 |
| Statusesine liekeissä Tukholmassa 2013 |
1.
En yrityksistä huolimatta onnistu muodostamaan kokonaiskuvaa siitä miten Suomi-niminen valtio itsenäisenä, omat lakinsa säätävänä kansallisinstituutiona kansallistuntoineen ja kansallislauluineen sovittautuu raameihin, joissa kaupallinen MTV3 omaa kutakuinkin täydelliset omistus- tai tekijäoikeudet jääkiekon maailmanmestaruuskisoihin, joissa Suomen maajoukkue pelaa leijonapaidat päällään ja joskus jopa kyynel silmänurkassa kun Maamme-laulu hallissa kajahtaa. -- Se on minulle käsittämätön yhtälö. Sitä miettiessä ajatus saattaa harhautua aivan kummallisille poluille.
Jokin pitempiaikainen mutta loppuaan kohden kiihtynyt kehitys siinä vaikuttaa taustalla. Se on ollut olemuksellisesti sitä että talousajattelu ja talouselämään kytkeytyvät mielikuvat ja käsitteet ovat syöneet maaperän kansallisvaltion ja kansallisuusajattelun alta.
Yhä useampi puhuu "Suomesta" kuin kysymyksessä todellakin olisi "Oy Suomi Ab", jota valittujen kansanedustajien tulisi johtaa kuin tuloshakuista liikeyritystä ainakin. Valtion budjetista puhutaan kuin sille olisi olemassa vain samat säännöt kuin voittoa tavoittelevilla yrityksillä. Toki valtio onkin joskus omistanut yrityksiä, joita sitten viimeaikaiset hallitukset ihan puoluepohjasta riippumatta ovat panneet lihoiksi -- eikä sille tielle näytä loppua tulevan ennen kuin valtion osaksikaan omistamat yritykset loppuvat. Samoin mm. eläkerahoja alettiin demariministeri Mönkäreen toimesta jossain vaiheessa sijoittaa pörssikeinotteluun.
Jotenkin tähän kansallisvaltion alasajon suureen kokonaiskuvaan liittyy mantereenmittainen EU-projekti, joka ei suinkaan ole olemuksellisesti mikään valtioiden rauhanprojekti, ei edes yhteistyö- ja avunantoprojekti, vaan nimenomaan kansallisvaltioiden alasajoprojekti. Kansallisvaltiot ovat olemuksellinen este rahan vapaalle liikkumiselle sijoituksesta toiseen.
Ennen sitä toimintaa nimitettiin keinotteluksi -- silloin kun Ivar Kreuger päätyi itsemurhaan tehtyään temppuja jotka saisivat kenet tahansa nykyisistä finanssikeinottelijoista hehkumaan ylpeydestä ja pullistumaan uhosta -- nykyisin maailmassa ei enää käsitettä "keinottelu" edes ole. On vain onnistuneita finanssipoliittisia toimia, tai niitä jotka onnistuvat tulevaisuudessa kunhan veronmaksajat ensin kokoavat tarpeelliset vakuudet ja katteet.
Kansallisvaltioiden sisällä samaan alasajoon kuuluu kaiken yksityistäminen. "Yksityistäminen on nykyaikaa" on yksi kauheimmista tämän ajan hokemista. "Emme menesty kilpailussa, jos emme yksityistä." -- Ensin julkistalouden toimiala yhtiöitetään, ja yhtiöittämisen jälkeen se jo sopiikin yksityistettäväksi.
Siinä valtio on jo kilpailija muiden yksityisten kilpailijoiden rinnalla, eikä siinä enää mietitä mitään sisällöllistä. Se on keskusteluargumentti joka sisältää omat perustelunsa. Se on uudelleen elpynyttä keskiaikaista käsitemagiaa, käsiterealismia, käsitetodellisuutta, jolla ei enää edes tavoitella mitään todellisuudenhallintaa, vaan luodaan uusi, pelkkiin käsitteisiin perustuva todellisuus, jota käsitteellisesti voidaan hallita tai manipuloida ihan niinkuin vahvimmat toimijat haluavat tehdä.
