 |
| Nürnbergissa pahuuden personoiminen vapautti enemmistön syyllisyydestä |
1.
Rasismia ei ole Suomen lain mukaan määritelty rikolliseksi. Tämä on ollut lainsäätäjän kannalta paras ratkaisu, koska rasismin kriminalisoiminen olisi edellyttänyt rasismin määrittelemistä. Eikä rasismia pystytä pätevästi määrittelemään.
2.
Ei ole edes varmuutta siitä mistä suunnasta tai miten kaukaa rasismin mahdollinen määritelmä voisi lähteä liikkeelle. Ehkä kannattaa ensin määritellä rasismi mahdollisimman väljästi. Milloin ihmislajin aggressiot alkoivat? Historiallisesti varhaisin lähtökohta voisivat olla ihmisen alkulaumat, ensimmäiset alkuyhteisöt. Suvut, klaanit ja heimot saattoivat jo silloin vihata toisiaan. Raamatullisina aikoina kansojen vihat olivat historian keskeisin sisältö. Ihmislajin historiassa ei tasa-arvosta ole koskaan ollut tietoakaan.
3.
Voidaan ajatella että rasismi on eräänlaista harhaoppisuutta. Suomalaisetkin käännytettiin miekan voimalla. Uskonsotien aikaan taisteltiin Euroopassa ja rajoilla vääräuskoisia vastaan, ja uskontojen sisällä vainottiin harhaoppisia. Noitaoikeudenkäynnit olivat silloin jonkinlaisia rasistijahteja.
4.
Jokin rasismin kynnys ylitettiin, kun uudella ajalla maailmankartan rajat reunoistaan repeilivät ja löydettiin vieraita kansoja ja kulttuureja. Niiden kukistaminen oli ensimmäinen roturasistinen teko. Maailman ääristä rahdattiin myös villi-ihmisiä häkeissä näyttelyesineiksi sivistyneeseen Eurooppaan.
Sanoisin että jotain historian ironiaa on tavassa, jolla nykyinen "sivistyneistö" haluaa panna "rasisteja" häkkiin kaikkien kauhisteltavaksi.
5.
Suorat ja käyrät miekat olivat sotineet, puhkoneet ja halkoneet eriuskoisia. Kristittyjen viha juutalaisia kohtaan oli syvää ja jatkuvaa. Sitten tulivat tiedoksi maailman pakanat, jotka piti käännyttää taikauskoistaan ainoaan oikeaan uskontoon. Mitä se kaikki oli ellei rasismia? Eriuskoisten, erinäköisten, erirotuisten ihmisten keskinäistä väkivaltaa ja vihanpitoa?
6.
Uudella ajalla individualismi valtasi ihmisten mielet. Silloin se kaikki mikä aiemmin oli ollut vain rasismia muuttui yksilöä koskevaksi. Historiassa tuli mahdolliseksi olla rasisti. Uuden ajan suurin yksilöllisyyden julistaja, filosofi Nietzsche, ylevöitti yli-ihmisen ja suhtautui massoihin vain ylikäveltävänä mattona. Se oli rasismin uusi ajatusmuotorakenne. Kansan halveksiminen.
7.
Tieteen puolella kehiteltiin rotuoppeja osana biologiaa ja ihmistieteellistä ihmiskuvaa. Niihin sisältyi arvovarauksia, mutta ne olivat aikansa legitiimiä tiedettä. Biologia, kansatiede, yhteiskuntatiede ja psykologisten ominaisuuksien määritteleminen elivät vielä eriytymättöminä ja toisiaan tukien. Rasismi oli osa biologian ja ihmiskuvan tieteellistä liittoa.
8.
Yhtä hyväksytty kuin oli biologian ja rasismin opillinen kytkentä, yhtä laillinen oli Hitlerin valtaannousu. Kolmas valtakunta oli uuden ajan kansallisvaltion täydellistymä. Se oli psykologisen ihmiskuvan ruumiillistuma -- yksi suuri orgaani, vahva ja virheetön. Kuin atleetti, jolla oli nietzschelainen yli-ihmisen tahto ja muiden kansojen matto tallattavanaan.
