 |
| Demokratiassa vallan voimaviivat kulkevat alhaalta ylös |
1.
Olen kirjoittanut paljon siitä miten moniarvoisuus ja monikulttuurisuus eivät suinkaan ole käsitteinä synonyymeja, vaan itse asiassa toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia. Esimerkiksi tässä ja tässä. Nyt yritän kartoittaa sitä miksi demokratia ja monikulttuurisuus sulkevat toisensa pois.
Moniarvoinen demokratia on mahdollista yksilöllisesti pitkälle eriytyneiden yksilöiden yhteiskunnassa, jossa moniarvoisuus muodostuu eräänlaiseksi arvojen arvoksi. Jokaisessa ihmisyhteisössä vallitsee eräänlainen sosiaalisen sidonnaisuuden vedenpinta, ja yhteisölle ominainen sosiaalisen sidonnaisuuden aste määräytyy sen mukaan miten ratkaiseva osa yksilöistä voi nostaa päänsä sosiaalisen vedenpinnan yläpuolelle ja ajatella niin sanotusti omilla aivoillaan.
Ryhmäsidonnaisissa yksiarvokulttuureissa vallitsee vahva yhdenmukaisuuden paine, yhteisömoraali on korostetun normatiivista ja ajattelu on tunnustuksellista -- se tarvitsee ja hakee jatkuvasti vahvistusta ryhmäsamaistumisesta. Sosiodynamiikka määrää psyykendynamiikkaa, jossa kaikki voimaviivat suuntautuvat symbioottisen yhteisyyden suuntaan. Mikä tahansa mikä kriisiyttää yhteisöä tai edes uhkaa sen tehdä herättää oitis rajun puolustusreaktion, jossa joukkovoimat ottavat vallan kaikista yksilöllisistä ominaisuuksista ja pyrkimyksistä.
Tuollaisessa sosiodynaamisessa joukkotodellisuudessa aito demokratia on mahdotonta. Demokratia sellaisena kuin me sen miellämme perustuu eurooppalaisen uuden ajan individualismiin, jossa vallan voimaviivat kääntyvät päinvastaiseen suuntaan kuin sosiaalisesti sitovissa yhteisöissä. Eurooppalainen uusi aika on ihmisen historiassa jotain aivan erityistä ja poikkeavaa, ja tämä erityisyys perustuu nimenomaan yksilöä eriyttävään individualismiin ja siihen tiedolliseen "kartesiolaiseen ajatteluparadigmaan" joka noin reilut neljäsataa vuotta sitten syntyi vastavaikutuksena koko tuhatvuotisen keskiajan vallinneelle, yksilön ja minäpersoonan hukuttaneelle oudolle depersonalisaatiolle.
Kartesiolainen maailmankokemus, todellisuuden perusjäsennys jossa hahmonmuodostuksen lähtökohtana on jako eriytyvään Subjektiin ja Objektivoituvaan todellisuuteen, on vaikuttanut niin että eriytyvän Subjektin puolella ovat kehittyneet individualismi, yksilöoikeudet ja -vapaudet sekä demokratia. Vastaavasti Objektivoituvan todellisuuden puolella ovat kehittyneet empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi.
Ymmärrämme kartesiolaisen ajatteluparadigman valtavan vaikutuksen parhaiten kun ajattelemme sitä tosiasiaa, että uuden ajan ajattelu on nyt muutaman viime vuosisadan aikana muuttanut maailmaa -- ihmisen elinehtoja ja elinympäristöä -- tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä ne muuttuivat ihmisen aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana yhteensä.
2.
Kartesiolainen paradigma on demokratiankin taustalla. Oma demokratiamme kutoutuu elimellisesti muihin uuden ajan ajattelun tuotteisiin -- sellaisiin kuin "edustuksellisuuden" tajunnallinen idea ja kansallisvaltio yksilön dynaamisten voimaviivojen yhteisöprojektiona. Esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon omaksumisella saattaa olla paljonkin tekemistä "edustuksellisuuden" kognitiossa. Mm. Emmanuel Toddin kokoamat tilastot yhteydestä joka kehittyvissä maissa on havaittavissa lukutaitoprosentin kohoamisen ja liikasyntyvyyden keskenään käänteisestä korrelaatiosta ehkä kertovat jotain siitä miten ratkaiseva askel elämänhallinnan suhteen lukutaito saattaa olla.
