 |
| Sadankomitealainen fyysikko ja muistutus kuolevaisuudesta |
Ihminen on sosiaalinen laji, ja valta ihmisyhteisössä perustuu joko aggressioon -- se on väkivaltaa -- tai luottamukseen.
Käsitys että aggressio ja pasifismi olisivat eri maailmoista on yksinkertaisesti väärä. Ne asiat ovat saman akselin päitä. Se akseli on kehitysakseli. Lajinkehityksen akseli, yksilönkehityksen akseli.
Aggressio on aina regressiota. Aggressio on aina toiseen suuntaan tapahtuva tajunnallisen tason romahdus kuin yksilöllinen eriytyminen. Aggressio on laumaominaisuuksiin palauttava psyyken taantuma, kun taas tiedollinen "totuus" on seurausta Subjektin eriytymisestä ja sitä vastaavasta ulkomaailman Objektivoitumisesta. Näin on historiallisestikin: uuden ajan individualismi loi tieteellisen tiedon. Aggressio on vain väkivaltaa, siihen ei kuulu totuuden ominaisuutta. Vaikka tuhoaisit jokaisen ajattelevan olennon maan päältä, silti kaksi kertaa kaksi olisi edelleen neljä.
Tämä on niin yksinkertainen asia että sitä on vaikea hyväksyä. Ihminen on sosiaalinen laji, ja valta ihmisyhteisössä perustuu joko aggressioon -- se on väkivaltaa -- tai luottamukseen. Aggression mekanismit on lajihistoria meihin istuttanut, luottamus perustuu mm. tietoon, joka on yksilöllisen eriytymisen mukanaan tuoma kehitysominaisuus.
Voimme itsekukin vaikkapa kirjoittaa oman elämämme kovat opetukset peltilapuille ja pultata ne tajuntamme takimmaisen peräkamarin peräseinään. Ihmisiä voidaan teloittaa ampumalla sen seinän edessä. Niin on historiassa tehty. Silti mikään aggressio tai väkivalta ei auta meitä ratkaisemaan ainoatakaan todellista ongelmaa.
Kyllä minä olen valmis kuolemaan. Ei ole yhtään kunniakkaampaa tai häpeällisempää, ei pelottavampaa tai rohkeampaa kuolla aseistakieltäytyjänä omien teloittamana -- kun joukko finninaamaisia nuorukaisia sihtaa siellä piipun takana kuten Kekkonen aikanaan -- kuin mennä rintamalle kuolemaan. Se on aina sama tappio aggression ainoalle inhimilliselle vastustajalle, järjelle.
Ei niissä sotahommissa mitään hienoa ole. Traagista niissä on vaikka millä mitalla. On paljon paljon paljon niitä ihmisiä jotka eivät mielessään pysty tekemään eroa tragedian ja syvällisyyden välillä. Ihan samoin kuin on paljon niitä, jotka uskovat että valta ja totuus ovat sama asia, että totuus oikeasti tulee pyssyn piipusta. Niitä jotka sekoittavat voiman ja järjen.
Tai niitä jotka kuvittelevat että kaikki mikä päätetään muodollisen demokraattisesti on jotenkin automaattisesti todempaa ja oikeampaa.
En minä puhu mitään "hienoa" asioita, tai utopioita. Olen vain tuossa asiassa oikeassa. Voitte sitten sotatilan saatuanne ihan vapaasti ampua minut. Moni virkamies elämäni vuosien varrella on jo ehtinyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi siihen teloitusryhmään. Halu todistaa että he ovat oikeassa on niin "todellinen" ja vahva.
Juuri tämä aggression ja totuuden välinen taistelu on se sama taistelu, johon Pugwash-liikkeen perustajat aikoinaan -- kymmenkunta Nobel-palkittua tiedemiestä, mukana mm. Bertrand Russell, Albert Einstein, Max Born, P. W. Bridgman, J. F. Joliot-Curie, H. J. Muller, Linus Pauling, C. F. Powell, Józef Rotblat, Hideki Yukawa, jne -- halusivat osallistua. Se siis koskee ihan näitä perusasioita, eikä sitä kannata haudata mihinkään väkivallan pelkoon ja järkiperusteluihin kuuluvaan käsitemössöön.
Emme me vältä ajautumista väkivaltaan sillä että pelkäämme sitä ja haluamme varustaa itsemme sen varalle. Väkivaltaa ja aggressiota ei voi voittaa mikään muu kuin järki. Toistaiseksi ihmistä on hallinnut pelko, ei järki. Yrittäessään tavoitella sotilaallista turvallisuutta suurvallat mm. rakensivat niin paljon ydinaseita, että oltaisiinpa ne räjäytetty missä päin maailmaa tahansa, niiden ilmakehään aiheuttama säteily olisi riittänyt tappamaan jokaisen ihmisen 16 000 kertaan.