Rivisaksalaisetkin antoivat tukensa natsivallalle. Vasta sodan jälkeen varsinaisesti paljastunut rasistinen joukkotuhonta kauhistutti kaikki ihmiset. Siitä lähtien kaikella pahuudella on ollut vain yksi nimi -- "Hitler" -- ja tämän nimen demonisoiminen vapautti kaikki rivikansalaiset vastuusta.
Maailmanhistorian hirvittävintä rasistista tuhontaa seurasi syyllisten -- suuren enemmistön -- syyllisyyden täydellinen poispyyhkiminen ja viattomuuden laillistaminen. Tapahtui sellainen tajunnallinen taikatemppu, että rasismi, joka kautta historian oli ollut enemmistöjen harjoittamaa vähemmistöjen vainoa, metamorfoitui enemmistön itsepuolustuskeinoksi, ulkoistukseksi, sormella osoittamiseksi, kun yksi Paha Paholainen noituu kansan populismillaan ja tuhoaa viattomia rotuja.
9.
Toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettiin YK:n Ihmisoikeuksien Yleismaailmallinen Julistus, jossa kaikki huomio fokusoitiin puolustettavaan yksilöön, jonka perustavanlaatuisia vapauksia ja oikeuksia määriteltiin. Se merkitsi uuden ajan yksilöihanteellisuuden huippua. Yksilö käsitettiin ja käsiteltiin täydellisesti omaehtoisena ja itseriittoisena -- eikä lainsäätäjää ollenkaan askarruttanut, kuinka tämä yksilö sitten käytännössä saa oikeutensa toteutumaan yhteiskunnassa, joka muodostuu yhtä itseoikeutetuista ja oikeuksiaan vaativista yksilöistä.
Tässä julistuksessa niin juridinen muotoilu kuin yksilöpsykologinen ihmiskuva alkavat pettää. Ihmisoikeuksien Julistus sijoittaa abstraktin yksilön jonkinlaiseen absoluuttiseen sosiaaliseen tyhjiöön. Luodaan kupla, jonka puhkaisemisesta tehdään rikos. "Viharikos."
 |
| Kuin käsiterealismin universaaleilla muotoiltu |
10.
Kun yhteisö lakkasi mielikuvatasolla kokonaan olemasta, enemmistö ei enää voinut olla rasisti. Vähemmistökään ei nyt voinut olla rasisti, koska vähemmistöt muodostuvat vähistä yksilöistä, joita pitää suojella. Mistä sitten löydetään Paha Pahuus, joka uhkaa viatonta enemmistöä populismillaan? Pahuus jolle ei pidä antaa pikkusormeakaan, ettei se vie koko kättä ja vedä lopulta itseään häpeävää syyllistä kokonaan esiin.
Nyt rasistin löytämiseksi tarvitaan erityistä rasistijahtia. Vain niin voidaan oikeaoppisuutta ja oikeassaolemista puolustaa. Tarvitaan konkreettista näyttöä ja esimerkillisiä oikeustapauksia uskottavuuden saavuttamiseksi. Rasistijahdit ovat nykyajan noitaoikeudenkäyntejä.
11.
Rasismia ei voida määritellä rikokseksi, koska rasistin määritelmä paljastaisi järjettömyyden ja jää siksi tekemättä. Rasistiksi voidaan leimata joku ihminen, mutta kaikki rasistileimat ovat tosiasiassa pelkkiä enemmistön oman syyllisyyden ulkoistumia. Mistä enemmistö sitten tänä päivänä kokee kipeästi syyllisyyttä? Monista asioista, muistakin kuin siitä että vaistoaa alitajuisesti olevansa väärässä kun jahtaa omaa pahuuttaan itsensä ulkopuolelta ja tarvitsee maalikseen rasisteja. Esimerkiksi siitä että köyhyys on tullut keskuuteemme ja kasvaa jatkuvasti? Se täytyy kirjata köyhien omaksi viaksi?
Ja, hämmästyttävää, kaikki rasistit ovatkin yhteiskunnan heikkoja vähäosaisia. Meillä ei ole yhtään yläluokkaista ökyrikasta rasistia. Mistähän se mahtaa johtua? Kenelle on oikeasti yllätys, että tyypillisesti rasisteiksi leimataan vain niitä jotka ovat muutenkin sosiaalisesti halveksittuja? -- Eivätkä kenenkään hälytyskellot soi.
