1.
Ruotsi on ollut olemassa sekä suurvaltana että kielenä. Suomi on historiassa ollut enemmän kieli kuin valtio. Kieli, inhimillinen kieli, sen hahmon- ja käsitteenmuodostus ja sille perustuva käsitteellinen ajattelu -- ne ovat kuitenkin jo itsessään yhteisöllisiä, ihmisten välisen yhteyden elementtejä. Missä puhutaan samaa kieltä, siellä kuulutaan samaan historialliseen kohtalonyhteyteen.
2.
Valtio tulee sanasta valta, ja hallinto tarkoittaa hallitsemista. Silloin kun valta ja hallinto puhuu eri kieltä kuin alamaiset, tilanne on inhimillisesti ottaen sairas. Eikä ole vaikea kuvitella mitä siitä seuraa: hallitsija kokee valtansa yhä kaikkivoipaisempana, alamaiset osansa yhä enemmän kohtalon määräämänä. Se on ruotsalaisten ja suomalaiskansan suhde: toiselle ylemmyys on itsestäänselvyys, toinen osaa toimia vain altavastaajan roolissa.
3.
Alistettu kansa omaksuu ja sisäistää kansallisiksi hyveikseen ne selviytymiskeinot joilla se historiassa on tullut toimeen ja osoittanut oman tarpeellisuutensa herrakansoilleen. Suomalaiset ovat ahkeria ja rehellisiä, lainkuuliaisia, uskollisia mallioppilaita, työ-, mies- ja sotakuntoisia. He uskovat oppisivistykseen tienä nousta paremman väen piiriin. Yhä vieläkin vanhaa herrakansan mielistelyä ylläpidetään pakkoruotsijärjestelmällä. Sitä ei uskalleta vastustaa, vaan harrastetaan aivotonta tabun palvontaa. Joku voi jopa uskoa aidosti ruotsinkielen sivistävään vaikutukseen.
4.
Vaikka itsenäistyimme, valtio ja valta jäivät kauas tavallisesta kansasta. Kaikki historiasta sisäistetyt kaksinapaiset alistamis- ja alamaisasenteet jatkoivat olemassaoloaan syvälle suomalaiseen sieluun istutettuina. Suomalaisen yhteiskunnan sisäiset perusvastakohtaisuudet ovat poikkeavan suuret, kuten sosiologi Erik Allardt totesi.
Itsenäistymisen jälkeen aloimme välittömästi tappaa toinen toisiamme. Maa jakautui heti alkuun kahtia. Yhtenäistynyt se ei toistaiseksi ole koskaan, vaikka esimerkiksi neljännesvuosisadan meitä isän kädellä hallinnut Kekkonen piti maan yhtenäistämistä elämäntehtävänään. Hän ei onnistunut, vaikka hänellä oli käytössään alistamishistoriaan resonoiva valttikortti -- kaikkien yhteiseksi kokema mutta julkipuhumaton N-liiton uhka. Sillä Kekkonen esimerkiksi pelotteli vuorineuvokset ja sai nämä myöntymään omaan bismarckilaiseen, kansaa yhtenäistävään sosiaalipolitiikkaansa.
5.
Suomalaiset sorsivat joka tapauksessa toisiaan ihan poikkeuksellisessa määrin. Olemme edelleen täynnä haudattua projektiivista vihaa, olemme itsetuhoisia ja masentuvia, ja kiusaamisilmiön yleisyydessä niin työpaikoilla kuin kouluissa olemme euroopanennätyskansaa. Kartoitusten mukaan työpaikkakiusaaminen meillä on kaksinkertaista verrattuna eurooppalaisten valtioiden keskiarvoon. Ja jo koululaitoksen alkuhistoria kielitaisteluineen oli suunnitelma suomalaiskansallisuuden lopulliseksi ratkaisuksi. Senkin jälkeen sivistys ja ahkeruus ovat olleet suomalaisille epätoivoinen keino edes jotenkin nousta paremman väen piiriin. Siihen taisteluun kuuluu itsetuhon kääntöpuoli, keskinäinen kateus ja kampittaminen.
