 |
| Popper voidaan lukea myös: nollatoleranssi on tolkuttomuutta |
1.
Maahanmuuttoa voidaan vastustaa taloudellisin perustein. Maahanmuutosta on muodostunut kokonainen teollisuus. Tuhannet ihmiset saavat toimeentulonsa maahanmuuttajaruljanssista, ja maahanmuuttajien työllistyminenkin on lähinnä sitä, että heidän maahanmuuttajuudestaan on tehty maahanmuuttokoneistoon työpaikka.
Maahanmuuton, tai edes sen erityisen osan, humanitaarisen maahanmuuton, kokonaiskustannuksia ei ole laskettu, koska ne mitä ilmeisimmin olisivat miljardiluokkaa ja osoittautuisivat niin kauheiksi, että niitä olisi vaikeaa ellei mahdotontakin perustella kansalle. Säästöpolitiikkaan ja hyvinvointivaltion alasajamiseen muutenkin kyllästyneet kansalaiset alkaisivat joukolla kysellä, miksi yleensäkään hyysäämme maan tapoihin sopeutumattomia maahantulijoita oman sosiaalisen turvallisuutemme kustannuksella.
Maahanmuutosta on kuitenkin jokseenkin mahdotonta puhua vain taloudellisena ongelmana. Aihe on tabu, sitä ei sovi käsitellä vain käytännöllisenä kysymyksenä. Kaikki maahanmuuttokriittisyys voidaan kyseenalaistaa viittaamalla siihen että se on epähumaania, ihmisoikeuksia kyseenalaistavaa, muukalaiskammoon pohjautuvaa, erivärisiä erottelevaa, ihmisvihaa, rasismia, jne.
2.
Rasismileimojen lyöminen on maahanmuuttoa kannattavien monikulttuurisuusideologien vahvin ase kaikkea kritiikkiä kohtaan. Rasistijahti on jonkinlaista nykyajan noitaoikeudenkäyntiä, koska rasistisyytteitä vastaan on yhtä mahdotonta puolustautua kuin noidiksi syytettyjen oli mahdollista vedota järkeen -- jos järjellä olisi näissä asioissa jokin rooli, syytteitä ei olisi koskaan edes nostettu. On aika huolestuttavaa, että nyt järjenkäyttömme jälleen alkaa painua tasolle jolla leiman lyöminen merkitsee keskiaikaiseen tyyliin syyllisyyden sinetöimistä.
Viime aikoina rasismileimaaminen on mielestäni paitsi yleistynyt myös muuttunut luonteeltaan "totalitaristisemmaksi". Totalitaristiselle järjestelmälle ominaiset piirteet -- pyhien puhumattomien tabujen muodostuminen, yksimielisyyden edellyttäminen tietyissä kysymyksissä, yhä järjestelmällisempi toisinajattelijoiden vainoaminen, ajatusrikosten ja ilmiantokulttuurin huomaamaton vahvistuminen -- nämä kaikki alkavat olla jo meilläkin arkipäivää.
Ilmiannot tehdään yhä useammin läpikaupallisissa iltapäivälehdissä. Todellisuuden- ja suhteellisuudentajuttomilla jutuilla ratsastetaan kansalaisajattelua taannuttaen ja mahdollisesti vielä olemassaolevaa vähääkin ymmärrystä mitätöiden. Olemme kaiketi tulossa aikaan jolloin maahanmuutto- ja rasismikysymyksistä muodostuu myös julkisuustaloudelle tarpeellinen osa. Kuten noitien rooli aikoinaan oli toimia kauhistuksen aiheuttajina ja pelotteina laajalle rahvaalle -- inkvisition uutisten perilleviejinä -- samoin rasistijahdin funktio on uhrata ajatusrikollisia kohulehtien laajalevikkisyyden alttarille.
Esimerkiksi viime viikkoina kovasti kuohuttanut "toimittaja" Abu-hannan ja toimittaja Appelsinin nostattama julkisuuskohu voidaan nähdä merkkinä uuden aikakauden saapumisesta juorulehtimaailmaan. Uusi nyt esiin noussut piirre on kontroversaalisuus -- nyt rasistijahti on jo niin institutionalisoitunutta, että pelkän leimaamisen rinnalle voidaan nostaa vastakkaisia kantoja niin että ne vain kasvattavat kohua ja laajentavat lehden levikkiä.
3.
Yleisen ajattelun sairastumisen kannalta kaikkein huolestuttavin piirre ei ole kaupallisten tiedonvälittäjien läpimätä mielipide-inkvisitio -- johon toki yhteisesti omistettu mutta samaa ajatustotalitarismia toteuttava YLE kiltisti liittyy -- vaan se, että "rasismin" käsitteellinen epämääräisyys opitaan kiertämään käyttämällä leimakäsitettä enemmän vihjailevissa muodoissa, esimerkiksi muodossa "rasistinen motiivi". Siinä on kyseessä ajatusansa, johon lankeaminen tulee olemaan monikulttuurisuusideologeille ja rasistijahtaajille sekä helppoa että houkuttelevaa.