Kansallisvaltioiden alasajo, niiden muuttaminen pelkän liiketoiminnan alustoiksi, sekä kansallisvaltioiden sisällä tapahtuva kaikkien toimintojen yhtiöittäminen ja yksityistäminen -- se on se kokonaiskuva, jossa yhä joitakin sieluja saattavat häiritä senkaltaiset anakronistiset ilmiöt kuin kansallislaulun laulaminen MTV3-kanavan yksinoikeudella omistamassa formaatissa. Tavallaan tässä tapahtumassa näyttäytyy pienoiskuva aikamme koko tragediasta. Kansallisvaltiolle ominaisista kansallistunnoista on tehty täydellistä kauppatavaraa.
2.
Ruotsi voitti Tukholmassa pelatun MM-kisojen loppuottelun. Voisi ajatella että yhä edelleenkin kyse olisi voittajamaan kansaa suurin joukoin koskettavasta tapahtumasta, joka kohentaisi kaikkien ruotsalaisten tuntoja ja saisi kansanjoukot kaduille juhlimaan kiekkojoukkueen menestystä. Sitäkin järkyttävämpää on uutisista lukea miten Tukholman likimain täydellisesti maahanmuuttajilla asutetussa lähiössä Husbyssä nuorisomellakat juuri sunnuntai-iltana leimahtivat.
Sananmukaisesti leimahtivat: tulipaloja sytyteltiin, Dagens Nyheterin uutisviittauksen mukaan satakunta autoa paloi, sammutustöihin osallistui useita palokuntia.
Syyksi näille mellakoille mainitaan tapaus jossa poliisi oli ampunut 69-vuotiaan veitsellä aseistautuneen miehen. Tällaisen signaalin lisäksi tietysti tarvitaan valmiiksi jännitteinen yhteiskuntatilanne, jollainen tuollaisessa maahanmuuttajalähiössä varmasti on jo pitkään pinnanalaisesti latautunut ja vallinnut. Mellakoiva joukko ei ollut suuri, arviot liikkuvat jossain puolensadan luokassa, mutta jälki on kuin kokonainen armeijakunta kiihkomielisiä militantteja olisi ollut asialla.
Tavallaan asiassa on järkyttävintä se että näillä maahanmuuttajataustaisilla nuorilla ei näytä olevan mitään yhteyttä sen ruotsalaisyhteiskunnan elämäntuntoihin jossa he kuitenkin elävät. Ei todellakaan mitään yhteistä -- vain äärimmäisen jyrkkä vastakohtaisuus ja viha.
Sen enempää euroviisut kuin jääkiekon MM-kisatkaan tai Ruotsin voitto niissä eivät näytä näitä toiskulttuurisia mitenkään kiinnostaneen. -- Juuri tuon totaalisen eristyneisyyden -- omaan sisäänlämpiävään "kulttuuripiiriin" sulkeutumisen -- täydellisyys on järkyttävää. Se kertoo jotain siitä miten ylikäymättömät kulttuurikuilut ruotsalaisessakin, perinteisesti varsin maahanmuuttajaystävällisessä, aineellisesti hyvinvoivassa ja asenteiltaan suvaitsevassa yhteiskunnassa kuitenkin erottavat maahanmuuttajaryhmät omaksi saarekkeekseen.
3.
Demokraattisella yhteiskunnalla ei ole mitään mahdollisuuksia valtataistelussa tässä ilmitulevan kulttuurisen eristäytymistarpeen ja omankädenoikeuden kanssa. Mikään apu ei auta, jos ongelma on tosiasiassa siinä että sisäänlämpiävä kulttuuri tuntee sisäistä turvallisuutta vain saadessaan kasvattaa keskinäistä tunnustuksellista yhteenkuuluvuuttaan -- johon tehokkain keino on ympäröivän yhteiskunnan demonisointi, kaiken länsimaisuuden käyttäminen viholliskuvana.
Mellakat poliisia vastaan ovat oire. Poliisi edustaa sellaista isäntämaan virallista valtaa, josta juuri halutaan irtisanoutua. Samoin juuri autot ovat statusesineitä, joilla on erityinen symboliarvo. Siksi ne palavat. Jos yhteiskunta sulkee silmänsä -- ja sen media sortuu itsesensuuriin ja sulkee tiedonvälitysluukkunsa, kuten meilläkin näyttää yhä enenevästi tapahtuvan -- kaikki se kulttuurinen sopeutumattomuus ja parantumaton sairaus mikä oireen takana on saa rauhassa kasvaa, vahvistua, ja valmistaa koko yhteiskuntaa kuolinkamppailuun.