Suomalaiset osaavat vain jakaa toinen toisiaan menestyjiin ja epäkelpoihin. Menestyneet kiusaavat syrjäytettyjä. Yksi kieroutuneimmista kaltoinkohtelun kuvioista toteutuu kun maahan vaeltaville vieraskulttuurisille osoitetaan aktiivista sympatiaa ja huolenpitoa siinä missä suomalainen sosiaalivirkailija kohtelee suomalaisasiakastaan kahdeksan kertaa pohjoismaisia kollegoitaan tylymmin ja syyllistävämmin. Tätä asetelmaa kokonaisuudessaan sanoo suomalainen sivistyneistö-suvaitsevaisto "ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi".
6.
Kun maailmaa ja Eurooppaa ravistelee talouskriisi, joka on suoraa seurausta rahatalouden ja reaalitalouden toisistaan irtoamisesta, suomalaiset saadaan vielä uskomaan että kriisistä selvitään kunhan vain jokainen tekee vielä entistäkin ahkerammin työtä. Suomalainen on kansanluonteeltaan itsetuhoinen fasisti, joka on valmis piiskaamaan itseään yhä raivokkaampiin suorituksiin. Tuskin kukaan maailmassa on niin sokea omalle ominaislaadulleen kuin suomalainen. Korjaan, suomalainen sivistyneistö. Suomalainen rahvas, impivaaralainen moukka, jopa vihapuhetta suoraan suoltava rasisti -- he omaavat vaistomaisesti terveemmän suhteen kanssaihmisiinsä kuin suomalainen akateeminen oppinut.
7.
Suomessa on mahdollista olla yhteiskuntatieteitä opiskellut, toimia esimerkiksi jossakin sanomalehdessä päätoimittajana, olla virkamies korkeassa asemassa, kansanedustaja tai ministeri, jopa presidentti -- ja silti olla ymmärtämättä palikkatason perustotuuksia sosiologian ja psykologian eroista. Sivistys on meillä yhä pelkästään sosiaalisen erottumisen väline. Tiedollisia sisältöjä emme edelleenkään pysty omaksumaan. Se alkaa koulusta jossa sosiaalinen periytyvyys yhä näyttelee pääroolia. Opettajien lapsista tulee opettajia. Se päätyy kulttuurielämään jossa taiteen mafiasuvut yhä määräävät. Politiikka puolueineen edustaa vain uusmuotoisia sukuklaaneja. Akateeminen maailmamme on sisäänlämpiävä eriarvoistamisen taistelutanner, jossa käydään valtataisteluja, ei syvennetä tietoa tai ymmärrystä. Siltä suunnalta meidän on turha odottaa pelastusta historiasta nouseviin kansallisiin traumoihimme.
8.
Politiikan mahdollisuudet kansallisen eheyden toteuttamiseen kilpistyvät siihen että meillä eletään puolueparlamentarismissa, ei aidossa demokratiassa. Puoluekoneistot ovat, kuten yhtenäiskulttuuri-instituutiot aina ovat, jonkinlaisia valtioita valtiossa, ja niiden keskinäinen sodankäynti vahvistaa koneistojen ominaislaatua itsetarkoituksellisina instituutioina. Puolueet on ehkä joskus aikoinaan perustettu jonkin ohjelmallisen tavoitteen ajamiseksi, mutta maailman ajaessa tavoitteiden ohi puolueet ovat jatkaneet olemassaoloaan kannattajiaan jatkuvasti kalastellen ja tavoitteitaan tarkoituksenmukaisiksi muunnellen. Se on itsetarkoituksellista puolueparlamentarismia -- oikean demokratian vastakohta. Politiikka ei koskaan yhtenäistä suomalaiskansaa, eikä koskaan salli maahan syntyvän demokratiaa.
9.
Pakkoruotsi on suoraan historiastamme nouseva keskinäisen kahtiajakautumisemme ylläpitämä kiusaamisilmiö. Historiamme poikkeavanlaatuisuutta ja traumatisoivuutta indikoi aivan erinomaisen havainnollisella tavalla se miten kipeä ja ratkaistavaksi mahdoton kysymys pakkoruotsi meille on. Mistään muualta maailmasta ei löydy toista itseään demokratiaksi nimittävää valtiota jossa muutaman prosentin historiallista herrakansaa edustava vähemmistö voisi käytännössä säätää enemmistölle pakon opiskella oman kielensä. Vain Suomessa sellainen on mahdollista ja tapahtuu.
10.
