 |
| Kuvakaappaus YLE:n uutisesta 8.12. 2013 |
Mikään ei alkanut mellakoista. Ei pidä unohtaa, että siellä olivat ovet lukossa. Talon ympärille oli rakennettu aita ja paikalle varattu vahvistettu armeija poliiseja. Kilpineen, pamppuineen, ratsuineen.
Juhla on instituutio, mutta jos instituution historiaa katsotaan, se on nimenomaan valikoimisen ja erottautumisen instituutio. Se että ovet lukitaan kertoo nimenomaan siitä että valikoimattomat jätetään ulos. Kynnys sisäänpääsylle on ollut eri presidenttien aikana erikorkuinen.
Se keihin valinta on eri aikoina kohdistunut on vaihdellut. Voidaan sanoa, että aikojen muuttuessa aivan tietynlaista demokraattisuutta on alettu korostaa enemmän. Koivisto toi mukaan kansansuosikit, Ahtisaari loi veteraanikultin, Halonen sukupuoliset vähemmistöt, ja nyt, mikä tämän nimi nyt olikaan, Niinistö, maakuntaväen.
Jos jokin linja tässä pitäisi määritellä, se on yksinkertaisesti se että kukin presidentti on hyödyntänyt -- siis hyväksikäyttänyt -- niitä ryhmiä joiden mukanaololla on kulloinkin voitu eniten puolustella itsessään epädemokraattisten juhlien demokraattisuutta.
Hyväksikäyttö on oikeastaan näiden juhlien todellinen sisältö. Yhteiskuntaeliitti, sisäpiirit, hyvävelikerhot -- ne ovat nimenomaan keskinäisen hyväksikäytön instituutioita. Linnanjuhlat ovat olleet olemuksellisesti poliittisen, virkamieseliitin ja talousvaikuttajien sisäpiirijuhla, johon sidosaineeksi on aina kutsuttu niin sanotun tavallisen kansan ansioituneita edustajia. He ovat olleet niitä eniten hyväksikäytettyjä.
Hyväksikäyttöä ei edes ajatella hyväksikäyttönä. Sitä tehdään kuin omistettaisiin kaikki -- koko maa, historia, kulttuuriperintö. Olisiko Eino Leino koskaan pitänyt sitä että hänen runojaan lauletaan narsistisen makeantuskaisella äänellä? Olisivatko kirjailijat suostuneet lauseidensa irrottamiseen ja sairasmielisen paatokselliseen lausuntaan lukittujen ovien juhlissa?
Kuolleilla kirjailijoilla on hyvä ratsastaa. Kuolemalla yleensä on hyvä ratsastaa. Samoin veteraaneilla.
Paljon on parjattu mellakoitsijoita. Hekin ovat olleet hyväksikäytettyjä. Heidän nimiinsä on kirjattu ismi toisensa perään, poliittinen leima toisensa perään. Se kertoo jotain siitä että hyväksikäytön sanoma on todellakin demokratisoitunut. Se että yhtä hevosta heitettiin kyltillä ei ole mitään niihin miljooniin leimakyltteihin verrattuna joita kansalaiskeskusteluissa heitetään.
Mellakoitsijoiden lapsellisuus ei ole mitään sivistyneiden ihmisten lapsellisuuteen verrattuna. Kun kaikki keskustelu jää lapsentasolle -- periaatteessa räyhäämiseksi siitä onko kyseessä äärivasemmiston vai äärioikeiston tempaus -- kukaan ei mieti mihin tämä johtaa. Sanonpa sen tässä ääneen: tämä johtaa väkivallan kierteen syvenemiseen. Sitä varmemmin mitä enemmän nyt puhutaan pelkästä väkivallasta, pelkästä rettelöinnistä.