Mutta tietenkin meidän on tuossa yhteydessä muistettava se ikävä tosiasia, ettei esimerkiksi Afrikassa taida löytyä ainoatakaan kulttuuria joka olisi itse omassa keskuudessaan kehittänyt kirjoitustaidon. Me emme tiedä, voimmeko todellakaan "viedä" mitään kognitiivista kehitystä kehittymättömien kulttuurien piiriin.
Mutta sen tiedämme -- ja aivan sataprosenttisen varmasti -- että moniarvoisuus ja monikulttuurisuus ovat toistensa vastakohtia, vaikka ei ole ollenkaan tarpeeksi puhuttu siitä tavasta jolla demokratia ja monikulttuurisuus sulkevat toisensa pois. Kun puhumme tässä demokratiasta, on selvää että tarkoitamme nimenomaan eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyttä ja sen koko ajatusympäristöön uppoutuvaa "edustuksellista" demokratiaa, jossa yksilön ja yhteisön suhde on aivan erityinen. Kuten todettu, tällainen demokratia on ajatushistoriallinen tuote, eikä se luontevasti voi ilmetä missään muualla kuin siellä missä länsimainen ajattelu loi nuo siihen tarvittavat ajattelun hahmonmuodostukselliset pohjat.
Aidon demokratian parhaiten läpiajatellut tunnusmerkit tulevat Hannah Arendtilta, joka monista syistä oli herkistynyt tutkimaan totalitarismeja. Hän tuntuu ymmärtävän hyvin mistä demokratiassa on kyse. Aidon demokratian olennaisin attribuutti on luottamus, ja olennaisin demokratiaa määrittelevä rakennekuva kuvaa nimenomaan noita vallan voimaviivoja, joiden aidossa demokraattisessa yhteiskunnassa tulee kulkea "alhaalta ylöspäin". -- Demokratia on vastakohta yhteiskunnalle jossa vallasta taistellaan ja valtaa "otetaan" -- demokratiassa valta perustuu vallanhaltijoita kohtaan tunnettuun luottamukseen ja valtaa "annetaan" alhaalta ylöspäin.
Niin oudolta kuin se ensi kuulemalta tuntuukin, aidon demokratian sisältö ei ole riippuvainen esimerkiksi siitä annetaanko luottamus yhdelle vallanhaltijalle vai kahdellesadalle vaaleissa valitulle edustajalle. Yksi vallankäyttäjä joka nauttii kansalaisten aitoa luottamusta voi toteuttaa demokratian idean jopa paremmin kuin puolueparlamentaristinen puoluepukareista muodostunut ja vallasta keskenään taisteleva näennäisdemokraattinen koneisto.
 |
| Arendt analysoi systeemistä valtaa ja väkivaltaa |
3.
Jos sitten demokratian edellyttämän luottamuksen sisältöjä tarkastellaan lähikuvassa, olennaista on huomata että luottamuksen ehdot ovat samat kuin yleensä yhteisöllisyyden ehdot. Aidoimmin luotamme läheisiimme. Se sosiaalinen yhteisö joka ajattelee samalla tavalla -- joka voi tarjota ryhmävahvistautumista -- voi toimia luottamuksen alustana. Kieli ja ajattelu ovat jokaisen yhteisön sosiaalinen liima-aine.
Eurooppalaisella uudella ajalla syntynyt ja kehittynyt kansallisvaltio on individualismin ja psykologian yhteistuote -- se on vapauksiaan ja oikeuksiaan vaativan yksilön projektio yhteisötasolla. Kun kuvittelemme yhteiskuntaa, näemme helposti senkin elävänä olentona, yhtenä suurena orgaanina, jonka monet ratkaisevat toiminnot on perinteisesti kuvattu elimistöllisten toimintojen malleilla. Merkantilismi esitteli valtion tilikirjan, fysiokratia kuvittelu talouden ruumiina jossa raha kiertää kuin veri. Puhumme edelleenkin esimerkiksi talouselämästä, rahavirroista, kasvusta, hyvinvoinnista, jne. Nämä ja muut vastaavat ajatus- ja käsitehahmot ovat tyypillisiä yksilön omien tuntojen projektioita yhteisötasolla.