Ollaan käytännössä samassa henkisessä tilassa kuin kansalaiset olivat natsi-Saksan joukkotuhonnan paljastuttua. Enemmistön on löydettävä syylliseksi joku muu kuin itsensä. Suomi on nyt jakautunut hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen, ja arvatkaapa kummasta rintamasta rasisteja vainoten kaivetaan?
12.
Niin ovat historian kelkat kääntäneet suuntaansa. Rasisteiksi leimatut ovat nykyajan juutalaisia. Todellinen vainoaja on kuitenkin sama kuin se on ollut historiassa aina: omaa syyllisyyttään pakeneva enemmistö.
Juuri enemmistö, tai kokonaiset kansanryhmät, vainoavat leimattuja vähemmistöjä ja yksilöitä, ei todellisuudessa koskaan päinvastoin. Tämän asian peittelemiseksi enemmistö on halukas laillistamaan viattomuutensa. Se on kipeä yritys määritellä käsitteellisesti oma syyttömyys. Se kirjoittaa lain jossa kansanryhmiä suojellaan kuvitteellisilta Pahaakin Pahemmilta rasistiyksilöiltä.
Enemmistön suuri osa on hiljaista enemmistöä. Sille äänen antavat omasta oikeassaolemisestaan vakuuttuneet "sivistyneet" leimakirveiden heiluttelijat. Intellektuellit ovat aina olleet historiallisten vainojen ensimmäisiä valkopesijöitä. Elämme nyt yhteiskunnallisen lynkkausmielialan reunalla, rasistijahdin ja vihapuhevainon äänensävyt kiihtyvät. Missään totalitarismissa ei koskaan ole ollut totalitaristeja, vaan oikeassaolijoita. Oikeassaoleminen on totalitarismien tyypillisin elämäntunto. Leimoja lätkitään nyt päivittäin mm. YLE:n uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa sekä kaikissa suurissa päivälehdissä.
Rasismia ei voi määritellä rikokseksi. Rasistinen motiivi on kuitenkin otettu lakiin rangaistusta koventavaksi seikaksi. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen juridisen ajattelun häränpylly, koska "motiivi" on tällöin täytynyt käsittää teon attribuuttina mutta on varottava puhumasta siitä rasistisen psyyken ominaisuutena -- koska se johtaisi hämäriin yrityksiin määritellä "rasismi" käsitteellisesti. Tämäkin on osoitus siitä miten julman tuomitsevaa voi enemmistön viattomuutta varjeleva juridinen ajattelu olla, ja miten hämärää on yksilöpsykologinen käsitteenmuodostus.
--------------------------------------
Lisäykset:
"Sivistyneistö" haluaa nauttia oikeassaolemista ja enemmistön hyväksyntää ellei peräti kunnioitusta. Tämä on valtaeliitille aina ominaista -- jopa natsit voimapoliitikkoinakin olivat ylpeitä omista rotuteorioistaan ja halusivat loistaa "uuden sivistyksen" edelläkävijöinä.
Syyllisyys oli siten myös suuren enemmistön ongelma. Siis niiden yhteiskuntajärjestystä kunnioittavien ja lainkuuliaisten rivikansalaisten ongelma jotka hiljaa antoivat hyväksyntänsä ja ehkä kokivat vahvistautumistakin valtaeliitin opeista ja ohjelmista.
Jotain vikaa niissä opeissa oli silloin ja on aina kun oikeassaoleminen saavutetaan vain projisoimalla Pahuus johonkin vähemmistöön tai muutamiin leimattaviin yksilöihin. Juuri nyt sellaista projisointitarvetta taitaa olla ilmassa. Paine kasvaa.
Tulilinjalle ovat joutuneet suoraanpuhujat ja maahanmuuttokriitikot, ja koko "suvaitseva" ja "sivistynyt" yhteiskuntaeliitti on kiihottanut itsensä taistelumielialaan näitä Pahuuden Olkiukkoja vastaan. Sokea oikeuden miekka pudottelee päitä pian tihenevään tahtiin.