Sensuuri, jota tällaisissa yhteyksissä kuin automaattisesti harjoitetaan, kääntyy pitemmässä yhteiskuntakehityksessä hyvin tehokkaasti itseään vastaan. Tulos tulee olemaan täysin päinvastainen kuin mihin tekohurskaat sensuurikeinot oli tarkoitettu. Tie toivottomaan lopputulokseen on tässäkin reunustettu hyvillä tarkoituksilla -- hyvää tarkoittavien humanistiutopistien silmät eivät tule aukeamaan vaikka hälytyskellot soisivat matkan varrella yhä kiivaammin.
Lopulta autot palavat lähiöissä -- eikä olisi yhtään ihme, että yhteiskunnan sensorit samaan aikaan polttaisivat maahanmuuttokriittisiä kirjoja omissa rovioissaan. Se on kuin freudilainen painajaisuni -- yksi läpisairas projektio yhtäällä täynnä yhteiskuntaa kohtaan tunnettua vihaa, toinen yhtä projektiivinen reaktio virallisella taholla, joka yhtä määrätietoisesti haluaa pahaa niille kriitikoille jotka muistuttavat hyviä ihmisiä heidän tekopyhyydestään ja älyllisestä epärehellisyydestään.
Juuri tämä on traagisin ja toivottomin kaikista tulevaisuudenkuvista, ja valitettavasti näyttää pahasti siltä että juuri tämä tulee toteutumaan kaikissa vanhoissa eurooppalaisissa kulttuurivaltioissa, joissa suvaitsemattomuutta yritetään suvaita.
Kyllin ajoissa ei havahduta siihen, että käsitys, jonka mukaan suvaitsevilla ja yhteistyöhakuisilla asenteilla saataisiin jännitteet laukeamaan, ei ole totta, vaan asia on täsmälleen päinvastoin. Suvaitsevuus voi vain pahentaa tilannetta, jossa maahanmuuttajaosapuolen tarve demonisoida yhteiskuntaa nimenomaan lisääntyy sitä vahvemmaksi mitä enemmän emoyhteiskunnan harjoittama liennytys uhkaa murentaa maahanmuuttajille tarpeelliset tarkasti vaalitut viholliskuvat.
4.
Osaan esittää kysymyksiä, mutta en edes uskalla ajatella vastauksia siihen miksi vanhat eurooppalaiset kulttuuriyhteiskunnat murenevat sisältä käsin yhtäältä yksityistämistalouden, toisaalta maahanmuuton hajottaman kansallisuustunnon seurauksena. Kumpikin kehitys on kiihtyvästi käynnissä.
Kysymykset voisivat koskea sitä mikä näille hajoamisilmiöille on yhteistä. Niillä voi olla paljonkin yhteistä -- esimerkiksi yhteinen motiivi. Yksityistäminen ei onnistu jos valtio on vahva -- ja valtio on vahva silloin jos kansalaisten kansalaistunnot ovat vahvoja. Kuin sattumoisin samat poliittiset tahot jotka kannattavat yksityistämistä ovat niitä jotka vastustavat "populistisia" kansallistuntoja -- ja koska maahanmuuttokriittisyys potentiaalisesti voi nostaa kansalaistuntoja, yksityistäjät pitävät maahanmuuttokriitikoita poliittisena vastapuolenaan.
Kansalaistunnot kelpaavat MTV3-kauppakanavalle, mutta siellä ne loppupeleissä ne ovat vain yksi ase jolla valtiollista YLE:a ajetaan alas. Tavoitteena on yksityistää koko tiedonvälitys, jolloin jokainen "totuus" olisi lopulta vain jonkin taloudellisen eduntavoittelijan "totuus". On varmaan jännittävää nähdä kuka tämän taistelun loppuvaiheessa sitten saa kansalaistunnot käsiinsä -- ja onko koko tuo tunneklusteri siinä vaiheessa jo jonkinlainen Musta Pekka, joka muiden rotureliikkien tavoin ajetaan häpeänurkkaan. Näitä poliittisia pelureita on puolueissa mustanaan, ja tietenkin kaikkein vaikutusvaltaisimmilla paikoilla.
5.