Kieli ja ajattelu -- aivan samat tekijät jotka ovat olleet uudella ajalla muodostuneiden kansallisvaltioiden olennaisia tekijöitä -- ovat välttämättömiä myös aidon demokratian toteutumisessa. Kieli luonnostaan on sosiaalista ja historiallista muodostetta -- yksityinen kieli on mahdottomuus. Yhteinen kieli merkitsee yhteisiä hahmon- ja käsitteenmuodostuksen perustuksia, jotka ovat yhteisössä syntyneet satojen vuosien historiallisen kehityksen tuotteena. Niiden varassa voidaan aitoa luottamusta tuntea.
Kielellis-kulttuurinen kansallisvaltio on, sanokaamme, monin tavoin "luonnollinen" ihmisyyden yksikkö.
4.
Meillä ei ole näistä hahmon- ja käsitteenmuodostuksen perustasoilla vaikuttavista ihmisyhteisössä määräävistä perusvoimista -- sellaisista jotka kietoutuvat jo lähtökohtaisiin yhteisöä muodostaviin voimiin, sellaisiin kuin "valta" ja "tahto" -- oikein selviä "opillisia" mielikuvia. Se johtuu siitä että individualismi on historiallisesti ollut niin voimakasta että esimerkiksi yhteisöilmiöitä tutkiva tiedonala, ryhmäpsykologia jäi syntymättä kun sosiologia ja yksilöpsykologia irtautuivat toisistaan. Tästä johtuen emme osaa vieläkään selittää eräitä keskeisiä joukkoilmiöitä, kuten sitä "kollektiivista tahtotoimintoa" jolla yksilöllinen tahto siirtyy hypnoositilassa ihmiseltä toiselle.
Voimme vain kyhätä erilaisia näennäisselityksiä ja päämäärärationalismia kulissina käyttäviä "järkiselityksiä" syiksi esimerkiksi sille miksi monen vanhan eurooppalaisen kaupungin kaduilla maahanmuuttajataustaiset nuoret joukkosuggestion vallassa polttavat autoja. Mikään oman historiallisen yhteiskuntamallimme puitteissa "järkevistä" selityksistä ei kuitenkaan onnistu kuvaamaan sitä sosiaalisesti sitovan ja tunnustuksellisen kulttuurin syvätasoa joka tuollaisessa itsetuhoisessa käytöksessä tulee esiin.
Jos jokin attribuutti kuvaa maahanmuuttajamellakoita ja autonpolttamisia, niin se on epäluottamus. Mitään aitoa luottamussuhdetta kantaväestön kulttuurin ja maahanmuuttajakulttuurien välille ei ole muodostunut. Sellaiset yhteisölliset tekijät tarvitsisivat satojen vuosien yhteisen historian. Mutta jo lähtökohtatilanne on toivoton: kyse on totaalisesti sosiodynaamisesti vastakkaisiin suuntiin suunnistavista kulttuureista ja vain eskaloituvan konfliktin edellytykset omaavan kriisiytymisen syvenemisestä.
5.
Voisimme näin esittää demokratiaa koskevan faktan: aito luottamukseen perustuva demokratia ja monikulttuurisuus sulkevat toisensa pois. Tämä on yhteisöllinen tosiasia. Emme pääse siitä yli emmekä ympäri. Aidon demokratian on perustuttava hyvin syvissä mielen kerroksissa koettuihin perustuntoihin -- kansalaistuntoihin -- joita voidaan kokea vain "omien" joukoissa. Ne ovat aivan perustavanlaatuisia yhteisön sosiaalista eheyttä muodostavia tekijöitä, joiden loukkaamattomuudesta meidän keskuudessamme tulisi kantaa vastuuta ja pitää paljon nykyistä paremmin huolta.
