1.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, joka sivumennen sanoen yhä kuuluu US-Puheenvuoron bloggaajiin, koska hänen kirjoituksensa "Eurooppa ja Amerikka — Yhdessä kohti tulevaisuutta" julkaistiin näillä palstoilla blogina 20.11.2010, allekirjoitti viime maanantaina uutisten mukaan lain, jolla Delawaren varhaisten siirtolaisten asuinalueista on tehty kansallinen monumentti. Näin muodostettu First State National Monument -- Ensimmäisen osavaltion kansallinen muistomerkki -- kunnioittaa Delawaren alueelle ensimmäiset siirtokunnat perustaneita hollantilaisia, ruotsalaisia, suomalaisia ja englantilaisia siirtolaisia.
Ilta-Sanomien uutisessa mainitaan parilla lauseella, että Ruotsi perusti vuonna 1638 Delawareen Uusi Ruotsi -nimisen siirtokunnan, jonka asukkaista suurin osa oli Ruotsin suomalaismetsistä siirrettyjä metsäsuomalaisia. Uuden Ruotsin keskus oli Fort Kristina nykyisen Wilmingtonin alueella. Sitä ei kerrota että metsäsuomalaisia rahdattiin uudelle mantereelle kahleissa, lähinnä orjina siis. Eikä siitä tietenkään puhuta, että merentakainen projekti oli vain sivujuonne ja jatkoa kohtelulle, jolla näitä metsäsuomalaisia kotimaassa kohdeltiin.
Kuningatar Kristiinan aikoihin suomalaiset -- toisen luokan kansalaiset sikäli kuin ylimalkaan olivat kansalaisia, ehkä eivät edes ihmisiä ollenkaan -- tarvitsivat erityiset lupakirjat maan omistamiseen ja rakennuksiin, ja Kristiina aloitti myös järjestelmällisen vainon niitä metsäsuomalaisia kohtaan jotka yrittivät asettua johonkin ilman asianomaisia lupia. Wikipedia-tiedon mukaan vuonna 1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä. Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla.
En tiedä onko noista ajoista ja tapahtumista mitään silminnäkijäkuvauksia olemassa. Voin kuvitella että suomalaisten kohtelu noudatti suunnilleen yhtä raakoja kaavoja joilla torppareita kotosuomessa 1900-luvun alussa häädettiin, ja joista häädöistä Laukon kartanon mailla on Arvid Järnefelt antanut järkyttävän silminnäkijäkuvauksen teoksessaan "Maa kuuluu kaikille". Torpparilaitos oli likimain maaorjuuden muoto, kartanonomistajat ruotsinkielistä yläluokkaa, ja vuosisataisesti siis nimenomaan kieliraja on ollut se ehdoton ja armoton jakaja, joka on tehnyt jokaisesta ruotsinkielisestä ylempiarvoisen suhteessa jokaiseen suomea puhuvaan "metsäläiseen".
2.
Sama meno jatkuu edelleen. Maamme on edelleen pitkälti ruotsinkielisen yläluokan omistuksessa. Maassamme vallitsee pakkoruotsijärjestelmä, josta valtaeliitti edelleen ehdottomasti pitää kiinni. Suomen televisiosta näytetään parhaaseen katseluaikaan sunnuntai-iltapäivisin sellaisia propagandasarjoja kuin "Suomi on ruotsalainen" -- että siis olemme saaneet senkin vähän sivistyksemme jonka toistaiseksi olemme pystyneet sisäistämään nimenomaan ruotsalaisten armolahjana. Jne, jne, jne.
Jos joku haluaa pohtia, millaisten pitkien historiallisten voimien vaikutuksesta suomalainen kansaluonne on muotoutunut sellaiseksi kuin mikä se on -- että olemme yhtäältä hyveellisiä, ahkeria ja lainkuuliaisia, työ-, mies- ja sotakuntoisia sekä oppisivistyksen kautta yhteiskunnassa ylöspäin pyrkiviä mallioppilaita, toisaalta padottua väkivaltaa täynnä olevia ja masennusta kansantautina sairastavia repressiivisiä kärsijöitä -- oitis tämä kansallisen psykoanalyysin tarve halutaan haudata. Eivätkä suomalaisten alamaistuntojen vähättelijöitä ole vain alitajuntaista syyllisyyttä tuntevat ruotsinkieliset, vaan yhtä kyseenalaista kylvöä suorittavat myös suomalaisuuden ylevöittäjät -- eivät hekään tunnusta tosiasioita, vaan haluavat vain uskoa ulkokohtaisen mielenylennyksen tehoon.
3.