-----------------
Tämän blogin lähtökohtana oli tosiasia, ettei käsitettä "rasismi" pystytä määrittelemään niin että se voitaisiin laissa kriminalisoida. Leimakäsitteillä on käyttönsä vain lynkkausmielialaan lietsotun yhteisön reaktiivisena signaalina -- jos maaginen vaikutus riisutaan ja yritetään käsitesisällöllisesti jäljittää pitäviä merkityksiä, huomataan yritys ensin hankalaksi, siten toivottomaksi, ja sitten se voi joutua naurettavaksi. En kuitenkaan epäile, etteikö juristeristeilta löytyisi halua kyhätä käsitteille pykälien pyhyyden edellyttämä maaginen sisältö.
Voimme toki käyttää wikipedia-tyyppistä "viisautta" ja määritellä käsitteitä toisilla käsitteillä, mutta "rasismi"-käsitteen suhteen ollaan niin pahasti harhassa, että esimerkiksi lakitekstissä on päädytty käyttämään määrettä "rasistinen motiivi" ikään kuin kyse olisi teon attribuutista eikä rasistin psyyken ominaisuudesta. -- Tämä täydellinen käsitesekaannus on suoraa seurausta siitä, ettei käsitettä "rasismi" ole pystytty jäsentämään millään johdonmukaisella ja selvällä tavalla.
Voimme tehdä käsitteillämme pinnallisia huitaisuja, mutta sellaisten kirjaaminen lakiin ei auta muuta kuin halki-, poikki- ja pinoon -juristeriaa. Siitä meillä on jo esimerkkejä ihan Korkeinta Oikeutta myöten. Kun korkeimman oikeusasteen tuomarit antavat päätöksessään ymmärtää tietävänsä "mikä on ja mikä ei ole omiaan edesauttamaan uskontojen välistä keskustelua", se on kyllä jo niin korkeaa tietoa ettei siihen mukaan taida enää yksikään itseään ja oppialaansa kunnioittava tiedon- tai tieteenfilosofi lähteä.
Käsitteitä onkin selvitettävä aivan toisella tavalla -- jäljittämällä niiden tarkoittamat asiat historiallisessa käsiteanalyysissa. Kysymys kuuluu: kuinka olemme päätyneet niihin mielenmaisemiin -- sille psyykkiselle näyttämölle -- jonka nyt koemme "annettuna" ja "todellisena", vaikka se on voinut muodostua hyvinkin pitkän historiallisen prosessin tuloksena. Ja tässä tarkoituksessa haluaisin lavastaa tietä ihan alkulaumojen asteelta eurooppalaisen uuden ajan ratkaisevien käänteiden kautta nykyiseen psyykendynamiikkaamme.
Niin selviltä kuin arkiajattelussamme "annetut" käsitteet meistä vaikuttavatkin, niiden alla on kokonaan erilainen motiivi kuin miltä päälle näyttää. Jos emme ymmärrä mistä todellisuudessa on kyse, toimimme kuin sokeat kanat nokkien historiattomia, juurettomia ja irrallisia käsitteitä ja lätkien niitä milloin keskustelujen pelipöytiin, milloin siihen leivättömään pöytään.
Yhteisön merkityksen -- aivan samoin kuin yksilön vastuun -- vähätteleminen on tietysti virhe. Mutta aivan perustavanlaatuinen virhe on kuvitella, että sillä käsitteiden käytöllä jota harrastamme meidän olisi mahdollista tavoittaa mitään todellista vastuuta. Jos tyydymme tähän näennäiseen käsitetodellisuuteen, todelliset vastuut saa heittää tyhjään käsiteavaruuteen. Vastuuta on kannettava ensin sen selvittämisestä mistä puhumme kun puhumme vastuusta.
-----------------
Olen ajatellut näin: ihminen ei tarvitse mitään erityisiä perusteluja tehdessään toiselle hyvää -- sen sijaan tietoinen pahan tekeminen vaatii aina jonkin sitä oikeuttavan erityisen perustelun. Ihmistä ja elämää suuremmat perustelut voivat oikeuttaa vaikka minkälaiset teot. Kun jokin teko kirjataan jonkin uskonnon jumalan nimiin, yksikään toinen ihminen ei enää voi mennä väliin tuomaroimaan inhimillisillä eväillään mitään.