Niiden loukkaaminen nimittäin hajottaa koko yhteisön. Loukatut kansalaistunnot -- niin sanotut "vahvat arvottamiset", jos Charles Taylorin termiä käytetään -- ovat juuri syy historiassa tapahtuneisiin vallankumouksiin. Kun nyt kantaväestön keskinäisyhteyttä kuitenkin aivan tietoisesti murennetaan suosimalla pintavärikästä maahanmuuttoa, kuinka meidän tulisi suhtautua ihmisiin jotka myyvät yhteisöllisen eheyden monikulttuurisuuden hedonismille? -- Narsistiset ihmiset kokevat juuri vieraskulttuuristen ihmisten kanssa seurustelemisen palkitsevaksi. Miten he siis voisivat ymmärtää että moniarvoisuus ja monikulttuurisuus sulkevat toisensa pois? -- He eivät tietenkään ymmärrä että demokratia ja monikulttuurisuus sulkevat toisensa pois. He eivät ymmärrä myöskään mitä sosiaalinen eheys edellyttää. Miten tällaisia ihmisiä tulisi nimittää?
Tällaisilla ihmisillä on rumia nimiä maahanmuuttokriitikoille ja monikulttuurisuuden vastustajille: haisevat impivaaralaiset, ksenofoobikot, rasistit, vihapuhujat, jne. Mikä nimitys kuvaisi parhaiten heidän omaa näennäissivistyneisyyttään, heidän hedonistista vieraiden kulttuurien ihannointiaan, heidän suoranaista pahansuopuuttaan "alemmiksi" ihmisiksi luokittelemiaan "impivaaralaisia" kohtaan? -- Minä en keksi. Ei ehkä ole olemassa niin rumia sanoja joilla näitä rasistijahtaajia ja vihapuhevainoajia voisi nimittää.
 |
| Monumentti eurooppalaisesta "minästä" |
---------------------
Lisäyksiä:
Tuo tekstin lopussa mainittu nimittelyasia tuli jotenkin liian raakana kasvoille YLE tv-1:n "Pressiklubi"-ohjelmassa, jossa se raaka tapa jolla Leif Salmen nimitteli Jussi Halla-ahoa oli jotain jokseenkin järkyttävää. Järkyttävää nimenomaan epä-älyllisyydessään, täydellisessä sivistymättömyydessään ja ylimielisyydessään.
On aika kammottavaa kun näyttää siltä että tällaiset asenteet ovat yhteiskunnassa eivät vain sallittuja, vaan yleisesti hyväksyttyjä -- siis jopa YLE:n katsojilleen kyseenalaistamatta syöttämiä. Aivan kuin jokin voisi oikeuttaa tällaisen lähtökohtaisen epäihmistämisen ja mitätöinnin. Propagandaa, propagandaa, propagandaa.
Todettakoon nyt varmuuden vuoksi selvästi se, ettei minulla itselläni ole mitään erityistä kiinnitystä Perussuomalaisiin, eikä sellaista kannata teksteistäni etsiä. En ole esimerkiksi lukenut ainoatakaan Halla-ahon kirjoitusta, ellei KKO:n tuomiolauselmaa sellaiseksi katsota. Se on taas vähän toinen juttu, sillä on yleistä merkitystä, siinä on kyse paljosta muustakin kuin siitä mikä koskee Halla-ahon ajattelua.
Oma ajatteluni on, hmmm, mitenkähän tämän nyt sanoisi, kehittynyt hieman pitemmässä perspektiivissä ja ihan eri lähteistä vaikutteensa saaneena kuin mikään mikä voi liittyä Perussuomalaisiin tai Halla-ahoon.
Mutta toki jokainen saa katsella näitä kirjoituksia oman putkensa läpi. Ei minulla ole siihen mitään sisällöllistä sanottavaa. Kuinka täydelliseen järjettömyyteen voisi millään vaikuttaa? Ymmärryskuilut tässä ovat valtavia, mutta niin ne ovat kovin monen asian ja ihmisen kohdalla.