Metsäsuomalaisuuden historiaan perehtyminen saattaisi opettaa konkreettisella tavalla etteivät rasismi ja pakkoruotsi ole ajattelun muotoina eri asioita, vaan aivan sama asia -- herrakansan itseoikeutettua ylemmyyttä kategorisesti alempia ihmisolentoja kohtaan. Eurooppalaiset ovat tunteneet tällaista ylemmyyttä erivärisiä ihmisiä kohtaan ehkä aina, ainakin se on ollut uudelle ajalle ominainen lähtökohtainen ajatusjäsennys. Rotuominaisuudet, kuten ihonväri, voivat toimia ulkoisina selvinä kategorisointiperusteina. Heti seuraavaksi jakolinjaksi asettuvat sitten kansallisuuteen ja kieleen perustuvat yhteistunteet. Uudella ajalla lisääntyneen individualismin vaikutuksesta yksilöminuuden projektioina syntyneet kansallisvaltiot ovat nimenomaan kielellis-kulttuurisia muodosteita, joten myös aikamme rasismi on esimerkiksi kielirasismia.
Niin sanottu evoluutiobiologinen tai -psykologinen selitysmalli kulttuurievoluution mukanaan tuomille ajatusmuodoille ontuu aivan perustavanlaatuisella tavalla siksi, että ajatteluamme ja käyttäytymistämme määräävät paitsi yleisinhimilliset lajityypilliset lähtökohdat myös ja yhtälailla sosiaalisina ja historiallisina muodostuneina syntyneet "järjen" jäsennykset ja rakennelmat. Ei ole mitään evoluutiopsykologista selitystä sille miksi individualismi alkoi lisääntyä ja "kartesiolainen ajatteluparadigma" vahvistui historiallisesti ottaen suhteellisen lyhyenä ajanjaksona. Tosiasia kuitenkin on, että tuon aivan erityislaatuisen ajatteluparadigman omaksumisesta on seurannut maailmanhistoriallinen muutos, joka nyt muutaman vuosisadan kuluessa on muuttanut ihmisen elinehtoja ja -oloja tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä oli koko ihmislajille tapahtunut muutos se aiemman miljoonan vuoden lajihistorian aikana.
Yksi uuden ajan eurooppalaiselle ajattelulle ominainen piirre on ajattelun kerroksellisuus ja projektiivisuus. Kerroksellisten ajatushahmojen kognitio -- jollaisesta esimerkkinä olkoon luku- ja kirjoitustaidon omaksuminen ja yleistyminen, tai syvyysperspektiivin hahmottaminen, tai ajantajun kasvaminen -- tuo mukanaan uudenlaisia tiedollisia kysymyksenasetteluja. Esimerkiksi empirismi olisi keskiajan ihmiselle ollut aivan mahdoton ajatus. Samoin yksilöminuuden projektiona uudella ajalla syntynyt kansallisvaltio ja sille ominainen edustuksellinen demokratia. -- Mutta kun nyt puhumme kansallisvaltiosta ja demokratiasta, ymmärrämmekö enää, miten yhteenkietoutuneita nämä ilmiöt -- tai siis pohjimmiltaan ajatusmuodot -- sosiaalisina ja historiallisina muodosteina ovat?
4.
Sama individualismi, jonka projektiona kansallisvaltio ja demokratia ovat syntyneet ja kehittyneet, sama individualismi sokeuden asteelle kasvettuaan pirstoo tiedollisen maailmamme niin, että emme enää hahmota niitä historiallisia ehtoja joilla jotkut asiat ovat liittyneet toisiinsa. Juuri historialliset kytkennät ovat tehneet asioista -- esimerkiksi empirismistä ja demokratiasta -- sen mitä ne ovat -- ja jos menetämme nämä kytkennät, myös ajatusmuodot lakkaavat toimimasta.
Ajattelumme hajoamisen seurauksena emme enää näe yhteyttä rasismin ja pakkoruotsin välillä. Emme myöskään näe miten kansallisvaltio ja demokratia ovat toistensa edellytyksiä. Nyt hyökkäämme mitä itseoikeutetuimman moraalisen närkästyksen vallassa metsäsuomalaisissa projektiivisesti näkemiämme "rasistisia" ominaisuuksia vastaan -- järjestämme jopa noitavainoa muistuttavia rasistijahteja ja kehitämme lainsäädännöllisiä käsitteellisiä kidutuskoneistoja joilla inkvisitiomme voi tunnistaa erilaiset "vihapuheet" -- ja toisaalta pidämme pakkoruotsia ihan irrallisena kysymyksenä, jota käsitellään historiasta irrallaan pelkkien juurettomien tarkoituksenmukaisuuksien raameissa.