Maailmanhistorian joukkomittaiset pahuudet on tehty aina jonkin ihmistä ja elämää suuremman Oikeuttajan nimissä. Uskonnot, ideologiat, isänmaat, jne, ovat toimineet tällaisina oikeuttamiskäsitteistöinä. Oikeudenkäyttö ja tuomarointi ovat niinikään tyypillisesti jumalien suosiossa. Kukaan yksityinen ihminen ei voi ottaa kokonaan vastuuta jonkin teon rikollisuuden arvioimisesta ja rangaistuksen mitoittamisesta -- vastuu siirtyy aina yksilön ulkopuolelle, mutta ei keneenkään toiseen yksilöön, vaan aina johonkin määrittymättömään, nimettömään, kaikkien yksilöiden yläpuolella olevaan "depersonoituneeseen" instanssiin.
Voimme arvioida yhteiskuntajärjestelmiämme sen perusteella miten depersonoitunutta yleinen vallankäyttö siinä on. Totalitarismeissa valtahierarkiat ovat korostuneita ja voisi luulla, että niissä päätökset tehdään jossain selviä vastuualueita toteuttavassa koneistoissa. Totuus taitaa kuitenkin olla että tuollainen järjestelmä eliminoi kaiken yksilöllisen, ja päätöksetkin siinä syntyvät "kuin itsestään", aivan kuin asiat toteutuisivat omalla painollaan, vaihtoehdottomasti, jonkin välttämättömyyden pakosta.
Esimerkiksi koko natsi-Saksan kaikkein hirvein päätös "tehtiin" Wannseen konferenssissa, mutta vain näennäisesti. Tosiasiassa kukaan ei koskaan muotoillut päätöstä "juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" -- silti kaikki konferenssista lähtevät kokivat päätöksen jossain tehdyksi.
Demokratia on hyvä järjestelmä niin kauan kun yhteiskunnallisesta läpinäkyvyydestä pidetään huolta. Ilman vallankäytön läpinäkyvyyttä demokraattinen järjestelmä muuttuu tosiasialliseksi totalitarismiksi. Sehän on nykyisellään taloustotalitarismi jo yksinomaan siitä syystä, että rahan suhteen sallitaan likimain kaikenlainen salailu.
Paras järjestelmä on tietenkin moniarvoinen demokratia, joka edellyttää kansalaisten pitkälle menevää yksilöllistä eriytymistä ja kykyä kantaa yksilöllistä vastuuta. Maailman moniarvoiset demokratiat eivät ole sotineet keskenään (Doylen laki) -- eriytyneet yksilöt eivät hyväksy psyykeensä mitään ihmistä ja elämää suurempia auktoriteetteja, eikä sellaisten nimissä sitten käydä sotiakaan.
Olemme toki kaukana kaikista kauniista tavoitteista. Mutta jos historia antaa meille edes jonkinlaista osviittaa siitä millaiseksi yhteisöjämme pitää kehittää, onhan sekin jotain.
--------------------
Hannah Arendtin väkivalta- ja totalitarismitutkielmat opettivat minulle nuo läksyt aidosta moniarvoisesta demokratiasta. Uskon aika vahvasti siihen, että yhteisöillä on kehitysasteensa -- se on historiaamme pedattu inhimillisen kehityksen tie alkuperäisistä hyvin ryhmäsidonnaisista yhteisöistä kohti lisääntyvää yksilöllistä eriytymistä ja autonomiaa ja moniarvoista demokratiaa.
Jokin kognitiomme rakenteessa on kerroksellista. Kun yksilö hypnotisoidaan ja siirretään ajassa taaksepäin kohti omaa lapsuuttaan, koko kognitio taantuu, eikä vain esimerkiksi tiettyjä asioita koskevat muistot. Ikään kuin kulkisimme hississä kehityksen kerroksia pohjalle, ja kullakin pysäkillä näkisimme juuri sen sielunmaiseman joka sen-ja-sen ikäiselle on ominainen.
Yksilöllinen eriytyminen voi tapahtua terveesti ja sokeaan individualismiin sortumatta nimenomaan yksilön oman kulttuurin piirissä. En usko että se on oikein mahdollista jos kasvukulttuuria jatkuvasti vaihdellaan. -- Me emme vain ole toistaiseksi kovin valistuneita sen suhteen miten kovia kognitiivisia tosiasioita kasvukulttuurit ovat. -- Tämä aihehan ei suinkaan karkaa tässä käsiteltävien kysymysten raameista. Oman yhteisön ryhmäsidonnaisuuden aste, inhimillinen kehitys, kasvukulttuurin ensiarvoinen tärkeys jokaiselle -- kaikki seikkoja joita maahanmuuttokeskustelun sisällöissä tulisi jatkuvasti nostaa esille.