----------------
En todellakaan ole puolustamassa ketään. Enkä ole puhunut puolustamisesta mitään. Miksi minä ketään puolustaisin? Siitä minä olen järkkynyt että tämä hyökkääminen on niin järjetöntä. Ja kun se tulee taholta joka kuvittelee itsensä nimenomaan sivistyneeksi. Ja kokee legitiimeiksi oman lynkkausmielialansa. Ja saa asenteilleen paljon yleistä vahvistusta.
Se on noitaoikeudenkäynnin peruskuvio. Se on täysin toivoton asetelma -- kun syyte on lähtökohtaisesti järjetön, siihen ei ole mahdollista vastata järkeen vetoamalla. Jos järjellä olisi demonisoinnissa jokin rooli, mitään syytettä ei olisi kyetty nostamaan.
Ja nämä syytteet edustavat sitä mikä yhteiskunnassamme on legitiimiä. Sitä mikä on yleisen ajattelun, yleisen hyväksynnän ja YLE:n ohjelmapolitiikan mukaista. Se on minusta järkyttävää.
En minä erityisesti edes veikkaa kuka järjettömyyden seuraavaksi uhriksi joutuu. Se voin olla minä, mutta se voi ihan yhtä lailla olla kuka tahansa. Eikä tällaisella järjettömyydellä ole välttämättä edes mitään tiettyä opillista nimeä. Totalitarismit voivat syntyvät minkä tahansa opillisen ajatuskulissin raameissa. Niin Wilhelm Reich kuin Hannah Arendt puhuivat kumpikin aivan samaan hengenvetoon natsi-Saksasta ja N-liitosta. -- Ei mitään eroa, itsetuhon ja tuhoamistarpeen symbioosi kumpikin. Kulissina voi olla se-ja-se ismi, mutta yhtä hyvin täysin vastakkainen se-ja-se ismi. Mielipidevaino on aina samanlaista.
Olen ehkä sanonut tämän ennenkin, mutta toistan tässä: mielipidevainoa ei voi ymmärtää kukaan joka ei sellaisen kohteeksi ole koskaan joutunut. Se on niitä asioita, joiden ymmärtämiseksi tarvitaan omakohtainen kokemus. Sen jälkeen siitä ei enää puhu vain periaatetasolla tai fantasiana.
--------------------
Mikä on "USA"? Kansallisvaltioko? Mikä on kansallisvaltio? Se on historiallinen ilmiö. Entä mitä on demokratia? Se on historiallinen ilmiö. Onko mitään mieltä kysyä "onko USA demokratia"? -- Eikö meidän tule ymmärtää historiallisia ilmiöitä ja muodostaa kuvailevat käsitteet sen pohjalta, eikä ottaa oppikirjoissa annettuja valmiita termejä lokeroina, joihin voimme pudottaa ongelmatapaukset sitä mukaa kun löydämme niihin kuuluvan nimilapun? -- Ei kai valmiiksi sementoituja käsitteitä kannata käyttää kysymysten tekemiseen -- niihinhän sisältyy valmiina jo vastaus. Kuinka ymmärrystämme voisi lisätä se että sanoisimme "ei, ei USA ole demokratia", tai että "juu, kyllä USA on demokratia"?
Yksi aidon, luottamukseen perustuvan demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkki on läpinäkyvyys. Meillä on mielikuva siitä, sellainen, jossa mikään tärkeä asia ei kätkeydy julkisuudelta jonnekin vallanpitäjien salaisiin kabinetteihin. Demokratiassa jokaisella tulee olla mahdollisuus nähdä mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse. -- Mutta tämä ei saa tarkoittaa vain hallinnon julkisuusperiaatetta, vaan läpinäkyvyyden on toteuduttava myös käsitteenmuodostuksellisella tasolla. Jos käytämme aina vain "palauttavia", valmiiksi sementoituja käsitteitä, ne eivät koskaan pysty ilmaisemaan mitään uutta tietoa. Jos yhteiskunnallisessa keskustelussa käytetyt käsitteet hitsataan näennäisen "päteviksi" ketjuiksi määrittelemällä ne toisillaan, läpinäkyvyys ja demokratia kangistuvat teokratiaksi.