Tosijärkevää. Laskelman esittänyt fyysikko Stephen Hawking, joka kantaa rintapielessään aseistakieltäytymistä suosittelevan Sadankomitean harakanvarvasmerkkiä, rähisi halvaantuneesta suupielestään: "Ehkä suurvaltojen kannattaisi alkuun vaikkapa puolittaa ydinasearsenaalinsa, ihan uskottavuuden nimissä." Siis uskottavuuden. Uskottavuuden.
 |
| Maailman tunnetuin logo -- moniko tietää historian? |
Mutta pelko lamauttaa aivot, ja pelkäävä ihminen on ihmisen pahin vihollinen. En tiedä mikä tässä on suurin tragedia. Onko se kaikkien maailman valtapoliitikoiden ja kovaluontoisten kyynärpäätaktikoiden omakohtainen kokemus kovasta vallankäytöstä ja sen vahvistama usko aggression todellisuuteen -- nyrkkiä pöytään kun on päästävä "vallan ytimiin" -- vai onko se kaikille mussuhumanistisuomalaisille ominainen mukautumishalu, kuuliainen totteleminen, konformismi ja pelko poikkeavaa omakohtaista ajattelua -- ainoata todellista ajattelua -- kohtaan. --
Omalta osaltani olen yrittänyt tuoda aseistakieltäytymisen mahdollisuuden Suomeen. Nyt meillä on jo siiviilipalvelun suorittaneita miehiä yhden isohkon kaupungin väkiluvun verran, ja mm. Nobel-palkitun presidentin poika ja ev.lut. kirkon arkkipiispa ovat suorittaneet asevelvollisuutensa sivareina.
Mutta kun toiseen vaakakuppiin pannaan vaikkapa suomalaisten tuntema ryssäviha ja -pelko -- jota suomalaiset historiallisista identiteettisyistä johtuen tuntevat eurooppalaisittain ottaen aivan poikkeuksellisen paljon -- toki se täällä painaa enemmän kuin mikään ihmisjärki.
--------------------------
Lisäyksiä:
Maanpuolustusintoilijoiden on turha uskotella itselleen että he puolustavat kaikkia muita. Eivät he mitään puolusta. Ei kukaan yksityinen puolusta. Joukkomittainen aggressio on joukkomittainen taantuma, jossa kollektiiviset tahtotoiminnot ottavat vallan ja päämäärärationaalisuus ensin turtuu ja sitten katoaa.
Käskyvaltainen järjestelmä näennäisesti selkeyttää päätöksentekoa, mutta lopulta romahduttaa päätösten laadun, koska yksilöllistä kriittistä järkeä ei enää ole käytettävissä. Niin se käy. Sodan jatkuessa ajatukset institutionalisoituvat. Nykymaailmassa paikallisia sotia käydään ikuisesti, ja niiden järki on maailman asemarkkinoita hallitsevan sotateollisuuden järkeä. Sodat eivät johda mihinkään ja niiden todelliseksi tarkoitukseksi tulee vain jatkua mahdollisimman pitkään.
Puheet "perheiden puolustamisesta" ovat toiselta planeetalta. Niitä puhuvat toivottomat romantikot, esimerkiksi isänmaalliset perussuomalaiset.
------------------------
Yksi "Sodan ja rauhan" järkyttävimmistä kohtauksista on mielestäni se jossa ranskalaiset joukot saavat kuulla Napoleonin saapuneen vastarannalle, ja miehet ryntäävät keisarin nähdäkseen hurmiossa jokeen osa hukkuen sinne.
----------------------
Muistan toki YYA-sopimuksen ajat, jolloin puolustusvoimain korkeille edustajille ihan kiusallaan esitettiin kysymys pärjäämmekö sotilaallisesti, kun meillähän on vastassa Naton aseet? -- Ja vastaus tuli aina yhtä säntillisesti ja sotilaallisen täsmällisesti: "Puolustuskykymme on oltava uskottavalla tasolla tulipa vihollinen sitten mistä ilmansuunnasta tahansa."
Ajat ovat sitten muuttuneet. Mutta olemme edelleenkin yhtä tekopyhiä. Jos olisimme rehellisiä, ehkä ottaisimme huomioon mahdollisuuden, että meillä voivat nyt olla vastassamme nimenomaan Naton aseet. Ei vain Venäjän vuoksi, vaan myös sen seurauksena, että tämän maan pörssiomistettu talouselämä on osin amerikkalaisomistuksessa. -- Kysymys Natoon pyrkimisestä tai liittymisestä on de facto turha. Maa on jo myyty ylikansallisille liikemiehille. Se ken omistaa, tulee puolustamaan omistuksiaan. Meiltä ei kysytä.