Enää ei tarvitse yrittääkään määritellä käsitteelle "rasismi" pätevää sisältöä, koska vielä julmemman tuomittavuuden riittää saamaan aikaan viittaus siihen että toimitaan "rasistisista motiiveista". Se on vielä laajempi, totaalisempi leimatotuus kuin pelkkä "rasistiksi" nimittäminen -- se viittaa suoraan siihen perimmäiseen kaiken pohjalla olevaan pahuuteen, joka noidan koko toimintaa ohjaa. On se ja sama mitä noita puolustuksekseen esittää, kun tiedetään, että näennäisen järkevätkin sanat noidan suuhun panee paholainen.
Näin itse asiassa kaikki maahanmuuttokritiikki voidaan mitätöidä -- se on kyseenalaista, koska se kaikki lähtee "rasistisista motiiveista". Enää ei tarvitse suhtautua kritiikkiin asiasisältöjen kannalta, ei minkäänlaisiin argumentteihin. Ne on nyt kertaheitolla todettu kyseenalaisiksi, koska ne kaikki nousevat kyseenalaiselta "rasistisen motiivin" pohjalta.
4.
Kun maahanmuuttokriitikot ovat viitanneet rikostilastoihin faktana, jonka voi katsoa osoittavan rikosnimike rikosnimikkeeltä miten paljon useammin ulkomaalaistaustaiset verrattuina kantasuomalaisiin syyllistyvät tiettyihin tekoihin, todistelumotivaatiota kumoamaan on kehitetty demografisia argumentteja, jotka suhteuttavat teot niiden tyypillisen tekijäryhmän sosiaalitaustaan, jolloin tekijän kansallisuus häipyy tai ainakin hieman liukenee muiden viitteellisten selitystekijöiden sekaan.
Kaikkien rikostyyppien, kuten paljon puhuttujen raiskausten, kohdalla demografinen korjauskaan ei selitä pois kulttuurisia taustatekijöitä. Mutta yhtä kaikki -- kriitikoiden yritys argumentoida maahanmuuttoa vastaan rikostilastojen pohjalta voidaan ainakin osittain torjua.
Ja kun se jossain edes periaatteellisessa mielessä on torjuttavissa, koko juttu voidaankin siirtää periaatetasolle. Yleisellä tasolla tässäkin koko homma voidaan kuitata toteamalla, että rikostilastoihin vetoaminen ei ole muuta kuin osoitus ja todiste maahanmuuttokriitikoiden pohjimmaisesta toimintamotiivista, "rasistisesta motiivista".
Kaksi olennaista havaintoa jää tekemättä. Ensinnäkään tilastot yleensä saati rikostilastot erityisesti eivät ole sellaisia "faktoja" kuin minä ne maahanmuuttokeskusteluun on nostettu. Auktorisoitu tilastotieto on ajatusvirhe, johon on syyllistytty niin maahanmuuttokriitikoiden todistelutarpeiden kuin monikulttuuri-ideologian puolustelijoiden taholta. Voi tosin sanoa, että pahasti tulehtuneessa keskustelutilanteessa se on puolin ja toisin varsin ymmärrettävä virhe. Se on yritys löytää edes jotain yleispätevää todistelutarpeiden siteeksi.
Toiseksi, se mitä kutsutaan "rasistiseksi motiiviksi" ei ole sitä mitä sen kuvitellaan olevan. Se ei ole edes mitään senkaltaista tai sensuuntaista, jota siinä rasistijahtaajien motiiveilla yritetään nähdä. Itse asiassa "rasistinen motiivi" voi olla jotain mikä ihmisessä on inhimillisintä ja siten parasta -- aivan kuin vainotuissa noidissakin oli jotain inhimillistä, jota heitä vainoavalla taikauskoisella ja pelon sokaisemalla seurakunnalla ei ollut.
5.
Tilastot ovat tilastoja ja vaativat tulkintansa. Tilastot ovat yleiskäsitteellisiin lokeroihin lajiteltua todellisuutta, joissa piilevät tulkintatarpeet saattavat sisältyä jo käsitteenmuodostukseen. Tilastotiedon auktorisoiminen siten, että lähtökohtaisen käsitteenmuodostuksen ongelmat sivuutetaan ja tilastonumeroiden pohjalta suoritetaan tulkintaa, on ihan vastaavanlainen ajatusvirhe kuin esimerkiksi korrelaation kuvitteleminen syysuhteeksi.
Jos tilastoinnissa on lähtökohtaongelmia, ne eivät korjaudu, vaikka numeroiden tietyt tulkinnat todellakin tulisivat oikaistuiksi toisenlaisilla korjausliikkeillä. Eivät tosiasiat siitä sen enempää paljastu -- tilastot voivat olla vääriä jo siinä vaiheessa kun lähtökohtaiset tilastolokeroinnin käsitteet on valittu.