Samoin irrotamme "demokratian" kansallisvaltiollisilta juuriltaan ja kuvittelemme että demokratia on jotain joka voi toteutua muualla kuin kielellis-kulttuurisessa sosiaaliyhteisössä. Olemme sokeita tajuamaan ettei esimerkiksi EU:ssa vallitseva tosiasiallinen demokratiavaje ole millään historian antamilla eväillä korjattavissa -- että EU on tuomittu jäämään juuriltaan irrotetun numeerisen rahan varassa toimivaksi illusoriseksi korvikeyhteisöksi, joka saattaa toimia imaginaarista rahaa käsittelevien pankkiirien valtaa legitimoivana kulissina, mutta joka ei koskaan tule korvaamaan ihmisille lajityypillisesti ominaista keskinäisyhteyttä -- jonka yhden historiallisesti kehittyneen ilmentymän, kansallisvaltion, varassa demokratia vain voi toteutua.
5.
En tiedä, onko mahdollista enää palata kansallisvaltioiden ja demokratian aikaan. Se trendi, joka kasvattaa individualismia ja tekee meidät nyt entistäkin sokeammaksi näkemään niitä syviä tapoja joilla erilaiset asiat opillisen pintatason alla kytkeytyvät toisiinsa, se trendi on ollut hyvin voimakas. Yhä useampi pintatason oppi -- sama onko kyse tiedollisista ismeistä vai aatteellisista ideologioista -- rationalisoi järkeilynsä individualistisilla selityksillä. Juuri individualistinen sokeus on ollut taustalla esimerkiksi siinä talousajattelussa vaikuttaneessa trendissä jonka seurauksena rahatalous on autonomisoitunut ja irronnut reaalitaloudesta, niin että nyt tähtitieteellisiin summiin kasvaneet imaginaariset velkasummat muuttavat kansantaloudet yksi toisensa perään täydellisesti hallitsemattomiksi kaaoksiksi.
Tällaisessa historiallisessa tilanteessa ei enää ole mahdollista mikään muu kuin se, että silmiä aukaisemalla sentään saatamme vielä jotenkin nähdä mistä ympärillä kasvavassa kaaoksessa on kyse. Voimme vielä käsitteellistää asiat oikein ja konstruoida tiedollisesti ne historialliset yhteydet, polut, joita pitkin tähän täysin toivottomaan tilanteeseen on tultu. Emme kuitenkaan enää mahda itse tilanteelle mitään -- järki on jo karannut liian kauas ja kaaos jo liian hallitsematon. Kun pääministeri avaa suunsa ja perustelee aivan mammuttiluokan rahataloudellista moraalihasardia, me voimme vain ihmetellä uskooko hän itse tai uskooko kukaan muukaan todellisuudessa mitään siitä mitä hän suustaan suoltaa.
Suomalaiselta mieskuntoiselta kansalaiselta ei löydy sitä historiallisesti muodostunutta kunniantuntoa, jonka voimin hän saattaisi sanoa häntä orjuuttavalle taloudellispoliittiselle eliitille selvästi: "Ei!" Suomalaiselle on ominaista alistuvan mallioppilaan asenne. No, se ei ole ratkaisevaa -- koko eurooppalaisen uuden ajan ajattelu on hajoamassa kaaokseen, eivätkä suomalaiset sitä pystyisi pelastamaan vaikka olisivat maailman parhaita ajattelijoita. Historian voimat jyrää meitin -- mutta ne ovat paljon, paljon, paljon laajempia kuin mihin mikään suomalainen alistettu kansaperspektiivi yltää. Silti, voisimme ainakin keskuudessamme olla toinen toisillemme kunnollisempia ja kunniallisempia ihmisiä, sen sijaan, että nykyisellään elvytämme historiallisia orjuuden kuvioita.
----------------------
Lisäyksiä:
En todellakaan tiedä onko noilta ajoilta hyviä silminnäkijäkuvauksia.
Mutta yleensä ottaen: meillä on taipumusta liimata historian päälle erityinen historiallinen järki -- eli selittää järkeväksi kaikki mikä mahdollisesti todellisuudessa on ollut täysin epäjärkevää. Ihminenhän ei ole vain järkevä, vaan myös epäjärkevä olento -- eikä historia suinkaan ole vain järjen sanelemaa, vaan se voi olla tapahtumia vailla kaikkea johdonmukaisuutta.
Jos aika on järjetön, ajasta kertovan historian pitäisi olla järjetöntä. Tämä pitää tietysti paikkansa myös silloin jos tarkastellaan vaikkapa RKP:n syntyhistoriaa freudenthalilaisten rotuoppien ympärille.
Historiassa perustuksien päälle rakentuu perustuksia, ja on aina jollain lailla keinotekoista katkaista tapahtuma- tai päättelyketjuja jostain kohden ja sanoa: "Tästä alkaa tämän-ja-tämän niminen asia, ja tähän se johtaa."