--------------------------
Kävin viime viikonvaihteessa tutustumassa Imatralla Rauhan rannoille rakenteilla olevaan aika valtavaan, venäjänmarkkinointiin suunniteltuun loma-asutuskompleksiin. Projektiin liittyy monenlaista tragikomediaa alkaen mestarillisten virolaisten rakentajien tiheään tekemistä täysin tajuttomista rakennusvirheistä ja päätyen epäilyyn koko hankkeen tavattomasta ylimitoituksesta.
Sain sen käsityksen, ettei se kauppa ole suinkaan kiihtymään päin. Sen sijaan investoiminen on -- mistä se kertoo? Että projekti pyörii sen varassa ja niin kauan kun rahoitusta uusille suunnitelmille saadaan?
Yksi mielenkiintoinen piirre on se kulttuuriero josta näytään mieluusti pidettävän kiinni sekä suomalais- että venäläistahoilta. Suomalaiset haluavat myydä nimenomaan suomalaista lomakeidasta, ja venäläiset haluavat tullakin nimenomaan suomalaiseen -- ei venäläisten valtaosin asuttamaan lomakeskukseen. -- Saattaa olla että esimerkiksi kohteissa vierailevien venäläisturistien määrää uutisiin päätyvissä tilastoissa vääristellään. Että se siis ilmoitettaisiin pienemmäksi kuin mitä se tosiasiassa on.
-----------------------------
Olemassaolonkokemus kutoutuu minän ja maailman vastakkainasettumisen ympärille, mutta kokemus omasta minästä voi olla -- silloin kun oman minän sosiaalinen pohja koetaan -- aika "epäyksilöllinen".
Pelon kokemus jäytää, syö meistä ihmisyyden. Antautuminen pelolle tappaa meidät sisältäkäsin. Esimerkiksi sotarintamilla tapahtuva turtuminen väkivaltaan ja raaistuminen ovat mekanismi jossa osa resursseistamme kuolee. Kun sotilaan pelko kuolee, osa ihmisyydestä kuolee. Tämä menetys on käsittääkseni pysyvä.
Elämänpelko voidaan voittaa esimerkiksi ns. "uskonnollisessa kokemuksessa". Tällöinkin osa -- kipeä osa -- personallisuudesta kuoletetaan pois. Se on aika väkivaltainen työnjakojärjestely aivoissamme. Siihen päädytään usein syvän sielullisen hädän seurauksena.
Pahinta pelossa on se että se syö meiltä eväät tuntea rakkautta. Ken pelkää, ei myöskään uskalla avata itseään aidolle rakkaudelle -- kiintymykselle ja välittämiselle. Menettämisen pelko on niin suuri.
---------------------------
Psykoanalyyttisesti ottaen pelkoja torjutaan tiedostamattoman puolelle, ja niitä hallitaan tietoisuudessa rituaaleilla jotka auttavat painamaan epävarmuuden pimeän puolelle ja jotenkin saamaan niistä otteen. Esimerkiksi saatananpalvoja tavallaan rituaalimenoillaan pitää hallinnassa alitajuntaista "pahuuttaan".
Eikä saatananpalvonta tietenkään mekanisminsa puolesta poikkea mitenkään muunlaisesta "uskonnollisuudesta". Siellä missä inhimillinen paha -- aggressio ja kaaos -- uhkaavat, siellä tietoisuudessa kehitetään aivojen toistamia rituaaleja -- jollaisia myös opilliset ideologiat voivat olla. Ja ideologiat taas pukevat aggression ja tuhoamistarpeen sosiaalisesti hyväksyttävään aateasuun. On vain näennäisesti paradoksaalista että "rauhanuskonnot" ovat sotaisia.
Pelko on kipeä hahmo jolla on erilaisia rooleja. Pelko on erilaista, ja omassa alitajunnassa vaanivaan pelkoon voi todella suhtautua monella tavalla. Koukkuun jäädään helposti kun opitaan nauttimaan annos pelkoa "kohtaamalla" eli siis "haastamalla" se. Tällöin tullaan riippuvaisiksi yhä efektiivisimmistä pelkoannoksista. Suomalaisethan ovat tunnetusti menestyneet erilaisissa aggressiota ja riskinottoa sisältävissä urheilulajeissa.
----------------------
Albert Camus kuvasi toisen maailmansodan sairautena, kirjan nimi oli "Rutto". Se voisi olla yksi niistä yhteensä noin viidestä kirjasta jotka koko toisesta maailmansodasta kannattaa lukea, jos aikoo oppia jotakin.