Ja lähtökohdissa esimerkiksi rikostilastoissa on aivan ylikäymättömiä ongelmia. Esimerkiksi tuo tilastoissakin koholla oleva raiskausrikollisuus on erityisen ongelmallinen tilastoitava. Jos mietimme kysymystä, kumpi lienee todennäköisempää, sekö että eri kulttuurista tulevan raiskaajan teko herkemmin ilmoitetaan vai sekö, että se tyypillisesti jää ilmoittamatta, huomaamme miten horjuvalla pohjalla olemme omien ennakkoluulojemme kanssa.
Todellisuuden laadut eivät siirry tilastojen määriin. Tilastot eivät ratkaise erilaisten kulttuuriominaisuuksien ongelmaa. Vertailut houkuttelevat kuvaamaan kulttuureita samoilla mittareilla, mikä sinänsä tekee todellisuudelle vääryyttä. Hyvät todistelutarkoitukset saattavat sulkea silmät näkemästä todellisia eroja.
6.
Rikollisuus on aina rikollisuutta tietyn kulttuurin ja aivan tietynlaatuisen yhteisöllisyyden piirissä. Rikokset ovat olemassa vain suhteessa toisiin samanlaista yhteisöllisyyttä edustaviin ihmisiin. Emme oikeasti voi irrottaa yksilöitä niistä kasvukulttuurin ja yhteisösidoksen moraalikoodeista, joissa hänen ihmisyytensä on syntynyt ja kehittynyt. Siksi rikollisuudessakin ilmenevät yksilötasolle palautumattomat yhteisölliset tekijät. Sellaisten huomioonottaminen on toistaiseksi jäänyt tilastotieteilijältä väliin.
Edes perustavanlaatuista käsitteellistä eroa yhtäältä sosiaalisesti sitovien, normatiivisen ryhmäpaineen ja yksilön kokemien kunnian- ja häpeäntunteiden ohjailemien kulttuurien ja toisaalta yksilöllisyyttä ja yksilöllistä vastuuta korostavien, omantunnonetiikkaa korostavien "länsimaistyyppisten" kulttuurien välillä ei ole tehty. Näin siitä huolimatta että eräiden rikostyyppien kohdalla yliedustusta näyttäisi oleman nimenomaan yksilöllisyyttä kunnioittamattomista maista saapuneilla.
Ehkä kaikki yksilöjen taustaan viittaava on mahdollista tulkita "rasistiseksi motiiviksi". Vedetyt johtopäätökset saattavat sitten olla täysin vääriä. Niistä ei tietenkään saa keskustella. Harvapa täällä kysyy mitään esimerkiksi siitä että "suvaitsevuus" saattaa hajottaa sosiaalisesti sitovalle yhteisölle ominaista normimoraalin painetta ja aiheuttaa sitä kautta tuota tilastoissakin näkyvää lisääntyvää rikollisuutta.
7.
Toinen juttu on se, että itse asiassa niin sanottu "rasistinen motiivi" saattaa olla arvokkainta mitä niin sanotut "maahanmuuttokriittiset" ihmiset argumentaatiossaan omaavat. "Rasistisessa motiivissa" saattavat olla taustalla loukatut kansalaistunnot, ja jos ja kun ihmisten perustavanlaatuisia kansalaistuntoja on loukattu, silloin ihmisarvon perimmäisiin tekijöihin on kajottu.
Rasistisessa motiivissa on taustalla vaistonvarainen tunto siitä että ihminen on sekä sosiaalinen että moraalinen olento, ja että jos annamme meitä yhteisöksi sitovien kansalaistuntojen hajota, menetämme myös yhteisöllemme ominaiset moraalikoodit. Siis meille ominaiset, meille ainoat mahdolliset, oman yhteisömme moraalikoodit.
Jollei maahanmuuttokriittisyyden "rasistista motiivia" tajuta nimenomaan sosiaalisen moraalin oikeana ja legitiiminä lähtökohtana, silloin yhteisössä ollaan menossa hyvin huolestuttavaan suuntaan. Silloin ne "vahvat arvottamiset" -- termi on peräisin yhteiskuntafilosofi Charles Taylorilta -- jotka yhteisöstä tekevät yhteisön ja mahdollistavat yksilön kokeman ihmisarvon, ovat hajoamassa.
8.
Meidän kannattaisi varmaan miettiä vähän syvemmin sitä millainen jakotekijä erottaa masinoidun rasistijahdin ja sen kohteet toisistaan.
Toisella puolella on nyt kaupallisen lehdistön ylläpitämä lynkkausmieliala ja sen kiihottama suuri enemmistö, ja toisella puolen tämän "hyvän" yhteiskunnan uhrit -- omissa kansalaistunnoissaan loukatut ja maahanmuuttovastaisiksi muuttuneet ihmiset. Luulenpa, että jos jollakin on motiiveissaan jotain kyseenalaista, se on nimenomaan tuo enemmistön muodostama, luvalla sanoen aika totalitaristinen koneisto.
Näissä kansalaiskeskusteluissa meidän pitäisi tilanteen korjaamiseksi ensi alkuun kuunnella uhreja. Eikä vain siksi että he ovat uhreja, vaan siksi, että he ovat omia.
