeaa kuvitella sitä yhteiskuntailmapiiriä joka edesmenneessä N-liitossa vallitsi. Kaikki mitä julkisuudessa puhuttiin piti muotoilla virallisen ideologian ilmiasuun, eikä järjestelmää vastaan saanut esittää periaatteellisia epäilyjä eikä kritiikkiä. On merkillistä miten tällaisen yhteiskuntailmapiirin syntyminen ylipäänsä on mahdollista, ja miten se voi kaikesta keinotekoisuudestaan huolimatta elää vuosikymmeniä, romahtaen julkisuuspinnalla vasta sitten kun se jo pitkän aikaa on ollut pinnanalaisesti aivan rapautunut.
Mutta sille on selitys. Inhimillinen kieli ja ajattelu ovat sosiaalista muodostetta, ja niiden evolutiivinen tarkoitus on ollut nimenomaan sitoa yhteisö yhtenäiseksi -- ripustaa yksilöt yhteisöön kielen ja ajattelun näkymättömillä langoilla. Ne ovat tavattoman lujia, nuo loputtoman monet merkitysten säikeet joilla yksilöt on yhteisöksi kudottu.
Jokainen uusi ihminen syntyy valmiiseen jo olemassaolevaan kielimaailmaan, jonka ajattelun hän kasvaessaan omaksuu ja jonka hän vuorostaan siirtää jälkeläisilleen. Mitään syviä muutoksia kielessä ja ajattelussa ei voi tapahtua yhtäkkiä, koska kieli ja ajattelu ovat nimenomaan yhteisöllistä pysyvyyttä syventämään pyrkiviä elementtejä. Jopa N-liiton romahtaminen tapahtui monien vuosikymmenien kuluessa, kun julkispinnan kieli ja puhumaton totuus vähitellen söivät alta yhteiset eväät.
4.
Kun nyt sanon, että meillä vallitsee yhteiskunnassamme nyt pitkälti samanlainen, pinnan alta jo romahtanut yhteiskuntailmapiiri, joka oli ominainen sortumismatkalla olleelle N-liitolle, uskooko minua kukaan?
Myös meillä numerotalous on irronnut kaikesta mitä reaalimaailmassa tapahtuu, myös meillä yhä epätoivoisemmin ylläpidetään kuvaa siitä että juuri oma taloutemme on ainoa mahdollinen vaihtoehto -- että se on totta ja oikein. Myös meillä kaikki epäonnistumiset ja lamat maksatetaan kansalla, joka meilläkin on tehottomuudessaan syypää kaikkiin johtajien epäonnistumisiin. Myös meillä kuvataan mielikuvatasolla talous ahkerana työntekona yrityksissä ja tuotannossa, ja myös meillä jätetään ääneen sanomatta mihin kaikki maailman rahat katoavat ja miksi pieni ääririkas eliitti jatkuvasti rikastuu lisää.
Jos sanoisin että myös meillä talous ja politiikka muodostavat epäpyhän yhteenliittymän, joka käytännössä lypsää kansaa yhä huonompaan jamaan, ja että tämä tilanne on kaikesta valtio-opillisesta ja muusta muodollisesta lainmukaisuudestaan huolimatta vain kansi sille miten hyvävelisuhteissa ristiinelävä nomenklatuura käytännössä harrastaa jokaisen yhden hyveen sijasta kahta pahetta, uskottaisiinko minua?
Jos sanoisin, että ei esimerkiksi sillä minkä puolueen ministeristä on kyse ole enää mitään merkitystä, koska koko valtaeliitti on omaan henkilökohtaiseen eduntavoitteluunsa sulkeutunut sisäpiiri, joka puhuu aivan toista kieltä ja ajattelee aivan eri tavoin kuin kukaan arkipäivän taisteluhaudasta leipäänsä kaivava lapiomies?
Pelkäänpä pahoin etteivät tällaiset kuvaukset oman yhteiskuntamme kujanjuoksusta kohti totaalista romahdusta ole niinkään vääriä. Jokin tämänkaltainen tilanne nyt todellisuudessa jo vallitsee. Möykyt ihmisten sydänaloissa kasvavat.
5.