Omat historian ymmärtämisen intressini kiinnittyvät "ajatushistoriallisiin" kehityskaariin -- siis tuollaisiin vuosisataisiin aikakausiin, jolloin jokin ajattelun paradigma on jollain lailla hallinnut kaikkea minkä ihmiset ovat aikalaisrationaalisuutena kokeneet. Yleisessä filosofian historiassakin tosin korostetaan paljon nimenomaan keski- ja uudenajan taitteen erityislaatuisuutta, ja kartesiolaisen paradigman merkitystä.
Jos yritämme vastata sellaisiin kysymyksiin kuin miksi "suomalainen kansanluonne" on sellainen kuin se -- ihan mitattavinkin mittarein -- on, silloin ajatushistorialliset selittäjät ovat mielestäni käyttökelpoisimpia. Olemme sellaisia kuin olemme koska olemme historiallisesti alistettu kansa.
---------------
Sentapainen tyypillinen historianselitys -- jossa tapahtuneeseen päälleliimataan jokin johdonmukaisesti selittävä historiallinen järki -- on mielestäni varsin ongelmallinen.
Miksi? Siksi että tämänkaltaisessa selityksessä ei selity se epäjärkevä joka kuitenkin oli todellisuudessa olemassa. Esimerkiksi tapahtuneet aggressiot -- väkivalta johon todellisuudessa aina liittyy regressio -- se voidaan selittää "historiallisella järjellä" kuvasta pois. Ajattelun on täytynyt olla taantunutta, jos talojen polttamiset ja satojen tuhoamiset ovat totta, jos laivoilla rahdattiin kahlehdittuja. Regressio on aiheuttanut ne asenteet joiden on täytynyt olla olemassa jos ihmisiä on kohdeltu näin kaltoin.
Emme voi mielestäni viedä viileää järkiajatteluamme historian tapahtumien päälle ja kuvitella, että kun "selitykset" jonkin omalle ajattelullemme ominaisen rationaalisuuden laadun -- nythän meille on ominaista nimenomaan kaiken selittäminen puhtaan talousrationaalisuuden raameissa -- käsitteillä annetaan ja ne näyttävät omassa mielessänne johdonmukaisilta -- saisimme oikean kuvan tapahtuneesta.
Tässä vain oma "opillinen" ajattelumme tekee meille tepposet. Taivas varjelkoon -- totta kai oman järkemme historiaan päälleliimaama selitys näyttää selittävän historian järkevästi! Mutta mihin jää se aivan olennainen? Se tavaton aggressio, todellisuutta vääristänyt viha -- se rasistinen ilmiö?
------------------------
Mikään historiallinen asiakirja tai muu dokumentti ei sisällä omaa selitystään.
Arkistojen kaivelu on yksi asia. Toinen on myös tosiasia -- se, ettei mikään järki, jonka me aikalaisdokumentteihin tulkintana päälleliimaamme ole muuta kuin kytkentä omaan aikalaisjärkeemme. Koska nykyisin selitämme koko maailman "taloudella", kaikkeen historiankirjoitukseen tuppaa implikoitumaan sama sangen yksipuolinen talousrationaalinen tulkinta. Koska numeroilla ei ole attribuutteja, taloudellinen kuvailu voi vapaasti loitota aikalaistasolla vallinneesta psykososiaalisesta regressiosta.
Myös niin sanottu "puolueeton" historiantulkinta on harhaa. Ei ole tapaa, jolla voisimme katsoa maailmaa kokematta sitä mielekkääksi. Mielekkyys on aina kannanotto. Kuka tahansa keinutuolifilosofi voisi kertoa tämän.
Selityksen laadusta aina on kysymys. Sillä joka ei edes tunnista omaa selitystään selitykseksi on mielestäni huonommat eväät tulkinnassaan kuin sillä joka eksplikoi omat ajatushistorialliset visionsa.
Mitkään historialliset dokumentit siis ole muuta kuin omana aikanaan erityisten perusteiden mukaan tehtyjä ylöskirjauksia. Ei nykyistenkään dokumenttien pohjalta voi konstruoida nykyihmisen motiiveja tai hänen muuta käyttäytymistään -- vaan voi tapahtua vain päinvastoin: on luotava, omaksuttava kuva motiiveista ja käyttäytymisestä, vasta siitä seuraa sitten dokumenttien kokeminen mielekkäänä.
Tieto syntyy päässämme vähän eri järjestyksessä kuin "objektiivisiin faktoihin" uskovat vulgaaripositivistit kuvittelevat. Juuri tällaisista syistä historianfilosofiset ongelmat ovat niin vaikeita. Selitettävänä on ihminen -- ja ihmisen käyttäytymisen selittäminen on aivan erityislaatuinen ongelma -- eikä selitettävänä suinkaan ole mikään dokumentoitu "asia".
--------------------------
Kysymys on todellakin suuresta kokonaiskuvasta -- ja itse tuossa blogissa hahmottelin nimenomaan jonkinlaista ajatushistoriallista kokonaiskuvaa.