Kuunteleminen voisi sitten johtaa siihen, että keskityttäisiin puhumaan niistä asioista, joissa niin sanotut rasistit ovat aivan oikeassa. Maahanmuuttokriitikot -- juuri nämä hirvittävät "rasistit" -- ovat nimittäin oikeassa monissa aivan olennaisissa asioissa.
9.
Maahanmuuttokysymyksissä ei mitään "rakentavaa keskustelua" voi syntyä jos maahanmuutto on toiselle osapuolelle -- enemmistön valtavirta-ajattelulle -- tunnustuksellinen ja ryhmävahvistautumiseen houkuttava, julkisuuden siunaama ideologia, jolla toinen osapuoli -- mitätöity vähemmistö -- syrjäytetään jo lähtökuopissa ja ihan perusihmisyyden tasolla.
Toki on olemassa omilla aivoillaankin ajattelevia ihmisiä, jotka auliisti myöntävät, että maahanmuuttoon liittyy paljon toistaiseksi ratkaisemattomia ongelmia. Eivätkä kaikki enää suinkaan kuvittele, että ongelmat olisivat ratkaistavissa vain jonkinlaisina suhtautumis- ja asennetason kysymyksinä.
Mukana asiallisessa kritiikissä saattaa olla muutama harva sellainenkin, joka tajuaa, että törmäämme näissä yhteyksissä yksilötasolle palautumattomiin yhteisöjen ongelmiin. Sellaisiin kuin esimerkiksi ylempänä mainittu moraalisen koodin perustava erilaatuisuus on.
Maahanmuuttokeskustelun suurin ongelma on kuitenkin mielestäni edelleen se että enemmistö ihmisistä tunnustaa omaksumaansa suurta yhteistä valhetta. Se on ehdollistettu niin vahvasti että sitä voidaan manipuloida muutamilla taika- ja komentosanoilla. "Rasismi" on yksi sellainen sana. Nyt on syntymässä sille vielä suggeroivampi seuraaja: "Rasistinen motiivi!"
10.
Kun oikeista asioista ei voida puhua, areenat vapautuvat rasistijahdille ja vihapuhevainolle. Suvaitsevuutta huokuvat ja itseään suurina humanisteina pitävät poliitikot kuvittelevat että maahanmuuton ongelmat laukeaisivat kun vain kaikki haluaisivat ja osoittaisivat sopeutumista. Samaan hengenvetoon he vaativat "rasismille" nollatoleranssia -- tämä vaatimus kertoo jotain siitä mistä suunnasta sopeutumista odotetaan.
Nollatoleranssi "rasismia" vastaan de facto tarkoittaa "rasistisen motiivin" mukaan tulkittuna kaiken maahanmuuttokritiikin kriminalisoimista. Nollatoleranssi on siis "oikeassaolijoiden" motiivi jolla tietyn mielipiteen omaavien ihmisten ihmisarvo -- itse asiassa kaikki kansalaistunnot, koko loukattu ihmisyys -- mitätöidään.
Nollatoleransseista voitaisiin puhua ihan muualla. Esimerkiksi maahanmuuton ideologista suosimista -- maahanmuuttoideologiaa ideologiana -- voitaisiin pitää ihmiskokeena, jollaisiin nähden meillä tulisi olla ehdoton nollatoleranssi.
------------------------------------------
Lisäykset:
Huomautan, etteivät oman ajatteluni lähtökohdat sijoitu mitenkään tähän julkista ärsytystä herättäneeseen maahanmuuttokritiikkiin. Itse asiassa en ole mitenkään laajasti edes perehtynyt kaikkeen mitä varmasti eri foorumeilla on kirjoiteltu -- en ole esimerkiksi koskaan lukenut Hommafoorumia. "Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan loukkaamisesta" tuomion saaneen Jussi Halla-ahon kirjoituksia en ole tutkinut, mutta oikeusprosessin päätökset olen kyllä lukenut. Ne olivat aika kauheaa luettavaa.
Niistä ei oikein synny luottamusta siihen että eläisimme oikeusvaltiossa. Toiseen vaakakuppiin on pantu yliluonnollisia ylijärjellisiä "totuuksia" ja toiseen vaakakuppiin ihmisjärki -- ja yliluonnollinen painaa enemmän. Kyllä se noitaoikeudenkäyntiä on. Pahuuden projektioita tarvitseva magia vastaan ajattelun haaste.
Rikokset, rangaistukset ja viiteryhmälokerot ovat yhteisösidonnaisia. Universaali moraali on olemassa, mutta se ei merkitse etteikö yhteisöillä olisi kulttuurisia moraalilaadullisia eroja. Ne voivat olla perustavanlaatuisia ja ylikäymättömän suuria. Esimerkiksi primitiivisissä yhteisöissä vallitsee tyypillisesti sosiaalisesti sitova "mekaaninen" normimoraali, kun taas kehittyneemmissä, enemmän yksilöllistä eriytymistä sallivissa ja suosivissa yhteisöissä kehittyy "orgaaninen" omantunnonetiikka (Durkheim). -- Individualistisen ihmiskuvamme varassa rakennellut oikeusihanteet, joita juristerialla yritetään kiteyttää yleisesti päteviksi pykäliksi, kohtaavat karun todellisuuden ja osoittautuvat ei vain toimimattomiksi, vaan paradoksaalisesti aivan päinvastaisia vastareaktioita tuottaviksi, kun niitä yritetään soveltaa toiskulttuurisen maahanmuuton moraalilaatuihin.