Kun suomalainen puoluepukari tai puoluepoliittiseen keskinäiskilpailuun orientoitunut puolueparlamentaristi sanoo, että pakkoruotsi ei suinkaan ole alle viiden prosentin kielivähemmistön vaan eduskunnan enemmistön määräämä asiaintila, pitäisikö tällaista "perustelua" itkeä vai nauraa? Se kertoo kansallisen tilanteen koko tragiikan, sen miten todella todella todella syvällä kynnetään. Ettei demokratialla todellakaan ole mitään mahdollisuuksia. Että meillä yhä syvät historian voimat hallitsevat, eikä mikään demokratian sisällöistä ole järjestelmässämme toteutunut.
Tilanne havainnollistuu, kun yksi gallup kysyy ja saa vastaukseksi että kahdeksan kymmenestä suomalaisesta uskoo nykyisten hallituspuolueiden jatkavan hallituksessa vaalikauden loppuun saakka. Ja toinen, samaan aikaan tehty kysely toteaa, että vain kolmasosa suomalaisista osaa nimetä hallituksessa istuvat puolueet. Todellakin, valta puhuu edelleenkin aivan eri kieltä kuin alamaiset.
-------------------------------------
Lisäyksiä:
Pakkoruotsi on historiallisesti alistetulle kansalle kipeä kysymys. Suomalainen yhteiskunta on historiallisista syistä aina kahtiajakautuva, ja pakkoruotsi on suomalaisyhteiskunnalle ominainen kiusaamisilmiö. Kiusaamisessahan olemme tilastollisesti ennätyskansaa.
Mitään vastaavankaltaista tilannetta, jossa muutaman prosentin historiallista herrakansaa edustava vähemmistö voisi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä, ei missään muualla maailmassa yhdessäkään itseään demokratiaksi nimittävässä maassa esiinny. Pakkoruotsi on kaikesta suomalaiskansalle ominaisesta kiusaamisesta ikään kuin virallisin ilmentymä.
Bättre folk on edelleen tosiasia. Suomenruotsalaisuuteen tai ruotsin kieleen ei valtamedian taholta koskaan eikä missään liitetä ainoatakaan negatiivista assosiaatiota. Kaikki mitä suomenruotsalaisuus tai ruotsin kieli edustaa ja pannaan edustamaan on pelkästään positiivista. Päätoimittajien kuten myös niin lukemattomien pakkoruotsittajien juttujen eetos ja paatos koskee vain sitä miksi tai miten joku suomensuomalainen saattaakaan olla niin tyhmä tai "vihan täyttämä" ettei hän ymmärrä miten hienoja asioita suomenruotsalaisuus ja ruotsin kieli ovat.
Tämä on se historiallinen asetelma. Se voidaan tiivistää näin: Ruotsi on meille aina edustanut hallintoa, yhteiskunnan yläluokkaa, kulttuuria, sivistystä ja esimerkkiä kaikessa mikä hyväksi käsitetään. Ruotsin kielen kuvitellaan edelleen olevan tämän ylevöittämisen pätevöittäjä ja sinetöijä. Pakkoruotsin perusteluissa viitataan ahkerasti siihen miten tuo kieli on portti yleisempään ja yleismaailmallisempaan sivistykseen. Suomenruotsalaiset ovat sitten ikään kuin eräänlainen valittu kansa jonka etuoikeuksiin -- eikä vain oikeuksiin vaan jonkinlaiseen pyhään tehtävään -- kuuluu siitä kiinnipitäminen että jokaisen suomalaisen on opeteltava heidän kielensä. "Yleissivistyksen nimissä."
Nämä käsitykset joiden mukaan kaikki kulttuuri ja sivistys on tuotu -- siis tuotu, ei tullut -- Suomeen Ruotsista elävät edelleen asennetasolla. Pahinta niissä on nimenomaan tuo julkilausumaton ja osin tiedostamatonkin asenne: että kulttuuri on jotain jota tälle sivistymättömälle kansalle on "ylhäältä" käsin annettu. -- Aivan samaa asennetta viljellään edelleen yleisesti myös nettikeskusteluissa. Myös yhteisesti omistamamme mutta ei hallitsemamme YLE hiljattain teki sitä lähettämällä äärimmäisen propagandistisen ja "kasvattavan" tv-sarjan "Suomi on ruotsalainen".