Voimme lähteä liikkeelle siitä että meillä on nyt edessämme tiettyjä faktoja ja tarvitsemme niille selityksen. Meillä on kansa jolla on omat hyveensä ja omat rasitteensa, ja monet niistä sattuvat olemaan eurooppalaisessa mitassa aivan poikkeuksellisen erottuvia.
Esimerkiksi tämä mikä blogissa nimettiin yhdeksi rasismin muodoksi: pakkoruotsi. Ei missään muualla maailmassa ole itseään demokratiaksi nimittävää valtiota, jossa koko kansa on muutaman prosentin kielivähemmistön käskytettävissä -- niin että enemmistön on pakosti opeteltava entisen historiallisen herrakansansa kieli. Selitys tämän faktan olemassaololle voi olla vain psykohistoriallinen.
Muita vastaavia selitystä tarvitsevia poikkeavan ominaislaatumme ilmentymiä ovat aggressiivisuutemme ja itsetuhoisuutemme, projektiivinen ryssävihamme, kiusaamisilmiön ennätysmäinen esiintyminen, koululasten menestys kouluviihtyvyyden kustannuksella, sekä tietysti tuo jo usein mainittu kansansairautemme: laajamittainen masennus ja sen tyypillinen itsehoitokeino: humalahakuinen alkoholinkäyttö.
Mikään tähän kansalliseen kokonaiskuvaan kuuluva seikka ei minkään kokonaiskuvan kehyksissä selity muuten kuin historiallisesti alistetun kansan diagnoosilla. Se selittää likimain kaiken -- alkaen meille tyypillisistä kansallisista hyveistä -- olemme ahkeria ja rehellisiä, lainkuuliaisia, työ-, mies- ja sotakuntoisia, ja haluamme oppisivistystä hankkimalla nousta paremman väen piiriin -- ja päätyen noihin hirvittäviin kansallisiin rasitteisiin joita kannamme.
Mutta meillä ei tehdä tutkimusta, joka lähtisi liikkeelle näitä teemoja kartoittaen. Meillä ei ole esimerkiksi tutkimusta siitä miten kansansairautemme masennus koettelee erikielisiä kansanosia. Ei ole tutkimusta siitä miten venäläisvastaisuus jakautuu kielirajan ylitse. Jne, jne, jne.
Siksi tarvitsisimme tuota monesti rummuttamaani kansallista psykoanalyysia.
Tämä tässä käyty keskustelu on taas kerran mahtimittainen dokumentti siitä, miten helposti osaamme väistää kansallisen kokonaiskuvan isotkin kysymykset. Juututaan puhumaan jonkinlaisesta narratiivisesta historiasta yksityiskohtiin käpertyen ja ymmärtämättä, ettei historia itsessään ole sellainen tiedon laji, joka tulisi toimeen ilman tulkintaa. Kuvitellaan että tulkinta nousee jostain historiallisista dokumenteista, vaikka on mahdotonta lukea ensimmäistäkään dokumenttia muutoin kuin tulkitsevilla silmillä.
Historian opettaminen kouluissa tapahtuu narratiivisen perinteen varassa, ja ehkä siksi ihmiset ymmärtävät niin huonosti historiaa. Kuvitellaan todellakin, että "faktat" voidaan kaivaa menneisyydestä esille vaikka koko touhu tapahtuu jo äidinmaidossa ja aikalaisajattelun pakkopullana omaksutun ihmiskuvan, motiivien ja tulkintavaihtoehtojen puitteissa. Historiaa voi oikeasti käyttää vain kuten sitä blogissa käytin -- viitteenä ja kuvituksena, kokonaiskuvan värisävyinä.
Jos dokumentit uppoavat kokonaiskuvaan, palaset loksahtavat paikoilleen. Juuri kuten Heikki Hyötyniemi sanoo. Mutta muistutan, että lopulta tuo kokonaiskuva on todella laaja -- siihen kuului koko eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoria, ja mukana olivat myös sellaiset asiat kuin kansallisvaltio ja demokratia -- ja tietysti tuo ymmärryksen noituva taloususkonto. Mukana jutussani oli myös viittaus monikulttuurisuuteen tuhoavana tekijänä.
Tällaisista isoista asioista ei kriittisissä kommenteissa näy jälkeäkään. Sensijaan on harrastettu käpertymistä joihinkin narratiivisen historian yksityiskohtiin.
----------------------
Yksi kaikkein tärkeimmistä lähtökohdista on sen seikan ymmärtäminen, miksi kieli on niin keskeinen yhteisyyden tekijä. Kieleen implikoituva syvätason hahmon- ja käsitteenmuodostus luo juuri ne tajunnalliset kognitiiviset ominaisuudet, joiden varassa kansallinen identiteetti syntyy ja ilmenee.