Itse olen päätynyt kulttuuriskismojen ongelmiin hieman oudolta kuulostavaa tietä pitkin. Paneuduin talousajattelumme kehityshistoriaan ja aloin pikkuhiljaa tajuta miten vahvoja jotkut rationaalisuusharhat saattavat olla. Että pohjimmiltaan uskonnollislaatuiseen kaikkivoipaisuuskuvitelmaan perustuva "raha" saattaa todellakin autonomisoitua ja irrota reaalitaloudesta ja reaalitodellisuudesta. -- Ja tällaisen rationaalisuuharhan mahdollistaa osaltaan se sokea individualismi, joka alusta alkaen oli osa liberalistisen talousteorian miellemaailmaa. Se vain on uuden ajan mittaan kasvanut todella sokeuttavaan mittaan.
Tajutessani tämän tajusin myös miten hirvittävän tärkeitä ovat ne kielen ja mielen sidokset jotka sitovat yksilöä yhteisöön -- ihmistä kulttuuriinsa. Ja sitä kautta esimerkiksi tämä maahanmuutto-ongelma, joka on sattumoisin N-liiton romahtamisen myötä astunut suomalaistodellisuuteen, alkoi aueta.
-----------
Olemme historiallisesti alistettu kansa, joka ei ole koskaan saavuttanut sisäistä yhteyttä, vaan elää jatkuvasti dualististen -- kaksinapaisten, kahden kerroksen, kahden totuuden -- ajatusjäsennystensä määräämänä. Kun itsenäistyimme, sisäistimme nuo aiemmin ulkoa tulleet alistamis- ja alamaisasenteet, ja ensimmäinen mitä tapahtui oli verinen sisällissota. -- Hahmotamme edelleen kaiken antagonistisesti, omaamme kahtiajakotaipumuksen -- kohtelemme toisiamme kaltoin, meillä on ennätyksiä kiusaamisessa ja muussa väärinkohtelemisessa. Kysyttäessä ilmoitamme olevamme maailman onnellisimpia, ja kuitenkin masennus on ollut kansantautimme. Me tarvitsisimme ehdottomasti jonkinlaista kansallista psykoanalyysia.
Se mitä me emme oman kansallisen ominaislaatumme ongelmaraameihin ollenkaan tarvitsisi on nimenomaan toiskulttuurinen maahanmuutto. Se iskee kansalliseen kipukohtaan -- se on tekijä jonka vaikutuksesta elitistinen osa kansasta saa kulissin kohdella alaspainettua "impivaaralaista" kansanosaa kaltoin. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi sosiaalivirkailijamme kohtelevat asiakkaitaan kahdeksan kertaa tylymmin kuin pohjoismaiset kollegansa -- mutta maahanmuuttajiin suunnataan aktiivisia auttamistoimia samaan aikaan kun omia köyhiä hyppyytetään nöyryytettävinä luukulta luukulle.
Näen näissä maahanmuuttokeskustelun asenteissa alistamisen ja alamaisasenteiden jälleen nostavan päätään. Eliitin ylemmyydentuntoinen sielunrihkama olisi pelkästään huvittavaa, ellei siinä olisi samaan nippuun kiedottu kokonainen arsenaali alistamiskulisseja. Rasistijahtia ja vihapuhevainoa säestää yleinen nettisensuurin kiristäminen. Samoin pakkoruotsin varjeleminen on historiallisen eliitin itsetuntoa kohottava seikka -- siksi järjettömyydestään huolimatta sille niin tärkeä. Jopa rahvaan alkoholinkäyttö on näinä kurinpalautuksen päivinä taas nostettu sivistysohjelman osaksi.
 |
| Yhteiskunnallinen kontrolli on historiallinen jatkumo |
-------------------
Suomalaisilla on alistetun kansan menneisyys, ja saattaa olla että suhtautuminen maahantulijoihin jotenkin juontuu kansallisesta historiastamme. Tähän viittaa selvästi se kiistämätön tosiasia, että maahanmuuttomyönteisyys, niin sanottu "suvaitsevuus", on suurinta ruotsinkielisten ja suomenkielisen "kulttuurieliitin" piirissä -- vai väittääkö joku vastaan? Eikö "perussuomalaisuuden" kaikkinainen leimaaminen "impivaaralaiseksi", "junttiudeksi", "rasismiksi", jne, juuri ole kansallishistoriallisen rajalinjan toisinto? --
Ehkä joku joskus selvittää pätevämmin missä vaiheessa esimerkiksi sellaiset maahanmuuttokeskustelun kontekstissa käytetyt termit kuin "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" oikein on keskusteluun omaksuttu, ja missä vaiheessa "suvaitsevuudesta" tuli nykyinen "ideologian" kaltainen suorastaan tunnustuksellinen oppi.