Yhteiskuntapolitiikka on myyty talouspolitiikalle, talouspolitiikka europankkiireille. Asiahallintaa ei enää tarvita eikä sitä olisikaan, uudistukset tehdään ministeriöiden pöydillä kuten ylikansalliset sotastrategiatkin tehtiin koskaan rintamamiehiä käytännössä tapaamatta.
Ministeri saattaa eräänä päivänä hypätä uppoavasta laivasta elinkeinoelämän johtoon, toinen tilaa uuden utopistisen sosialismin, anteeksi "kestävän kehityksen" talouskasvun seitsemänsataatuhatvuotissunnitelman iltalehtilööpeissä iltahippasillaan keikkuvalta julkkisfilosofilta, kolmas, Heidi Hautala, narahtaa pimeän työn teettämisestä -- kuka tällaisia enää jaksaa edes ihmetellä? Ihme olisi jos tässä yleisessä sosialismin rakentamisen, anteeksi taloususkonnon rappiotilassa mitään ei miltei päivittäin tulisi ilmi.
Jos kieli- ja tiedonfilosofilta tässä tilanteessa kysyttäisiin "mitä sitten pitäisi tehdä", luulen että tiedän mitä hän ei missään nimessä ehdottaisi. Hän nimittäin ei käskisi: "Hajottakaa nyt sitten ihan lopullisesti kielen ja ajattelun luonnollinen kansallinen pohja, ja yrittäkää nyt ihan vaikka huvin vuoksi ja Rooman polttamisen roihuavana loppunäytöksenä panna pystyyn pelkästään yhteisvaluutan varaan perustettava suuri euroopanmittainen liittovaltio!" --
Sellainen nimittäin olisi kansallisen hajoamisen absoluuttisesti sinetöivä euroopanmittainen ekspansio, ensimmäiseksi meille jotka täällä pohjolassa pitkän geopoliittisen linjamme seurauksena kannamme kanssamme itäblokkilaista hajoamisperintöä. Mutta ei kai nyt sentään ylikansallista eurovaltiota kukaan tosissaan olekaan perustamassa, eihän? Eihän kansallinen hallituksemme sellaista sentään puuhaa.
--------------------------------
Lisäyksiä:
Kirjoituksessa käsiteltiin nimenomaan ministeri Hautalan tapaus. Siitä sanottiin kaikki olennainen. Olisiko taustatietona tullut vielä ilmoittaa, että ministeri Hautala ei urallaan ole kunnostautunut ainoastaan harmaan talouden torjuntaryhmässä, vaan myös Venäjän nykykehityksen ja sikäläisen demokratiavajeen ja ihmisoikeustilanteen ankarana kriitikkona. Sen lisäksi hän eräässä taannoisessa tv-haastattelussa antoi ymmärtää että pitkissä ja salskeissa masai-miehissä on jotain ylvästä.
----------------------------
Miksi meillä ylimalkaan on niin hyväksyttyä tarkastella kaikkia asioita kuin ne olisivat vain erillisiä kaikesta irrallisia pieniä yksityiskohtia? Johtuuko se siitä että yhteiskunnalliselta julkisuuspinnalta puuttuvat ne henkiset eväät ja se kieli joiden varassa laajempia puitteistuksia voitaisiin tehdä.
Siksi eliitti-ihmiset eivät itsekään pysty enää suunnistamaan mihinkään päämäärärationaaliseen suuntaan -- he ovat vain hajanaisen irrallisista lehmän- ja muista kytkykaupoista koostuvan politiikan juoksupoikia ja -tyttöjä. Ei "taloudella" ole mitään kokonaisvaltaista suuntaa tai tarkoitusta.
Ja kuten Hautalasta huomaamme, minkäänlaista sairaudentuntoa ei enää herää. -- Tähän tyyliin: Minäkö muka jossain väärässä? Eikös tämä ole vain pikkujuttu. Ei tällä pitäisi mitään periaatteellista merkitystä olla. Ei pidä näitä yksityiselämään liittyviä pikkujuttuja sekoittaa maan asioiden tärkeiden kysymysten suurten haasteiden demokratian ja ihmisoikeuksien ... jne, jne.