Suomalaiset ovat historiallisesti alistettu ja alamaisasenteet sisäistänyt kansa. Suomalaisen kansansielun dualistiset taipumukset ovat kotoisin vuosisataisesta vieraalla kielellä tapahtuneesta hallinnosta ja kahden "totuuden", kahden kerroksen, kaikkea kahtiajakavasta ajattelusta. Jaamme toinen toisemmekin parempiin ja huonompiin, valkoisiin ja punaisiin, oikeisiin ja vasempiin, suvaitseviin ja rasisteihin, jne. Kuten Erik Allardt totesi, suomalaiselle yhteiskunnalle ovat ominaisia harvinaisen jyrkät perusvastakohtaisuudet, esimerkiksi syvä kuilu hallitsevan eliitin ja tavallisen kansan välillä. Samoin on meille ominainen kuilu julkis-virallisen "totuuden" ja yksityisen todellisuuden välillä. Mikä tahansa kipeä yhteiskunnallinen kysymys jakaa meillä kansan kahtia.
Tällaisia suomalaisyhteiskunnan ominaisuuksia ei voi muuten selittää kuin historian vaikutuksena. Alistetun kansan psyykenkuvaan kuuluu myös projektiivinen ajattelu, esimerkiksi viha ja kiusaaminen, jossa tilastot kertovat meidän kuuluvan Euroopan huipulle. Projektiivinen ryssävihamme on jotain jonkakaltaista ei tunneta edes N-liiton miehittäminä olleissa maissa. Euroopassa vain kosovolaiset tuntevat syvempää ryssävihaa kuin suomalaiset. Padottu viha ja muut kehittymättömät tukahdetut tunteet saattavat olla yhteydessä kansantautiimme masennukseen, jota liian usein hoidetaan humalahakuisella alkoholinkäytöllä.
Tilastot ja tutkimukset osoittavat miten monessa suhteessa mutta pohjimmiltaan aivan tietyn kaavan mukaan poikkeava kansa me suomalaiset olemme. Tarvitsisimme aivan varmasti jonkinlaisen kansallisen psykoanalyysin, jossa syyt kansallisiin vaikeuksiimme voitaisiin menneisyytemme pohjalta paremmin selvittää. Varmaa on etteivät ne selviä näissä tavattoman tarkoitushakuisissa ja täynnä peittely- ja todistelutarpeita olevissa, mm. pakkoruotsia koskevissa kansalaiskeskusteluissa. Näissä todellakin vain kiusaamme toinen toisiamme. Herrakansojen perinteisiin samastuva "bättre folk" kiusaa kaikin tavoin junttisuomalaisia, ja kättä taskussaan nyrkkiin puristavat suomensuomalaiset halveksivat ja vihaavat kaikenlaisia ylifiinejä mamselleja.
---------------
En lähde käsittelemään kipeää kielikysymystä yleistämällä yksittäistapauksia. On tosiasia että historia on niinkuin se on -- että se on ollut nimenomaan alistushistoriaa. Historiallisen alistamisen suunta on ainoa selittäjä tilastoille jotka aivan kiistattomasti osoittavat miten onneton kansa tosiasiallisesti olemme. Juuri tilastoissa tulevat näkyviin ne erityiset ominaisuudet -- taipumus kahtiajakavaan ajatteluun, latentti vahva antagonismi, projektiiviset vihantunnot, masennus ja humalahakuinen juominen, jne -- nämä tekijät on nähtävä yleisellä tasolla, ja kaikki todistelu suuntaan tai toiseen on yksittäistapausten tasolla turhaa ja mahdotonta.
Kyseessä ovat siis historialliset yhteisöilmiöt. Ruotsalaisuuden historiallista vaikutusta, suomenruotsalaisuutta ja ruotsin kielen täysin käsittämätöntä asemaa Suomessa on tarkasteltava yhteisöilmiöiden kategoriassa, ei riemunkirjavien yksittäistapausten tilkkutäkillä.
--------------------
Sosiologia jäljittää yhteisominaisuuksia ja -ilmiöitä, se on eri kategoria kuin kokemukset tai yksilöpsykologia, jonka erikoistapaus esimerkiksi itsetarkkailu on. Sosiologia ei ole yksittäistapausten niputtamista.
Kaikki se paljo puhe jota kansalaiskeskustelun kommenteissa ruotsin kielestä puolesta ja vastaan esitetään on varmaan kokemuksellisesti vilpitöntä, mutta se ei auta tippaakaan selittämään miksi suomalaiset ovat alamaisasenteisia, projektiivista vihaa tuntevia, toinen toisiaan kiusaavia ja kansantautina masennusta sairastavaa kansaa. Nämä ovat yhteisöominaisuuksiamme, joille on olemassa yhteisöselittäjiä, sellaisia kuin historiallinen rooli vieraalla kielellä hallittuna kansana. Ne eivät selity yksittäistapauksia esiinnostamalla tai yksilökokemuksia yleistämällä.