Sillä sellaisesta "annetusta", siis itsestään selvänä otetusta opistahan nyt on kysymys. Yhteiskunnan yläkerrassa on omaksuttu jokin aatekulissi hienona ja hyvänä -- sivistyksellisesti hienona ja "ihmisoikeusnäkökulmasta" moraalisena. Se on todellakin ollut jotain "valmiina annettua", se on koettu alusta alkaen tunnustuksellisena totuutena, eikä se missään vaiheessa ole "kehittynyt" kuten kaiken opillislaatuisen ajattelun tulisi kehittyä -- niin että totuuksien auktorisoituminen tapahtuisi itsekriittisten askelmien kautta.
"Suvaitsevaisuus" on ollut lähtökohtaisesti vain sosiaaliseen tunnustautumiseen kuuluva asia. Esimerkiksi avainkäsitteiden "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" toisensa poissulkevaa vastakohtaista sisältöä ei ole missään vaiheessa eliittipiireissä käsitelty -- avaintermitkin ovat olleet vain tunnustuksellisia taikasanoja, joilla yhteistä arvopohjaa -- siis tosiasiassa sosiaalista statusta -- on vahvistettu.
On todella arveluttavaa, että maahantulijoihin suhtaudutaan sosieteen piirissä kuin statussymboleihin, kuin kansankodin kirkasvärisiin huonekaluihin, kuin eksoottisiin matkamuistoihin. Tällaisia arvioitahan mamsellien suista yhteen aikaan paljonkin kuultiin. Itselleni ne käyvät ehkä jotenkin korostetusti korviin, kun olen itse saanut monikulttuurikontaktejani esimerkiksi amerikkalaisten kansalaisoikeustaistelijoiden tai afrikkalaisten stipendiaattien kautta, eivätkä he ole peitelleet vihaansa tuollaista pohjimmiltaan kulttuuri-imperialistista asennetta kohtaan.
Meidän on jostain syystä vaikeaa tajuta näitä suhtautumiskysymyksiin liittyviä lähtökohtaharhoja. On vaikea hahmottaa että esimerkiksi tuo kansallisen historian pohjalta nouseva automaattinen ajatusjäsennys ylemmyys - alemmuus -akselilla vaikuttaa niin kyseenalaistamattomalla tavalla maahanmuuttokeskustelussa. Kyseessä on todellakin jokin äärettömän kipeä kansalaistuntojen piste -- piste jossa yksi osapuoli tekee kaikkensa paetakseen omaa sairaudentuntoaan ja toinen joutuu jatkuvasti puolustuskannalle ikään kuin sen edustama realismi olisi aivan kauhistuttava ajatusrikos.
Tässä keskustelussa ei ole kyse maahanmuuton toistaiseksi lukumääräisestä vähyydestä, vaan siitä, että kaivetaan puukkoa kansallisessa haavassa. Ja silti tuntuu aivan toivottomalta saada yläluokalle menemään perille viestiä, että kaikki minkä he ottavat itsestäänselvänä ja jotenkin "hienona" ei ole ollenkaan itsestäänselvää, vaan jo käsitetasolla täysin ristiriitaista, sekavaa ja pelkkiin vääriin johtopäätöksiin vievää.
Noitavainoihin vertaaminen on kyllä paikallaan. -- Muistutan, että blogin lopussa palattiin tähän aiheeseen. Tarvittaisiin sairaudentuntoa niiden parissa jotka ovat omaksuneet maahanmuuttosuvaitsevuuden tunnustuksellisena ideologiana. Heidän pitäisi havahtua tajuamaan että juuri he ovat suorittamassa ihmiskoetta. Sillä mitä he hyvissä aikomuksissaan tekevät ei todellakaan saisi olla yleistä hyväksyntää takanaan.
-------------------
On todella olennainen pointti, että kaikki yhteiskunnallinen yhteisöllinen regressio alkaa mielipiteiden karsimisella ja yhdensuuntaistamisella. Sensuuri tietenkin käytännössä hävittää mielipiteen muodostukselle tarpeelliset erilaiset näkökulmat ja sitä tietä eliminoi demokratian. Sitä seuraa sitten vaihe jossa alkaa tuomioita sadella ja ilmapiiri kiristyy. Pian pelko ja puhumattomuus voittaa, valtavirta-ajattelu muuttuu valkoisten tabuaukkojen kiertoilmauksiksi, ja sitten kaikki päätöksenteko häviää jonnekin julkisuudelta piiloon kulissien taakse. Julkisuudessa ei tiettyjä kysymyksiä oteta käsittelyyn. Niiden suhteen on nollatoleranssi.
Me emme ole tarpeeksi läpinäkyvä yhteiskunta edes nyt -- sopii vain kysyä kenen intresseissä on nyt edesauttaa yhteisöllistä regressiota. Tässä maahanmuuttajilla saattaa olla vain sopivan hyödyksikäytettävän rooli. Se on yksi mahdollinen näkökulma siihen mitä yhteiskunnassamme nyt tapahtuu.