Se paradoksi kannattaisi ajatella läpi. Ei se ole mahdoton ymmärrettäväksi. Näennäiset demokratiapyrkimykset eivät tuota todellista tulosta. Se on tosiasia jossa surkeinkin rettelöitsijä on enemmän oikeassa kuin lukittuja ovia tarvitseva valtapiiri. Ei auta vaikka puoluepukarit miten hehkuttaisivat poliittisia polttorautojaan. Hyökkäykset tekopyhyyttä vastaan tulevat varmasti muuttumaan yhä väkivaltaisemmiksi.
--------------------
Lisäyksiä:
Kun alkukantaiset joukkovoimat saavat ihmisissä vallan, silloin mikään yksilöihin palautuva selitys ei riitä kertomaan mistä on kyse. Valta on yhteisöilmiö, se ei ole yksilön ominaisuus. Eliittikään ei ole joukko nimettyjä yksilöitä vaan yhteisöllinen vakio, lajityypillinen yhteisöhistoriallinen voimavaraus. Se on eri aikoina saanut erilaisia ilmentymiä, eikä edes demokratia-nimi pelasta meitä sen ikuisilta ominaisuuksilta. Itsensä omaan sisäpiiriinsä eristäneen ja ovet lukinneen eliitin ei pidä ihmetellä jos yhteiskunnassa sitä vastaan nousee joukkovoima. Siis lajityypillinen, ei poliittis-ideologinen joukkovoima. Se ei selity millään yksilötason selityksellä, niin paljon kuin siihen ideologisia nimilappuja yritetäänkin liimata.
---------------------
Olen miettinyt miksi mielenosoittajia eniten halveksivat, vähättelevimmät ja mitätöivimmät kannanotot tulevat juuri niiden taholta jotka olivat itse juhlissa mukana. Nyt näyttää erityisesti kulttuuriväki käärmeissään kehittelevän myrkyllisiä kannanottoja joissa mielenosoituksissa riehuneita kärjekkäin sanankääntein mitätöidään. Se tuskin voi johtua muusta kuin siitä, että nämä tuomitsijat vaistomaisesti moraalisesti aavistavat olleensa lukittujen ovien väärällä puolella. Heidän moraalinen kanttinsa ei riitä sen asian käsittelemiseen. Heillä ei ole varaa itsekritiikkiin, heillä on varaa vain kritiikkiin. Heillä ei ole varaa moraaliin, heidän täytyy liimata se kaikki mellakoitsijoihin. Kuitenkin surkeinkin mellakoija on jossain moraalisessa mielessä oikeammassa kuin yksikään lukittujen ovien sisään suojaan sulkeutunut.
------------------------
Antti Ukkonen on oikeassa: on totta, että kun yhteiskunta muuttuu ja vähä vähältä kriisiytyy, ne jotka reagoivat ensiksi -- ne jotka ovat herkimpiä reagoimaan -- ovat nimenomaan "sekopäät". Seuraavana tulee sosiaalisesti alimman tason porukka -- heillä kun ei ole mitään menetettävää, heidän sosiaalinen statuksensa ei huonone. Mitä suuremmaksi kriisi käy, sitä enemmän eri segmenttejä siihen tulee lisää. Alkupäässä on itsenäisyyspäivä ja kiakkovieraat, lopussa Kreikka.
Tuossa on hyvä kuvaus prosessista joka meilläkin on käynnissä. Ja jos prosessille halutaan antaa täsmällisempi nimi, kyseessä on yhteiskunnallisen vallan legitimaatiota koskeva hajoamisilmiö.
Ja ellei tämän prosessin perusluonnetta ymmärretä -- siis että kysymys on yhteisöilmiöstä, joka ei palaudu yksilötasolle -- sorrutaan niin tapahtumien kuvauksessa kuin tulkinnassakin yksilöiden kokemusta ja käyttäytymistä selittävään päämäärärationalismiin, joka merkitsee vain tietynlaisen, ihan tietyllä tavalla todellisuutta vääristävän järjen liimaamista tapahtumien päälle.