Omassa tapauksessamme emme tarvitse todisteita siitä miten merkittävä vedenjakaja kieli voi olla. Tarvitsemme selityksen sille miten ylipäänsä voi olla mahdollista että demokraattiseksi itseään nimittävässä maassa muutaman prosentin kielivähemmistö voi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä.
Tapahtumahistoria ei ole sellainen narratiivi, josta voitaisiin tai pitäisi johtaa yleistettyjä johtopäätöksiä. Historia voi vain tarjota esimerkkejä siitä mitä on tapahtunut. Silminnäkijäkuvaukset toisivat tapahtumista enemmän tietoa kuin asiakirjat, mutta hyviä silminnäkijäkuvauksia ei esimerkiksi näistä metsäsuomalaisten kohtaloista taida löytyä.
Historian väärinymmärtäminen voi olla sitä perinpohjaisempaa mitä enemmän pitäydytään asiakirjafaktaan -- ja ollaan sokeita tavalle jolla merkityslaajentumat aina rakentuvat mielissämme.
---------------------------
Ei todellakaan voi välttyä ajatukselta että pakkoruotsi on jo jotain rasismiin verrattavaa, koska siitä kuitenkin on kansallemme enemmän haittaa kuin hyötyä.
Juuri näin -- mutta pakkoruotsikeskustelun jumittaminen haittoihin ja hyötyihin on itse asiassa samanlainen väistöliike kuin keskittyminen väittelemään historiantulkinnallisista yksityiskohdista.
Keskustelun lähtökohta sijoittuu blogikirjoituksessa aivan toisin kuin suunta, josta blogia on lähdetty mitätöimään. On otettava tilanne tässä ja nyt -- on kysyttävä juuri näin: "Miten tämä voi olla edes mahdollista?"
Kun pakkoruotsin asema meillä on niin kaikesta muusta maailman todellisuudesta poikkeava ettei missään muualla löydy itseään demokraattiseksi nimittävää maata, jossa muutaman prosentin kielivähemmistö voi vaatia enemmistön pakolla opiskelemaan kielensä, niin kyllä sellainen seikka tarvitsisi selityksensä.
Ja, valitettavasti, se selitys on historiallinen. Mikään muu selitys ei onnistu. Ja kun historiallinen selitys otetaan käyttöön, silloin paljastuu koko se alistamisen määrä -- sanoisin: hirvittävä määrä -- joka on tällaisen nyt olemassaolevan tilanteen taustalla.
---------------------------
Jos elää pitkän elämän, voi joutua omakohtaisesti todistamaan sitä tapaa, jolla historiankirjat syntyvät.
Hassu juttu -- olen ollut hieman tuollaisessa tilanteessa. Olin keskeisiä avaintoimijoita 60-70-lukujen vaihteessa niin sanotussa "aseistakieltäytyjien yllytysoikeudenkäyntijutussa", joka on kirjattu moniin lähihistoriikkeihin ja josta on tehty joitakin akateemisia tutkimuksiakin. Prosessin lopputulemana aseistakieltäytyminen ja sivarius mahdollistuivat, ja nyt jopa kansankirkkomme arkkipiispana on sivari.
Olen noita historiikkeja lukenut, enkä tunnista yhdestäkään mitään olennaista siitä mitä oikeasti tapahtui. Se on todella hassu juttu.
Toinen mitä olen usein ihmetellyt ovat poliitikkojen ns. "muistelmat". Luulen, ettei niissä kerrota mitään mikä jotenkin voisi romauttaa poliitikon omat sementoidut tulkinnat siitä mitä tapahtui ja miksi. Muistelmia kirjoitetaan ilmeisesti siksi että oma elämä saataisiin talletettua jälkipolville mahdollisimman kunniallisessa muodossa. -- Mutta nekin tekeleet toimivat sitten tutkijoiden lähdemateriaalina.
---------------------
Yritän tuoda historiaa esille herättääkseni historiaa henkiin siltä osin kuin se voi jossain yleisinhimillisessä muodossa toimia olemassaolevan todellisuuden selittäjänä.
Historia sellaisena tutkimuksena, jossa tutkimuskohteet ja käsittelytavat ovat ennalta rajattuja, on aikalailla erilainen ongelma. Sekin muuten kuitenkin on nimenomaan ongelma -- historianfilosofian ongelma -- jota tässä kommenttiketjussa historiantuntijoina esiintyneet skribentit eivät ole ongelmana noteeranneet.
Ihan sanatarkasti kirjoitin blogissa näin:
""Metsäsuomalaisuuden historiaan perehtyminen saattaisi opettaa konkreettisella tavalla etteivät rasismi ja pakkoruotsi ole ajattelun muotoina eri asioita, vaan aivan sama asia -- herrakansan itseoikeutettua ylemmyyttä kategorisesti alempia ihmisolentoja kohtaan. ""
Mikään, mitä kommenteissa on esitetty, ei ole muuttanut tätä näkemystäni. Itse asiassa se tapa, jolla historiatietoa on joissakin kommenteissa käytetty tarkoitushakuisesti -- kyseenalaistamatta faktojen valikoitumista -- on mielessäni vain vahvistanut tuon oman näkökulmani tarpeellisuutta.
