 |
| Aikalaisjärki ontologiana |
1.
Maailman -- todellisuuden -- kuvaaminen ja selittäminen tapahtuu aina aikalaisajattelun -- aikalaisrationaalisuuden, aikalaisjärjen -- varassa. "Ihmisjärjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut aikojen varrella muuttuva", kuten Georg Henrik von Wright totesi kirjansa "Tiede ja ihmisjärki" loppulauseissa.
Eurooppalaisella keskiajalla kaikki ajattelu oli sen laatuista, että jokainen ajatusongelma yritettiin palauttaa maailman ja elämän lopullisena totuutena silloin pidettyyn raamattuun. Oppineimmat ihmiset käyttivät parhaat henkiset energiansa deduktioon, havaintojen palauttamiseen raamatuntulkinnalliseen yhteyteen. Jumala toimi silloin kaiken selityksen päätepisteenä.
Raamattu selitti kaiken, tarvitsi vain löytää se raamatunkohta, joka ongelman ratkaisi. Jumala oli kaiken viimeinen selitysperuste. Kaikki mitä maailmassa tapahtui, tapahtui Jumalan tahdosta, Jumalan armosta ja Jumalan kunniaksi. Ja tätä kesti siis pyöreät tuhat vuotta.
2.
Siirtyminen teologisen selittämisen maailmasta "tieteellisen" selittämisen maailmaan on ollut tiedon- ja tieteenfilosofisesti katsoen kesken jäänyt prosessi. Teologisen selittämisen perinne elää vielä vahvasti tieteellisen selittämisen sisällä.
Viime vuosisadan ehkä eniten kommentoitua tiedonfilosofi Ludwig Wittgensteinia mukaillen voi mielestäni todeta niin, että vanha järjestelmä oli tietyssä mielessä selvempi, se kun asetti selitykselle ehdottoman päätepisteen, Jumalan, kun taas uudessa järjestelmässä tiedolla olisi oltava rinnakkain sekä totuudellisuuden että kehittymisen ominaisuudet.
Maailmanselityksen suhteen elämme siis epäpuhtaassa tilassa. Haluamme hahmottaa "totuuden" jonakin absoluuttisena, lopullisena -- varmuudelle on olemassa yleisen ajattelun voimakentässä varaus ja tilaus jossain ajattelumme pohjakerroksessa. Siellä ikään kuin keskiaika eläisi vielä selitykselle päätepistettä vaatien.
Poikkeaako keskiaikaisen teologisen selittämisen kaavasta mitenkään, kun me uuden ajan maallistuneet ihmiset, jotka emme enää usko raamatun kirjaimeen, olemme Jumalan paikalle vaihtaneet jonkin toisen maagisen taikasanan? Jonkin toisennimisen, giganttisen, kaikkivoipaisuuskuvitelmaa toteuttavan mahtavan yleiskäsitteen, joka toimii selityksen päätepisteenä?
Esimerkiksi käsitteen "Talous" -- mehän ihan keskiaikaiseen tapaan selitämme koko maailman jonkinlaisena "talouden" merkityslaajentumana. Kaikki saa selityksensä nykyajan uuden maailmanuskonnon, taloususkonnon puitteissa. Mehän olemme sitä mieltä, että maailmassa kaikki tapahtuu Talouden voimalla, Talouden seurauksena ja Talouden ansiosta?
Kuten keskiajalla koko todellisuus koettiin Jumalan merkityslaajentumana, samoin me koemme koko todellisuuden Talouden merkityslaajentumana.
3.
Wittgenstein totesi, että yleiskäsitteet "noituvat ymmärryksemme".
Kuvittelemme, että kielemme yleiskäsitteet edustavat kehittynyttä abstraktia ajattelua, ja hyvin pitkälle vietyinä tämä näennäisesti kristallinkirkas abstraktinen ajattelu esiintyy korkea-asteisissa formalismeissa, kuten matematiikassa ja logiikassa. Mitä vikaa voisi olla matematiikassa ja logiikassa? -- Miksi ne "noituisivat ymmärryksemme"?