Muut voisivat olla Kurt Vonnegutin "Teurastamo 5", toinen saman tekijän "Äiti yö", sitten Albert Speerin muistelmat "Diktaattorin työkaluna", Alfred Rosenbergin kirjoitukset, ja amerikkalaisten psykoanalyytikkojen jo vuonna 1942 Hitleristä laatima persoonallisuusprofiili, siis Walter C Langer: "Hitler -- mies ja myytti".
 |
| Einstein vetosi kieltäytyjä Pekurisen puolesta, ei kelvannut |
--------------------
On aika järkyttävää miten esimerkiksi aivan sairaiden väkivaltarikosten yhteydessä hyvin usein kuultu kommentti tekijän naapurin tai tekijän muuten tunteneen ihmisen suusta on: "Hän oli aivan tavallinen tyyppi, en huomannut hänessä mitään poikkeavaa. En voi uskoa tätä todeksi."
Ja todellakin, myös yritysmaailmassa psykopaatti, tai kulttuurielämässä narsisti, nousevat pikemminkin suosioon kuin että heissä epäiltäisiin tai nähtäisiin jonkin olevan pohjia myöten patologista. Poliitikoista nyt puhumattakaan -- niistä piireistä omaa sairaudentuntoa saa kyllä turhaan odottaa.
Eikä tietenkään yksikään jonka mieleen epäilyjä hiipii, voi suutaan avata. Ei uskalla, ei osaa oikeaa tapaa, ei halua puuttua asiaan -- meillä ei ole mitään yleisesti hyväksyttävää tapaa todeta kenestäkään yhteisön suosiota nauttivasta "yhteiskunnan tukipylväästä" että hänen toimintamotiivissaan on jotain hämärää.
Ehkä juuri tällaisen kyvyttömyyden kompensoimiseksi sitten niin mielellämme harrastamme kaikenlaista kulttuurisesti institutionalisoitua ideologisesti epäilyttävien ihmisten leimaamista. Siksi rasistijahti on niin tavattoman laajaa -- ja nykyajan noitaoikeudenkäynnit kukkivat. Rasismi ei ole rikos, mutta rasistinen motiivi voi olla rikollisesta teosta annettavaa tuomiota koventava peruste. Sen sijaan suuryrityksen johtaja saa legitiimin oikeuden olla psykopaatti, ja häntä kiitetään "tehokkuudesta".
--------------
Mitä voisimme tehdä? Mitä voisimme tehdä?
Asia laajenee koskemaan koko yhteiskuntaa ja oman aikamme kulttuuria. Valtapaikoista taistellaan, ja kansalaisalamaisten tehtäväksi jää antaa pakkoluottamusta. Erilaiset pakon ilmentymät -- julkilausumattomat pakon muodot -- valtaavat koko elämänmuodon. Globaalitalous on kriisissä koska pelurit ovat koonneet valtavat pääomat jotka heidän on pakkomyytävä valtioille eli velkaannutettava ne. Valtionvelat ovat valtavia.
Kansallisvaltioita tarvitaan enää ylikansallisten lainakauppiaiden pussittamina maksumiehinä. Yhteiskuntapolitiikka on kriisissä rahan sanelemien pakkojen takia. Missä vaiheessa asiat jo menivät pieleen?
Ja emme siis ilmeisesti voi tehdä mitään. Ja tämä tilanne myydään meille psykopaattien toimesta väitteellä että se on "realismia". Todellakin, "realismin" hokijat rakensivat maailmaan niin paljon ydinaseita ettei niistä kukaan olisi koskaan voinut käyttää kuin murto-osan. Samoin nämä nykyiset "realismin" kauppiaat ovat upottaneet valtiot tähtitieteellisiin velkasummiin, joista edes murto-osaa ei pystytä koskaan maksamaan takaisin.
Ne ovat vain alistamisen välineitä. Ehkä nekin ovat pohjimmiltaan pelkojen hallitsemisen välineitä -- oman aikamme suunnattoman laajaksi levittäytynyttä saatananpalvontaa. Emme voi edes kysyä, mitä iloa tai hyötyä tästä kansallisvaltioiden kansalaisten alistamisesta kenellekään on. Siitä ei ole iloa. Se on vain itse tarkoitus. Kaikki taantunut valta on itsetarkoituksellista. Taantunein väkivaltakin on itsetarkoituksellista. Sitä näemme tribaalikonflikteissa ja sisällissodissa, joissa sitä esiintyy jopa ritualisoituneissa muodoissa. Se on kuin suoraan Orwellin dystopiakirjasta. Se tuottaa tyydytystä vain psykopaateille ja narsisteille.
Numerot eivät tunne empatiaa. Ne ovat ajattomia, iättömiä, ja ne voidaan liimata minkä reaalisen kohteen päälle tahansa. Kardinaalilukusanat voivat toimia talouden kielen lauseissa subjekteina. Niillä on jumalallinen ominaisuus -- olla mitä tahansa. Numerot ovat maailman nykyinen valtauskonto. Taloususkonto. Psykopaatit ovat hyvin hartaita taloususkovaisia. He pelkäävät vain yhtä asiaa. Reaalimaailmaa, elämää.
----------------------------