--------------------
Syyt sille miksi monikulttuurisuus on kohtalokasta löytyvät niistä syvistä kytkennöistä jotka tekevät eurooppalaisen uuden ajan ajattelusta niin erityislaatuista. Monikulttuurisuus on siis nimenomaan eurooppalaiselle ajattelule myrkkyä.
Tämä lähestymistapani on hieman erilainen -- en ajattele enkä kirjoita "opillisesti" tai "ideologisesti". En käytä valmiita, lähtökohtaisesti kiinteitä käsitteitä -- sellaisia jotka sopivatkin parhaiten vain leimailemiseen: "Se-ja-se on fasisti! Se-ja-se on rasisti!" (Vrt.: "USA on demokratia!") -- Yritän kysyä: millaisia mielikuvia ja ajatusliikkeitä päässämme tapahtuu kun sorrumme ajatteluun annetuilla käsitteillä.
Ja nämä asiat sijoittuvat monelle tasolle ja ovat vaikeita: on yleisinhimillinen lajihistoriallinen perspektiivi, historiallisten aikakausien ja ajattelulaatujen perspektiivi -- ja sitten päällimmäisenä vielä tämä oma suomalainen yhteiskuntamme, joka historiallisista syistä -- alistettuna kansana -- omaa ihan omat pahat kahtiajakautumisen ongelmansa, jotka alkavat nyt sitten koitua meillä elämän- tai kuolemankysymyksiksi.
---------
Suorat ja käyrät miekat olivat sotineet, puhkoneet ja halkoneet eriuskoisia. Kristittyjen viha juutalaisia kohtaan oli syvää ja jatkuvaa. Sitten tulivat tiedoksi maailman pakanat, jotka piti käännyttää taikauskoistaan ainoaan oikeaan uskontoon. Kaarle Suuren mielestä kunnon kristitty oli sellainen joka pystyi yhdellä miekaniskulla halkaisemaan pakanan päästä haaroväliin. Mitä se kaikki oli ellei rasismia? Eriuskoisten, erinäköisten, erirotuisten ihmisten keskinäistä väkivaltaa ja vihanpitoa?
Uudella ajalla individualismi valtasi ihmisten mielet. Silloin se kaikki mikä aiemmin oli ollut vain rasismia muuttui yksilöä koskevaksi. Historiassa tuli mahdolliseksi olla rasisti. Uuden ajan suurin yksilöllisyyden julistaja, filosofi Nietzsche, ylevöitti yli-ihmisen ja suhtautui massoihin vain ylikäveltävänä mattona. Se oli rasismin uusi ajatusmuotorakenne. Kansan halveksiminen.
Tieteen puolella, kansatieteessä, kehiteltiin rotuoppeja osana biologiaa ja ihmistieteellistä ihmiskuvaa. Niihin sisältyi arvovarauksia, mutta ne olivat aikansa legitiimiä tiedettä. Biologia, kansatiede, yhteiskuntatiede ja psykologisten ominaisuuksien määritteleminen elivät vielä eriytymättöminä ja toisiaan tukien. Rasismi oli osa biologian ja ihmiskuvan tieteellistä liittoa.
Yhtä hyväksytty kuin oli biologian ja rasismin opillinen kytkentä, yhtä laillinen oli Hitlerin valtaannousu. Kolmas valtakunta oli uuden ajan kansallisvaltion täydellistymä. Se oli suorastaan psykologisen ihmiskuvan ruumiillistuma -- yksi suuri orgaani, tarkoituksena olla vahva ja virheetön. Kuin atleetti, jolla oli nietzschelainen yli-ihmisen tahto ja muiden kansojen matto tallattavanaan.
Rivisaksalaisetkin antoivat tukensa natsivallalle. Vasta sodan jälkeen paljastunut rasistinen joukkotuhonta kauhistutti kaikki ihmiset. Siitä lähtien kaikella pahuudella on ollut vain yksi nimi -- "Hitler" -- ja tämän nimen demonisoiminen vapautti kaikki rivikansalaiset vastuusta.
 |
| Ihailtu narsisti |
Maailmanhistorian hirvittävintä rasistista tuhontaa seurasi syyllisten -- suuren enemmistön -- syyllisyyden täydellinen poispyyhkiminen ja viattomuuden laillistaminen. Tapahtui sellainen tajunnallinen taikatemppu, että rasismi, joka kautta historian oli ollut enemmistöjen harjoittamaa vähemmistöjen vainoa, metamorfoitui enemmistön itsepuolustuskeinoksi, ulkoistukseksi, sormella osoittamiseksi. Massojen rooli voidaan unohtaa kun tarpeeksi tuijotetaan siihen miten yksi Paha Paholainen noitui kansan populismillaan ja tuhosi viattomia rotuja.
Toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettiin YK:n Ihmisoikeuksien Yleismaailmallinen Julistus, jossa kaikki huomio fokusoitiin idealisoituun puolustettavaan yksilöön, jonka perustavanlaatuisia vapauksia ja oikeuksia määriteltiin. Se merkitsi uuden ajan yksilöihanteellisuuden huippua. Yksilö käsitettiin ja käsiteltiin täydellisesti omaehtoisena ja itseriittoisena -- eikä lainsäätäjää ollenkaan askarruttanut, kuinka tämä yksilö sitten käytännössä saa oikeutensa toteutumaan yhteiskunnassa, joka muodostuu yhtä itseoikeutetuista ja oikeuksiaan vaativista yksilöistä.
Tässä julistuksessa niin juridinen muotoilu kuin yksilöpsykologinen ihmiskuva alkavat pettää. Ihmisoikeuksien Julistus sijoittaa abstraktin yksilön jonkinlaiseen absoluuttiseen sosiaaliseen tyhjiöön. Jossain, kuka tietää missä, kuvitellaan olevan jokin resursseiltaan rajaton jumalallinen huoma, joka mahdollistaa tai jonka velvollisuutena on huolehtia oikeuksiaan ja vapauksiaan vaativan yksilön elämänmittaisesta ylläpidosta.
Kun yhteisön syyllisyys pyyhkäistiin mielikuvatasolla kokonaan pois, lakkasi reaalinen yhteisö olemasta. Enemmistöhän ei voinut olla rasisti. Vähemmistökään ei nyt voinut olla rasisti, koska vähemmistöt uusien mielikuvien mukaan muodostuvat vähistä yksilöistä, joita pitää suojella. Mistä sitten löydetään Paha Pahuus, joka uhkaa viatonta enemmistöä populismillaan? Pahuus jolle ei pidä antaa pikkusormeakaan, ettei se vie koko kättä ja vedä lopulta itseään häpeävää syyllistä kokonaan esiin.
Nyt rasistin löytämiseksi tarvitaan erityistä rasistijahtia. Sellaisia käynnistetään, noidat syntyvät kun inkvisitio sellaisen sormella osoittaa. Se on kautta historian yksi ihmisen julmimmista riiteistä -- demonisoidun yksilön lynkkaaminen. Vain niin voidaan oikeaoppisuutta ja oikeassaolemista osoittaa ja mukamas puolustaa. Tarvitaan konkreettista näyttöä ja esimerkillisiä oikeustapauksia uskottavuuden saavuttamiseksi. Kukaan ei kysy, mahtaako sitä sellaista asiaa olla olemassakaan kuin noituutta. Pykälät saavat sisältönsä kun niitä vakavin naamoin käytetään. Rasistijahdit ovat nykyajan noitaoikeudenkäyntejä.
--------------------
Yleisesti ottaen olen kyllä aika pessimistinen. Olen puhunut kansallisesta psykoanalyysista mutta tuskinpa sellaista koskaan tullaan tekemään. On ehkä pieni lohtu jos tietää mistä on isossa mittakaavassa kyse, mutta en tiedä lohduttaisiko tieto sitten enää siinä vaiheessa jolloin ihmiset alkavat toden teolla raaistua.
En itse tule näkemään pahimpia aikoja. Ne jäävät nuorempien silmille, sitten.
Olen tavallaan ihmisenä onnellisessa asemassa siinä suhteessa, että olen mielestäni tehnyt yhden elämäntyön pasifismin tuomisessa Suomeen, ja olen elänyt niin kauan että olen nähnyt miten meillä monet vaikuttajayksilöt, presidentin poika tai kansankirkkomme arkkipiispa ovat voineet kieltäytyä aseista.