No, kaikessa yleistävässä käsitteenmuodostuksessamme on vikana se, ettei se edusta pelkästään pitkälle kehittynyttä järkeä, vaan siinä on aina mukana myös kaikkein primitiivisimpään ajatteluumme palautuva magia.
Tämä magia on eräänlainen syvä resonanssi, maaginen pohjasointu, kantoaalto, kaikupohja, joka kokoaa ajattelumme palapelin. Se yhdistää erilliset yksityiskohdat yhteen ja muodostaa kokonaiskuvan. Ilman kaikessa ajattelussamme yhä vaikuttavaa primitiivistä magiaa me näkisimme maailmassa vain irrallisia kohteita, joilla olisi meille enintään reaktiivista merkitystä.
Ajattelumme magia takaa sen, että ylimalkaan näemme joissakin asioissa jotain "yhteistä". Ludwig Feuerbach analysoi oivaltavasti uskontojen syntyhistoriaa ja yhdisti alkuperäisen maagisella tasolla yleistävän käsitteenmuodostuksen ihmisen ensimmäisiin jumaluuksiin. Primitiivinen ihminen näki vuoren siellä, toisen täällä, ja kun hän näki oikein suuren vuoren, vuoren jossa oli vuoren ominaisuuksia moninverroin, hän alkoi pitää sitä Vuorten Vuorena, VuoriHallitsijana, VuoriJumalana.
Magia on siis tavallaan kaiken ajattelumme alkuaine. Ihmisen ensimmäiset jumaluudet olivat yleiskäsitteitä. Näin havainnot, tieto ja usko kutoutuivat yhteen heti ajattelumme alusta alkaen.
 |
| Ensimmäinen jumaluus: yleiskäsite |
4.
Kaiken havaitsemisen alkumuoto oli kohteen erottaminen taustasta. Kuten havainnot oppivat tunnistamaan vakiomuotoisia kohteita, samoin käsitteet kehittyivät reaktiosignaaleista yleistä merkitystä omaaviksi symboleiksi.
Hahmonmuodostusta seurasi käsitteenmuodostus. Ehkä verbit olivat ensimmäinen sanaluokka. Subjekti ja Predikaatti eriytyivät -- tai siis Olio ja Ominaisuus. Oman "kartesiolaisen", nyt noin neljänsadan vuoden ikäisen aikalaisrationaalisuutemme perusparadigma on eriytyvän Subjektin ja Objektivoituvan todellisuuden vastakohta.
Nämä hahmon- ja käsitteenmuodostuksen syvätasoille sijoittuvat ja merkityksiltään tiedonfilosofiset seikat jäävät käsittämättä nykyisiltä kielenhuoltajilta, jotka tutkivat ja normittavat kieltä kuin kunnon skolastikot ainakin -- kuin kieli olisi raamatusta kotoisin.
Meillä on yleensä ottaen väärä käsitys siitä mitä magia ajattelussamme tarkoittaa. Käytämme sanaa lähinnä adjektiivina, kuvailemme sillä esim. tiettyä lumoutumisen ominaisuutta: "Hän teki maagisia taikatemppuja." Meille on opetettu esim., että villi-ihmiset elävät maagisten taikauskojen vallassa, koska heitä ei ole käännytetty, anteeksi valistettu, eikä heillä ei ole oikeaa uskoa, anteeksi tietoa, käytettävissään. --
-- Kun näin ajattelemme "magiaa" attribuuttina, meille jää selviämättä, ettei kyse suinkaan ole mistään tällaisesta -- ei mistään mikä jäsentyy sanaluokkien ja lauseenjäsenten maailmassa -- vaan ajattelumme magia on alkuperäinen tiedonlaatumme, jonka päälle kehitys on sitten rakentanut sitä hyödyntäviä myöhempiä järkikerrostumia.