Toinen näkökulma on se että kahtiajako hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen halutaan sementoida höyryttämällä yhteiskuntailmaan jatkuvasti rasismipelkoa ja demonisoimalla "rasismia" kaikkien tiedotusvälineiden voimilla. Outoa kyllä rasistijahtaajien mielestä tämä ilmeisesti näyttää toimivan. Tosin se taitaa edellyttää jo aika härskiä sensuuria -- esimerkiksi uutiskuvia eurooppalaisten kaupunkien tai edes naapurimaamme Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden mellakoista ja tuhopoltoista ei juurikaan esitetä.
Poliittinen lyhytnäköisyys painaa rasistijahdin toimijoiden mielessä enemmän kuin kansallinen eheys. Poliitikot ovat pelureita, joilla ei ole varaa aitoon arvofilosofiseen paneutumiseen saati kritiikkiin, ei uskontososiologisiin tai ylimalkaan yhteisösosiologisiin pohdintaan saati strategioihin -- poliitikoilla ei ole edes historiantajua, koska heille historia tarkoittaa vain omien menneisyydessä tehtyjen erehdysten selittämistä parhain päin ja sementoimista muistelmissa.
Niinpä poliitikot tietysti siunaavat rasistijahdin. Ja niistähän tulee tietenkin noitaoikeudenkäyntejä, koska ei niissä mitään järkeä voida käyttää. Toiseen vaakakuppiin pannaan jonkin uskonnon yliluonnollisia totuuksia ja toiseen vaakakuppiin näitä ylimaallisia tunteita "loukannut" kirjoittelija. Ja laki voittaa, oikeus häviää. Ja järki.
------------------------
Laki ja oikeus ovat periaatteessa eri asioita. Jokin kaunis ja kannatettava oikeudenkäyttöä koskeva periaate on: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan." -- Käytännössä on nyt yhteiskunnassamme menossa yhteen poliittiseen puolueeseen kohdistuva vaino. Se ei mitenkään voi olla oikeutta ja kohtuullisuutta. Siinä täytyy pohjimmiltaan olla kyse jostain aivan muusta. Siinä aktualisoituu sisäistä kahtiajakautumista provosoiva kansallinen alistushistoria. Ja jos siltä pohjalta nyt alettaisiin "tasapuolisuuden nimissä" vainota muitakin, se olisi vain kaksinkertaisesti vielä vähemmän oikeutta ja kohtuullisuutta.
Itse en ole puoluepoliittinen henkilö, enkä paljoa edes yleispolitiikasta kiinnostunut. Minusta tuntuu vain täysin kohtuuttomalta ettei ihmistä ja käyttäytymistä koskevaa yleistä tietoa oteta huomioon kun lakitekstejä sorvataan ja lain soveltamistapoja etsitään. Tarvitsisimme aivan ensimmäiseksi tuon omaa kansallista alistushistoriaamme koskevan korjausliikkeen. Kaikki kahtiajakautumisen ilmiöt toistavat meillä syvästä historiasta sisäistettyjä toinen toistemme alistamisasenteita.
Sellaiset kansallisen historian rasitteet tietysti tekevät täysin mahdottomaksi omaksua mitään yleisinhimillisiä yhteisöllisiä totuuksia. Aika harva toistaiseksi tajuaa, että moniarvoisuus voi toteutua vain pitkälle yksilöllisesti eriytyneiden ihmisten yhteiskunnassa. Moniarvoisuus on eräänlainen arvojen arvo, joka mahdollistuu jos yksilöt ovat onnistuneet kasvamaan irti omasta kasvukulttuuristaan ja saavuttaneet tietyn henkisen etäisyyden kaikkia tunnustuksellisia totuuksia ja oppijärjestelmiä kohtaan.
Silti moniarvoisuus on nimenomaan arvojen arvo -- se on ihmisen ja elämän asettamista kaikkein ylimmäksi arvoksi, ihan absoluuttisesti ja ehdottomasti. Moniarvoisuus ei siis ole mitään ympäripyöreää yleishymistelyhumanismia -- jollaista inhosi esimerkiksi suuri humanistimme Georg Henrik von Wright vanhoilla päivillään -- eikä se voi olla myöskään tunnustuksellista relativismia.
Eikä sitä tietysti ymmärrä toistaiseksi juuri kukaan, että moniarvoisuus ja monikulttuurisuus ovat toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia. Moniarvoinen demokratia ei todellakaan voi sulkea ja sulattaa sisäänsä ensimmäistäkään omiin tunnustuksellisiin, usein ihmistä ja elämää suurempiin "totuuksiinsa" käpertynyttä "kulttuuria".
Me olemme jokseenkin avuttomia vertailemaan "kulttuureita" keskenään, ja sillehän on tietysti olemassa ihan erityiset eurooppalaisen uuden ajan oppihistoriaan liittyvät syynsäkin. Mutta joskus tuntuu siltä että ihan käytännössä kannattaisi yhä useammin avata suunsa näihin sanomattoman suvaitsemattomiin ja joustamattomiin vaatimuksiin törmättäessä. En tosin tiedä kenelle valitukset esimerkiksi lastentarhoissa vallitsevasta tilanteesta pitäisi osoittaa. Viranomaiset ilmeisesti pelkäävät, pelkäävät ja pelkäävät.