Tälle päämäärärationalismilla perustelevalle "keskustelulle" on ominaista kontrollipoliittinen lähtökohta ja äänensävykin. Ojennetaan harhautuneita yksilöitä takaisin normatiivisen käyttäytymisen säädeltyyn järjestykseen.
Mutta mikään normatiivinen ojennus ei tietenkään voi tosiasiassa vaikuttaa muuten kuin vähentämällä edelleen uskoa vallan legitimaatioon. Mitä paatoksellisemmin kontrollipoliitikko omaksuu oman roolinsa legitiimin yhteiskunnallisen vallan edustajana, sitä enemmän hän antaa vaikutelman kuin omistaisi yhteiskunnan, ja sitä varmemmin vallan ulkopuolelle jääneet kokevat etteivät he kuulu samaan yhteiskuntaan.
Minä suosittelisin näille kontrollipoliitikoille sitä että he itse miettisivät oman rintamasamaistumisensa uudelleen. Rintamajako ei kulje epäsosiaalisten yksilöiden ja kunnon kansalaisten välissä, vaan yhteiskunnallisen eheyden ja valtalegitimaatiota hajottavan politiikan välissä.
Jos olisin presidentin itsenäisyyspäivän juhlilleen valitsema eliitin edustaja -- jos minut olisi siis esimerkiksi "tavallisena kansalaisena" kutsuttu demokratian mannekiiniksi noiden lukittujen ovien ja mellakka-aitojen sisäpuolelle -- minä sanoisin selvästi: "Kiitos EI!" -- Juuri tämä on se suunta johon yksilöiden käyttäytymisen olisi muututtava.
Yhteiskunta hajoaa juuri niin kauan kunnes tarpeeksi moni ihminen sanoo selvästi "EI!" kaikelle mikä tarvitsee lukittuja ovia ja mellakka-aitoja. Nyt yhteiskunnallinen "keskustelu" esittää normatiivisia vaatimuksia aivan väärään suuntaan.
 |
| Juha? Ville? Timo? |
------------------
Se, että tällaisiin mielenosoituksiin osallistuvat sääntönä käyttävät naamareita, ei selity pelkästään sillä ettei kukaan heistä halua paljastaa henkilöllisyyttään. Miksi naamarit esimerkiksi usein ovat yhtenäisiä -- niillä siis nimenomaan tunnistaudutaan jonkin tietyn idean kannattajiksi. Naamari on enemmän rooliasu kuin yritys peittää kaikki persoonalliset ominaisuudet.
Tarvittaisiin varmaan paikalle Zizek analysoimaan naamarien ja kasvottomuuden syviä kytkentöjä -- kyllähän niitä on. Esimerkiksi sosiologia oikeastaan lähtee liikkeelle siitä että jokaisessa ihmisyhteisössä syntyy tietynlaisia rooleja ihan siitä riippumatta millaisin yksilöllisin ominaisuuksin joukon jäsenet ovat varustettuja. Näin roolit ovat siis jo olemuksellisesti eräänlaisia "naamareita", joiden syntymistä yhteisössä ei mikään pysty estämään.
Jos ja kun yhteisö taantuu sellaiselle sosiaalisen sidonnaisuuden asteelle jossa joukkovoimat ottavat vallan ja yksilöt tekevät tekoja joita he yksinään eivät koskaan tekisi -- silloin yksilö todellakin muuttuu vain eräänlaiseksi lajiolennoksi, jonka yksilölliset piirteet lakkaavat olemasta. Huomautan, että tällainen joukkomittainen taantuminen on yhteisöilmiö eikä se siis ole mikään yksilön valinta eikä ilmiön kohdalle sattuessa oikeastaan edes yksilön päätettävissä.