Historiaa koskien kysymykset joita meidän tulisi esittää ovat nimenomaan sen kaltaisia kuin "miksi juuri kieli toimii näiden konfliktien vedenjakajana", tai "miksi juuri kieli ja esimerkiksi tietynkieliset kirjat ovat hävityksen kohteena". -- Sillä jos haluamme nykyistä kielikonfliktiamme ymmärtää, meidän pitäisi ensin pystyä selvemmin näkemään miksi ja millä tavoin juuri inhimillinen kieli on se tekijä joka muodostaa yhteenkuuluvuuden syvät kytkennät ja joka asettaa ryhmät toisiaan vastaan.
On aikalailla turhaa esimerkiksi kuvata ja selittää jotain historiallista tilannetta pelkästään taloudellisten realiteettien seurauksena -- on tuhansia tapoja joilla olosuhteet ja elinehdot voivat aiheuttaa ihmisten välisiä kahnauksia, samoin kuin on tuhansia tapoja joilla tällaiset eturistiriidat voidaan sopia -- mutta mikään talouskuvio ei selitä miksi konfliktin kipeimpään kohtaan nousee nimenomaan kielikysymys.
Eli, kuten tuolla jo aikaisemmin sanoin, selitettävänä on ihminen, ei mikään historiallinen "asia".
Kun historiantuntijana esiintyvät selittäjät joilla ei nähdäkseni ole minkäänlaisia edellytyksiä se enempää tiedonfilosofisten ongelmien tunnistamiseen ja huomioonottamiseen kuin ylimalkaan mihinkään ihmistieteiden suunnassa tapahtuvaan herkistelyyn, kommentointi on ollut jossain määrin blogin koko sanoman ohittavaa ja aivan toisaalle ja toisiin kysymyksiin keskittyvää.
Kun nämä kyseenalaistamattomassa ja itseoikeutetussa sävyssä esitetyt kommentit vielä omassa sarjassaankin ovat oman käsitykseni mukaan aika vulgaareja, niille jää vain rooli toimia todistajana blogissa esitetyn torjuntatarpeen vahvasta olemassaolosta.
-----------------------
Kun selitettävänä on ihminen, eikä suinkaan mikään historiallinen "fakta", edellytyksenä on läpiajateltu ihmiskuva -- joka sitten selityksessä pitäisi myös eksplikoida. "Historiantutkijoiden" fokus keskittyy dokumentteihin, eivätkä he itse havaitse miten ratkaiseva rooli tutkijalla on. Tämä kertoo tietysti myös siitä miten pahasti uudelle ajalle ominainen kartesiolainen rationaalisuutemme on jo meidät sokaissut -- vulgaaripositivistinen usko "faktoihin" kelpaa jo "todistukseksi" sinänsä.
Herkkyydestä olen myös sitä mieltä että se on varsin katoava voimavara. Tässä vulgaaritiedon maailmassa "faktat" vakuuttavat sitä varmemmin mitä karkeampia ne ovat. Marxilaispohjainen taloudellinen selittäminen elää vaikka sitä ei tunnisteta nimellä. Ihmiset eivät enää siedä epävarmuutta, ja kun kaiken on oltava mahdollisimman selvää ja varmaa, tarjolle asettuu "realismilta" vaikuttava taloudellisen selittämisen harha.
Viittasin blogissa silminnäkijäkuvaukseen jonka Arvid Järnefelt antaa torpparien kohtelusta kirjassaan "Maa kuuluu kaikille". Näiden kuvausten yksi järkyttävimmistä yksityiskohdista oli minusta se tapa, jolla torpan asukit seurasivat vierestä hävitystä. Täysin apaattisina, vailla mitään konfliktille ominaisia tunteita. Kun ratsumiehet olivat lähteneet, väki alkoi kokoilla takaisin hajoitettujen tulipesien kiviä. -- Siis ei mitään vaihtoehtoista mahdollisuutta, ei minkäänlaista ajallista orientoitumista, ei sen enempää vihaa tapahtuneen hävityksen johdosta kuin mitään uutta suunnitelmaa jostain toisenlaisesta tulevaisuudesta --
Torpparihäädöissä näyttäytyy yläluokan sanomaton raakuus ja yhtälailla täysin maaorjan asemaan alistettujen ja perusihmisyytensäkin menettäneiden ihmisolentojen totaalinen apatia. Kysyn: voisiko joku vulgaarihistorioitsija antaa näille tapahtumille "realistisena" kokemansa talousperusteisen selityksen? -- Ja mitä kaikkea tällaisesta mukarealistisesta selityksestä jäisi puuttumaan? Mihin jäisivät kahtiajaon koko jyrkkyys, aggressio, ääretön alempien halveksunta jolla hävitysvimmaa vahvistetaan? Mihin jäisi selitys siitä mikä tällaisen äärimmäisen julmuuden oikeuttaa ja tekee mahdolliseksi?
