 |
| Turku 19.8. 2017 (kuva: YLE) |
1.
Typerin monikulttuurisuuden määritelmä johon olen törmännyt on suunnilleen tämä: "Monikulttuurisuus ei ole mitään sen kummempaa kuin että yhteiskunnassa elää monta kulttuuria rinnakkain."
Siinä ei todellakaan ymmärretä edes käsitteellisiä lähtökohtia. Että ihmisyhteisö on nimenomaan se kulttuuri. Että yhteiskunnan on, ollakseen yhteiskunta, oltava se yhteisyys. Että yhteiskunnassa ei voi olla monta kulttuuria rinnakkain. Monta yhteiskuntaa rinnakkain tai sisäkkäin muodostaa ongelman, sen ongelman nimi on monikulttuurisuus.
2.
Ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen olento, ja yhteisöjä muodostavat yhteisövoimat. Yhteisöissä sisäinen sidos määrää sen tavan, jolla ihmiset kohtelevat toisiaan. Sitä voimaa kutsutaan moraaliksi. Moraali on kaikkien yhteisöjen sidosaine, ja kaikkien yhteiskuntien täytyy ensi sijassa täyttää tietty moraalinen ominaisuus.
Jos meillä on kaksi yhteisöä, meillä on kaksi moraalia. Kuvitelma, että olisi jokin kolmas moraali, jonka puitteissa muut moraalit voitaisiin sovittaa yhteen, integroida, on harhakuvitelma. Sen harhakuvitelman nimi on monikulttuurisuus.
Jos olisi mahdollista että ihmisyksilöllä olisi yhden sijasta kaksi moraalia, silloin sellaisten yksilöiden yhteiskunnassa voisi vallita kaksi moraalia. Mutta sellainen yhteiskunta olisi aivan sairas yhteiskunta. Monikulttuurisuus on sairas arvo ja vaarallinen hanke.
3.
Valitettavasti sellaisia sairaita yhteiskuntia on. Me emme pidä niitä sairaina varsinkaan silloin jos oma yhteiskuntamme on sellainen. Silloin me vain kehitämme ne tarpeelliset psyykkiset väistöliikkeet jotka estävät meitä näkemästä omaa vammaisuuttamme, kaksoismoraaliamme. Kun yhteiskunnan vallitsevat rakenteetkin asettuvat historian saatossa varjelemaan kahden moraalin olemassaoloa, silloin kansakunta on totaalisesti hukassa.
4.
Vanhoissa eurooppalaisissa kulttuurivaltioissa vahva ehjä kansalaistunto on historiallisesti ollut laajalti sisäistettyä. Kun historia on sisäistetty, se elää arkipäivän asenteissa. Siksi valtiojohtajat, sellaisiin asemiin nostetut kuin Saksan Merkel tai Britannian Cameron, voivat sopivassa tilanteessa -- kun poliittiset suhdanteet sen sallivat -- sanoa ääneen, että maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Absoluuttisesti epäonnistunut. Valtiojohtajille ei muodostu ongelmaksi sanoa tätä kansalaisille ääneen.
Meillä Suomessa vaikuttaa poikkeuksellisen vahva kansallisen kahtiajakautumisen perinne, joka juontuu suoraan suomalaisten historiallisesta roolista vieraalla hallintokielellä alistettuna kansana. Meillä ei ole mahdollista, että valtiojohtaja puhuisi totta maahanmuuttopolitiikasta. Se repäisisi kansallisen kahtiajakomme haavat. Maahanmuuttokysymys on meillä poliittinen vedenjakaja, ja siksi sitä kaikin tavoin pidetään pinnan alla. Mitä kipeämpi kansallinen jakaja siitä vähitellen kehittyy, sitä pitemmälle sen käsittelyä ja terveitä ratkaisuja tullaan välttelemään.
5.
Koska meillä on kahtiajakautumisen perinne, se mikä meillä on julkista on virallinen totuus ja se mikä jätetään sanomatta on oikeasti totta. Olemme siinä mielessä tyylipuhtaasti itäblokkilainen kansa.