Zizek saattaisi tässä kysyä, eikö kasvottomuus -- tai siis omien kasvojen korvaaminen naamarilla -- kuten esimerkiksi antiikin kreikkalaiset draamoissaan tekivät -- edustakin syvimmiltään jotain peri-inhimillistä symbolifunktiota? -- Ei ole mikään ihme että juuri joukkomittaista joukkovoiman kokemusta kaipaavat ihmiset naamioituvat.
Nämä ihmiset saattavat vaistota sen ettei "järkipuheen" maailmassa ole todellisia vaikutusmahdollisuuksia. He ovat tavallaan aivan oikeassa. Tämän myöntäminen on monille vaikea paikka -- että siis surkeinkin mellakoitsija on jossain peri-inhimillisessä -- ja pohjimmiltaan siis lajityypillisessä, moraalisessa -- mielessä oikeammassa kuin itsensä lukittujen ovien ja mellakka-aitojen suojiin sulkenut eliitti.
Antti Ukkonen tuolla ylempänä tavattoman selväjärkisessä kommentissaan viittasi tosiasiaan, että "sekopäät" saattavat vaistota yhteiskunnallisen tilanteen herkemmin kuin juurevasti "vallitsevaan ajatteluun" ankkuroituneet valtataistelijat. -- Jos kasvottomuuden teemaa jatketaan, voidaan kysyä, onko lopulta mitään ihmeellistä siinä, että monissa totalitarismeissa toisinajattelijat suljetaan nimenomaan mielisairaaloihin. Poikkeavaa ajattelua pidetään vaistomaisesti vaarallisena, ja vaaralliset yksilöt saattavat käyttäytyä arvaamattomasti -- siispä "perustellusti" oikea paikka heille on mielisairaala. Toisinajattelun karsiminen on kasvottoman totalitarismin vastaus jollekin joka yrittää valistaa kasvonsa maailmalle.
Nyt me elämme monin tavoin totalitarisoituvassa yhteiskuntatodellisuudessa, esimerkiksi kasvottoman kaikkivoivan rahan taloustotalitarismissa, jossa kaikki ihmiset joutuvat talouskoneiston rattaiksi. Se on todellinen paradoksi -- yhtäältä on niin, että "rahan" ominaisuudeksi mielletään se että se aina on jonkun rahaa -- ei-kenenkään raha on käsitteenmuodostuksellinen mahdottomuus -- toisaalta taas nimenomaan rahaan liitetty kaikkivoipaisuuskuvitelma on historiallisesti vahvistuessaan muuttanut rahan toimijasubjektiksi, joka sitten alistaa ihmiset omien lakiensa alle.
Rahan tuotto ohjaa taloudessa kaiken, ja raha hakeutuu sinne missä se parhaiten kasvaa. Siinä ei peri-inhimillisyys eivätkä mitkään inhimilliset tarpeet paina enää mitään. Näin täysin kasvoton rahan taloustotalitarismi lopulta hajottaa ihmisten yhteiskunnat. Meidän pitäisi ehkä kysyä: "Mitä järkeä on meidän kiistellä mielenosoittajien kasvottomuudesta, jos mikään mitä politiikan piirissä kuvittelemme päättävämme "järkevästi" ei itse asiassa ole muuta kuin vain kasvottoman kaikkivoivan rahan lakien nöyrää ja alistuvaa tottelemista?
Kuten useasti todettu: Valtionvelka on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto.
 |
| Antti? Paavo? Jussi? |
-----------------
Yhteiskunnan hajoaminen ja ylikäymättömät ymmärryskuilut syntyvät syvyyssuunnassa, eivät suinkaan minkään yhteisen käsitetason pinnalla. Kuilut ovat todellakin kuiluja -- kyse on aina siitä, että käsitteellinen, esimerkiksi "opillinen", ajattelua syntyy ikään kuin yhden pinnan tasolla -- jossa käsitteet määrittelevät toisiaan ja kytkennöillään muodostavat kantavan pinnan -- mutta ne syvyyssuuntaiset, laadultaan moraaliset tukirakenteet, joiden varassa käsitepintojen eheys on, voivat helposti halkaista maailman kahtia.