-------------------------
Me elämme sosiologiassa, emme esimerkiksi "demokratiassa". Emme voi määritellä ihmisten tai yhteiskuntaluokkien historiallisia "vapauksia" pelkästään sen perusteella mitä historiallisiin asiakirjoihin on ikään kuin järjestelmien tarkoitukseksi kirjattu -- se on yksi tapa tehdä vääriä merkityslaajentumia näennäisen pätevältä dokumentoidulta pohjalta.
Jos merkityslaajentuman ongelma siirretään nykyhetkeen, se on ehkä helpommin ymmärrettävissä. On helppoa esimerkiksi väittää, että "kansan enemmistö on edusmiestensä kautta päättänyt ruotsin kielen asemasta". Jos tulkitsemme "demokratian" kansan tahdon toteutumaksi, tällainenkin väite on täysin pätevä.
Mutta me emme elä "demokratiassa" vaan sosiologiassa -- jossa kansalaisten ajatuksia kartoittamalla saadaan yhdessä tutkimuksessa tulos jonka mukaan "79 prosenttia suomalaisista uskoo että nykyisin hallituksessa edustettuina olevat puolueet jatkavat hallituksessa kauden loppuun" ja toisessa tutkimuksessa "vain kolmasosa suomalaisista osaa nimetä mitkä puolueet istuvat hallituksessa".
---------------------------
Toki kaikki historiallisesti alistetut kansat omaavat samanlaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi irlantilaisilla on taipumus kateuteen ja sellaiseen herravihaan, joka ilmenee myös kitkeryytenä ja mitätöintinä heidän keskuuteensa syntyneitä neroja kohtaan -- sieltähän kaikki luovat henget on aina ajettu maanpakoon. Samoin kosovolaiset tuntevat vielä suomalaisiakin syvempää projektiivista ryssävihaa -- myös heillä on samanlainen alistushistoria.
Silti en väheksyisi sitä kurjuutta joka liittyy erityisesti suomalaisiin. Kyllä sen kansallisen historian on täytynyt olla poikkeava. Muuten ei näin poikkeavaa lopputulemaa voisi olla.
Suomalaisten aggressio, perheväkivalta- ja itsemurhatilastot, ovat olleet synkkiä. Työpaikka- ja koulukiusaamisessa olemme eurooppalaisittain huipulla. Kiltit koululapsemme ovat toistaiseksi olleet oppimistuloksissa maailmanluokan menestyjiä, mutta viihtyvät koulussa ennätyshuonosti. Sosiaalivirkailijamme kohtelevat suomalaisia asiakkaitaan kahdeksan kertaa tylymmin kuin pohjoismaiset kollegansa omiaan. Tunnemme kansallispohjaista projektiivista vihaa myös laillamme repressiivisiä venäläisiä kohtaan -- tunnemme sitä jopa enemmän kuin mitä N-liiton miehittäminä olleissa maissa tunnetaan. Kansantautinamme on masennus, jota jo suomenkieliset koululapsetkin tuntevat.
Puhumattakaan sitten tuosta aivan poikkeuksellisesta painolastista -- että on todellinen maailmanennätys, kun muutaman prosentin kielivähemmistö voi "demokraattisessa" maassa pakottaa enemmistön opettelemaan oman kielensä. Se on todellinen maailmanennätys.
Suomalaisen yhteiskunnan perusvastakohtaisuudet, dualismit -- kuten juopa hallitsevan eliitin ja ns. tavallisen kansan välillä -- ovat poikkeuksellisen jyrkät, kuten jo Erik Allardt totesi. Olemme siinäkin suhteessa aivan poikkeuksellisia. Saman jakauman toinen ilmentymä on taipumuksemme kaksoisstandardeihin -- käyttäydymme julkisuudessa kuten kunnollisten ja tunnollisten ja kaikkia konflikteja pelkäävien ja välttelevien ihmisten kuuluukin käyttäytyä, ja patoutuneet paineet puramme sitten kotona aviopuolisoon tai hakkaamalla halkoja. Suomalainen uhriutuminen syövyttää sielua yksinäisyydessä.
Mikään tällaisista tilastollisista tosiseikoista ei selity muuten kuin vahvaan kansalliseen psyykkiseen dualismiin palauttamalla. Psyykkinen dualismi taas selittyy vain vuosisataisella historiallisella kahtiajaolla erikieliseen hallintoeliittiin ja kansaan.
--------------------------