Mielikuvien on oltava isoja, absoluuttisen valtavia, koska absoluuttiseen verrattuna kaikki suhteellistuu. Silloin moraalikin on suhteellista, ja kaikki keinot suhteellisen sallittuja. -- Tuolta ne horisontista jo kuikuilevat esiin, neliökilometrin kokoista EU-liittovaltion lippua mukanaan retuuttaen, etsien Euroopan korkeinta mäntyä minkä nokkaan sen ripustaisi.
------------------------
Kaikki absoluuttinen on falskia. Koherentti kokonaiskuva voi olla myös totuudellinen, mutta silloin sen ja korrespondenttisten osatekijöiden suhteen täytyy olla kunnossa. Silloin niin sanottuja kognitiivisia dissonansseja ei saa esiintyä. Silloin on ajateltava niin että ajattelun pinnalta näkyy läpi pohjaan asti joka kohdassa.
Pitäydyn asioiden siinä järjestyksessä, että ensin on kyettävä hahmottamaan suuri kokonaiskuva ja puitteistukset -- ne eivät suinkaan ole mitään pikkuasioista induktiivisesti koostuvia "johtopäätöksiä". Vain suuren kokonaiskuvan puitteissa osat saavat paikkansa ja merkityksensä. Ihan vastaavalla tavalla kuin käsite saa merkityksensä siinä elämäntilanteessa ja kielen kontekstissa jossa sitä käytetään.
Valtion hahmottaminen toimijasubjektina on yksi seuraus siitä että kunnollinen koherenttinen kokonaisajattelu on hajonnut. Kyvyttömyys terveeseen yleiskäsitteiden käyttöön saa "liberalistiset" totuudet "kukoistamaan". Jos liberalisti näkee valtion vain absoluuttisena pahana, vapauksia rajoittavana auktoriteettina, isäkapina kytee ja syttyy. Pelkästään "talouden" ja yhteisvaluutan varaan perustettu ihannevaltio, EU-liittovaltio, on liberalistinen unelma. Mutta sillä on niin falski muoto että myös sosialistit näkevät siinä unelmansa, uusinternatsionalistisen yhteisyyden.
-------------------
Viime vuosisadan mukana eurooppalaisen ajattelun kehityskuvaan on astunut sitten myös mukaan postmoderni "tiedollinen" hajoaminen, joka tavallaan täydellistää koherenttisen ja korrespondenttisen totuusjärjestelmän -- siis niiden keskinäisen vuoropuhelun -- tuhoa. Nuoret sukupolvet ovat aika kehnoja ajattelijoita, koherenttisten kokonaisuuksien hahmottamisesta ei edes kannata puhua kun heillä ei enää ole irrallisten efektien, riemunkirjavien sateenkaarivaikutelmien, yms, määräämässä kokemusmaailmassaan mitään mikä sitä vastaisi.
Tavallaan nuoret toki ovat itse viattomampia kyvyttömyyteensä kuin mitä nämä ikääntyvät monissa liemissä läpivärjätyt poliittiset kameleontit omaan tylsämielisyyteensä ovat. Yhtä kaikki -- viattomuuskaan ei pelasta maailmaa. Etologisen toimintadraivin riivaamina nuoret vain ajavat nopeammin rekan seinään kuin vanhat väsyneet elostelijapoliitikot.
-----------------------
Kirjoitin juuri edellisen blogitekstin projektiivisesta sielunmekanismista, ja varmaan se jotenkin kummitteli yhä mielessäni koska sisäisillä silmilläni näin hyvin selvästi ministeri Hautalan tiukkatätisesti moralisoimassa, kurittamassa ja ojentamassa Venäjän yhtä kovaotteista johtoa "demokraattisen kehityksen" laiminlyönnistä ynnä "ihmisoikeuksien" polkemisesta ynnä muusta.
Sitä vaan miettii miten sokeita yleensä olemme mitään sisäisillä silmillämme näkemään. Keskustelut -- kuten nyt vaikka tuo järjettömän paljon mielipiteilyä nostattanut Suomen Sisu -keskustelu -- ovat aivan palikkatasoa. Kuin peruuttaisi eduskunnan kokoisella kökkötraktorilla pakkivaihteella takaisin lantakasaan -- ongelmat ovat todellakin itse kunkin oman mielen tunkioissa. Sieltä ne projisoidaan ulkomaailmaan, ja höyryisten lasien läpi tähtäimeen otetaan maaliksi esimerkiksi Sisu.