-----------------
Juristeriassa jokin virallinen kielenkäyttötapa koetaan auktorisoiduksi ja päteväksi, vaikka se olemuksellisesti olisi täysin tyhjää keskiaikaista käsiterealismia.
Kieli, sen käsitekoneistot ja ajattelu ovat sosiaalista evolutiivista muodostetta -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- ja käsitetodellisuus on eräänlainen intersubjektiivinen kaikkien ihmisten päiden yläpuolella omaa elämäänsä elävä pilvi, joka määrää sen ajatusilmaston jossa kunkin ajan aikalaiset maailmansa ja elämänsä kokevat.
Käsitteet muuttuvat mutta ajattelussa toteutuu aina jokin kokonaisvaltainen koherenssi, sisäinen eheys. Et voi leikata rajoja käsitteiden, ajattelun ja koko sen historiallisen elämänmuodon väliltä jossa kulloinkin eletään. Todellisuudessa ei ole erikseen esimerkiksi ajattelua ja välineitä.
Mutta juristeriassa ne toki voivat olla käsitteellisesti erillään. Ihan siitä riippumatta ettei ihmislajin evoluutiossa tuollaista leikkausta voida tehdä. Kyse näissä käsitesekaannuksissa on olennaisesti siitä ettei laki edes alkeellisella tavalla ota todellisuutta lähtökohdakseen vaan elää jonkinlaisen keskiaikaisen käsiterealismin maailmassa.
------------------------
Haluaisin muistuttaa tässä yhteydessä siitä, että kun yhteiskunta lähtee totalitarismin tielle -- kuten juuri tällä hetkellä me olemme koko ajan painumassa kasvottoman kaikkivoivan rahan ja sen masinoiman taloustotalitarismin valtaan -- silloin tulilinjalle ensimmäisinä joutuvat kaikki ne heikot joista jonkun olisi aina pidettävä huolta.
Niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, nimenomaan "sivistyneistö" -- eli käytännössä lääkäreiden ammattiliitto -- oli natsi-Saksassakin se joka ensimmäisenä otti viralliseen ohjelmaansa opin "elinkelvottoman elämän eliminoimisesta".
Kysykää tämän jälkeen kuka nyt kokee edustavansa "sivistyneistöä". Kuka haluaa siirtää yksilölliset vastuut "talouden" ratkaistavaksi? Kuka hokee yhdessä lauseessa että "Vaihtoehtoja ei ole" ja nostaa seuraavassa omaa häntäänsä: "Me kannamme vastuuta!"
---------------
Itse asiassa tämä blogikirjoitus ei koske ollenkaan oikeustiedettä oikeustieteenä, vaan enemmänkin tapaa jolla eräät nykyisin hyvin kärjekkäästi yhteiskunnallisen keskustelun käytössä olevat käsitteet ovat historiallisesti saaneet sisältöään. Toki historialliset ongelmat tunkeutuvat juristeristien kentälle.
Etsin vastausta kysymykseen: mistä rasismikeskustelun sävyt saavat värinsä? Mistä on kyse kun käsitteet ja niiden sisällöt näyttävät vaihtavan paikkaa, kun "suvaitsevaiset" ja "sivistyneet" rasistijahtaajat vertautuvat ennemminkin historian noitavainoajiin kuin yksilöoikeuksien puolustajiin. Kun enemmistön oikeassaoleminen tarvitsee uskottavuutensa todisteeksi täysin järjettömästi muotoiltuja oikeuden päätöksiä.
Miten ovat kehittyneet ne psyykenmaisemat, joissa asiat ovat kääntyneet näin nurinkurin.
--------------------
Maahanmuuttokeskustelun yksi omituisimpia piirteitä on se, että itse kohteista -- erilaisista maahanmuuttajista ja heidän yhteisöjensä ominaisuuksista -- ei puhuta pääasioina. Juuri siihen suuntaan vallitsee varovaisuus ja vaikeneminen. Keskustelun parhaat voimat uhrataan hyökkäyksissä kotimaisen rintamajaon poteroissa. Laukaukset ammutaan puolin ja toisin varsinaisten maahanmuuttajien yli, tähdäten kansallisen paikallisottelun vastustajaan.