Pitää kysyä: mistä mikäkin saa oikeutuksensa. Moraalin rooli kaikkien ihmisyhteisöjen ensisijaisena ominaisuutena ja kaiken sosiaalisuuden liima-aineena pitäisi ymmärtää.
Se, että marxismi-leninismi kehitti ajatusmaailmoissaan kokonaisen vaihtoehtoisen tieteen -- kokonaisen korviketodellisuuden, joka ajatusmuodoiltaan toisti länsimaista tieteen historiallista perinnettä mutta korvasi tietyt arvovaraukselliset sisällöt kokonaan omilla doktriineillaan -- on ilmiö, joka mielestäni dokumentoi hyvin sen miten erilainen ymmärrys rakentuu erilaisista syvistä lähtökohdista. --
-- Se että näin muodostettu korviketodellisuus ei kestänyt, ei ole varsinainen kysymys. Se että yhteiskunnan pohjan hajoaminen tuottaa juuri tällaisia jakoilmiöitä -- syvyyssuunnassa tapahtuvaa kaiken uudelleenrakennusta -- on peri-inhimillinen tosiseikka, jonka parempi ymmärtäminen auttaisi meitä myös käsittämään mistä mellakoissa on kyse. Yhteiskunnan ja yhteisen ajattelun pohjan murenemisesta, siis.
-------------
"Eliitti" ei ole sen-ja-sen laatuisista niistä-ja-niistä yksilöistä koostunut nimijoukko, vaan yhteisöllinen vakio, joka syntyy jokaisessa yhteiskunnassa ihan siitä riippumatta millaisia yksilöominaisuuksia yhteisön jäsenillä on.
Ei eliitin ongelmaa -- sitä että se voi sulkeutua omahyväisyytensä sisäpiiriin ja lukita ovet ja pystyttää ympärilleen mellakka-aidat -- suinkaan ratkaista vaatimalla ulkopuolelle jätettyjä pakkohyväksymään ne samat sosiaaliset kilparadat, jotka paikoilleen kalkittuina ovat taanneet eliitille sen aseman.
Kuvitelma köyhien ja osattomien, sosiaaliyhteyden ulkopuolelle suljettujen "kateudesta" paremmin "menestyneitä" kohtaan on omien kilparatojen ja arvojen pakkosyöttöä niille, joita eliitti tarvitsee vain oman uskottavuutensa sementoimiseksi -- oman "menestyksensä" kalkituiksi vertailukohteiksi.
Itse asiassa todellisten edelläkävijöiden joukosta -- josta esimerkiksi noin 1300 pysyviä vaikutusjälkiä jättäneen neron elämäkerrat Egon Friedell käy läpi monumentaalisessa "Uuden ajan kulttuurihistoriassaan" -- ei löydy oikein yhtäkään, joka olisi toiminut materiaalisten palkkioiden motivoimana.
Ja määritelmä, jonka mukaan häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä ja kokee uhkaa itseään osaavampien seurassa -- sehän kuvaa nimenomaan tätä linnanjuhlien itsensä harhaisesti etujoukoksi kuvittelevaa, juhlivaa, aineellista etua tavoittelevaa valtaeliittiä.
--------------------
Eliitti ei siis todellakaan ole mikään nimilista. Valtaeliitti on sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vakio, ja jako johtajiin ja johdettaviin on kategorinen -- on se ja sama missä rajapinta kulkee, koska jako on aina yhtä olemuksellinen, aina toteutuva, periaatteellinen. Vallan voimaviivoilla on vain yksi suunta.
Todellinen historiassa vaikuttanut edelläkävijöiden eliitti on ihan eri juttu, ja sen suhteen ei kannata esittää mitään materiaalisiin palkkioihin tai muihin "menestymisen" kulisseihin liittyviä kliseitä. Neroja ei ole koskaan motivoinut eikä motivoi raha.