Sosiologian ymmärtäminen -- tai historiallisten voimien ja tekijöiden ymmärtäminen -- on paljon vaikeampaa kuin kokemusten yleistäminen. Yhteisö ei ole yksilöiden summa. Me rakennamme liian helposti siltoja ymmärtämisen kategoriasta toiseen. Ei ole mikään ihme että thatcherilainen täydellinen inhimillisyyttä koskeva sokeus voi vallata meidät: "Yhteiskuntaa ei ole olemassakaan." -- Mutta se on. Tilastot suomalaisesta vihasta, kiusaamisilmiöstä ja masennuksesta eivät valehtele. Olemme eurooppalaisittain hyvin poikkeava kansa. Meidän pitäisi pystyä selvittämään oman yhteiskuntamme ominaislaatu ja sen ongelmat, eikä siinä ole mitään apua vertailuista muihin maihin ja kansoihin.
-------------------
Itse asiassa Suomessa yhteiskunnalliset kahtiajaot ovat repeämään, eivät eheytymään päin. Näin on tuloerojen, terveyserojen, sosiaalipalvelujen, asuinalueiden, koulujen -- koko yhteiskunnan suhteen.
Yhteiskunnan julkispinnan alla vallitseva paha olo purkautui jo viime eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten kannatuksen räjähdyksenä. Sille vastaliikkeenä muodostettiin kuuden puolueen konsensushallitus, joka on antanut selustatukea rahvaaseen kohdistuville kurinpalautusoperaatioille.
Kurinpalautuksessa on vaadittu nettisensuurin tiukentamista, on nostettu rasistijahti ja vihapuhevaino, pakkoruotsin asemia on varmisteltu ja jopa alkoholipolitiikkaa on suunniteltu tiukennettavan. Eli kaikki eliitin perinteisesti aina valvomat yhteiskunnan osa-alueet on taas otettu kontrolliin.
Rasistijahti ja vihapuhevaino ovat jo johtaneet noitaoikeudenkäyntejä muistuttaviin oikeusprosesseihin. Nyt käynnissä olevat "vihapuhekampanjat" eli julkistuuteista toistettu propaganda kaikenlaisia uhkailijoita vastaan ovat luonteva osa rahvaaseen yleisesti suuntautuvaa kurinpalautusta.
Kampanjoiden todellisuuden- ja suhteellisuudentajun puute tulee ehkä näkyviin siinä miten periaatteellisina näitä kampanjoita halutaan pitää. -- Varsinaisia yhteiskunnallisia ongelmiahan näillä konsteilla ei ratkaista, kasataan vain aina pahenevia pinnanalaisia paineita.
Varmaan paineet purkautuvatkin. Sieltä ne tulevat, ne yksittäistapaukset näyttämölle. Ne antavat oikeutuksen kovempaan kurinpalautuksen linjaan, mikä taas lisää paineita. Ennen kuin huomataankaan ollaan keskellä mellakoita. Niin se käy. Näillä jutuilla ei asiaa paljon auteta.
-------------------------
Historian ymmärtämisen ongelmaan voisin vielä puuttua. Se on juttu joka tällaisissa yhteyksissä aina muodostaa yhden perimmäisistä ongelmista.
Faktuaalisen tapahtumahistorian kirjoittajan kysymys "mitä tapahtui ja miksi" kääntyy psykohistoriallisessa näkökulmassa hieman erilaiseksi "mitä on olemassa ja miksi" -kysymykseksi. Se tapa tarkastella historiaa jota itse harrastan ja nimitän "ajatushistorioinniksi" on sitten yritys hahmottaa aikalaisajatteluja ja aikalaisrationaalisuutta ja selvittää sekä lähtökohtaista näkökulmaa että kokonaan toisilta premisseiltä historiassa noussutta ajattelua. Sitä tehdään sekä psykologian että tiedonfilosofian työkaluilla.