Sitä ei silloin 60-luvulla osannut mitenkään kuvitella. Olimme jossain vaiheessa aika yksin ajatuksinemme ja ehdottomine asenteinemme. Nyt kuitenkin siviilipalvelus on jo jokseenkin neutraali valinta, ja maassa on jo keskikokoisen kaupungin väkiluvun verran asevelvollisuutensa sivarina suorittaneita miehiä.
Näiden nyt esiin nousevien isojen ongelmien -- taloususkonnon jossa rahatalous irtoaa reaalitaloudesta, hallinta katoaa ja kaaos valtaa maailman, ja kulttuurien kohtaamisen, jossa kansallisvaltiot ja niille ominainen demokratia tulevat murenemaan monikulttuurisuuden rapauttaessa yhteisöä koossapitävät moraalivoimat -- suhteen en siis varmaankaan tule näkemään mihin mittaan mielettömyys vielä kasvaa.
Tänne jäävillä tulee kuitenkin varmasti olemaan vaikeuksia. Yhteiskunnallisen luottamuksen romahdusta seuraa systeeminen romahdus. Jokapäiväisestä leivästä tulee taistelu, ihmiset tulevat raaistumaan kun yhteiskuntien eheys on menetetty.
---------------------------
Ehkä liian monet liian isot asiat kietoutuvat yhteen kun ajattelua laajennetaan kokonaisten koherenssien mittaiseksi. Ymmärtäminen on sitä vaikeampaa mitä kokonaisemman käsityksen ajasta ja ilmiöistä yritämme saada. -- Mutta juuri tämä on se erityinen lähestymistekniikka joka itseäni kiinnostaa. Jos jokin ilmiö nähdään monen tiedonalan käsitteistöllä kartoitettuna ja monen näkökulman valossa, silloin se mikä jää käteen on uskoakseni todempaa kuin minkään yksittäisen tiedonalan ja yksittäisen kysymyksenasettelun puitteissa tapahtuva tarkastelu. (Tämä oli "Narkissos-esseiden" lähtökohta.)
Historiallinen perspektiivi on yksi. Toinen, jota tässäkin yhteydessä on käsitelty liian vähän, on ero yhteisöilmiöiden ja yksilöilmiöiden välillä. Sosiologian paradigma -- siitä olen viime aikoina yrittänyt erityisesti kirjoittaa. Senkin suhteen yleinen ymmärtämättömyys on tyrmäävää. On mieltä järkyttävää havaita että Suomessa on mahdollista olla ministeri, sanomalehden päätoimittaja tai jopa yhteiskuntatutkija omaamatta sisäistettyä näkemystä sosiologian perusasioista.
Yhteiskunnallisen keskustelun kannalta ollaan aika toivottomassa tilanteessa, kun esimerkiksi hiljattaisia Tukholman maahanmuuttajalähiöiden mellakoita yritetään kuvata ja selittää joillakin päälleliimatuilla päämäärärationalisoivilla ajatuskulisseilla. Ihminen on kuitenkin sekä yhteisöolento että yksilöolento, ihminen on sekä järkevä että epäjärkevä -- mitä arvoa on selityksillä joista yhteisövoimat, yhteisöominaisuudet ja yhteisöilmiöt sekä kaiken määräävä epäjärkevyys pyyhitään kokonaan ulos?
Maahanmuuttokysymyksiä tulisi tarkastella kokonaan erilaiselta pohjalta kuin mitä nyt tapahtuu. Nythän keskusteluja tosiaan käydään puhtaasti yksilötasolla. "Oletko tuntenut henkilökohtaisesti montakin maahanmuuttajaa?" "Etkö ole ajatellut että meillä on pizzoja, etnomusiikkia ja vaikka mitä?" -- Tämä tylppänäköisyys on tyrmäävää. -- Kuinka yhteiskunnallista keskustelua voitaisiin käydä ja kuinka voitaisiin todellisiin ongelmiin keskittyä, kun eivät edes sivistyneimmät päättäjämme ymmärrä sosiologian saati ryhmäpsykologian perusasetuksia?
----------------------------