5.
Ja niinhän havainnot, tieto ja usko ovat eläneet yhdessä -- toisiinsa kietoutuen, toisiaan vastaan taistellen -- koko ihmisen historian ajan. Tiedolla on alusta asti ollut maaginen komponenttinsa, eikä sitä ole siitä voitu hävittää tähän päivään mennessä.
Vaikka olemme kehittäneet ajatteluumme mitä korkeimmat formalismit, matematiikan ja logiikan, silti kaikki ajattelun syvyyssuuntaiset kytkennät, ne yhteydet, joissa näitä ajattomia ja arvovarauksettomia älyllisen hengen asioita voimme arvohierarkkiseen aikalaistodellisuuteen soveltaa, ovat täynnä merkityksiä, jotka taas ovat ratkaisevasti ajattelumme maagisen komponentin rakentamia.
Ajatuksemme ovat kuin tähtikuvioita taivaankaaren pinnassa. Yhdistämme kirkkaat kohteet ja hahmotamme ne mielekkäänä kuviona. "Iso Karhu", "Pieni karhu" -- tunnistamme muodon samuuden. Mutta todellisuudessa nuo tähdet sijaitsevat avaruuden syvyyssuunnassa niin kaukana toisistaan ettei mitään yhteyttä ole. Yhteys on vain omasta näkökulmastamme kytkeytyvä kokemuksellinen ilmiö. -- Elämme omien korviemme välissä, omassa ajatusavaruudessamme.
 |
| Iso Karhu |
Tiedon- ja tieteenfilosofisesti käsitteellistä rajalinjaa koskeva kysymys asettuu niin, että leikatessamme käsitesaksilla "ilmiön" irti todellisuuden jatkumosta ja ottaessamme sen tutkittaviksi olemme positivistisen pragmatiikan maaperällä niin kauan kuin selityksemme pysyy kausaliteetin -- syiden ja seurausten -- puitteissa -- johon myös tilastollinen kausaliteetti kuuluu -- mutta magia ottaa vallan heti kun kuvittelemme tavoittelevamme selityksen päätepistettä.
6.
Luulen, että jos tunnistaisimme ja tunnustaisimme primitiivisen magian roolin kaikessa järkiajattelussamme, me noituisimme nykyistä vähemmän ymmärrystämme käyttämällä yleiskäsitteitämme vain oman kulloisenkin todistelutarpeisen "uskomme" välikappaleina.
Magian oikean roolin tunnistaminen kuitenkin edellyttäisi ensin irtipääsyä niiden yleiskäsitteidemme vallasta, joilla olemme itsekukin oman "minämme" kaikkine sen uskomuksineen ja "tietoineen" jo valmiiksi rakentaneet.
Aika harva meistä näkee itsensä vankina meille aikalaisajattelussa "annettujen" käsitteiden häkissä tai kokee olevansa historiallinen ajopuu aikalaisrationaalisuuden virrassa. Sellaisia me kuitenkin olemme, jokaikinen.
Olemme ohjelmoituja vain vahvistamaan annettujen ehtojen varaan rakennettua "omaa" persoonallisuuttamme -- mikä sitten merkitsee niin yleisten harhojen kuin itsekunkin omien elämänvalheiden pönkittämistä pönkittämisen jälkeenkin. Jos luopuisimme ajatustemme maagisista sisällöistä, meiltä menisi pesuveden mukana kaikki minkä koemme "omaksemme", identiteetiksemme.
Henkisen energian pohjavirtojen elvyttämistä nämä palstakeskustelutkin paljolti palvelevat. Se on "yhteiskunnallisen keskustelun" olennaisin ellei koko funktio.