Joissakin kirjoituksissa on mainittu, että Ruotsi järjesti euroviisut Malmössä nimenomaan näyttääkseen koko Euroopalle ettei kaupungin maine maahanmuutto-ongelmien keskuksena pitäisi paikkaansa. Tässä mielessä Tukholman Husbyn sunnuntai-iltaiset tapahtumat taisivat tehdä tyhjiksi ja tuhota nämäkin hyvinharkitut propagandistiset suunnitelmat.
 |
| Husbyn maine on sittemmin jo vakiintunut |
Mutta enpä oikein koe, että itse euroviisukilpailussakaan olisi tapahtunut jonkinlaista tai minkäänlaista monikulttuurisuusideologian voittoa. Taisi käydä siinäkin ihan päinvastoin: eurooppalainen kulttuurihajaannus näytti tympeimmän, tekopyhimmän -- ja kaikenoikeuttavan, kaikkeinpyhimmän läpikaupallisen puolensa.
Nykyisellään nämä kisat ovat kummallinen dokumentti eurooppalaisten kulttuuriarvojen totaalisesta hajoamisesta. Tämä musiikillisella alustalla tapahtuva arvojen hajoaminen toteutuu aivan valtavissa mitoissa -- musiikin estetiikat ovat todellakin kuin ne kuuluisat omenat ja melonit, joihin mikään raami ei enää sovi.
Tässä mantereenkokoisessa sopassa jokin Suomen naisedustajan nokkelaksi tarkoitettu lesbosuudelma ei juuri kokonaiskuvaa hetkauta -- vain suunnaton suhteellisuudentajuttomuus paistaa. Kilpailun kokonaiskuva on se, ettei raamien sisään jää enää mitään kiinteää, vain pelkkää läpikaupallista monikulttuurihöttöä. Tämä hedonismi elää siis näissä läpikaupallisissa kinkereissä kuin kotonaan. Etniset erikoisuudet ovat juuri sitä tekopyhää "ihanaa värikkyyttä" jota kaikkea erilaisuutta erilaisuuden vuoksi ihastelevat pintaintoilijat aivan valtavasti tosiasiallisen henkisen tyhjyyden täyttämiseksi tarvitsevat.
Kun euroviisuissa esittäytyvän monikulttuurisen nyky-Euroopan kokonaiskuvan koko toivottoman ristiriitaisuuden käsittää, jää enää ihmettelemään, miten jokin niinkin pieni yksityiskohta kuin tämä Suomen edustajan lesbosuudelma voi sitten joissakin piireissä saada niin suhteettoman suuren merkityksen. Siis myös omassa keskuudessamme. --
Siinä että tällaisiin avainärsykkeisiin reagoidaan aggressiivisesti joissakin ei-länsimaisissa "eurooppalaisissa" maissa, siinähän ei ole mitään mitä ei ennalta tiedettäisi. Mutta että omassa keskuudessammekin sensuurin merkit ilmestyvät, ja meilläkin aletaan jonkin "kansanryhmän" loukkaantumisen pelossa sensuroida keskustelua suudelman aikaansaamasta vaikutuksesta?
Se tuntuu todella käsittämättömältä. Aivan kuin kaikki länsimaiset arvot voitaisiin ihan ilman mitään miettimistä heittää menemään ja hurskaasti todeta: "Emme puhu suudelmasta, koska siitä saattavat toiset tulla niin vihaisiksi että leikkaavat kurkkumme auki."
Mikä meihin on mennyt? Mitä on tulossa? Pidämmekö itseämme ihan täyspäisinä, jos sorrumme sensuuriin jopa tuollaisessa asiassa? Pystymmekö katsomaan peiliin ja säilyttämään edes mitään itsekunnioituksestamme?
6.
Kirjoitin palstalta kadonneeseen -- ehkä sensuroituun -- filosofi, tohtori Jukka Hankamäen blogiin, jossa euroviisukilpailun aiheuttamia reaktioita eurooppalaisuuden eri ilmentymien piirissä ansiokkaasti analysoitiin ja pohdiskeltiin, arvion euroviisukilpailun nykytilasta. Julkaisen sen nyt tässä, vaikka sen pohdinnat eivät mitenkään liitykään mihinkään kohuaiheeseen -- vain pelkästään taiteellis-kulttuurisiin ja musiikillisiin puoliin. Kommentti kuului näin:
"" Euroviisukilpailu on musiikillisesti ottaen aika murskaavan tuhoava instituutio. On syytä kysyä, voiko nimittää ylimalkaan musiikiksi sellaista hengentuotetta jota tehdään kilpailuhengessä, yrityksenä miellyttää "eurooppalaisia". Siinä eivät tuotteita värjää vain itse kilpailemisen väkisinväännetyt sävyt, vaan myös kullekin maalle ominaiset paikalliset harhaluulot siitä mitä on "eurooppalaisuus".