Suomalainen media on yleistettävissä tämän virallista totuutta varjelevan kirjoittamattoman säännön alle. Meillä Suomessa lehdistö on osa julkista valtaa, ja julkinen valta vaikenee. Se ei asetu kriittisiin positioihin. Ei siis ole mikään ihme että suuret valtalehdet ennen EU-kansanäänestystä tekivät keskenään sopimuksen kansan mielipiteiden ohjailemiseksi EU-myönteisiksi. Eikä ole mikään ihme että myös yhteisesti omistettu YLE sortui tähän samaan mielipidemanipulointiin.
Sensuuri on meillä maan tapa. Se nousee suoraan alistetun kansan historiasta. Sensuurin ei edes tarvitse mennä varsinaisten kirjarovioiden asteelle -- riittää että yhteiskunnassa ylläpidetään määrätietoisesti virallista totuutta ja hyväksyttävää "hyvätapaista" keskusteluilmapiiriä. Minkä tahansa totuuden tuominen tähän konsensusilmapiiriin näyttäytyy sietämättömänä "vihapuheena" tai "rasismina", jonka kriminalisoimiseksi tehdään kaikki voitava. Oikeus käsittelee ajatusrikollista noitana. Orwell nauraa haudassaan.
6.
Se pelko mitä meillä tiedotusvälineiden piirissä tunnetaan muuttuu konsensushakuiseksi peittelyksi aina kun maailmalta pitäisi uutisoida jotain joka rikkoo tarkasti varjellut mielikuvat monikulttuurisuuden ihanuudesta. Jos nyt katsomme YLE:n uutisia, voimme vain ihmetellä miksi Husbyn tapahtumista ei sen enempää kerrota. Jos kerrotaan, kerrotaan yhdellä lauseella, johon varmuuden vuoksi sisällytetään poliisia rasistiseksi syyllistävä maininta. Kun katsotaan valtalehtiä, siellä satojen autojen polttamisesta uutisoidaan viiden sentin mittaisella uutistekstillä.
Mitä toimittajat oikein pelkäävät? He pelkäävät journalismia. He pelkäävät tehdä laadukasta journalismia. He pelkäävät, että jos he tekisivät laadukasta journalismia, siitä seuraisi jotain hirvittävää -- nousisi kansalaisten kauhea maahanmuuttovastaisen rasismin aalto. Jokainen tämän maan päivälehdistön päätoimittaja pelkää että juuri hänen lehtensä on se joka tämän nyt pinnan alla pidetyn ja siellä patoutuvan kansalaistunnon paineen päästää pullosta ulos. Niinpä tiedonvälittäjät vain vetävät itsesensuurin linjoja yhä tiukemmalle, ja sen seurauksena pinnanalainen paine vain kasvaa.
7.
Suomalainen tiedonvälitys on yleistettävissä yhden periaatteen alle. Se on pelkuruus. Pelkuruuden synonyymi voisi tässä tapauksessa olla vastuunpakoilu, vastuuttomuus.
Kaksinaismoraali muuttaa vastuunpakoilun hyveeksi. Sitä nimitetään nimenomaan vastuullisuudeksi. On merkillepantavaa, että sitä voidaan nimittää vastuullisuudeksi vain jos vaistotaan, että journalistisista velvollisuuksista laistetaan jonkin totuuttakin korkeamman arvon vuoksi. Ei haluta antaa yhteiskunnan pinnan alla kasvavalle kansalaisten pahalle ololle purkautumistietä -- on siis vastuullista pitää yhteiskuntajärjestystä yllä. Se saa maksaa mitä tahansa, totuuden, vapauden. Orwell nauraa haudassaan.
Valitettavasti kaksoismoraali on sairas tila, joka sairastuttaa kaiken ajattelun. Tällä hetkellä suomalaismedia pitää tiukasti yhtä pyrkiessään pimentämään monikulttuurisuuden vaarallisuudesta uutisoimisen. Kukaan ei uskalla livetä rintamasta. Median valta muuttuu sairaaksi toinen toisensa kyttäämiseksi -- kukaan ei uskalla olla se ensimmäinen joka tarjoaa maahanmuuttovastaisille voimille julkisen tuen totuuden muodossa. Se on kokonaisuudessaan aika sairas tilanne, mielestäni.