----------------------------
Poliittista puhetta ei oikeasti edes voi ymmärtää. Se on mahdotonta, koska se on kuin ne keisarin uudet vaatteet. -- Toki monet sanovat -- ja itsepetoksessaan onnistuneet jopa kokevat -- ne ymmärtävänsä. Itse taistelin joskus 90-luvun lamavuosien aikaan ymmärrysmyrskyjen keskellä kunnes vähitellen tajusin, että koko talousajattelumme on ollut harhaista jo kartesiolaisen rationaalisuutemme alkuasetuksista alkaen.
Keskustelu, joka meillä on nyt ympärillämme, näyttäytyy historiallisesti oikaistun järjen valossa lähinnä jonkinlaiselta hyvin primitiiviseltä taikauskolta. Ymmärryksen noituvia yleiskäsitteitä, määriteltyinä toisilla samanlaisilla ymmärryksen noituvilla yleiskäsitteillä. Taloususkonto on uusi maailman valtauskonto, taikausko taikauskojen joukossa. Maailmassa on tapettu ihmisiä sen perusteella montaako sormea he käyttävät tehdessään ristinmerkin.
"On mahdollista että kaikki mitä yhteiskunnan tietoisella julkisuuspinnalla puhutaan todellisuudessa määräytyy jonkinlaisena kantena sisäiselle sielulliselle myrkkyastialle, joka koostuu puhumattomista asioista. Näin yhteiskunnallisesta keskustelusta muodostuu erilaisten kiertoilmaisujen ja väistöliikkeiden kielikudelma..."
Katselin juuri tv:sta "Pressiklubia". Voi taivas, taivas, taivas. Tunne on kuin olisin eksynyt aivan väärälle planeetalle. Apinoiden planeetta? Ei voi olla mahdollista, että tuollaista ohjelmaa tehdään aivan tosissaan. Mutta kyllä ne nyökyttelivät päätään hyvin vakuuttuneesti, nyök, nyök, nyök.
--------------------
Muistelen että Hitlerin yksityissihteeri kirjassaan kertoi miten Hitler oli aina tavattoman innostunut päästessään seurustelemaan nerokkaiden ihmisten kanssa -- siis sellaisten jotka osasivat oman alansa ja joiden auktoriteetti oli vakuuttanut akateemisen maailman.
Hän liehitteli näitä ihmisiä, esiintyi sitten kollegiaalisesti heidän vertaisenaan, kunnes joku huomautti hänelle hänen ymmärrysvajeestaan -- jolloin Hitler koki niin sanotun narsistisen loukkaantumisen. Se on sokkireaktio. Veri pakeni hänen kasvoiltaan, hän vaikeni totaalisesti, ei enää osallistunut keskusteluun, vetäytyi tilaisuuden tullen seurasta pois.
Tällaisista kohtauksista me saatamme nähdä miten sairas persoona Hitler oikeasti oli. Hänen omanarvontuntonsa oli kaikkein haavoittuvinta lajia -- ja on mahdollista sanoa, että kaikki mitä hän teki, johtui narsismista. Kun minän rakkaus itseen ei onnistu, maailma saa maksaa tämän itsevihan ja itsetuhon hinnan. -- Eikä sovi olla tässä yhteydessä olla esittämättä kysymystä omaa narsistista aikaamme koskien: onko muka se "keskustelu", jota yhteiskunnalliseksi keskusteluksi nimitämme, mitään muuta kuin narsistien keskinäisiä kampitus- ja loukkaamisyrityksiä?
Narsismi on aikamme laji. Aikamme politiikka on identiteettipolitiikkaa. Aikamme ajattelu on leimojen liimaamista vastapuolen otsaan. Aikamme todistelu toteutuu kaivamalla esiin kaikkein harhaisin ja projektiivisin mutta leimaefektiltään tehokkain irrallinen yksityiskohta. "Juuri tuo sana hänet kavaltaa!"
-------------------------------