Eliitti on sosiaalinen vakio -- valta on olemuksellisesti johtajien ja johdettavien kategoria (Spengler).
Järkiajattelussamme ylimalkaan on se -- eurooppalaisen uuden ajan yhtä vahvasta kuin harhaisesta individualistisesta painotuksesta johtuva -- virhe, ettemme pysty hahmottamaan yhteisötodellisuutta irti yksilöiden ominaisuuksista. Meillä tosiaan voi olla ministeri, suuren lehden päätoimittaja tai jopa yhteiskuntatutkija vaikka on täysin pihalla durkheimilaisen sosiologian perusasetuksista.
|
| Mika? Kalevi? |
Esimerkiksi kuvittelemme "tahdon" puhtaasti yksilöominaisuutena. Kuitenkin joukkokäyttäytymisessä -- ja sellaisissa laboratoriotutkimukseenkin kelpaavissa yksilöilmiöissä kuin hypnoosissa -- tulee näkyviin "tahdon" lajihistoriallisesti alkuperäinen kollektiivinen muoto. Individualismin vaikutuksesta kuitenkin viime vuosisadan alussa jäi lapsenkenkiin ja kehittymättä se "ryhmäpsykologian" tiedonala, jonka käsitteistöillä näitä joukkotaantuman ilmiöitä osattaisiin kuvata ja selittää.
Nyt me sitten käymme näitä "keskustelujamme" soveltamalla käyttäytymisen selittämisessä yksilökeskeistä päämäärärationalismia -- ja tulkinnat menevät niin pieleen kuin mitä ikinä historiallisesti harhainen järki saattaa harhaan johtaa.
Vaikka nämä käsitesekoilut, joissa käsitteitä kirkastetaan määrittelemällä ne toisilla vastaavilla käsitteillä, ovat näennäisen selväjärkisiä, ne eivät auta meitä yhtään ymmärtämään mistä joukkomittaisissa taantumissa -- kuten väkivaltaisiksi äityvissä mellakoissa -- on kyse.
Ja sen sijaan, että alkaisimme kyseenalaistaa omien, latteille käsitepinnoille levittyvien selitystemme selitysvoimaa, me päinvastoin pyrimme yhä tiukemmin määrittelemään ja täsmentämään käsitteitä toisilla käsitteillä -- rakentamaan väärillä harhaisilla käsitteillämme yhä tiukempia käsiteverkkoja tajuamatta että lähtökohdat ovat täysin pielessä.
---------------------
Kun rahan tuotto lopulta sanelee kaikki taloudessa tehtävät päätökset, taloudesta tulee totalitaristinen koneisto, jonka rattaisiin kaikki ihmiset lopulta joutuvat. Kasvottoman kaikkivoivan rahan masinoima taloustotalitarismi ei jätä ketään "viimeiseksi toimijaksi" eikä säästä ketään. Illuusio siitä että vahvat jäävät jäljelle ja vain heikot häviävät on pettävä.
Kiristyvä kilpailu on siitä merkillinen ajatuksellinen pakkopaita, että sen otteesta on likimain mahdoton vapautua. Ihmisen "järki" -- joka meillä eurooppalaisen uuden ajan kasvateilla on historiallisestikin varsin harhaista -- yrittää aina "pätevöityä" valmiina annettujen loogisuusehtojen puitteissa, eikä lähtökohtien epäjärkevyyttä siis voida nostaa käsittelyyn.
Ajattelemme vain annettujen ehtojen varassa, ja käsitteitä määrittelemme toisten yhtä annettujen käsitteiden avulla. Elämme wikipedia-raamatun ohjeistamassa käsitetodellisuudessa, josta avoimin silmin tapahtuvaan todellisuuskosketukseen on yhtä pitkä matka kuin pullon pohjalta ylös taivaaseen.
-------------------