Tällaisessa tarkasteluperspektiivissä jäljitettäviä ylihistoriallisia selittäjiä ei voi ymmärtää ellei ymmärrä yleensäkään erilaisia selittämisen kategorioita. On vaikeaa hahmottaa sitä että sosiologia ja psykologia ovat todella eri kategorioita. Että siis on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. -- Kansalaiskeskustelutkin olisivat ihan toisennäköisiä jos edes pieni osa osallistujista ymmärtäisi mitä tämä palautumattomuus todella tarkoittaa.
Kansalaiskeskustelua käydään yleiskielen varassa, ja kun kansalaiskeskustelussa yritetään pätevöittää väitteitä, kaivetaan esiin jokin yksittäistapaus, jonka kuvitellaan "antavan kasvot" jollekin yleisemmälle totuudelle. Se on täysin väärää päättelyä. Yhtä vähämielistä on vedota auktoriteetteihin -- käyttää viittauksia joihinkin auktorisoiduiksi koettuihin lähteisiin. Tällaiset väistöliikkeet varmistavat vain sen, ettei kansalaiskeskustelu missään vaiheessa syvene siihen mittaan että "faktojen" lähtökohtainen ongelmallisuus tulisi kuvaan mukaan. Kaikki väittelyt käydään lähtökohtaisen varmuuden varassa -- ja omien lähtökohtien kyseenalaistamattomuus sitten saa aikaan sen että nämä "keskustelut" ovat suunnilleen toinen toistaan toistavia jankutuksia ja tyhjänjauhantaa.
Kansalaiskeskustelulla on ongelmansa. Historian tai ihmistieteiden eri selityskategorioiden ymmärtäminen olisi tässä esillä olevan aiheen kannalta aivan perustavanlaatuinen edellytys hyvälle keskustelulle. Olemme kuitenkin toistaiseksi aivan toivottoman etäällä edes keskustelun perusedellytyksistä.
----------------------
Yksi kielikysymykselle tyypillinen piirre on se, että kaksikielisyyden vaatijat varoittelevat "kärjistämästä" asioita. Ikään kuin siihen että kansalliset psykohistoriat kaivetaan esiin liittyisi jokin uhkatekijä. Ikään kuin tyypilliseen ruotsalaiseen tapaan kaikkien kipeiden ja vaikeiden asioiden kiertäminen -- siis täydellinen kyvyttömyys käsitellä mitään kielteisiä tosiasioita -- ja loputon, loputon ja loputon "diskuteeraaminen" olisivat jokin terve vaihtoehto historian kärjistämälle ja ihan maailmanmittakaavassa täysin toivottomaksi päässeelle tilanteelle.
Emme voi irrottaa aktuellia olemassaolevaa tilannetta vuosisataisesta suomalaisten alistamisen historiasta. Alamaisasenteet eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan tavat, joilla ne ajattelun -- hahmon- ja käsitteenmuodostuksen -- syvätasoilla ovat eläneet ja siirtyneet sukupolvesta toiseen kertautuen ja vahvistuen, ovat historiallinen tosiasia.
Tilanteen varsinainen kärjistäjä on historia, joka alistamisen suhteen on ajamassa suomalaiskansaa umpikujaan. Edessä on joko hallitsematon välienselvittely -- kaikissa mahdollisissa ilmiasuissa joilla pinnanalaiset paineet voivat purkautua -- tai sitten jokin sen tapainen suuri ratkaisu jota itse olen nimittänyt kansalliseksi psykoanalyysiksi.
Kuten tuolla ylempänä esitin, en keskusteluissa huomaa ainoatakaan puheenvuoroa jossa ruotsinkielisellä taholla niin sanotusti otettaisiin lusikka kauniiseen käteen ja katsahdettaisiin peiliin. Näissä puheenavauksissa esiintyy ruotsinkielisyyttä vain positiivisiin assosiaatioyhteyksiin liittäviä kannanottoja. -- Kyky kyseenalaistaa omia lähtökohtia loistaa poissaolollaan. Minkäänlaista sairaudentuntoa ei esiinny.
Kuitenkin tilanne on äärimmäisen sairas. Me suomalaiset olemme todellakin eurooppalaisittain aivan poikkeava kansa -- aggressioinemme, projektiivisine vihantuntoinemme, ennätysmäisesti lähtemättömästi toinen toistemme kiusaamisilmiöihin kiinnittyneinä, masennusta kansantautina sairastavina, humalahakuiseen juomiseen taipuvina, jne. -- Koululasten masennusta tutkittaessa on saatu joitakin viitteitä siitä, että samassa kaupungissa samalta sosiaalitaustalta tulevissa lapsissa suomenkielisillä esiintyy jo kouluiässä masennusta, ruotsinkielisillä ei. -- Juuri tällaisia asioita kansallisessa psykoanalyysissa tulisi enemmän selvittää.