8.
Jos median korkein journalistinen saavutus Husbyn tapahtumista uutisoitaessa on maininta että poliisi on kaikkeen syypää kun se on mahdollisesti käyttänyt rasistisia nimityksiä, pitäisiköhän median mennä peiliin eteen häpeämään? Jos päätoimittajia häiritsee aivan mahdottomasti se että joku maallikko nimittää Husbyn tapahtumia heimosodaksi, pitäisikö päätoimittajien ottaa käteensä esimerkiksi brittihistorioitsija Jonathan Gloverin monumentaalinen teos "Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria", jossa viime vuosisadan konflikteja käsitellään nimenomaan kulttuuriantropologisen kehitysakselin näkökulmasta? Kehityksellinen näkökulma ei ole vain legitiimi, vaan edustaa sivistystä.
Se mitä Husbyssä nyt tapahtuu on mitä tyypillisin tribaalikonflikti. Siellä väkivalta on itsetarkoituksellista ja kohdistuu kulttiesineisiin, kuten autoihin -- niiden polttaminen on mitä tyypillisin primitiivinen rituaali. -- Mutta mitä me saamme journalistisena viisautena lukea lehdistä? Että nuorisomellakat ovat jonkun tahon mielestä jopa oikeutettu vastalause sille että poliisi joutui ampumaan veitsellä aseistautunutta 69-vuotiasta?
9.
Median vastuuttomuus käännetään kaksoismoraalissa vastuullisuudeksi, ja tätä vastuullisuutta perustellaan sitten viittaamalla yleisen monikulttuurisuuspropagandan lisäksi vielä ihanteellisimpiin korkeisiin ihmisoikeus- ja ihmisarvojulistuksiin. Vetoaminen pyhiin tehtäviin ja teksteihin on kaikille tunnustuksellisille totalitarismeille ominainen piirre. Mainitsematta jää, ettei esimerkiksi YK:n kirjaama "Ihmisoikeuksien Yleismaailmallinen Julistus" suinkaan ole maailman kaikkien kulttuurien hyväksymä asiakirja. Iso joukko islamilaisia valtioita on mitä tietoisimmin ja jyrkimmin irtisanoutunut siitä ja muotoillut oman "Kairon julistuksensa", jossa länsimaiset yksilöihanteelliset ihmisarvokäsitykset saavat kylmää kyytiä.
En ole nähnyt maahanmuuttouutisoinnin yhteydessä juurikaan taustakartoituksia, joissa tällaiset yleismaailmalliseen kulttuurien konfliktitilanteeseen kuuluvat taustoitukset tuotaisiin selvästi esille. Sekin pimitys lienee sitten sitä vastuullista journalismia.
10.
Suomesta puuttuu laatulehdistö. Sille olisi olemassa tilaus, mutta se tilaus tulee yhteiskunnan julkispinnan alta. Jos joku nyt pystyisi hyödyntämään tämän suomalaisyhteiskunnassa historiallista perua olevan rakenteellisen tekijän, se voisi merkitä uuden kansallisen historian alkua. Valitettavasti tällaista taitoa ei journalistisessa kentässämme enää näy esiintyvän.
Eikä taidon puute ole ainoa vaikuttava asia. Paljon pahempaa on tahdon puute. Omistukseltaan keskittynyt media samastuu historialliseen valtaeliittiin ja kokee vastuullisena varjella "makthavare"-eliitin valtaa. Ne reijät joita yhteiskuntakritiikin on nykyisellään löydettävä ovat neulansilmän mittaisia. Valtamedia tekee kaikkensa parsiakseen kaikki aukot joista totuus tulisi esiin. Se on väsytystaistelua, jonka onnistuessa laaja masennus lopulta voittaa, ja kansalaistunnot kuolevat yhteiskunnan julkispinnan alla.
Ehkä vastuullisen journalismin tavoitteena onkin lopullinen ratkaisu, kansallisen elämän lopettaminen? Rasismi hoidettiin mutta potilas kuoli? No, varmaan joutikin?
--------------
Tätä blogia ei tietenkään saa kommentoida. Älkää kysykö miksi. Miettikää miksi.
-------------------