Ainahan noita tulee seurattua -- lähinnä kuitenkin jonkinlaisena kauheana dokumentaationa siitä miten musiikki voi vääristyä kun siitä puuttuu kaikki luovalle ajattelulle ominainen spontaanius. Miten paatos ja paisuttelu tulevat kuvaan mukaan ainoina keinoina muuttua edes jotenkin uskottavaksi, miten miehet huutavat kurkku suorana saadakseen aikaan jonkin mukataiteellisen efektin. Miten mukaan joutuu tai hakeutuu aina muutama ihan totaalinen ekstreemikko, joka uskoo että falsetti korjaa potin tai että päällään seisominen on voittajaefekti.
Eikö tällä kilpailulla ole jo yli viidenkymmenen vuoden historia? Sinä aikana musiikkihistoriaan pysyväksi kirjaukseksi jääneitä kappaleita tai esittäjiä on kai kourallinen. Nykyisin vielä vähemmän kuin takavuosina. Näitä nykyisiä sillisalaattiesityksiä kertakäyttötähtösineen ei kai kukaan muista vuoden, tai kuuden kuukauden, tai kohta kuuden viikon tai kuuden päivän päästä esityksestä. Paljon kohua ja kuohkaamista, pintakohua ja pintakuohkaamista.
Efektitavoittelurintamalla paljas pinta taitaa olla jo länsieurooppalaisittain loppuunkulutettu, nyt mammuttimaisesti paisuttelevat taustan valoefektilavasteet ovat jutun juttu -- ja suomalaiset uskovat että pieni lesbosuudelma olisi ollut vielä enemmän jutun jutun juttu. No, taitaa olla toisille liian tuttu, toisille taas torjuttava huono juttu. Aitoa positiivista kokemusta se ei kuitenkaan tuottanut oikein keneenkään.
Hissimusiikkia, tai sitä mitä marketeissa kuuluu taustalta kun hyllyjen välissä mietitään kumpaa makkaraa tänään ostetaan, lenkkiä vai nakkeja, kutsutaan ihan omalla nimellä, joka on musakki. Euroviisumusiikillekin ehkä pitäisi keksiä jokin sitä erityisesti kuvaava nimi. Sen ominaispiirteitä ovat tilaustyölle ominainen väkisinväännetyn leima, joko miellyttämispyrkimys tai jokin sairas julistuksellinen paatos, jokin kokonaan muualta poimittu ylimääräinen lisäefekti tai muu oheenliimattu taika- tai taitotemppu, ulkoisen prameuden kaikkivaltaava kulissiteho.
Paljon melua tyhjästä. Isot raamit sisäiselle onttoudelle. Koneisto tuottaa ja toimii vaikka yksikään idea ei olisi minkään väärti. On outoa että kaikki laulajat jaksavat esittää kappaleensa loppuun asti turhautumatta kesken kaiken ja menettämättä totaalisesti uskoa itseensä ja esitykseensä. Olisi piristävää jos niin joskus tapahtuisi. Joku paatosteleva äijänköriläs havahtuisi omaan ylipöhöiseen huutoonsa ja huomaisi seisovansa pönkkänä hurjissa mammuttikulisseissa ja jäisi miettimään mitä hittoa hän siinä oikein tekee. Panisi mikin taskuunsa ja toteaisi että ei perhana, eihän tässä ole mitään järkeä. ""
-----------------------------
Koska näihin kysymyksiin näköjään liittyy minulle käsittämättömiä niin kipeitä merkityskytkentöjä että sellaiset ovat maassa jonkinasteisen uutispimennyksen ja sensuroinnin kohteena, olen poistanut tästä blogista kommentointimahdollisuuden. Miksi kävisimme kansalaiskeskustelua aiheista joista sensorimme eivät halua meidän mitään keskustelua käyvän?
-------------------------------------------------