Vahvistetaan omia näkemyksiä ja mitätöidään vastakkaisia kantoja. Vannotaan tietynnimisten puolueiden ja ideologioiden nimiin, ja vastaavasti leimataan vastapuoli tietyn poliittisen ideologian nimiin. Yleiskäsitteisiin liittyvää edustuksellisuutta käytetään lähinnä vain manaamiseen -- tavalla joka noituu ymmärryksen. Se estää myös asioiden käsittämisen ja käsittelemisen asioina.
Mielipiderintamiin samaistutaan ja saadaan aate-ismi-identiteeteistä ryhmävahvistautumisen voimaannuttavia kokemuksia. Ne edustavat primitiivisen ihmisen alkuperäistä mielenmagiaa, laumaihmisen sosiaalista valtamagiaa.
7.
Mutta yhteiskunnallista keskustelua käydään meillä nyt jo oman ja toisten ymmärryksen täydellisesti noituvien manaussanojen varassa. Sellaisten kuin "rasismi", "vihapuheet", "nollatoleranssi", jne. -- Kannattaisi puhua tästä tragikomiikasta.
Se on yhteiskunnallisen keskustelumme toinen puoli, ja siinä kyse on paljon laajemmasta ja syvemmästä sosiaaliyhteisön sairastumisesta kuin vain joidenkin marginaalikysymysten yhteydessä esiintyvistä maagisista taikasanoista tai tekopyhyydessään paistattelevien puoluepukareiden kannanotoista niihin. Projektiivinen ajattelu alkaa tosiaan saada sairaudessaan traagisia ja toisaalta naurettavuudessaan epätoivoisia piirteitä. Esimerkiksi rasistijahdit alkavat muuttua todelliseksi sirkukseksi.
Tulemme pian todistamaan täydellistä mielettömyyttä. Leivonnaiset ja karamellit kielletään, inhimillisen pahuuden uskotaan tarttuvan jos panee päälle vääränväriset vaatteet -- ja sitten, ellei tällaisia mielettömyyksiä uskota ja oteta tosissaan, todellakin, voi olla niin, että maan ylin oikeusaste alkaa paukuttaa kovenevia rangaistuksia uskottavuuden vuoksi -- jotta rahvas uskoisi ettei tätä yhä järjettömämpiä ilmenemiä saavaa rasistijahtia käydä leikin takia.
 |
| Epäilyttävät hakaristijoulutortut |
8.
Kun yhteiskunnallinen "keskustelu" vajoaa tällaiselle tasolle, kuinka silloin olisi kenenkään mahdollista tajuta, ettei Inhimillinen Pahuus tartu minkään käsitejärjestelmän -- ei entisiin eikä nykyisiin, ei muinaisiin tai viime vuosisadalle sijoittuviin, ei minkään historialliseen aikalaisjärkeen perustuvan uskonnollisen, aatteellisen, opillisen tai "tiedollisen" ismin, ideologian tms -- välityksellä --
-- vaan vaarallista on vain ja nimenomaan se että "keskustelun" taso romahtaa täydellisesti ryhmävahvistautumisen ja tunnustuksellisen joukkosuggestion asteelle.
Käsitejärjestelmiä on ihmisen historiassa tullut ja mennyt, ja kokonaiset aikakausajattelun ja -rationaalisuuden laadut ovat vaihtuneet toisiksi. Mikä tahansa totuusjärjestelmä muuttuu vaaraksi ja kylvää väkivaltaa silloin kun käsitteet noituvat ymmärryksen.
Silloin Paha saa vallan, ja silloin ideologia voi olla ihan minkä nimistä tai väristä tahansa. Ja siihen ollaan sitten näillä nykyisillä keskustelumme eväillä menossa vääjäämättömästi.
Meillä poliittiset toimijat ovat valtataistelijoita, jotka nousevat valtaan ja tasapainoilevat valtamagian varassa. Vallanpitäjiä mikään ei pelota niin paljon kuin se että heidän itsepetoksensa paljastuu ja he joutuvat naurunalaisiksi. Valitettavasti mikään ei tunnu pelastavan poliittisia toimijoita ja toimittajia nolaamasta itseään erilaisilla hihamerkkijutuilla yhä täydellisemmin.