Jokin virallisen hyväksynnän -- legitiimina otetun valtavirta-ajattelun -- määräämä suunta keskusteluissa ilmenee. "Hyvät ihmiset" osaavat "asettua voiman oikealle puolelle" (Päätalo). "Suvaitsevaisten" pääkohde ovat "rasistit", ja itse asiassa kaikki ruuti tuhlataan näiden kaikinpuolisen "impivaaralaisuuden", moukkamaisuuden, ennakkoluuloisuuden, pahantapaisuuden ja rasistisen väkivallan uhan todisteluun. Tämä on jostain syystä keskustelussamme aivan legitiimiä. Sen sijaan samanlaisiin äänensävyihin yltävät vastapuolen puheenvuorot helposti saatetaan tulkita kansanryhmää vastaan suunnatuiksi.
Kuinka voisimme koskaan puhua varsinaisista asioista, jos keskustelua pidetäänkin pakolla vain kotomaisten vastapuolten tasolla? Sellaiseenhan nykyiset vallanhaltijat taitavat keskusteluja urata.
-------------------
Yksi keskustelussa usein esille tuleva repliikki kuuluu suunnilleen:"Rasismia nousee aina kun eletään taloudellisesti huonoja aikoja." -- On omituista että tätä toteamusta käytetään nimenomaan "rasismi"-ilmiön mitätöimiseen: ei siinä siis ole kyse muusta kuin nyt vähän heikosta talousjamasta.
Ja kuitenkin ilmiö pitäisi ottaa sillä lailla tosissaan, että tuollainen toteamus oitis havahduttaisi toimenpiteisiin taloudellisen kärjistymisen estämiseksi. Jos rasismin nousu todellakin on merkki yhteiskunnan huonovointisuudesta, silloin tarvitaan äkäistä sosiaalista tasoitusta -- eikä suinkaan koko häiriöilmiön mitätöintiä. Kuitenkin samat ihmiset jotka halveksivat rasisteja, halveksivat myös köyhiä ja pitävät köyhyyttä köyhien omana syynä.
Toinen juttu tietenkin sitten on se, ettei suhdanneselitys alkuunkaan riitä. Kyseessä ei ole ilmiö jonka koko esiintyminen olisi vain jokin talouskuopasta seuraava kuriositeetti. Kyse on aikalailla vakavammasta yhteisöllisen vakauden ja kehityksen uhkatekijästä. Siihen tässäkin blogissa ensisijassa yritettiin paneutua.
-------------------
Tarvitaan historiaa taustaksi, jotta ymmärrettäisiin miten paradoksaalisesti jotkut yhteiskuntarintamat ovat nykyisessä rasismijahdissa keikahtaneet päälaelleen.
Toisen maailmansodan paljastama holokausti oli niin traumatisoiva tekijä, että se muutti ihan pysyvästi joitakin eurooppalaisen yhteisö- ja yksilöajattelun perusjäsennyksiä. En usko että Ihmisoikeuksien Yleismaailmallinen Julistus olisi saanut niin sokean yksilökeskeistä muotoa, ellei trauma olisi ollut niin tavattoman vakava.
Käänsimme yksilöoikeuksiin ja -vapauksiin niin voimakkaan valokiilan, että yhteisötodellisuus, joka yksilöoikeudet voisi mahdollistaa jäi aivan pimentoon. Se palveli tietysti myös rivisaksalaisten tarpeita vapautua omasta syyllisyydestään. Nyt valaistiin vain yksilöitä -- yhteiskunnat painettiin jonnekin alitajunnan poimuihin, joissa ne vähitellen ovat muuttuneet tunkioiksi, jotka tosiasiassa tuottavat maailmaan vain uutta Pahuuden Projektiota, nyt mm. rasistijahdin muodossa.
Siinä ettei enemmistön nähdä vainoavan yksittäisiä toisinajattelijoita on jotain nurinkurista. Että enemmistö mieltää ja identifioi itsensä "suvaitsevaksi" ja "sivistyneeksi", vaikka se kasvattaa omaa uskottavuuttaan omissa silmissään vain toisinajattelijoiden vainoamisen avulla. "Pahaksi on päässyt", sanoisi ehkä Kekkonen.
------------------------------