Ja mitä he pelkäävät? Rasistiksi leimautumista, sitä että joku leimaa rasistiksi? Ja tietysti tämän valtavan yhteisesti tunnustetun rasistijahtivalheen alla kannattaakin pelätä noidaksi leimautumista -- pian on piiri ympärillä, ryhmävahvistautumisen kierre käynnissä, ja joku kirjoittaa asiasta iltapäivän Totuuden Torvessa. YLE:n A-studio antaa lopullisen tuomion.
Olen joskus jossain yhteydessä ihmetellyt, mitä arvokasta primitiivisissä kulttuureissa on -- miksi niitä täytyisi erityisesti säilyttää ja varjella? Emmekö todellakaan halua ihmisten kehittyvän suku-, klaani- ja heimoyhteiskuntien elämänmuodoista ja -tunnoista kohti yleisempää ihmisarvon tunnustamista? Käyttäytymisemme on kaksinaismoralistista, kaksoisstandardia, tekopyhää ja käytännössä vääryyden hyväksymistä. Sitä teemme tietysti hienojen "ihmisoikeuksia" julistavien "periaatteiden" mukaan, mutta tosiasiassa vain pelon ja vastuunpakenemisen vallassa.
-----------------
Termi "rasistinen motiivi" -- tai sitä vastaava tapa käyttää "rasistiseen" leimaamiseen sopivia käsitteitä --tullaan ottamaan laajenevaan käyttöön nähdäkseni täysin päinvastaisista syistä kuin käsitteelliseen selvyyteen pyrkimiseksi. Se nimittäin tarjoaa legitiimin mahdollisuuden vielä suurempaan käsitteelliseen epäselvyyteen. Samalla tämä termin käyttötapa muuttaa vallitsevaa ajatusilmastoa yhä vahvemmin maahanmuuttototalitarismin suuntaan. Motiiviin, mielenlaatuun, mielipiderintamaan, tms, viittaaminen riittää leimaamisperusteeksi, ja leimaaminen merkitsee yhä selvemmin kriminalisoimista.
"Rasistisen motiivin tunnistaminen" on varsin mielenkiintoinen ilmaisu. Siihen sisältyvää ajatusrikoksen tunnistamista ja siitä seuraavaa ilmiantovelvollisuutta ei ilmeisesti vielä nähdä niin selvinä totalitarismin tunnusmerkkeinä, että ne kiirehdittäisiin isolla joukolla tuomitsemaan.
Mitä tämä "rasistisen motiivin tunnistamisen" hyväksyminen kertoo oman yhteiskuntamme tilasta? Eikö se kerro siitä että totalitarismiin sortuva "suvaitseva" kansanosa ei omaa mitään sairaudentuntoa? -- Nähdäkseni kertoo.
Saarnaan jokseenkin jokaisessa kirjoituksessani kaikenlaista ryhmävahvistautumista vastaan, mutta ilmeisestikään tämä viesti ei oikein mene perille, kun kuitenkin jatkuvia hyökkäyksiä tekstejäni vastaan tehdään usein juuri liittämällä nimeni olemassaoleviin mielipiteilijöihin ja mielipiderintamiin. Niin se vaan on vahvaa tuo vahvistautumisen tarve. Aina on vastassa jokin rintama, aina on tarvetta muodostaa oma rintama. -- Oma pelastukseni -- joka mahdollistaa, tai oikeastaan pakottaa, pitämään tiettyä välimatkaa päivänpoliittiseen poleemiseen kiihkoon, on ollut ehkä se, että lähtökohtani näille tarkasteluille on varsin omalaatuinen -- siis tuo ajatushistorian perspektiivi.
Toisaalta totuus on jotain, joka on koko ajan liikkeellä. Emme voi tavoittaa totuutta, ellemme tietyssä määrin myötäelä aikalaisjärkeä ja aikalaistason tapahtumia. Heikki Hyötyniemen hyvää oivallusta lainatakseni "totuus ei ole kuollut jänis lasivitriinissä". Emme voi ampua totuutta juoksusta voidaksemme sitten tarkastella ja analysoida sitä kylmän viileästi -- että mikä oikein piti sitä liikkeellä, mikä oli sen juoksun salaisuus.
----------------------
Yksi asia on sanottava vielä. Aina kun absolutismi totaalisesti valtaa mielen -- eikä nollatoleranssin vaatimuksissa koskaan ole kyse muusta kuin joustamattomasta absolutismista -- se lukitsee sekä moraaliset arvot että tiedollisen kehityksen ja kivettyy päämääräksi sinänsä. Ja, mikä ikävintä, seuraus absoluuttisesta päämäärästä on se että kaikki keinot muuttuvat relativistisiksi. Eli nollatoleranssin vallitessa kaikki keinot muuttuvat sallituiksi. Nollatoleranssi on todellinen ansa joka syö suhteellisuuden- ja todellisuudentajun.
---------------------