Naurettavuus kasautuu -- ja he tekevät kaiken parodian ihan itse. Kyvyttömyys kostetaan projektiivisesti kansalle. Kaikki kurinpalautuksen ja alistamisen keinot tullaan kokeilemaan ja käyttämään -- sensuurista koviin vihapuherangaistuksiin. Kontrolli- ja kuripolitiikka on fasismin alkusoitto.
9.
Toinen puoli yhteiskunnallisesta keskustelustamme palaakin siihen, että meillä vallitsee yhä historiallisesti rasittava, ruotsalaisperuinen, alistamis- ja alamaisasenteita ylläpitävä hallintokulttuuri, joka muuttaa kaiken "keskustelun" kahtiajakautuviksi rintamiksi. Keskustelijat keskittyvät kampittamaan toisiaan, muuttuvat toinen toisiaan nokkiviksi kiusaajiksi. Sellaisessa me suomensuomalaiset olemme eurooppalaisittain ennätyskansaa.
Meille on ominaista toinen toistemme kiusaaminen ja kuritus, jota kauas tavallisesta kansasta kaikonnut valtaeliitti sivistyseliitin välityksellä harjoittaa. Emme elä demokratiassa, vaan puoluepukareiden ylläpitämässä puolueparlamentarismissa. Kulttuuriväki on keskinäisen kampittamisen kerho, joka on yhtä mieltä vain kysymyksissä joissa se pääsee oikein olan takaa pieksämään impivaaralaista rahvasta.
Kuvioon kuuluu, ettei edes -- tai ehkä nimenomaan -- näistä kansallisista ominaisuuksistamme päästä kunnolla keskustelemaan, koska lehdistö on meillä historiallisen hallintokulttuurin jatke. Meillä julkinen sana pitää sensuuria luontaisena oikeutenaan ja haluaa omia keskustelun maagiset "taikasanat" haltuunsa.
Meillä jopa journalismin laatua varjeleva itsesäätelyelin, JSN, harjoittaa tosiasiassa vain oman journalistisen kyvyttömyytensä itsesuojelua. Sillekin on mieleen rahvaaseen suuntautuva kontrollipolitiikka, ja journalistit saavat tarpeen vaatiessa miltei tilaamatta tukea tutkimustahoilta, kuten esimerkiksi Kotukselta sanan "pakkoruotsi" sensuroimisessa.
 |
| Hitlerin hippiauto |
10.
Leimasanat ovat jumalasanoja, ne voivat toimia selityksen päätepisteenä. Leimasanoja ei kyseenalaisteta, niiden totuuteen uskotaan ja merkityksiin sisältyy niiden itseoikeutus. Riittää että leimasanalla lyödään, silloin toteutuu absoluuttinen totuus ja oikeus.
Uskova ei osaa kysyä, onko jumala syy vai seuraus, koska jumala on uskovalle selityksen päätepiste. Absoluuttinen Hyvä. Samoin esimerkiksi käsitteeseen "rasisti" uskova ei kysy onko rasismi syy vai seuraus, vaan sana on vain leimaamisen päätepiste -- Absoluuttinen Pahuus.
Meidän ei pitäisi ollenkaan sallia itsellemme keskustelua jossa ei jokaisen "rasisti"-sanan kohdalla selvitettäisi esimerkiksi puhutaanko rasismista syynä vai seurauksena. Mitään yleistä kaiken selityksen päätepistettä ei mikään järkevä keskustelu tarvitse.
Uskonasiat ovat sitten erikseen. Nykyisin rasismikeskustelu on nimenomaan magian muoto, ja rasistijahdit ovat nykymuotoisia noitaoikeudenkäyntejä.
----------------------------------