Pakkoruotsi on mielestäni kaikista suomalaisille ominaisista kiusaamisilmiöistä ehkä eniten virallista suojelua nauttiva. Jos joku haluaa lopettaa koulukiusaamisen, pakkoruotsin lakkauttaminen olisi hyvä alku.
----------------------------
Mitenköhän tämän nyt summaisi. Tämä kielikysymys -- pakkoruotsikysymys -- on suomalaisille historiallinen ongelma. Vaikka näissä keskusteluissa keskustelijat tyypillisesti siirtyvät puhumaan omista kokemuksistaan ja henkilökohtaisista käsityksistään eri kielten tarpeellisuudesta, jne jne -- tämä keskustelun taso on mielestäni jotain aivan toivotonta. Ongelma pysyy ja jää historiassa muodostuneen kansallisen ominaislaadun ongelmaksi.
Ja se on aivan valtava kansanpsyyken ongelma. Toinen toisensa hengiltä kiusaavan kansan ongelma. Ja esimerkiksi po. pakkoruotsi on vain yksi ilmentymä tästä kansallisesta kiusaamistaipumuksesta.
Pakkoruotsin poistaminen voisi olla ensimmäinen äärimmäisen pieni askel kaipailemani kansallisen psykoanalyysin tiellä. Mutta mitään mainitsemisen arvoista "hyvää tahtoa tai kompromissihalua" ei toistaiseksi löydy edes tämän ensimmäisen vauvanaskelen vertaa. Olemme siis historiallisesti totaaliseen umpikujaan ajautuneita.
Ja kysymys on nimenomaan siitä ettei historian vaikutuksia halutakaan ymmärtää. Että halutaan mitätöidä historia -- ja kuvitellaan että historia todellakin olisi jotain jonka voisi mitätöidä ja pyyhkiä yhteisötodellisuudesta pois pelkkien yksilöllisten valintojen kautta.
Historia ei ole mitään sellaista. Historia ei häviä. Historia on läsnä, tässä ja nyt, jokaisessa ajatuksessa joka sieluissamme viriää. Se vaikuttaa jokaisessa meille ominaisessa perustunteessa, jokaisessa tavassa jolla hahmotamme maailmaa ja jäsennämme historiallisiin kielimuotoihimme piiloutuneiden syvien perushahmotusten varassa meille "todellista" tietoa. -- Juuri omien lähtökohtien jäljittäminen, kyseenalaistaminen ja uudelleen käsitteellistäminen olisi edellytys muutokselle.
Mutta mitään, ehkä sanon tämän vielä uudestaan: ei mitään, ei merkkiäkään mistään lusikan ottamisesta kauniiseen käteen ole historiallisen herrakansan asenteet sisäistäneiden keskustelijoiden suusta toistaiseksi kuulunut.
Yksi tapa väistää ongelman kohtaaminen on siirtää kansallinen ongelmamme kansainväliselle alustalle ja kuvitella, että suomalaisuuden historiallisella ominaislaadulla on jotain tekemistä jonkin muun eurooppalaisen kansan hieman samannimisten ongelmien kanssa. Ei sillä ole. Suomalainen ongelma on suomalainen ongelma, eikä sitä mitenkään pystytä ratkaisemaan ottamalla mallia muualta muiden kansojen keskuudesta.
Jokainen kielellis-kulttuurinen kansallisvaltio on ihan oma luonnollinen ihmisyyden yksikkö. Kyllä meidän suomensuomalaisten on kohdattava oma ongelmamme. Joko kohtaamme sen ajautumalla kansalliseen kaaokseen -- mikä minusta näyttää nykyisillä asenteilla olevan väistämätöntä -- tai sitten tavoittelemalla todellista asiahallintaa, jossa todellakin esimerkiksi pakkoruotsin poistaminen voisi olla aivan ensimmäinen pieni vauvanaskel. Sen lisäksi tarvitsisimme monenlaista uutta tutkimusta -- kansallista psykoanalyysia -- lähtien liikkeelle alistetulle kansalle ominaisten psyykkisten perusjäsennysten kartoittamisesta.
------------------------
